9. elokuuta 2018

Naiselliset kasvot, aasialaisia kasvoja, kuvia venäläisten kirurgien sivuilta, kaunis sivuprofiili ja kiinalaisen SoYoung sivuston tarkastelua

Ensimmäisen kollaasin oikealla keskimmäisellä rivillä näytetään jotenkin kasvojen osiin jakamista ja kerrotaan kuinka suurempi alaosa tekisi kasvoista voimakkaat ja iäkkäät, jos taas pienempi alaosa tekee kasvoista nuoremmat. Ikääntyessä tai murrosiässä varsinkin kasvot pidentyvät silmiin nähden ja tätä ei saisi naisella tapahtua suuresti, jonka takia feminiiniset kauniit kasvot ovat nuorekkaammat ja enemmän teineille tyypilliset, jos taas miehille tyypilliset kasvot ovat enemmän aikuisemmat, koska poikkeavat enemmän lapsille tyypillisistä.

Ennen ja jälkeen kasvot eivät ole täysin vertailun kannalta hyviä, mutta kuvankäsittelyohjelmassa tasoja käyttämällä voi paremmin verrata muutoksia. Tällä naisella on jälkeen kuvassa luultavasti värikalvoja suurentavat linssit, jonka voi ajatella lisäävän nuorekasta, söpöä ja silmien näyttävää ulkonäköä, koska lapsilla värikalvot tai silmät ovat suurempia verrattuna pään kokoon vaikka todellisuudessa värikalvot ovat pitkälti samankokoisia kuin aikuisilla, muut pään suurentuminen kasvaessa vähentää silmien osuutta kasvoissa.

Jälkeen kuvassa silmiä on myös vähän meikattu ja hänellä voi olla tekoripset, joka on tietenkin yksi keino lisätä silmien näyttävyyttä. Monissa Aasian maissa tykätään paljonkin vaaleasta ihonväristä, että siinäkin voi havaita muutoksen vaikka kyse voi olla vaan valaistuksesta. Länsimaita tykätään paljonkin syytellä vaalean ihonvärin ihannoinnista vaikka vaaleaa ihonväriä on pidetty kauniina monissa Aasian maissa ennen länsimaiden vaikutusta. Tänä päivänä länsimaissa ilmenee halua olla tummempia tai vähän oranssimaisia, mutta siitä huolimatta aasialaiset eivät ota länsimaalaisista mallia, joka on järkevää, koska tällöin aasialaisen naisen iho on pidempää kauniimpi.

Aasiassa on tietääkseni hyvin voimakkaasti kauneusihanteena tasainen ihonväri, joka osaltaan selittäisi aasialaisten naisten halua välttää UV-säteilyä ja käyttää ihonväriä vaalentavia tuotteita, koska aasialaisen naisen ihoon tulee helpommin epätasaisuutta, jos taas eurooppalaisilla naisilla on enemmän ongelmana rypyt. Tutkimuksissa on yleisesti havaittu ihmisiä miellyttävän tasainen ihonväri vaikka osa tykkäisi pisamista. Ihmisillä ilmenee erilaisia sairauksia, jotka voivat aiheuttaa ihon ulkonäön rumentumisen, jota myös ikääntyminen aiheuttaa. Kaunis nuorekas iho on merkittävä osa naisen kauneutta, joka rapistuu ikääntyessä varsinkin UV-säteilyn takia ja estrogeenin vähentyessä. Tämän takia ihon ulkonäön muokkaaminen kuvankäsittelyllä ja meikkaamalla tasaiseksi on hyvin suosittua vaikka sitä kritisoidaan.

Ennen kasvossa etäisyys värikalvon alaosasta värikalvoilla mitattuna leuanpään alaosaan olisi yli 9,5 värikalvoa, joka kertoo jo vähän liian pitkästä etäisyydestä, jos kauniilla naisilla tämä etäisyys olisi yleensä alle 9 värikalvoa. Ei naisella suurta vikaa ole kasvoissa, mutta vähän lyhyempi etäisyys lisää naisellisempaa ulkonäköä. Jälkeen kuvassa suurilla värikalvoilla mitattuna etäisyys olisi nuorekkaasti n. 7,5 värikalvoa, mutta todellisuudessa n. 8,9 värikalvoa, joten pituus on nyt enemmän feminiininen. Nainen voi jälkeen kuvassa näyttää söpöltä ja lapsenomaiselta, joka on myös tyypillistä aasialaisille naisille, mutta se aiheutuu osaltaan suurista värikalvo linsseistä tai kuvankäsittelystä. Laittamalla jälkeen kuvan silmät ennen kuvaan voi hyvin havaita suurempien silmien myönteisen vaikutuksen vähentäen vaikutelmaa vähän liian pitkistä kasvoista tai suuresta leuanpäästä.

Länsimaalaisia syytetään myös hölmönä siitä, että aasialaisilla ilmenee halua tehdä silmistään enemmän suuremman näköisiä, mutta tässä voi havaita yhden merkittävän syyn. Eihän silmäluomileikkaukset aina tarpeellisilta näytä, mutta aasialaisilla myös ilmenee liian kapeita silmiä ja muuta kielteistä ulkonäköä, jonka takia silmäluomileikkaukset ovat hyvä keino tuoda aasialaisen kauneuden paremmin esille, jos sitä ei ole aina ennen samassa määrin huomannut aasialaisen naisen muuttuen hämmästyttävän kauniiksi.

Tämä taitaa osaltaan lisätä sekarotuisia parisuhteita, kun eurooppalainen mies ei samassa määrin ihmettele aasialaisen naisen hyvin kapeita silmiä ja aasialaisella naisella on tällöin enemmän samankaltaisuutta kauniiseen eurooppalaiseen naiseen. Eihän kaikilla aasialaisilla edes ole kapeita tai hyvin aasialaisen näköisiä silmiä, jonka takia sitä on sanottu aasialaisten haluavan enemmän näillä aasialaisilla havaittavaa ulkonäköä vaikka länsimaissa tämä nähdään haluna omata enemmän eurooppalaisilla havaittavaa ulkonäköä, jonka osa aasialaisista voi tuoda esille.

Vielä näistä kasvojen päällä olevista viivoista ja niillä kasvojen kolmeen osaan jakamisesta, niin tuon usein esille kauniilla naisilla keskiosan olevan samanpituinen tai pidempi kuin muut osat, jos varsinkin keskiosan pituuteen laskee mukaan kulmakarvat. Tutkijat ja kirurgit mittaavat usein keskiosan pituutta nenän alaosasta nenän yläosaan tai kulmakarvojen väliin, jonka takia voi käydä sillä tavalla, että jollain kauniilla naisella on keskiosa lyhyempi kuin alaosa, mutta tämä ei pidä paikkaansa, jos ihmiset kuitenkin laskevat kulmakarvat osaksi keskiosan pituutta, näyttävyyttä ja silmien ilmettä.

Jos on pitkäkasvoinen tai haluaa näyttää enemmän feminiiniseltä, niin silloin on järkevää mitata nenän tai silmien yläosaan keskiosan pituutta, jonka pituinen pitäisi olla alimman osan. Jos keskiosaan laskee mukaan kulmakarvat, niin keskiosa on tällöin pidempi ja myönteisesti näyttävämpi kuin alaosa. Yläosaan pätee samat asiat kuin alaosaan, että naisella ei tykätä keskiosaan verrattuna suuren näköisestä otsasta. Sitä voidaan sanoa kuinka kauniilla naisilla olisi suurempi otsa, mutta tämä ei pidä paikkaansa, jos siitä vähentää keskiosaan enemmän kuuluvat kulmakarvat. Silmien olisi hyvä sijaita suurin piirtein pystysuunnassa keskellä päätä, että jos silmän yläpuolinen osa on lyhyt, niin se lisää kielteisesti vaikutelmaa pitkästä alaosasta, koska silmien alla pidempi alaosa on enemmän maskuliinista.

Alimman osan pituuksia voidaan mitata ainakin kahdella tavalla, joista yhdessä mitataan pituutta nenän alaosasta huulten väliin, josta saa olla kaksi kertaa enemmän pituutta alaspäin. Toisella tavalla mitataan pituutta nenän alaosasta alahuulen alaosaan, josta vielä sama pituus alaspäin, mutta kummassakin tapauksessa pituus saa olla vähän lyhyempi. Ennen kuvassa oli korealaisella naisella vähän liikaa pituutta, että naisella tykätään paljonkin pienemmän näköisestä alaleusta ja leuanpäästä. Tällä naisella on huulessa kokoa, joka myös myönteisesti vähentää alaleuan kokoa, jos pienemmillä huulilla alaosalla olisi suurempia rumentavia vaikutuksia naisen kasvoihin. Ei tätä pienemmät huulet aina haittaa, mutta silloin ei saisi olla alaleuka suuri.

Kasvon osissa saa olla vähän vaihtelua, mutta esim. suuresta yläosasta tai alaosasta verrattuna keskiosaan harva tykkää. Kuitenkin kaikkein paras tapa tutkia kauneutta tai kasvoissa mahdollisesti olevia ongelmia on nähdäkseni keskimääräiset naisen kasvot tai naisten kasvoihin liittyvät mittaukset, että voidaanko havaita naisella olevan liiallista maskuliinisuutta kasvoissa. Naisella kuitenkin tykätään enemmän feminiinisistä kasvoista, joten kasvoja tulee verrata kauniisiin naisiin tai pyrkiä tekemään kasvoista sirommat verrattuna keskimääräiseen naiseen, joka tarkoittaa esim. nenän ja alaleuan pienentämistä ja silmien ja poskipäiden suurentamista.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - Facial Feminization - Ideals of Facial Beauty - Jelim


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - Dodream - Are angry women more like men? - Mum

Aloin etsimään tietoa otsan alaosassa varsinkin miehillä ilmenevästä silmäkuopan yläpuolisesta kohoumasta tai miksi sitä suomeksi kutsutaan, mutta englanniksi se on supraorbital ridge tai brow ridge, jonka alta löytyy osittain frontal sinus eli otsaontelot. Tätä kohoumaa pidetään yhtenä miesmäistä ulkonäköä lisäävänä, jonka takia varsinkin miehiä enemmän naisen näköiseksi muuttavat kirurgit haluavat sitä pienentää.

Kohouma näyttää osaltaan tai usein pienentävän silmiä, siirtävän kulmakarvoja alemmas, tekevän otsasta vähemmän pyöreän ja enemmän lättänän näköisen. Tämä aiheuttaa otsan alaosaan liiallisena alkukantaista epätasapainoa ja örkkimäisyyttä. Pieni kohouma ei miehellä haittaa vaan lisää maskuliinista tai komeaa ulkonäköä, jota ei taida naiset nähdä samassa määrin kielteisesti edes huomattavan suurena, mutta naisella tämä on selvästi rumaa ja riski tyttären kauneuden kannalta. Kuitenkaan tätä ei naisilla samassa määrin ilmene, mutta kyllä osalla naisista tämä alue vaikuttaa maskuliiniselta ja sitä kautta rumalta, joka voi liittyä siihen, että esim. äiti ei ole nähnyt vikaa isän sanotaanko hyvin alkukantaisessa otsassa.

Yllä olleilla naisilla voi havaita kauniimpaa otsan muotoa, joka ei ole liialti taaksepäin kallistunut vaan korkeasti pyöristynyt. Kulmakarvojen kohdalla ei ole havaittavissa kohoumaa vaikka muuten otsa olisi silmien yläpuolella vähän eteenpäin työntynyt. Tällöin on tasapainon kannalta hyvä, jos nenän silta nousee suurin piirtein värikalvon kohdalle tai yläpuolelle ja kääntyy suoraan ylöspäin tai ) kirjaimen muotoisesti otsalle. Nenän sillan osalta tykätään yleisemmin suorasta tai vähän koverasta muodosta alhaalla kolmiomaisen nenänpään osoittaen vähän ylöspäin. Liian korkea, pitkä, leveä, pullea, kupera ja alaspäin osoittava nenä on yleensä ruma vieden huomion pois silmiltä ja muulta naisen kauneudelta.

Alla voi havaita ensimmäisessä kuvassa kuinka äärimmäisen maskuliiniset kasvot muuttuvat äärimmäisen feminiinisiksi. Tyypilliseen tapaan maskuliinisuutta aiheutetaan esim. kapeammilla silmillä, matalan paksuilla vihaisempaa ulkonäköä lisäävillä kulmakarvoilla ja suurella alaleulla. Eihän esim. kapeat silmät tarkoita maskuliinisempaa ulkonäköä, jos ajatellaan aasialaisia naisia, mutta kuitenkin suuremmat silmät ja ylempänä olevat kulmakarvat nähdään enemmän feminiinistä ulkonäköä lisäävinä. Voihan jollakin miehellä olla tällaista ulkonäköä aiheuttaen vaikka söpöyttä, mutta sukupuoli ja ruma ulkonäkö määräytyy monista tekijöistä.

Feminiinistä ulkonäköä voi lisätä tekemällä ulkonäöstä selvästi miehille tyypillisestä poikkeavan osaltaan meikkaamalla ja pukeutumalla. Jos miehillä esim. hiusraja näyttää yleensä edestä katsottuna M kirjaimelta tai neliömäiseltä, niin pidemmillä hiuksilla tai hiustensiirrolla kannattaa hiusrajasta tehdä pyöreämpi. Sukupuoltaan muuttavien miesten osalta on todettu, että ei sitä ulkonäköä tarvitse suuresti muuttaa näyttääkseen naiselta, mutta tällöin voi näyttää rumalta naiselta tai voihan jollain kauniilla naisella olla liian kulmikas maskuliinisena nähtävä leuka, jos pienempi olisi enemmän feminiininen.

Vasemmalla keskimmäisellä rivillä olevat päät liittyvät tutkimukseen, jossa on tarkasteltu poikien ja tyttöjen pään kehittymistä. Tyypilliseen tapaan havaitaan pojilla alaleuan, leuanpään ja nenän olevan suurempia verrattuna tyttöihin. Otsa on pojilla vähemmän pyöristynyt ja otsan alaosassa ilmenee aiemmin mainittua kohoumaa. Posket ovat alhaalta lättänämpiä, jos taas tytöillä on enemmän pyöreyttä liittyen rasvaan. Tässä on kyse sukupuolihormonien vaikutuksesta ainakin keskimäärin vaikka myös geenit vaikuttavat.

Oikealla olevissa kuvissa näytetään jokseenkin äärimmäisiä sukupuolten välisiä ulkonäöllisiä eroja. Kuitenkin sukupuolilla ilmenee ulkonäöllistä samankaltaisuutta, että osa miehistä voi helposti tehdä itsestään naisen näköisen ja osalla naisista on kielteistä maskuliinista ulkonäköä esim. liian suuren nenän ja leuan takia. Tämä on kyllä harmillista, että ihmisillä eivät ole sukupuolten väliset erot nykyistä suurempia tai ilman päällekkäisyyttä. Nyt tilanne on sellainen, että hyvin maskuliininen isä voi aiheuttaa tyttärelle maskuliinista ulkonäköä, jota ei voi estrogeeni täysin estää, jos geenit määrittävät nenän ja leuan kehittymään huomattavan suureksi.

Silmät on taas tehty miehelle pienemmiksi tai kapeiksi, mutta miehellä on myös suurempi pää ja pidempi etäisyys silmistä leuanpään alaosaan. Naisella taas on tärkeää, että etäisyys silmistä leuanpään alaosaan ei ole suuri vaan mielellään keskimäärin naisille tyypillinen tai sitäkin vähän lyhyempi. Tämä lisää silmien nuorekasta osuutta kasvoissa ja niiden huomiota. Naisilla on myös tärkeää kauneudessa poskipäiden pyöreys, joka näkyy varsinkin hymyiltäessä lisäten nuorekkuutta ja keskiosan näyttävyyttä vähentäen vaikutelmaa nenän ja leuan koosta. Vielä silmien kapeudesta ja matalammista kulmakarvoista, että voihan tätä nähdä vaikka seksikkäillä naisilla, mutta heillä on tällöin tärkeää, että kasvot eivät ole muuten liian maskuliinisia tai miehille tyypillisemmin pitkiä.

Edestä katsottuna on kummallakin nenä melkein yhtä kapea vaikka leveämpi nenä suurilla sieraimilla olisi miehellä maskuliinisempaa, mutta sivusta katsottuna on miehellä nenässä paljon korkeutta tai kokoa, joka on myös kielteistä naisen kauneudessa. Ei leveä nenä ole aina maskuliininen, koska leveänenäisissä ihmisryhmissä leveämpi nenäiset miehet osaavat nähdä kauniina omaan nenään verrattuna vähemmän leveän nenän naisella, joka kuitenkin olisi leveämpi verrattuna näihin neniin. Kuitenkin kapeampi nenäisten näkökulmasta liian leveät pulleat nenät ovat yleensä maskuliinisen tai ruman näköisiä, joten niistä ei voi tykätä vaikka kapeanenäinen nainen voi tykätä, koska maskuliininen ulkonäkö ei naista samassa määrin haittaa miehessä vaikka ei itselle sitä haluaisi.

Nenään liittyen on alla neljä linkkiä, joista nose linkissä nainen haluaa itselleen täydellistä nenää, joka näyttäisi samankaltaiselta kuin aiemmin näkyneillä korealaisilla naisilla vaikka on mennyt yhteen omaan kuvaan muokkaamaan nenänsä erikoisen kapeaksi vaikka hengittämisen takia vähän suurempi olisi parempi. Jessie linkissä oleva nainen vaikuttaa filippiiniläiseltä tai voi olla jotain muuta aasialaista taustaa, mutta hänellä on nenä ollut matalan leveän näköinen. Kasvot vaikuttavat naisella jokseenkin söpöiltä tai vauvamaisilta, mutta jälkeen kuvissa nenä on kapeamman ja korkeamman näköinen. High linkissä kerrotaan länsimaalaisen kanssa avioituneesta luultavasti filippiiniläisestä naisesta, joka on halunnut nenästään korkean tai länsimaalaisen näköisen.

Kirurgin kertoman mukaan tällainen halu olisi yleistä, joka on aika erikoista, koska ei kai alkuperäinen nenä haittaa länsimaalaista miestä vaikka onhan se mahdollista, että mies on enemmän tottunut kauniilla eurooppalaisilla naisilla havaittavaan nenään ja söpön filipinan nenä on vauvamainen tai poikkeava unelma naisen ulkonäöstä vaikka muuten olisi kaunis kasvoiltaan. Icon linkissä näkyy ennen kuva ja jälkeen video, jossa voi havaita nenässä olevan kapeampaa ja korkeampaa ulkonäköä. Tulee myös huomata naisen olevan videolla meikattu tasaisella iholla ja hiukset esillä, että tämä vääristää vertailua ja kaunistaa. Eipä tällaisia muutoksia pitäisi liialti tehdä, että osaltaan nenän takia matalamman näköiset kasvot ovat osa aasialaista ulkonäköä, jota pitäisi enemmän arvostaa Aasiassa.

Icon klinikan Facebook sivuilla oli kuva People aikakauslehden väittämästä seksikkäimmästä elossa olevasta miehestä, joka vaikuttaa typerältä väitteeltä. Kaipa kyse on siitä, että lukijoita on pyydetty kertomaan mielestään seksikkäin mies ja tietenkin se on joku julkkis, joka jostain syystä vaan sai enemmän ääniä, mutta en viitsi asiaa tarkistaa. Tällainen yksittäisten henkilöiden ylistäminen on kyllä typerää ja myös amerikkalaisten mieltymysten esille tuominen ulkomailla, mutta vertasin miestä oikealla näkyvään maskuliiniseen kasvoon ja hänellä oli samankaltaisuutta. Luultavasti nämä kasvot tehnyt on käyttänyt mallina oikeita henkilöitä ja tehnyt vaikka pieniä muutoksia.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - Intralocus sexual conflict - Nose - Jessie - High - Icon

Keräilin alle osaltaan kahdesta kirurgien kirjasta kuvia, joista ylimmällä rivillä väitetään olevan tyypillistä itäaasialaista ja kaakkoisaasialaista ulkonäköä. Pitäisi tarkistaa tutkimuksista kuinka hyvin tämä pitää paikkaansa, mutta tulee kuitenkin huomioida aasialaisillakin olevan ulkonäöllistä vaihtelua osan ollen myös vähemmän kauniita.

24.1 kuvassa näkyvän kasvon kerrotaan olevan kaunis aasialainen nainen, jolla on Aasiassa tykättyä ulkonäköä, joka tarkoittaa vaaleaa ihonväriä, soikiomaista kasvoa, pyöreää otsaa, kapeaa alaleukaa, pientä leuanpäätä, suuria mantelin muotoisia silmiä ja alimpien silmäripsien alla olevaa kohoumaa. Lopuksi kerrotaan kuinka aasialaisten nenä olisi matalampi ja leveämpi kuin länsimaalaisilla vaikka olisi voinut kertoa nenään haluttavan usein kapeutta ja korkeutta.

Eipä tältä naiselta tarvitse täysin näyttää, mutta onhan hänellä paljon tyypillistä kauniilla naisilla havaittavaa ulkonäköä. Kuitenkin aasialaisella naisella saa silmät olla myös kapeammat tai enemmän aasialaisen näköiset, nenä matalampi ja kasvot pyöreämmät, että ei tässä pitäisi vaan yhdenlaista ulkonäköä väittää kauniiksi ja aiheuttaa aasialaisille naisille turhia haluja muuttaa ulkonäköä kirurgien innoissaan väittäen vaikka rahan takia ulkonäössä olevan vikaa vaikka ei olisi, koska naisten ei tarvitse olla ulkonäöllisesti täysin samankaltaisia vaikka muuten kauniilla naisilla olisi usein havaittavissa samankaltaisuutta.

Viereen laitoin aiemmin näytetyn kauniiden korealaisten keskimääräisen kasvon ja kauniimmaksi muokatusta Lotten esimerkki kasvosta tehdyn yhdistelmäkasvon, johon verrattuna on paljon samankaltaisuutta kauniiksi väitetyssä aasialaisessa kasvossa. Oikealle laitoin ylempänä olleesta Icon linkistä löytyvän naisen, jonka ulkonäöllistä muutosta voi paremmin verrata värikalvojen ollen samankokoisia. Jos kasvoista otetaan liian läheltä kuva, niin kasvot voivat näyttää vähemmän kauniilta suuremman näköisen nenän takia ja nähtävästi vertailua voi aina välillä vääristää pään asento, jossa vähemmän kaunista ulkonäköä aiheuttaa taaksepäin kallistuminen, koska se tekee esim. leuasta suuremman näköisen ja myös sieraimet ovat enemmän näkyvillä.

Tämän takia kirurgien pitäisi oppia ottamaan parempia kuvia, mutta toisaalta voi päätellä tarkoituksella annettavan ennen kasvoista vähemmän kaunis vaikutelma. Videosta näkee myös naisen kasvoja sivusta ja hänellä näyttäisi olevan eteenpäin työntyvä otsa, jos osalla aasialaisista silmien yläpuolella otsa on samalla tasolla. Tässä mielessä tällä naisella on länsimaalaisilla havaittavaa eteenpäin työntymää, mutta sillä erolla, että hänellä on nenä ollut hyvin lättänän näköinen, joka voi aiheuttaa epätasapainoa, jos alaosa ja yläosa työntyvät liialti eteenpäin. Ei nenän mataluus aina haittaa, mutta ihmiset näyttävät paljonkin tykkäävän tasapainoisemmista kasvoista.

Jälkeen kuvan muutetun nenän kauneudesta voi olla montaa mieltä, mutta siinä voi havaita kuinka korkeampi nenän silta ja kapeampi nenänpää tekee nenästä pienemmän näköisen vaikka leveyttä ei paljoakaan vähennetty. Eikä leveyttä voida paljoakaan vähentää, koska nenän on hyvä olla silmien välillä ja leveydeltään tämä etäisyys vaikka saahan siinä olla vähän vaihtelua, mutta tämä riippuu paljon nenän ja silmien koosta tai tasapainosta. Tällä muutoksella saadaan myös kasvoihin syvyyttä ja kolmiulotteisuutta, jos muuten monilla aasialaisilla kasvot näyttävät matalilta, mutta tietenkään nenästä ei saa tehdä naiselle liian korkeaa, koska silloin se on rumaa, epätasapainoista ja maskuliinista. Pitäisi tarkistaa tutkimuksista, mutta voisi sanoa, että kauniilla naisella otsa ja nenä ei saa työntyä yli 1,5 cm eteenpäin, jos mitataan värikalvosta etäisyyttä.

Tämä on jonkinlainen ongelma länsimaalaisilla ja esim. iranilaisilla, että nenä työntyy liialti eteenpäin sivusta ja miksei myös edestä katsottuna. Tätä pahentaa joillakin ilmenevä nenän sillan kuperuus ja nenänpään alaspäin osoittaminen. Selvästi feminiinisenä nenänä pidetään vähän koveraa nenän siltaa, mutta voi se myös olla suorempi vaikka kovera nenä aiheuttaisi nuorekkaampaa ulkonäköä, mutta suoraa nenän siltaa taidetaan pitää enemmän tyylikkäänä tai ylhäisenä aikuiselle naiselle myös sopivana. Kuinka paljon nenä sitten saa naisella olla kooltaan, niin se selviää katsomalla keskimääräistä naista, mutta ihmiset myös tykkäävät naisella enemmän feminiinisemmästä nenästä, joten se saa olla pienempi ja tällöin nenän koko poikkeaa selvästi miehille tyypillisestä.

Vasemmalla on eurasialainen nainen, joka on halunnut nuorentaa kasvojaan rasvansiirrolla. Ikääntyessä tyypillisesti rasvan määrä kasvoissa vähentyy ja ne siirtyvät alaspäin kasvon kudosten löystyessä aiheuttaen iäkästä ja miksei myös rumempaa ulkonäköä. Tällä naisella on havaittavissa nasolabiaalijuonteet kummallakin puolella nenän sieraimien vierestä ylähuulten viereen. Nuorilla nämä juonteet ovat tasaisempia vaikka hymyiltäessä vähän näkyvät. Pitäisi tarkistaa, mutta olisiko orbicularis oris lihas nenän alla ja huulten ympärillä osaltaan syynä siihen, että syntyy tällainen raja, josta rasva tai iho ei pääse valumaan alemmas.

Harmillisesti ei kerrota tarkemmin naiselle tehtyjä muutoksia, mutta huulet näyttävät jälkeen kuvassa vähän suuremmilta, joka on myös hyvä keino nuorentaa ulkonäköä ja lisätä kauneutta. Näyttää myös siltä kuin silmäluomien yläpuolelle olisi laitettu rasvaa, että ikääntyessä silmät näyttävät olevan enemmän kuopassa, kun rasva vähenee ympäriltä. Tätä tapahtuu silmän alaosassa aiheuttaen kuoppaisuutta ja kyyneluraa. Kyllä tällaista iäkkääksi luokiteltavaa ulkonäköä ilmenee nuorilla vaikka aivo näistä huolimatta ei liian vanhaksi näkisi, mutta tällä on rumentavia vaikutuksia. Ihmiset tykkäävät paljonkin nuorekkaista kasvoista varsinkin naisilla. Tämän takia katsomalla iäkkäitä ja nuoria kasvoja saa osaltaan tietoa siitä, millaisia ovat kauniit kasvot naisella.

Alimmat kuvat eivät ole kirurgien kirjoista poimittuja vaan filippiiniläisten kauneuskirurgien sivuilta. Vasemmalla ja oikealla on julkkiksia, joilla voi tyypillisesti havaita kapeamman ja korkeamman näköistä nenää, joista vasemmalla varsinkin on samankaltaisuutta eurooppalaiseen naiseen. Tämä ei oikein vastaa tyypillistä filippiiniläistä nenää, mutta on tietysti keino aiheuttaa turhia haluja muuttaa ulkonäköään vaikka ei sillä pitäisi olla väliä vaikka nenä on matala ja vähän leveä tai pullea alhaalta, että se taitaa osaltaan lisätä söpömpää ulkonäköä, koska voisi sanoa kasvojen olevan muutenkin jokseenkin lapsenomaiset monilla filippiiniläisillä, mutta samankaltaista ulkonäköä ilmenee monissa muissakin maissa.

Keskimmäisistä kuvista löytyy Ruotsissa kauneuskilpailuun osallistunut filippiiniläinen. Tutkijat tykkäävät usein kritisoida tai hölmöinä vaan toistaa sitä, että länsimaissa on paljonkin tykätty vaaleista hiuksista naisilla, jonka takia taitaa naisen hiukset järkyttää, jos kyse on kantaväestön pahoista vaikutuksista vähemmistöihin. Onko nainen muuttanut työn tai miehen takia Ruotsiin. Jos kyse on sekarotuisesta parisuhteesta, niin ruotsalaisen miehen voisi ajatella tekevän omituista parinvalintaa, koska ennen kuvassa nenä vaikuttaa liian lättänältä tai kookkaalta. Tässä voi olla kyse siitä, että mies itse on ruma tai iäkäs, jonka takia on sitten valmis hyväksymään tällaisen nenän, joka ei olisi millään kaunis eurooppalaisella naisella. Kuitenkin ruman pitkän ja korkean nenän omaava ruotsalainen voi hyvällä onnella korjata jälkeläisen ulkonäköä, mutta toivottavasti ei tule eurasialaiselle leveää ja pitkää nenää vaan välimuoto.

Kauneus tutkimusten havainnoissa on kyse enemmän keskimäärin tai yleisemmin havaittavista ihmisten mieltymyksistä vaikka lopulta olisi erilaisia näkemyksiä. Parinvalinnassa on kyse myös monesta muustakin kuin kauneudesta, joten siitä ei voida täysin päätellä ihmisten todellisia mieltymyksiä. Kauneudessa on osaltaan kyse keskimääräisistä kasvoista, että jos ulkonäkö poikkeaa liialti keskimääräisestä, niin se ei monia miellytä. Lisäksi esim. nuorekkaat, symmetriset ja naisella feminiinisemmät kasvot aiheuttavat kauneutta. Tästä syystä osa ihmisistä vaikuttaa rumilta tai ulkonäkö ei kaikkia miellytä, koska se poikkeaa liialti näistä aiemmin mainituista tekijöistä. Jos kaunista naista sattuu miehellä miellyttämään huomattavan suuri nenä, hyvin lyhyt keskiosa, pitkät kasvot ja suuri leuanpää, niin nainen aiheuttaa todennäköisesti tyttärelleen rumaa ulkonäköä, koska se poikkeaa liialti yleisemmin naisilla kauniina nähtävästä ulkonäöstä.

Toisessa kuvassa olevalla naisella voi havaita kohuja aiheuttaneen suositun kukkapäähine suodattimen, koska se osaltaan valaisee tai vaalentaa ihonväriä. Tämä on myös keino nuorentaa ulkonäköä, koska ikääntyessä iho heijastaa vähemmän valoa, muuttuu epätasaiseksi, ryppyiseksi ja kasvoissa havaittavien varjojen määrä lisääntyy liittyen esim. nasolabiaalijuonteeseen ja tummiin silmänalusiin. Nenä vaikuttaa erikoisen kapealta ja korkealta, mutta pitäisi nähdä parempia kuvia. Ei tuossa hymyilevässä ennen kuvassa nenä suurelta vaikuta, mutta filippiiniläisiin olettaisin pätevän saman asian, että naisella tykätään keskimäärin naisille tyypillisestä tai sitä pienemmästä nenästä.

Tämän takia huomattavan suuret leveät pulleat nenät ovat rumia myös eurooppalaisella naisella, joten ei voi sanoa kyse olevan ainoastaan länsimaiden vaikutuksesta. Hymyilyn osalta kannattaa huomata sen nuorentava kasvoja kohottava vaikutus, että eurasialainen nainen näyttäisi myös kauniimmalta ja nuorekkaalta hymyilemällä. Naisilla tykätään paljon sydämmen muotoisista kasvoista, joille käy yleensä ikääntyessä pahasti kasvon valuen alaspäin aiheuttaen naiselle maskuliinisempaa ulkonäköä vaikka sitä voi olla jo osalla nuorista, mutta tietenkin monien nuorten naisten ei tarvitse hymyillä näyttääkseen kauniilta, jota voi havaita esim. vasemmalla olevalla julkkiksella, jolla on kauniin nuorekas leukalinja ja tasainen iho vaikka kuvaa on taidettu myös muokata.

17.7 kuvassa näytetään tekstin mukaan aasialaista nenää, jonka voi havaita pienen näköiseksi. Tällä naisella on havaittavissa nuorekasta tai vauvamaista ulkonäköä esim. leuanpään ollen pieni, nenän matala ja kasvon pyöristynyt. Tällaiset kasvot selittävät osaltaan monilla aasialaisilla naisilla havaittavaa söpöä tai nuorekasta ulkonäköä, jota ei samassa määrin ilmene länsimaalaisilla, koska kasvojen voi sanoa olevan monilla aikuisemman näköiset ja osalla liiankin paljon, koska ihmiset näyttävät paljonkin tykkäävän sirommista nuorekkaista kasvoista naisilla. Vieressä olevasta naisesta oli myös toisessa kirjassa kuva ja hän ei ollut siinä näin erikoisen vaalea. Syitä on varmaa monia, että osaltaan valaistus tai salama vaikuttaa ihonväriin. Onhan Filippiineillä monilla halua vaalentaa ihonväriä, koska näkevät osaltaan monet julkkikset vaaleampina.

Attractiveness of the face is not an abstract conception but a quantitatively well-defined anatomic quality. Harmony, disharmony, and disproportion of the face depend on the quality of the relationships between individual measurements of the craniofacial complex. The statistical expression of this relationship is the proportion index. A proportionate face, one with its proportion indices located within the normal range (mean +/- 2 SD), is healthy but not necessarily attractive. In an attractive face the proportion indices are in an optimal relationship, statistically in the range of mean +/- 1 SD. 
The existence of such a range ensures the great variability possible even among attractive faces. Disproportion, or even mild disharmony in a sensitive area of the face (orbits, nose, lips), reduces the aesthetic quality of the face. Restoration of harmony demands correction of the disproportionate relationships, which is achieved by appropriate changes in the measurements. Norms of measurements and proportion indices found in attractive faces serve as guides in calculating changes. Ethnic differences in North American Caucasian women proved not to be of major concern when planning aesthetic correction.
Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - Sexual dimorphism - Stability - Anti-aging - Fat

RealSelf sivustolta tuli vastaan Instagram:sta poimittuja kuvia, joiden takia päädyin tutkimaan venäläisiä kauneudenhoito sivustoja. Keräilin alle muutamien kirurgien sivuilta kuvia, joissa voi havaita kapeasti eteenpäin osoittavia neniä, joita oli erikoisesti korealaisilla naisilla vaikka ei sen nenän tarvitse olla aasialaisella tällainen, jos kuitenkin mielellään eurooppalaisella naisella. Tällaista nenää liialti lättänä, kupera, pidempi, pullea tai leveä nenä on ruma eurooppalaisella naisella.

Ylhäältä alaspäin toisella rivillä näkyy ennen ja jälkeen kuva venäläisestä 42-vuotiaasta julkkiksesta Dana Borisova:sta. Hän on käynyt kauneushoitolassa nuorentamassa ihoaan, joka oli Thaimaassa rumentunut ja toteaa, että 40-vuotiaiden ei pitäisi ruskettaa ihoaan. Ikääntyessä ihon kyky korjata UV-säteilyn vaurioita heikkenee ja vaikka kesällä moni tavoittelee oranssimaista tai muuta ihonväriä, niin dermatologien näkökulmasta kyse on ihon vahingoittamisesta. Länsimaalaisilla naisilla olisi oppimista aasialaisilta naisilta, joista vieressä voi nähdä korealaisen julkkiksen Shin Se-kyung, joka on 27-vuotias vaikka voi olla kuvassa nuorempi.

Kirurgien sivuilla näkyi vähän myös muita julkkiksia ja jotain muita naisia, joiden Instagram sivuja vähän katselin. Mielenkiintoista oli havaita kuinka monilla naisista oli lapsia, mutta he esittelivät kuvissa hyvältä tai barbiemaiselta näyttävää vartaloa. Tämä luultavasti selittyy hyvillä geeneillä, kuntoilulla ja laihalla vartalolla ennen raskautta, niin raskaudella ei sitten ole niin pahoja vaikutuksia ulkonäköön. Julkkiksilla on hyvin tärkeää ja suurta painetta ylläpitää kaunista ulkonäköä vaikka moni tavallinen nainen monista syistä johtuen päästäisi ulkonäkönsä hvyin rumaksi. Onhan se myös helpompaa olla kaunis nainen, jos siltä on näyttänyt jo ennen raskautta vaikka huonolla parinvalinnalla rumentaisi tyttärensä ulkonäköä.

Kolmannella rivillä ensimmäisessä kuvassa on nähtävästi joku taitava kuvankäsittelijä muuttanut vartaloa laihemmaksi, koska kuvassa näyttäisi olevan enemmän taustassa havaittavaa vääristymää, jota voisi enemmän korjata, mutta on myös mahdollista, että paksumpaan vartaloon on tehty muutoksia. Tietenkin laihempi vartalo kapealla vyötäröllä miellyttää yleisesti miehiä, että keskivartalolihavuus kertoo todennäköisesti huonommasta terveydestä ja hedelmällisyydestä, mutta kapea vyötärö tuo paremmin myös esille naisen leveämpää lantiota ja takapuolta. Miehillä tahtoo olla ylävartalo suoremman näköinen ja hartiat leveät, joten tällainen vartalo ei olisi selvästi naisellinen.

Takapuolen koko voi vaikuttaa kauniimmassa tai laihemmassa kuvassa länsimaalaisesta näkökulmasta vähän suurelta, mutta varsinkin esim. Brasiliassa ja Kolumbiassa tykätään tällaisesta vartalosta, jota saadaan osaltaan aikaan kuntoilemalla tai käymällä rasvansiirrossa siirtämällä keskivartalolta rasvaa takapuoleen ja lantiolle, joka lisää merkittävästi feminiinistä kauneutta tai vyötärön ja lantion suhdetta. Kuitenkin oikealla viimeissä kuvassa voi havaita enemmän laihempaa tai barbiemaista vartaloa, josta paljonkin tykätään länsimaissa vaikka ei latinoiden tykkäämässä vartalossa olisi mitään vikaa, mutta barbiemaisen vartalon voisi sanoa olevan tyylikkäämpi tai eliittimäinen, jos kurvikkaampi on seksikkäämpi tai miten tämän jokainen näkee.

Yksi keskellä olevista naisista pitää Barbieta kädessään ja siinä taidetaan näyttää kuinka normaalista naisesta poikkeavalta Barbien vartalo näyttää. Barbieta tykätään paljonkin kritisoida, koska sen ajatellaan aiheuttavan ulkonäköhuolia tai halua omata samankaltaista ulkonäköä. Viime vuosina on Mattel pyrkinyt luomaan enemmän naisille tyypillistä tai monaisempaa ulkonäköä Barbeille. Yksi hölmö väite, jonka aina välillä näkee, että jonkun kauniin naisen tai Barbien ulkonäkö poikkeaa liian suuresti tavallisista naisista, mutta se aiheutuu osaltaan siitä, että monet tavalliset naiset ovat lihavia ja ulkonäöltään rumia. Ei naisen tarvitse täysin Barbielta näyttää, mutta Barbiella on kuitenkin paljon samankaltaista ulkonäköä, josta naisella tykätään.

Vieressä oleva nainen on valokuvaaja Valua Vitaly:n malli, jonka olen ennenkin näyttänyt, koska Valuan kuvia on tullut usein vastaan. Valokuvaaja on nähtävästi keskittynyt valokuvien myymiseen, että niitä voi vaikka käyttää kosmetiikkakuvastoissa ja naistenlehdissä. Google kuvahakua tai TinEye hakua käyttämällä voi usein löytää kuvan alkuperän ja muita sivustoja, joissa kuva näkyy muokattuna tai alkuperäisenä ja voi vaikka löytää kuvan hyvin suurena, joita myydään kalliilla hinnalla. Mallista voi katsoa enemmän kuvia beauty linkistä. Vielä naisen vieressä oikealla näkyvistä vartaloista, että niissä on tyypillistä kauniin naisen vartalon muotoa jalkojen ollen pitkälti samanpituiset kuin ylävartalo, jossa on tasapainoista tiimalasi muotoa.

Näissä kuvissa näkyy paljonkin sivusta kasvoja ja kaikilla naisilla näyttäisi huulet olevan E-linjan sisäpuolella tai sen läheisyydessä. Tällöin ovat pusuhuulet paremmin esillä, mutta jos huulet ylittäisivät liialti E-linjan, niin siitä ei enää moni tykkäisi. Sama pätee myös liian takana E-linjaan nähden oleviin huuliin. Kyllä näissä sivuprofiileissa saa olla vähän vaihtelua, mutta jos se poikkeaa liialti näistä alla olevista, niin siitä harva tykkää. Tällä tarkoitan esim. liialti eteenpäin työntyvää tai takana olevaa leuanpäätä. Näistä liialti huuliin verrattuna eteenpäin työntyvä tai suuri leuanpää aiheuttaa noitamaista, iäkästä ja muuta rumaa ulkonäköä naiselle. Liian takana oleva leuanpää aiheuttaa myös kielteisestä epätasapainoa tehden vaikka nenästä suuremman näköisen.

Aiemmin pohdin silmän ympärillä ilmenevää eteenpäin työntymää yläosassa ja nenässä, niin yhden tutkimuksen mukaan ihmiset tykkäisivät värikalvon edestä mitattuna nenän yläosan nasionin eteenpäin työntymisen olevan 10 mm ja toisen tutkimuksen mukaan eteenpäin työntyminen olisi länsimaalaisilla tai tutkimukseen osallistuneilla naisilla keskimäärin 9 mm, jonka takia on selvää, että liialti tästä poikkeava on rumaa varsinkin pidempänä tai suurempana naisella. Aasialaisilla eteenpäin työntyminen on ja saa olla pienempi vaikka heillä ilmenee halua lisätä korkeutta, joka lisää samankaltaisuutta kauniin aasialaisen ja eurooppalaisen naisen välillä.

Nämä millit voivat kuulostaa naurettavilta, mutta ihmisten aivot tekevät päätelmiä kauneudesta millien perusteella ja tulee myös huomata pään olevan pituudeltaan vähän yli 20 cm, joten mitat eivät voi olla erityisen suuria vai olisiko 5 cm pitkä nenä kaunis naisella. Ei muuta kuin rullamitta tai viivoitin käteen ja ihmettelemään oman nenän pituutta tai pään kokoa. Jos nenä sattuu olemaan selvästi keskimääräistä pidempi, niin ei ole ihme, jos on saanut varsinkin koulussa kuulla kielteisiä kommentteja, koska ihmisiä miellyttää enemmän keskimääräinen tai kasvoihin sopiva koko vaikka naisella saa olla pienempi nenä.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - Amazing - Laulaa - Dana - Asian - Beauty

Olen tässä kertonut kauniista sivuprofiilista, mutta sain ajatuksen, että voisi tehdä keskimääräisen sivuprofiilin ja muokata yhtä yllä olevaa naista, jotta voi paremmin havainnoida rumuutta ja epätasapainoa. Keräilin RealSelf sivustolta vähän sivusta kasvoja, mutta valikoin kauniimman näköisiä naisia yhdistelmäkuvaan.

Jos tekisi selvästi rumista naisista, niin eipä keskimääräinen sivuprofiili kauniilta näyttäisi. Kaikenlaisista naisista tekemällä on todennäköisesti keskimääräisellä kasvolla enemmän ulkonäköä, josta moni voi tykätä kuin monilla kuvan teossa käytetyillä naisilla liittyen vaikka siihen, että yhdellä naisella on suuri leuanpää ja toisella liian pieni, niin keskimääräisessä sivuprofiilissa on sitten normaalimpaa ulkonäköä.

Gimp:ssä laitoin sivuprofiilien otsat ja leuanpäät samaan tasoon, jonka jälkeen tein suurin piirtein etäisyyden silmistä leuanpään alaosaan samaksi vaikka oikeasti olisi eroja. Yhdistelin kymmenen kuvaa pareina, mutta kymmenen on vähän huono luku, koska se pitäisi olla 2, 4, 8, 16 tai kuinka paljon viitsii yhdistellä. Eipä suuren määrän yhdistelyssä taida olla järkeä, mutta alin kuva oli 100% ja päällä oleva 50% läpinäkyvyydellä. Ilman paria olevan kuvan yhdistin vielä 33,3% läpinäkyvyydellä. Sqirlz Morph tai jollain muulla ohjelmalla saisi kuitenkin aikaan paremman keskimääräisen kuvan, joka ei olisi yhtä epätarkka.

Olen tuota keskimääräistä sivuprofiilia verrannut muutamissa tutkimuksissa oleviin samankaltaisiin kuviin ja on paljon samankaltaisuutta. Kuitenkin tällaiseen yhdistelmäkuvaan katoaa yksilöllinen kauneus vaikka se ei saisi liialti poiketa keskimääräisestä. Alla voi havaita esim. nenän eteenpäin työntymisessä vaihtelua, jota saa olla sopivassa määrin ja aasialaisilla kasvot saavat olla matalamman näköiset, että tarkoituksella jätin valitsematta liialti länsimaalaisesta ulkonäöstä poikkeavia.

Oikealla oleva on valokuvaaja Oleg Gekman:in malli, jolle olen tehnyt muutamia muutoksia, joista ihmiset eivät yleisesti tykkää. Ensimmäisessä kuvassa huulet työntyvät reilusti E-linjan yli, joka osaltaan aiheuttaa epätasapainoa ja apinamaista ulkonäköä. Seuraavassa kuvassa on alikehittynyt leuanpää tai alaleuka ja miksei myös Class II malocclusion, jossa alahampaat ovat liian takana ylähampaisiin verrattuna. Kolmannessa kuvassa on korealaisiakin naisia rumentanut alaleuan eteenpäin työntyminen ja Class III malocclusion, jossa alahampaat ovat ylähampaiden edellä.

Keskimmäisellä rivillä on alkuperäinen kuva, joka on hyvin samankaltainen kuin yhdistelmäkuva. Seuraavassa kuvassa on erikoisen suuri nenä, jossa ei välttämättä olisi mitään vikaa, jos ihmiset tykkäisivät naisilla suurista tai miehiin verrattuna suuremmista nenistä. Kuudennessa kuvassa olisi hyvin matala nenä, joka aiheuttaa epätasapainoa keskiosaan ja tätä näyttäisi olevan jossain määrin aasialaisilla. Ei matalassa nenässä vikaa ole, mutta silloin ei saisi otsa ja alaosa työntyä liialti eteenpäin ellei sitten aasialaiset sellaisesta ulkonäöstä tykkää. Eivät näytä tykkäävän ja tietenkään korkeanenäiset länsimaalaiset eivät voi yleisesti tykätä liian lättänästä keskiosasta.

Alimmalla rivillä on ensiksi hyvin suureksi tai pitkäksi kehittynyt alaleuka, joka ei ole hyvä asia naisen kannalta, mutta tämä nainen vaikuttaa aika kauniilta, niin varmaan osa miehistä yrittää vaan katsella naisen kauniimpaa keskiosaa. Keskimmäisen kuvan osalta sitä voi oikeasti nähdä olevan kauniita naisia, joilla on vaan nenä tai leuanpää kehittynyt liian suureksi. Viimeisessä kuvassa siirsin vaan huulia taaksepäin, josta aiheutuu iäkästä ulkonäköä tai vaikutelmaa kuin leuanpää ja nenä olisivat suuremmat.

Tein tässä yksittäisiä muutoksia, mutta harmillisesti ihmisillä voi olla kamalan rumaa epätasapainoa ja epänormaalia ulkonäköä, että esim. yläosa tai nenä työntyy suuresti eteenpäin ja alaleuka on alikehittynyt. Käytin muutosten teossa Gimp:in Warp Transform työkalua, jolla voi myös yrittää tehdä mielestään kaunistavia muutoksia, jos esim. leuanpää, huulet ja nenä näyttävät liian pieneltä tai suurelta. Samalla voi havaita, että ei sitä voi tehdä liialti muutoksia, koska sivuprofiili voi näyttää omituiselta tai rumalta.

Laittamalla jonkun vähemmän kauniilta näyttävän naisen sivuprofiilin osittain läpinäkyvänä keskimääräisen sivuprofiilin päälle voi yrittää Warp Transform työkalulla muokata sivuprofiilista samankaltaista, että näyttäisikö tällöin kauniimmalta. Ei keskimääräiseltä tarvitse täysin näyttää, mutta se on yksi keino saada aikaan kauniimpaa tai yleisemmin tykättyä ulkonäköä, jos varsinkin keskimääräinen kasvo on tehty kauniista naisista vaikka tällöin voisi vaan tehdä jonkun yksittäisen kauniin naisen näköiseksi.

Kauneudessa on myös kyse enemmän feminiinisestä ulkonäöstä, jonka takia edestä tai sivusta katsottuna keskiosan tulisi näyttää pidemmältä tai samanpituiselta kuin alaosa, mutta tämä riippuu paljon kasvojen pituudesta, josta oli aiemmin juttua liittyen erikoisen pitkäkasvoiseen kiinalaiseen naiseen. Tänä päivänä tykätään enemmän esillä olevista pusuhuulista vaikkakin E-linjan rajoissa, jonka takia huulten olisi hyvä olla vähän edellä verrattuna leuanpäähän. Otsan muodossa tykätään naisella pyöreämmästä muodosta, että otsa ei olisi liialti lättänän tai taaksepäin kallistuneen näköinen.

Otsan alaosa ja nenä näyttävät enemmän feminiinisiltä matalampina ja nenän sillan osalta vähän koverana, mutta saahan naisella olla suorempi nenän silta ja mataluuden ei tarvitse olla eurooppalaisella naisella sama kuin monilla aasialaisilla naisilla. Sivuilla olisi hyvä olla nähtävillä poskiluita tai nuorekasta poskipäiden pyöreää muotoa, jota saa hymyilemälläkin aikaan. Silmät avautuneemman näköisinä ylempänä olevilla kulmakarvoilla lisää myös kauneutta. Ikääntynyt tai lihava ulkonäkö rumentaa ulkonäköä myös sivusta katsottuna, joka näkyy esim. kaksoisleukana tai ihon lyöstymisenä kaulan yläosassa ja alaleun alaosassa, että ei ole kaunista kaulan ja alaleuan linjaa.

Sitä on tutkimuksissakin havaittu, että ihmiset voivat näyttää edestä tai sivusta kauniimmalta vaikka on myös ihmisiä, jotka näyttävät kaikista suunnista ja täten heillä on hyvin valokuvaukselliset kasvot. Tämä aiheuttaa osalle ihmisistä huolia, että ei halua näyttää tai katsoa peilistä vaikka sivuprofiiliaan, jos varsinkin nenä näyttää liian suurelta. Tällaiset ulkonäköhuolet ovat kyllä harmillisia, koska paljon mukavampaa on esitellä kauniita kasvoja ja keskittyä johonkin muuhun kuin kameroiden tai muiden ihmisten katseiden ja ajatusten miettimiseen, että näytänkö kauniilta tai näkeekö se minun ison nenän. Onhan myös ihmisiä, jotka näkevät ulkonäössään vikaa vaikka siinä ei olisi monen mielestä mitään vikaa, koska ei tässä tarvitse kaikkia edes miellyttää.

Tässä tullaan myös rodullisiin tai etnisiin ulkonäöllisiin eroihin, jonka takia kaikki kasvot ja sivuprofiilit eivät aina voi miellyttää, jos ne poikkeavat liialti omasta tai elinympäristössä havaittavasta. Miksi sitten on sekarotuisia parisuhteita ja muutenkin voidaan havaita kaunista ulkonäköä muissa ihmisryhmissä. Osalla ihmisistä voi olla hyvin omituisia mieltymyksiä, että tykkää esim. länsimaalaisesta kauneusihanteesta suuresti poikkeavasta ulkonäöstä esim. kähärät hiukset, musta ihonväri, hyvin leveä nenä ja suuresti eteenpäin työntyvät huulet, mutta toisaalta kauniissa kasvoissa on paljon samankaltaisuutta, että esim. aasialaisista naisista tykkääminen ainakin kasvojen osalta perustuu feminiiniseen tai nuorekkaaseen ulkonäköön, jota voi havaita BeautyBoundAsia linkistä.

Tämä ulkonäkö ei kaikkia miehiä täysin miellytä, jonka takia esim. moni eurooppalainen mies tykkää enemmän eurooppalaisesta naisesta tai eurokeskisestä latino naisesta. Tänä päivänä ilmenee erilaisen ulkonäön kauniiksi väittämistä, johon liittyen tuli vastaan kirjoitus, jossa kritisoitiin Filippiineillä ilmenevää eurokeskisen tai eurasialaisen ulkonäön kauniiksi väittämistä vaikka Filippiineillä tulisi arvostaa luonnollisempaa ulkonäköä esim. matalan leveällä nenällä, joka vaikuttaa osaltaan söpöltä. Se on erilaisten etnisten ryhmien tehtävä arvostaa omanlaista ulkonäköä ja olla välittämättä muiden mielipiteistä, jonka takia esim. mustan naisen ei tarvitse näyttää eurooppalaiselta ja eurooppalaisen naisen mustalta tai mulatilta vaikka sellainen esim. missiksi valittaisiin.

Monet tutkijat tykkää syytellä länsimaita ulkonäköön liittyvistä vaikutteista, joka on sinänsä harmillista vaikka onhan myös tutkijoita, joiden mielestä on ainakin osittain virheellistä väittää kauneusihanteiden liittyvän haluun omata jokseenkin länsimaalaiselta vaikuttavaa ulkonäköä. Länsimaita syyttelevien pitäisi enemmän perehtyä kauneustutkimuksiin, joista voisi havaita kyse olevan myös muustakin, joka näyttäisi aiheuttavan samankaltaisuutta kauniissa naisissa ja harhan kuin kyse olisi vaan länsimaiden vaikutuksesta johtuvaa. Ihmisiä näyttäisi aika paljon miellyttävän tasapainoiset feminiiniset kasvot naisella, jota näyttäisi olevan keskimääräisessä sivuprofiilissa, mutta esim. aasialaisella naisella sivuprofiili on osaltaan matalampi. Jos taas huulet tai nenä työntyvät yksinään suuresti eteenpäin, niin se ei ole enää tasapainoista ja siitä ei voi enää yleisemmin eurooppalaiset, aasialaiset ja muut tykätä.


Lähde - 2 - 3 - Profile - BeautyBoundAsia - Pearypie - Pony - So-Young

Yllä viimeisestä linkistä löytyy So-Young niminen korealainen nainen, jonka voisi sanoa halunneen nuorekkaammat ja sirommat kasvot. Naisen nimestä tulee mieleen kiinalainen SoYoung sivusto, joka on samankaltainen kuin amerikkalainen RealSelf, että esim. kauneusleikkauksissa käyneet laittavat itsestään kuvia näytille. Näistä naisista voisi olettaa monien saavan rahaa tai ilmaisia kauneushoitoja, jos markkinoivat ja olettaisi kauneushoitoloiden mielellään valitsevan kauniimpia tai mielestään onnistuneesti ulkonäöllisesti muuttuneita malleiksi houkuttelemaan asiakkaita vaikka hyvin leveänenäiselle naiselle olisi vaikeaa saada tehtyä samanlaista nenää kuin jo alunperin pieninenäiselle mallille.

SoYoung sivustolla näkee paljon kuvia naisista, mutta aika vähän on näytillä ennen kuvia tai sitten ne on vertailun kannalta huonoja. Monilla naisilla näyttää olevan kuvissa hyvin näyttävät silmät, jossa olettaisi olevan osaltaan kyse kuvankäsittelystä, silmien kokoa korostavasta kuvaamisesta, kuvanottohetkellä silmien suureksi avaamisesta ja saahan myös meikkaamalla silmien näyttävyyttä lisättyä. Vaikka en ole vielä erityisen paljon nähnyt ennen kuvia, niin onhan silmien suuressa näyttävyydessä myös kyse silmäluomileikkauksista, joissa olettaisin monien käyneen.

Monilla kiinalaisilla naisilla näyttää värikalvo erikoisen suurelta, jota ei varmaan moni huomaa, mutta se käy ilmi vertaamalla naista toiseen naiseen, jolla värikalvot ovat normaalin kokoisia. Itse teen paljon värikalvon koolla kasvojen vertailuja, mutta osaltaan värikalvoa suurentavien linssien käyttö vääristää tehden kasvoista pienemmät vaikka sitä voi muullakin tavalla verrata. Pienillä lapsilla on pään kokoon nähden suuremmat värikalvot, joten linssien voisi ajatella olevan keino lisätä nuorekkasta tai silmien näyttävää ulkonäköä.

Kiinalaisten naisten ulkonäköä hämmästyneenä katsoessa alkaa omatkin silmät suurenemaan, mutta aasialaisilla naisilla näyttäisi keskiosa pidemmältä tai kulmakarvat olevan vähän korkeammalla kuin usein länsimaalaisilla, että tämäkin lisää kasvon keskiosan myönteistä näyttävyyttä tai feminiinisyyttä, kun vielä saadaan vaikka alkuaan hyvin kapeista silmistä tehtyä suuremmat. Kauniilla naisilla on keskiosa samanpituinen tai vähän pidempi kuin alaosa, että kielteistä, rumaa ja maskuliinista ulkonäköä naisella aiheuttaa liian pitkät kasvot tai lyhyt keskiosa verrattuna suureen alaosaan.

Alla näkyy ylimmällä rivillä kaksi naista, joista osaltaan vasemman nenää esitellään ja oikealla oleva puhuu paljonkin, mutta vaikeaa on tietää naisten keskustelusta, kun ei ymmärrä kiinaa. Osalla kiinalaisista naisista näyttää olevan halua omata hyvin erikoista ulkonäköä esim. jokseenkin kolmiomainen alaleuka, mutta tällä vasemmalla naisella on erikoista aika näyttävä nenä, jonka voisi sanoa olevan liian pitkä aasialaisella naisella vaikka ei eurooppalaisella. Keskellä ylimpänä näkyy naisen alkuperäistä sivuprofiilia, jossa nenän silta näyttäisi olleen silmien kohdalla matalampi ja alhaalta nenänpään pituus vähän lyhyempi.

Oikealla oleva nainen ei ole nähtävästi halunnut omasta nenästään samanlaista vaikka syntyy vaikutelma kuin nenänpäätä olisi tehty kolmiomaisemmaksi, mutta saahan nenän ulkonäköä vähän muutettua meikkaamalla. En näe näitä muutoksia tarpeellisina vaikka eurooppalaisesta näkökulmasta nenän mataluus voi näyttää erikoiselta. Oikealla näkyy myös naisen kasvot vähän huonossa ennen kuvassa, että siinä ei ole nähtävästi kasvoja kuvattu suoraan edestä. Kuitenkin kasvot vaikuttavat jo valmiiksi kauniilta ja hänellä voi havaita olevan samankaltaisuutta kahteen aiemmin näytettyyn kauniiseen tasapainoiseen kasvoon.

Oikealla on myös nähtävillä ylempänä ollut keskimääräinen sivuprofiili tai ainakin yhdistelmäkuva. Tässä voi havaita aika tyypillistä eroa länsimaalaisten ja aasialaisten välillä, että heillä on varsinkin keskiosa matalampi. Tuo mataluus aiheuttaa aasialaisilla osaltaan nuorempaa ulkonäköä, koska pienillä lapsillä tai vauvoilla myös länsimaissa tahtoo olla mataluutta nenässä ja onhan tuo oikea nainen aika nuorekkaan näköinen vaikka pää olisi pituudeltaan aikuisille tyypillisempi.

Näitä kahta naista edestä katsottuna voi havaita korkeamman nenän vaikutuksen sen aiheuttaen esim. syvyyttä ja kolmiulotteisuutta kasvoihin, mutta eipä vieressä olevan naisen matalassa nenässä näytä olevan mitään vikaa, jolta aasialaisen naisen tulisi enemmän näyttää, mutta onhan myös aasialaisillakin luonnostaan korkeampaa nenää vaikka useimmin kasvot vaikuttavat matalilta. Korkean nenän osalta tulee myös huomata sen kasvoja tasapainoittava tai keskiosan näyttävyyttä lisäävä vaikutus, jos muuten alaosa on liian näyttävä, mutta toisaalta nenä ei saisi olla liian suuri vai miten vasemman naisen nenän jokainen näkee.

Keskellä on vielä kaksi kuvaa, joiden yllä lukee profile convexity. Sivuprofiilit on tehty kauniista aasialaisista ja länsimaalaisista naisista, joista tietenkin matalampi on aasialainen. Kauneutta osaltaan tutkiva korealainen Seung Chul Rhee tuo esille kuinka sivuprofiilit olisivat hyvin samankaltaisia. Kauniilla länsimaalaisilla olisi sivuprofiilin kuperuus mitattuna kulmakarvoista nenänpään kautta leuanpäähän 136,7 astetta ja aasialaisilla 140,4 astetta. Näissä asteissa saa olla vähän vaihtelua, mutta esim. sivuprofiilien yhdistelmäkuvassa kuperuus on n. 136 astetta.

Alimmalla rivillä on reunoilla ukrainalaisen valokuvaajan David Dubnitskiy:n uusimpia valokuvia, joissa ainakin oikealla olevassa tehdään samaa kuin keskimmäisessä kuvassa. Mustavalkokuvat on poimittu vuonna 1932 julkaistusta Freaks elokuvasta, joka aikanaan järkytti ja onhan se tänäkin päivänä erikoista katsella normaalista poikkeavia näyttelijöitä. Tämä elokuva tuli vähän aikaa sitten tv:stä, jota voi myös katsoa hyvälaatuisena 5 linkistä vaikka puheen päälle puhutaan puolaa.

Kuvassa vasemmalla on Venus nimisenä näyttelevä Leila Hyams ja lyhytkasvuinen Daisy Earles on Frieda nimisenä elokuvassa. Sivusta katsottuna Leilalla on nenässä korkeutta ja eteenpäin työntymää, mutta Daisyllä on mataluutta, että on samankaltaisempi aasialaisiin verrattuna vaikka onhan hänelläkin havaittavissa silmien kohdalla nenässä korkeutta, jota ei osalla aasialaisista naisista ilmene, joten on kuitenkin enemmän samankaltaisuutta länsimaalaiseen lapseen kuin hyvin matalakasvoiseen aasialaiseen lapseen. Edestä katsottuna voi myös havaita pään koossa eroa ja voisi päätellä Daisyn olevan samankaltainen kasvoiltaan kuin alle viisi vuotias lapsi, mutta pitäisi tarkemmin verrata. Jos Daisy vaikuttaa esim. söpöltä ja tällainen vaikutelma syntyy jostain aasialaisesta naisesta, niin silloin heillä on todennäköisesti samankaltaisuutta.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - Kukka - Poimintoja - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10

Alla olisi kiinalaisia ja japanilaisia julkkiksia vaikka keskellä on muutama ei aasialainen nainen osaltaan kollaasin täytteeksi. Aasiassa on julkkiksilla havaittavissa paljonkin kapean korkeaa nenää, joka osaltaan sitten selittäisi SoYoung sivustollakin havaittavaa monien kiinalaisten ja muiden aasialaisten halua omata samankaltainen nenä.

Mitä olen nyt enemmän katsellut ennen kuvia, niin osalla kiinalaisista naisista näyttää kasvot olevan oikein hyviä, mutta sitä vaan nainen haluaa nenäänsä korkeutta tai silmiin enemmän näyttävyyttä, että tässä mielessä harmillista ja turhaakin ulkonäön muuttamista vähemmän aasialaisen näköiseksi. Osa naisista esittelee kuvia esim. rintojensa suurentamisesta, joten silloin ei ole mahdollisista kasvoihin tehdyistä muutoksista kuvia tai mainintaa.

Noista keskimmäisistä naisista ensimmäinen on kolumbialainen juontaja, jonka voi havaita työntävän pusuhuulia eteenpäin. Olisiko sillä tavalla, että ihmiset suhtautuvat yleisesti kielteisesti liialti eteenpäin työntyviin hampaisiin, että niiden on hyvä olla lähempänä silmiä, mutta huulten osalta nainen voi niitä vähän työntää E-linjan yli, jos haluaa pusuhuulia esitellä vaikka tästä ei kaikki tykkäisi ja se voi näyttää myös apinamaiselta.

Keskimmäinen on yhdysvaltalainen nainen, jolla on samankaltaisuutta Frozen elokuvan lumikuningatar Elsaan. Viimeinen nainen on tanskalainen balettitanssija, jonka kauneutta on nähtävästi hämmästelty Kiinassa, mutta toisaalta kävi ilmi kyse olleen osaltaan meikkaamisesta, jolla tietenkin aasialaiset ja muut naiset saavat lisättyä kauneutta vaikka on myös hyvä olla kasvoiltaan kaunis, jonka sitten meikkaaminen voi muuttaa äärimmäisen kauniiksi. Kiinassa on ihmetelty naisen poikaystävän ulkonäköä, jota pidetään jotenkin rumana ja aasialaisen näköisenä.

Tulee mieleen kuinka näin joskus kauniin ukrainalaisen naisen, jonka kiinalainen mies ei näyttänyt kasvoiltaan komealta, että hänellä taisi olla aika leveä nenä ja voi hyvin ajatella kiinalaisten näkevän samalla tavalla, jos katsoo Kiinassa komeana pidettäviä miehiä. Kuitenkin on sillä tavalla, että kauniit naiset ja myös miehet voivat tehdä parinvalintaa, joka ei ole samalla tasolla kauneudessa, joka sitten helposti hämmästyttää ihmisiä ja mahdolliset tyttäret voivat olla rumempia verrattuna äitiinsä.

Vaikka en tutki paljoakaan miesten komeaa ulkonäköä, niin siihen näyttää kuitenkin pätevän paljonkin samoja asioita kuin naisen kauneuteen sillä erolla, että testosteroni on aiheuttanut sopivasti naisia miellyttävää maskuliinisuutta. Jos miehellä on selvästi rumaa epätasapainoa tai ulkonäköä, joka olisi hyvin rumaa naisella, niin se on suuri riski tyttären kauneuden kannalta. Jos kuitenkin mies on komea, mutta samalla selvästi hyvin maskuliininen, niin sekin on riski tyttärelle, mutta pojat todennäköisesti hyötyvät. Tämä on kuitenkin harmillinen yksi syy siihen, miksi maailmassa on rumia tai vähemmän kauniita. Kookas alaleuka tai nenä voi sopia miehelle, mutta ei tietenkään naiselle.

Alla osa naisista hymyilee, jolla on yleensä myönteinen vaikutus ulkonäköön, mutta tämä myös vääristää vertailua muihin naisiin. Hymyilyn voi sanoa lisäävän nuorekasta tai söpöä ulkonäköä, mutta ei hymyilevissä kasvoissa voi nähdä enemmän tyylikästä aikuismaisuutta tai seksikkyyttä. Naisilla ilmenee muutenkin monenlaista ulkonäköä, että näyttää esim. tyttömäiseltä tai söpöltä kasvoiltaan, josta osa miehistä paljonkin tykkää.

Taas sopivasti voimakkaammat kasvot lisäävät aikuismaista tyylikästä ulkonäköä ja varsinkin länsimaalaisesta näkökulmasta kauniilla naisella tulisi olla kapean korkea nenä jokseenkin kolmiomaisella nenänpäällä vaikka aasialaisella saakin olla matalampi. Monien aasialaisten naisten halussa omata korkeampi nenä voi olla osaltaan kyse halusta omata enemmän aikuiselta näyttävät kolmiulotteiset kasvot, jos muuten näyttää vaikka söpöltä vauvalta tai lapselta, mutta eipä tämä näytä kaikkiin pätevän, että korkeasta nenästä huolimatta näyttävät söpöiltä lapsilta. Näissä kuvissa on naisilla yleisesti iho hyvin nuorekas ja tasaisen valoisa, joka ei taida olla yleisemmin todellisuutta, mutta meikkaamalla, valaistuksella tai kuvankäsittelyllä tällaista saa aikaan.

Alla ylimmällä rivillä keskellä on kiinalainen näyttelijä ja jotain muutakin Fan Bingbing, jolla on mahdollisesti aidot kasvot, että niitä ei ole kauneusleikkauksilla muutettu. Naisella näyttää olevan paljonkin ulkonäköä, josta Kiinassa tai Aasiassa tykätään esim. silmien, leuan ja nenän osalta. Nenässä näyttäisi kuitenkin olevan vähän kuperaa muotoa, että sellaista ei taideta yleensä nenäleikkauksilla tehdä tai aasialainen nainen haluta. Jos tällaisia kasvoja Aasiassa paljonkin suositaan ja ihannoidaan, niin se sitten aiheuttaa turhiakin ulkonäköhuolia monille tai halua muuttaa ulkonäköä, jos esim. aasialaisilla naisilla nenä on tyypillisesti matalampi ja alhaalta leveämpi tai pyöreämpi, jota Kiinassa sanotaan valkosipuli nenäksi, jota näyttäisi olevan alla osalla japanilaisista naisista.

SoYoung sivustolla on kirurgeja tai muita henkilöitä, jotka tykkäävät kertoa kauniista ulkonäöstä samaan tapaan kuin minäkin teen. Tuli vastaan kuva, jossa oli muokattu kauniille naiselle leveän pullea nenä ja tietenkin nainen näytti kauniimmalta kapealla nenällä. Lisäksi tuotiin esille kuinka kauniit naiset olisivat kasvoiltaan samankaltaisia, joka näkyy hyvin laittamalla kuvankäsittelyohjelmassa naisten kasvoja päällekkäin. Vähemmän kauniilla tai rumilla taas ilmenee kaikenlaista vaihtelua. Olen tässä jo aika paljon verrannut SoYoung sivustolla näkyneitä kauniita naisia ja julkkiksia, että voi hyvin vahvistaa olevan paljonkin samankaltaisuutta. Ei kaikki kauniit naiset täysin siskoilta näytä ja osalla voi olla enemmän tyttömäistä tai söpöä ulkonäköä, jota näyttää kiinalaisilla naisilla ilmenevän.


Lähde - 2 - 3 - 4 - Poimintoja  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16

Tuli vastaan uusi tutkimus kauneudesta, jossa on osaltaan kysytty Etelä-Koreassa opiskelevilta korealaisilta, kiinalaisilta ja japanilaisilta, että millaisia naisia pidetään heidän kotimaassa kauneimpina ja kuka heidän mielestä on kaunis. Tietenkin kauniimpien joukossa on paljon julkkiksia, mutta paljon on pidetty kauniina omasta mielestä acquaintance sanan perusteella tuttavuuksia.

Julkkisten ulkonäköä pääsee enemmän näkemään ja heitä myös kauniiksi useimmin väitetään, joten ihmiset sitten tietävät julkkiksia nimeltä, joita sitten valitaan kauniit naiset listoille. Toisaalta tuttavuuksien perusteella on tosi asia, että kaupan kassalta tai jostain muualta voi löytää yhtä kauniita tai kauniimpia naisia kuin joku median osaltaan aivopesulla kauniiksi väittämä julkkis.

Eipä tässä pitäisi yksittäisiä naisia väittää kauneimmiksi, jota ilmenee varsinkin missikilpailuissa, koska saahan naisilla olla monenlaista ulkonäköä vaikka toisaalta yleisemmin kauniina pidettävillä naisilla olisi paljon samankaltaisuutta. Tutkimuksesta löytyy paljon omituisen huonolaatuisia kuvia kauniina pidetyistä naisista, joten keräsin Googlen kuvahakua käyttämällä parempia kuvia kasvoista taulukossa mainituista naisista.

Laitoin taulukon yläpuolelle korealaisen osaltaan kauneutta tutkivan Seung Chul Rhee:n tekemiä keskimääräisiä yhdistelmäkasvoja, joissa voi havaita tyypillistä kauniilla naisilla ilmenevää ulkonäköä, mutta toisaalta katoaa yksilöllinen kauneus tai ulkonäkö, joten keskimääräiseltä ei tarvitse näyttää vaikka ihmisiä yleisemmin miellyttävät kasvot olisivat jossain määrin osaltaan keskimääräisiä.

Ihmisistä tehdyt keskimääräiset kasvot näyttävät pitkälti tällaisilta vaikka niissä olisi nähtävillä etnisiä eroja, mutta keskimääräiset kasvot ovat tasapainoisia, symmetrisiä ja ihokin on tasaisempi. Yksilöillä kuitenkin voi olla kaikenlaista epäsymmetriaa ja kasvot näistä suuresti poikkeavia. Ihmisillä voi olla omia mieltymyksiä, että tykkää naisella esim. pitkästä nenästä, hyvin lähellä toisiaan olevista silmistä, lyhyestä keskiosasta tai suuresta leuanpäästä, koska sellainen on vaikka omalla äidillä tai itsellä. Kuitenkin ihmiset eivät voi yleisesti tästä tykätä, mutta keskimääräisten kasvojen kauneudesta voidaan olla enemmän samaa mieltä.

Tällöin ei tarvitse koulussa kuulla kiusaajan kommentteja esim. pitkästä nenästä, koska kiusaajan aivo näkee henkilöllä olevan enemmän keskimääräinen tai kasvoihin sopiva nenä, mutta toisaalta tänä päivänä ihmiset tai lapset osaavat paremmin hyväksyä erilaista ulkonäköä siihen tottuneena, mutta sitä ei voi aina sanoa kauniiksi. Monet ihmiset taitavat nähdä esim. monilla mustilla leveän nenän normaalina osana ulkonäköä, mutta jos sama nenä olisi eurooppalaisella naisella, niin häntä pidettäisiin hyvin epänormaalina ja sen takia rumana.

Onhan myös sillä tavalla, että miehen ulkonäössä voidaan hyväksyä monenlaista, joka olisi rumaa naisella esim. hyvin leveä nenä. Tämän takia kaikki ihmiset eivät välttämättä tule ajatelleeksi kuinka suuria rumentavia vaikutuksia isällä voi olla kauniin naisen tyttäriin, jos pariskunta nähdään isän osalta hyvin maskuliinisena ja äiti kaunottarena, jota sitten media esittelee ja hölmöt ihailee. Toisaalta kyllä sitä voi nähdä kommentteja ja huolia ihmisiltä, että miltä tulee jälkeläiset näyttämään. Näitä alla olevia kuvia etsiessä todettiin yhden naisen tyttärestä hänen perineen äitinsä kauniin kapean eteenpäin osoittavan nenän ja suuret silmät samalla väittäen tämän perusteella monien aasialaisten geenejä huonoiksi.

Kuitenkin kauneudessa ei ole ainoastaan kyse keskimääräisistä ja symmetrisistä kasvoista vaan naisen osalta varsinkin feminiinisistä ja nuorekkaista. Tästä syystä tavallisista naisista tehty keskimääräinen kasvo voi näyttää hyvältä kuin monen yksilön, mutta kauniista naisista tehty näyttää kauniimmalta. Tavallisista naisista tehdyllä keskimääräisellä kasvolla on todennäköisesti suurempi nenä ja leuka kuin kauniista naisista tehdyllä kasvolla. Kauniilla naisilla on omanlaistakin ulkonäköä, jonka takia joku nainen voi näyttää kauniimmalta kuin keskimääräinen kasvo. Lopulta ihmiset eivät voi olla täysin samaa mieltä kauniiden naisten kauneudesta, että joku tykkää aikuisemmista kasvoista esim. kulmikkaalla alaleulla ja toinen taas enemmän söpöistä pyöreistä tai siroista kasvoista.

Tämän takia ei välttämättä kaikkien alla olevien naisten kasvot miellytä, mutta tietenkin kannattaa Googlen kuvahaulla katsella enemmän kuvia ja videoita naisista, että yksittäinen kuva ei aina anna todellista vaikutelmaa kauneudesta. Nämä naiset ovat aasialaisia, joten kaikkia esim. eurooppalaisia miehiä ei taida ulkonäkö täysin miellyttää, jos tykkää enemmän eurooppalaisista kasvoista vaikka monilla näistä naisista voisi sanoa olevan eurokeskistä ulkonäköä, että ei ole voimakkaasti aasialaista. Tämä näkyisi varsinkin kaksoissilmäluomissa ja nenässä, joka näyttäisi yleisesti kapean korkealta, jos aasialaisilla naisilla ilmenee enemmän silmien kohdalla matalampaa ja alhaalta vähän leveämpää nenää.

Ylimmälle riville keskelle laitoin aiemmin näkyneen kasvon, jolla kerrotaan olevan Aasiassa tykättyä ulkonäköä, johon olen varsinkin verrannut kaikkia alla olevia kasvoja tekemällä värikalvoista suurin piirtein samankokoisia ja voi sanoa olevan paljon samankaltaisuutta. Aasiassa ilmenevästä kauneusihanteesta huolimatta ei aasialaisella naisella nenän tarvitse aina olla korkea tai kasvojen soikiomaisia, että liialti tällaisten kasvojen kauniiksi väittämisellä aiheutetaan turhia haluja muuttaa ulkonäköä jopa omituiseksi, kun sanotaan esim. V-linjaisen alaleuan olevan kaunis ja joku ottaa sen lähes kirjaimellisesti vaikka alkuaan pyöreämmät kasvot olivat kauniit.

Jos näistä kasvoista ei täysin tykkää, niin kannattaa etsiä mielestään kaunis eurooppalainen tai joku muu nainen, niin olen aika varma kasvossa olevan samankaltaisuutta näihin ellei sitten omaa hyvin poikkeavaa mieltymystä, että tykkää esim. hyvin maskuliinisista kasvoista suurella nenällä ja alaleualla. Kuitenkin näyttää vahvasti siltä, että kauniilla naisilla on paljon samankaltaista ulkonäköä, josta ihmiset voivat monissa maissa tykätä. Jos näillä aasialaisilla naisilla olisi selvästi maskuliinista ulkonäköä esim. suurella leuanpäällä, niin ei siitä voisi tykätä, koska siitä ei tykkäisi edes eurooppalaisella naisella.

Olen jatkanut varsinkin muiden kuin aasialaisten naisten vertailua näihin alla oleviin kasvoihin ja samankaltaisuutta on edelleenkin havaittavissa vaikka kyseessä olisi esim. kaunis eurooppalainen tai latino nainen. Kauniiden naisten samankaltaisuudessa voi ajatella olevan kyse osaltaan länsimaiden vaikutuksesta. Jos Aasiassa nähtäisiin enemmän aasialaisempi ulkonäkö kauniina, niin eihän silloin samankaltaisuutta olisi yhtä paljon. Kuitenkin näyttää olevan typerää väittää, että tässä olisi vain länsimaista kyse vaan ihmiset voivat monissa maissa nähdä enemmän keskimääräiset, symmetriset, feminiiniset ja nuorekkaat kasvot kauniina oli sitten kyse mustista, aasialaisista, latinoista ja eurooppalaisista.

Kuitenkin erilaisilla ihmisryhmillä ilmenee ulkonäköä, josta ei voida yleisesti tykätä. Jos esim. Afrikassa on etnisiä ryhmiä, joissa nenät ovat hyvin leveitä ja matalia leveästi näkyvillä sieraimilla. Alaosassa ilmenee hampaiden ja suurten huulten takia suurta E-linjan ylitystä aiheuttaen huomattavaa epätasapainoa tai apinamaista ulkonäköä, niin siitä eivät voi enää aasialaiset, eurooppalaiset ja latinot yleisesti tykätä. Ei tässä kuitenkaan tarvitse välittää toisten mielipiteistä, koska etninen ryhmä itse määrittää kauneuden oli se sitten rumaa toisten mielestä ja sen takia ei voittaisi hölmöissä kansainvälisissä missikilpailuissa.

Jos ajatellaan eurooppalaisten keskimääräistä ulkonäköä, niin esim. nenä on tyypillisesti kapean korkean näköinen. Tällä on vaikutusta monien eurooppalaisten miesten ajatteluun, jonka takia naisella nenä ei saisi olla liian leveä vaan mielellään pienempi verrattuna miehen omaan nenään. Naiset taas voivat tältä osin hyväksyä paremmin leveän nenän maskuliinisena osana miehen ulkonäköä, mutta se voi näkyä kielteisesti mulatti tyttärellä. Aasialaisilla naisilla nenä ei ole samassa määrin liian suuren näköinen vaikka se poikkeaisi länsimaisesta kauneusihanteesta, mutta se sopii hyvin matalakasvoiselle kunhan ei ole liian suuri. Kuitenkin alla voi havaita monilla naisilla nenää, josta on eurooppalaisten miesten helppo tykätä.


Lähde - 2 - 3 - Attractive faces are only average - Desired - Cindy - Vline - Day

Etsin Google Scholar:sta uusia kirjoituksia tutkijoiden mielestä jotenkin eurooppalaisemmalta vaikuttavan ulkonäön suosinnasta ja pitämisestä kauniina. Löytyi mielenkiintoinen kirjoitus Brasilian naisten jalkapalloon liittyen kuinka viimeisen 20-vuoden aikana ulkonäkö olisi muuttunut vähemmän mustaksi ja enemmän eurooppalaisemmaksi naisten jalkapallon suosion samalla kasvaessa. Samaan aikaan Euroopassa varsinkin miespuoliset urheilijat ovat kasvavassa määrin mustia, mutta tässä oli kyse naisista.

Kirjoituksen mukaan naisilta vaadittaisiin nykyään enemmän kauneutta kuin taitoa ja maskuliinista voimaa pelata jalkapalloa. Kauneus on tullut tärkeämmäksi, koska se on osaltaan keino saada miehiä katsojiksi vaikka luultavasti monet samat esim. eurooppalaiset miehet katsoisivat innoissaan mustia miehiä, heidän eurooppalaisia naisia ja mulatti lapsia, jos varsinkin voitto tulee. Tässä taitaa kuitenkin olla enemmän kyse siitä, että ihmiset kannattavat maata tai jotain jalkapallojuokkuetta, jonka takia ei aina ole väliä vaikka pelaajien ulkonäkö poikkeaisi täysin omasta, joten urheilun voi myös ajatella olevan yksi hyvä keino muuttaa eurooppalaiset mustiksi, jos urheilijat siltä näyttävät.

Alla olevissa lainauksissa kerrotaan osaltaan kuinka naisilta vaadittaisiin suorempia hiuksia, jotka ovat varsinkin mustilla naisilla äärimmäisen kiharia ja usein myös lyhyitä. Hyvin tiedämme kuinka mustat miehet voivat ajaa päänsä kaljuksi tai esitellä afrotukkaansa tai erikoisia hiuksia vahingoittavia hiustyylejä ja siinä ei näe monikaan mitään vikaa vaan haluaisi jopa itselleen tai jälkeläiselleen samanlaiset hiukset vaikka ne ovat enemmän vaikeahoitoisia. Kirjoituksessa mainitaan eurooppalaisen ja feminiinisen ulkonäön suosinta kauniina, joka tyypillisesti tarkoittaa esim. kapeaa nenää ja vaaleampaa ihonväriä.

Mustien naisten kerrotaan olleen hyviä jalkapallossa, mutta heistä monet nähtiin maskuliinisina. Jos mustilla urheilija naisilla on lihaksikkaampi vartalo, niin sekin jo näyttää monen mielestä maskuliiniselta vaikka siitä olisi hyötyä urheilussa vähemmän lihaksikkaisiin ihmisiin verrattuna. Brasiliassa nähdään enemmän eurokeskisempi ulkonäkö kauniina, jos kuitenkin osataan myös nähdä monet sekarotuisetkin kauniina tai eksoottisina, mutta eliitti tietenkin korottaa enemmän eurooppalaiselta näyttävät naiset kauneimmiksi.

Tämä ei sitten tarkoita, että monet mustat naiset olisivat varsinaisesti maskuliinisia tai rumia, mutta jos eurooppalaiset näkevät naisella enemmän kauniina esim. vaaleamman ihonvärin, kapeamman nenän ja pitkät hiukset, koska se on osaltaan eurooppalaisille tyypillistä ulkonäköä, niin silloin ei voida samassa määrin tykätä tästä suuresti poikkeavasta ulkonäöstä. Tämän takia se on mustien tehtävä arvostaa ja nähdä kauniina mustien naisten ulkonäkö, jota on hyvä tuoda esille varsinkin omissa naistenlehdissä ja missikilpailuissa.

Tässä on kyse aiemmin kerrotusta keskimääräisestä ja feminiinisestä ulkonäöstä, joka näkyy usein tai on näkynyt eurooppalaisten osalta enemmän eurokeskisten mustien tai mulattien suosimisessa. Tällä ajatellaan olleen vaikutusta mustiin, että hekin ovat alkaneet jossain määrin väittämään tai suosimaan enemmän eurokeskisiä mustia naisia. Jos ajatellaan leveämpää nenää, niin sen rumana näkemisessä ei ole ainoastaan kyse eurooppalaisten näkökulmasta vaan edestä katsottuna silmien välillä oleva kapeampi nenä on pienempi, tasapainoinen ja enemmän feminiininen, mutta sen ei tarvitse olla kapea, jos mustat itse tykkäävät leveämmästä nenästä.

Kuitenkin erikoinen tilanne naisten kannalta, että heiltä vaaditaan enemmän kauneutta kuin kykyä urheilla. Jos naiset haluavat paljon rahaa miehiltä, niin silloin tahtoo tällä tavalla käydä. Muistaakseni sitä on kerrottu kuinka tennistä pelaavat kauniit naiset tienaisivat enemmän rahaa malleina miestenlehdissä ja muualla. Naisten kauneudella on suuri merkitys, että ei ole yhtä paljon väliä kuinka hyvin nainen muuten menestyy elämässä kunhan on kaunis ja miksei myös hedelmällinen, jos taas nainen vaatii useammin menestystä.

Sen takia voi vaikka lukea korkeakoulutetun naisen valittavan kuinka hänestä ei tykätä, mutta eivät miehet yleisesti katso ansioluotteloa tai lompakkoa vaan esim. vyötärön ja lantion suhdetta n. 0,7, normaalia painoa, rintoja ja kauniita feminiinisiä nuorekkaita kasvoja. Tätä feministit jossain määrin hölmöinä kritisoivat vaikka miehet eivät taida tälle asialle paljoakaan voida, jos aivo pitkälti määrittää naisen kauneuden. Joillakin naisilla taitaa olla tapana väittää kuinka miehillä aivot ainakin osittain olisivat kiveksissä, mutta vaikeaa sitä on erityisen paljon kiihottua ja hämmästyä naisesta, jos hän ei ole kauniin ja seksikkään näköinen vaan näyttää rumalta tai jotenkin mieheltä.

Urheiluun liittyviä asioita on vaikeaa paremmin kommentoida, koska en ole erityisen paljon kiinnostunut urheilusta ja pitäisi tutkimuksiin perehtyä. Kuitenkin sitä on kerrottu kuinka perinteisesti urheilu on nähty enemmän miehille kuuluvana, joka taitaa tänäkin päivänä osaltaan vaikuttaa, että miesten urheilu on suositumpaa. Voisi kuitenkin ajatella, että naisten urheilun suosiota voitaisiin lisätä tuomalla sitä enemmän esille. Ellen ole väärässä, niin YLE taitaa enemmän näyttää miesten urheilua, joka on omituista YLE:ltä, jos sen pitäisi olla tasa-arvoisempi.

Tässä kohtaa varmaan moni mies tai jopa nainen sanoo, että naisten urheilu ei samassa määrin kiinnosta, naiset ovat huonompia ja urheilu ei ole naisellista, joka tuo äkkiseltään mieleen, että onko varsinkin nämä miehet homoja. Tästä ei taida täysin olla kyse vaikka miesten ulkonäköä ihastelisi. Jos en ole väärässä, niin miehiä taitaa osaltaan testosteronin takia kiinnostaa enemmän voittaminen ja valloittaminen, jonka takia miehet useimmin myös pelaavat räiskintä ja sotastrategia pelejä. Sama taitaa päteä urheiluun, että näkee oman joukkueen hienona ja nauttii siitä, että oma joukkue voittaa toisen joukkueen tai vihollisen.

Kuitenkin tähän miesten käyttäytymiseen pitäisi tarkemmin perehtyä. Eikä tässä pidä täysin ajatella esim. naisia jotenkin miehiksi, jos ovat samalla tavalla kiinnostuneita räiskintä peleistä tai toisen urheilujoukkueen voittamisesta. Sukupuolet voivat kuitenkin olla kiinnostuneita monista asioista vaikka keskimäärin voitaisiin havaita miehillä tai naisilla ilmenevän enemmän kiinnostusta tiettyyn asiaan. Perinteisesti on ihmisiin myös vaikutettu väittämällä vaikka naisten tehtävän olevan tehdä ruokaa ja hoitaa lapsia, mutta tänä päivänä moni mies hoitaa lapsia ja tekee ruokaa sohvalla loikoilevalle kaunotar äidille.

Katselin vielä kuvia brasilialaisista jalkapalloilija naisista ja voisi kai sanoa ulkonäön aika hyvin edustavan brasilialaisia, koska eihän brasilialaiset ole samalla tavalla mustia kuin afroamerikkalaiset vaan huomattava osa maan väestöstä on paljon enemmän sekoittunut ollen jonkinlaisia mulatteja ripauksella intiaania. Tässä kriittisessä kirjoituksessa oli kyse siitä, että joukkueita ei enää rakenneta ainoastaan taitojen perusteella vaan huomioidaan myös kaunis ulkonäkö, jonka tutkija näkee enemmän eurokeskiseltä. Sitä voisi ajatella olevan järkevää ottaa joukkueeseen rumia naisia pelaamaan jalkapalloa ja muutaman kaunottaren tai barbien.

Tällöin miehet katsomossa voivat nauttia voitoista ja maaleista, jotka kauniiden naisten takia jäävät välillä näkemättä. Kyllä sitä on havaittavissa, että monilla naisilla on kapea nenä, suoremmat hiukset ja ihonväri olisi enemmän sanotaanko vaalean ruskea, mutta onhan osassa joukkueista enemmän mustan näköisiä. Omasta mielestä on hyvä rakentaa joukkue enemmän vastaamaan kantaväestön ulkonäköä, eikä täyttää sitä vaan mustilla, mutta nähtävästi Euroopassa moni on tästä eri mieltä vaikka vaatisi mustille kiintiöitä. Ainakin eurooppalaisille naisille ja jalkapallosta suuresti innostuneiden isien tyttärille menestyneet mustat miehet ovat kasvava ihailun kohde, jos eurooppalaiset miehet enemmän istuvat katsomossa kaljamahan roikkuen ja heiluvat huligaaneina kaduilla.

Tässä varmaan moni ihmettelee, miksi jotain ulkonäköä sanotaan eurokeskiseksi, jos kapean korkeaa nenää ilmenee esim. intialaisilla, ihonväri on monilla aasialaisilla vaalea, intiaaneilla hiukset ovat hyvin suoria ja monilla mustilla silmät suuria. Tutkijat näkevät usein länsimailla olevan vaikutusta ja eurooppalaiset ovat olleet monissa maissa vallassa osaltaan päättämässä kauniista ulkonäöstä. Tällöin tutkija katsoo millaista ulkonäköä eurooppalaiset ovat pitäneet kauniina ja vertaa sitä esim. mustille ja aasialaisille tyypilliseen.

Jos tutkija havaitsee kauniina pidettävillä naisilla olevan enemmän samankaltaisuutta kauniisiin eurooppalaisiin naisiin, niin sitä sitten sanotaan eurokeskiseksi tai länsimaiden vaikutuksesta johtuvaksi. Vaikka länsimaalaisilla on ollut jotain vaikutusta, niin on kauneustutkimusten perusteella typerää väittää tässä olevan ainoastaan siitä kyse. Alla olevissa lainauksissa mainittiin mustien hiukset, niin ei sille taida paljoakaan voida, että ihmiset näkevät yleisesti kauniina, nuorekkaana ja terveenä suoremmat, tasaiset, kiiltävät ja tuulessa hulmuavat pitkät hiukset, joilta mustien hiukset eivät yleensä näytä. Kyllä sitä varmaan moni ajattelee kauniin seksikkään latino naisen usein sellaiseksi, että hänellä on pitkät aaltoilevat tai suorat hiukset.

Tuollaisten hiusten osalta on kerrottu niiden olevan latinoiden keskuudessa kauneusihanteena osaltaan sen takia, että kiharammat hiukset kertovat todennäköisemmin mustasta afrikkalaisesta taustasta. Suurella osalla brasilialaisista olettaisi olevan jokseenkin kiharat hiukset, mutta jos sitä näkee enemmän suorempia hiuksia, niin silloin olettaisi kyse olevan hiusten suoristamisesta. Kyllä hiusten kiharuutta jossain määrin eurooppalaisilla ilmenee, mutta mustille ne ovat hyvin tyypillisiä. Tätä ei taida kaikki tietää, koska mustat miehet ovat usein kaljuja ja mustat naiset voivat käyttää vaikka peruukkeja, joka voi sitten yllättää eurooppalaisen naisen mulatilla ollen omituinen ja vaikeahoitoinen afrotukka, joka on yleensä yksi merkittävä rodullinen tuntomerkki mustasta afrikkalaisesta taustasta.

Kuten olen jo monta kertaa tuonut esille olisi tässä myös kyse tutkijoiden harhasta väittämällä ulkonäköä jotenkin länsimaalaiseksi, jos ulkonäössä on enemmän kyse feminiinisestä kauneudesta. Tästä syystä kauniilla naisilla esim. nenä ja leuka eivät saa olla liian suuria, josta sitten osaltaan aiheutuu kauniiden naisten samankaltaisuus. Olen jatkanut kauniiden naisten vertailua aiemmin näkyneisiin julkkiksiin ja edelleen on havaittavissa samankaltaisuutta. Tässä mainittiin myös vaaleamman ihonvärin kauniina näkeminen, niin miehet näyttävät yleisesti tykkäävän vaaleammasta tai vähän ruskettuneesta ihonväristä naisella. Tähän on olemassa kaikenlaisia selityksiä, mutta ainakin kuvia brasilialaisista katsoessa ei välillä nähnyt kunnolla mustien naisten kasvoja.

Laitoin alle kaikenlaisia mielenkiintoisia linkkejä, joista Vip linkistä löytyy muutama vuosi sitten erikoisesti maailman seksikkäimmäksi valittu brasilialainen näyttelijä Marina Ruy Barbosa. Hölmöä väittää yksittäistä naista, mutta kyse on brasilialaisesta Vip miestenlehdestä, jossa järjestetään vuosittain äänestys sadasta seksikkäimmästä naisesta ja tietenkin listalle äänestetään enimmäkseen brasilialaisia naisia tai ainakin ovat suosituimpia. Tietenkin tätä samaa tehdään länsimaissa ja sitten ympäri maailmaa uutisoidaan maailman kauneimmista naisista vaikka kyse oli enemmän amerikkalaisten mielipiteistä ja naiset ovat listalla osaltaan sen takia, että ovat julkkiksia vaikka joku vähemmän tunnettu olisi kauniimpi.

Wikipediasta käy ilmi Marinan olevan hyvin suosittu Instagramissa 26,6 tai nyt 26,7 miljoonalla seuraajalla ja hän on myös näkynyt paljonkin kauneuteen liittyvissä mainoksissa. Brasiliassa julkaistava Forbes on väittänyt naisen olevan yksi 25 suosituimmasta julkkiksesta ja häntä myös pidetään yhtenä tyylikkäimmistä naisista Brasiliassa. Hän on myös näytellyt palkintoja voittaneissa tv-sarjoissa, että nämä tiedot osaltaan kertovat niistä monista syistä, miksi hän on mahdollisesti sijoittunut listalla ykköseksi, jonka takia kyse ei ole vaan kauneudesta tai seksikkyydestä. Itse en näistä sijoituksista paljoakaan välitä vaan katselen yleistä ulkonäköä, mutta näkemäni perusteella monilla kauniiksi väitetyillä naisilla on eurokeskistä tai eurooppalaista ulkonäköä, mutta onhan joukossa myös enemmän mustalta näyttäviä.

Jos ajatellaan ykköseksi sijoittumista, niin hän on voinut saada vähän enemmän ääniä kuin toisella sijalla oleva ja äänten kokonaismäärästä vaan pienen osan sen jakautuen monille naisille, joten ihmiset eivät lopulta ole samaa mieltä, jonka takia on parempi katsella naisten yleistä ulkonäköä. Marinan ulkonäkö on brasilialaiseksi poikkeava, jos ulkonäkö on monilla enemmän jokseenkin mulattimainen, jonka takia voisi ajatella ihmisten äänestävän enemmän mustan näköisiä listalle tai sitten vaan ovat jotenkin värisokeita tai eksotiikka viehättää, että ei ole väliä vaikka ulkonäkö poikkeaa omasta, mutta tämä ei tietenkään miellytä kaikkia tutkijoita tai tiettyyn ulkonäölliseen rotuun kuuluvia. Kyse voi olla myös Vip miestenlehden tilaajien näkemyksistä, jotka voivat olla enimmäkseen valkoisia ja sen takia sitten suosivat enemmän tällaista ulkonäköä.

Tämä on asia, jota länsimaissa jossain määrin kritisoidaan, mutta tulee kuitenkin huomata, että ihmiset tykkäävät paljonkin samankaltaisesta ulkonäöstä, jonka takia on parempi olla olemassa esim. mustille ja aasialaisille omia miesten- ja naistenlehtiä, joissa listataan kauniita naisia, jos kerta ihmisiä ne kiinnostavat. Ihmisillä kuitenkin ilmenee selvästi erilaista ulkonäköä, josta ei kaikki voi täysin tykätä liittyen monien mustien osalta esim. kähäriin hiuksiin, leveään nenään ja tumman ruskeaan ihonväriin. Tässä mielessä on typerää alkaa erilaisilta ihmisryhmiltä vaatimaan ulkonäöstä tykkäämistä, jos siitä ei tykkäisi esim. eurooppalaisilla naisilla.

Eurooppalaisia syytetään paljonkin länsimaiden ulkopuolella ilmenevistä kauneusihanteista ja kielteisistä vaikutteista esim. haluun muuttaa etnistä ulkonäköä eurokeskiseksi. Kuitenkin samaan aikaan tällaista kritiikkiä antava voi haluta, että länsimaissa tuotaisiin enemmän esille eurooppalaisesta ulkonäöstä poikkeavia. Tätä taidetaan kasvavassa määrin tehdä esim. missikilpailuissa, että valitaan eurooppalaisesta ulkonäöstä poikkeavia misseiksi ja käytännössä sanotaan eurooppalaista ulkonäköä rumaksi vaikka kyse voi olla vaan raadin halusta ihailla eksotiikkaa tai painostuksen takia valitsivat selvästi eurooppalaisesta ulkonäöstä poikkeavan, mutta missä maassa sitten valitaan eurooppalaisia naisia misseiksi.

Näin tehdään erikoisesti myös länsimaiden ulkopuolella, jota on taidettu jossain määrin kritisoida, jos missin ulkonäkö on ollut eurokeskinen tai eurooppalainen poiketen suuresti kantaväestöstä tai sitä liialti suositaan missin valinnassa. Nähtävästi uusin Etelä-Afrikan missi ja Miss Universum Demi-Leigh Nel-Peters ei näytä mustalta naiselta, joka tietenkin kertoo jollekin tutkijalle tai mustien etuja ajavalle karmeasta rasismista, kolonialismista ja kuinka paha historia edelleenkin vaikuttaa tai jotain tuollaista. Samaan aikaa sama tutkija tai joku muu selittäisi länsimaissa kuinka mustan naisen valinta Euroopassa missiksi kertoo suvaitsevaisuudesta, ihmisten kyvystä nähdä erilainen ulkonäkö kauniina ja kaikkea muuta myönteistä.

Vertasin vähän vuosien saatossa valittujen missien kasvoja, jotka vaikuttavat osalla naisista hyvin tyttömäisiltä ja voisi sanoa monilla ilmenevän samankaltaisuutta, että osa voisi olla jopa siskoja. Sitä kannattaa huomata missien yleensä hymyilevän, joka osaltaan aiheuttaa samankaltaisuutta varsinkin poskipäiden pyöristyen. Nähtävästi näissä missikilpailuissa valitaan myös kasvoiltaan enemmän poikkeavia, että esim. japanilainen Riyo Mori näyttää selvästi aasialaiselta. Hyvä asia sinänsä, mutta tämä myös osoittaa, että valittujen missien ulkonäkö voi poiketa toisen etnisen ryhmän kauneusihanteista, koska eurooppalaisella naisella ei pidetä kauniina esim. lättänän näköistä nenää vaikka sellainen saa olla mustalla ja aasialaisella. Ei näitä missien valintoja kannata vakavasti ottaa, jos se ei edes täysin perustu ulkonäköön, mutta aina sitä voi katsella yleistä ulkonäköä ja löytyykö mielestään kauniimpi nainen missiehdokkaiden joukosta.

Kyllä maailmassa on monenlaista kauneutta, jota ei kaikki tietenkään osaa samassa määrin nähdä, mutta missikilpailujen ongelma on siinä, että niissäkään ei aina voida arvostaa erilaista ulkonäköä, koska täytyy yksittäinen nainen valita kauneimmaksi tai mitä muita syitä oli valintaan. Ennen vanhaan tällaisia ongelmia ei ollut samassa määrin vaan ihmiset erilaisissa etnisissä ryhmissä osasivat paremmin arvostaa elinympäristössä havaittavaa ulkonäköä, mutta tänä päivänä ilmenee osalla ihmisistä suurtakin halua ihailla esim. eurasialaisia tai mulatteja vaikka he eivät edusta eurooppalaista, afrikkalaista ja aasialaista kauneutta vaan omanlaista vaikka lopulta heilläkin täytyy olla paljon samankaltaisuutta kauniisiin naisiin, jos varsinkin haluaa ulkonäön miellyttävän yleisesti.
Perhaps the most striking example of these emphases is actress, model, and futebolista Susana Werner, who became the poster child for Brazilian women’s soccer in the late 1990s. Posing for the soccer magazine Placar, Werner embodies a similar whitened feminine aesthetic (fig. 3). The article and image highlight the new soccer generation’s heightened femininity, celebrating the overturning of the supposedly negative stereotype of women athletes as masculine. Her suggestive pose and the absence of clothing reflect the sexualization of women soccer players. 
[...]
Soccer is also celebrated as a vehicle to cultivate beauty. In one article, a physical education professor claims that playing soccer burns calories and builds muscle, which is great for “women who like to have defined legs, buttocks, and stomachs. .  .  . In other words, women’s soccer is not for macho-women” (Ramalho and Abrunhosa 1996, 80). Slim, fit bodies are feminine as long as muscle definition is confined to the lower body. Another article proclaims, “You’re wrong if you think that football makes women more masculine” (Cultura Inglesa 1997, 9; emphasis in original). The images of fair-skinned, slim women with long, straightened hair that accompany the article make clear that soccer’s feminine ideal is always already racialized as white. 
[...]
Cristiane and her teammates noticed that “any girls who played well but were sort of masculine” were cut by managers: “They didn’t pass them. And the girls who were more beautiful but not very good, they were aprovadas (approved).” Media coverage confirms her observations. A reporter for the Folha de São Paulo wrote that the beautifying of athletes was among the “principal objectives” for the “success of the tournament” (Arruda 2001). The criteria included long hair, short shorts, and makeup that would “enhance the beauty and sensuality of the player to attract a male public.” Eduardo José Farah, then president of the FPF, discussed the “necessity” of “trying to unite . . . soccer and femininity” (2001).''
[...] 
Cristiane acknowledges here that characteristics like long straight hair are primarily white, phenotypically. According to Cristiane, white women advanced whether or not they demonstrated superior athletic skills. Afro-Brazilian players, many of whom had superior athletic skills but were read as masculine, didn’t make the cut. Cristiane notes a correlation between masculinity, blackness and “bad” hair without quite acknowledging that such gendered tropes are racist.
[...] 
Like Fisher, Sissi perceives the 2000s as a turning point, where the mainstreaming of women’s soccer shifted focus from athletic skill to aesthetics. The version of Brazilianness promoted through the Paulistana values a white, Eurocentric, feminine aesthetic. After 2000, evidence suggests that many women footballers have acquiesced to the industry’s racialized, heterosexy standards.
Lähde - Circuits - Butch - Parental - Sports - Group - Warframe - Vip - Beauty