12. huhtikuuta 2016

Kauniit kasvot iiriksen ympyrällä mitattuna, italialaisten tutkimuksia, kathoey ja Osmel Sousa:n missit


Lähde - Lähde - Lähde - Hypertelorism - Alar Base Reduction - Philip Young

Alla voi yllä vasemmalla olevaan kuvaan liittyen havaita tapahtuvan muutoksia ulkonäköön, joilla olen vähän lisännyt feminiinistä ulkonäköä vaikka tämä eurooppalainen tai suomalainen nainen on jo valmiiksi erittäin kaunis, että eivät nämä muutokset ole tarpeellisia. Aasialaiset varsinkin tykkäävät huomattavan paljon edestä katsottuna soikiomaisemmasta tai V-linjan mukaisesta leuasta, että olen alla olevassa kuvassa vähentänyt leuasta kulmikkuutta ja kokoa, joka helposti lisää feminiinistä ulkonäköä.

Nenän osalta voi havaita siitä tulleen leveydeltään pienempi, että suurin piirtein tällaisen nenän eliittiin kuuluvat ja esim. iranilaiset naiset haluavat omata. Ei sen nenän tarvitse olla aasialaisella ja mustalla naisella näin kapea. Lisäksi voi havaita ylähuuleen lisätyn korkeutta tai paksuutta, jonka tuloksena filtrum näyttää lyhyemmältä ja muutenkin sopivan näyttävät normaalin näköiset huulet lisäävät feminiinistä ulkonäköä.

Näiden alla olevien kuvien teossa käytin vasemman kuvan osalta Gimp ohjelmaa, jossa IWarp työkalulla muuttelin kasvonpiirteitä. Muutokset eivät välttämättä ole täydellisiä, mutta eipä tässä viitsi liialti aikaa käyttää muokkaamiseen. Oikealla olevan kuvan osalta käytin Inkscape ohjelmaa, jossa ympyröiden ja viivojen piirtäminen on paljon järkevämpää kuin Gimp:ssä.



Yllä oikealla taas voi havaita kasvon mittasuhteita mitatun vanhaan tapaan ja naisella näyttää olevan erinomaiset kasvot, mutta siellä näkyy myös ympyröitä. Tässä on kyseessä tiettävästi kauneuskirurgi Philip Young:in keksinnöstä ja havainnoista kuinka kauniiden kasvojen mittasuhteet liittyisivät silmän iiriksen eli värikalvoon.

Kuitenkin alla ensimmäisenä havaittavan silmien etäisyyteen liittyvän kuvan osalta voi havaita ympyröiden olevan osittain päällekkäin, mutta samalla tavalla käy yllä olevan naisen osalta, joten kauniiden silmien iiristen etäisyys ei ole viisi iiristä vaan neljä kokonaista ja puolikas iiristä. Tätä pitäisi varmasti enemmän tutkia kauniina pidettyjen ihmisten osalta ja varmasti osa ihmisistä tykkää vähän lähempänä tai kauempana olevista silmistä.

Tarkastellaan järjestyksessä muita alla olevia kuvia, joissa on ihmisiä pyydetty valitsemaan mielestään kaunein, joka on sinisellä ympyröity. Ensimmäisessä kuvassa on kysytty kulmakarvojen korkeudesta ja ihmiset ovat enimmäkseen tykänneet yhden iiriksen korkeudella sijaitsevista kulmakarvoista, jotka voi myös havaita olevan kauniit feminiiniset yllä olevalla naisella.

Seuraavaksi on kysytty nenän sillan leveydestä ja eniten on tykätty yhden iiriksen leveydestä ja kaikkein vähiten leveämmistä nenistä. Tämä ei välttämättä kaikkiin ihmisiin päde, jos on kysytty enimmäkseen eurooppalaisilta mielipidettä, koska olettaisi mustien tai leveämmän nenän omaavien näkevän leveämmän nenän kauniina, mutta se on tietenkin vaikeaa yleisesti kapean nenän omaaville eurooppalaisille miehille vaikka eurooppalainen nainen useimmin leveän nenän esim. mustilla miehillä hyväksyisi.

Tämän jälkeen on kysytty alahuulten koosta, joista on tykätty yhdestä iiriksen pituudesta. Ylähuulten osalta taas on tykätty enemmän puolen iiriksen koosta ja tällaiset huulet oli ylempänä alkuperäisessä kuvassa naisella vaikka vähän suurentelin huulia. Ihmisillä taitaa yleisemmin olla alahuulet suuremmat, jonka takia varmaan tällaisesta ulkonäöstä osaltaan tykätään, mutta eiköhän mustat tykkää suuremmista huulista, koska heille on normaalimpaa suuremmat huulet.

Korvien leveyden osalta ihmiset ovat tykänneet puolen tai yhden iiriksen leveydestä. Ihmiset eivät selvästikään tykkää näyttävistä korvista, jonka takia niillä on rumentava vaikutus, jos korvat ovat liian leveästi esillä. Tästä syystä hörökorvat taidetaan myös Suomessa korjata yhteiskunnan tuella, joka on järkevää tai karua, jos vaikka muuten joutuu kiusatuksi tai syrjityksi. Ei välttämättä näyttävissä korvissa olisi vikaa, jos ihmisillä tai jossain etnisessä ryhmässä olisi yleisesti hörökorvat.

Toiseksi viimeisessä kuvassa on tarkasteltu iiristen ja nenänpään etäisyyttä, joista on tykätty enemmän iiristen välillä viidestä iiriksestä ja iiriksen reunalta alaspäin nenänpäähän kolmesta iiriksestä. Viimeisen kuvan perusteella ihmiset tykkäävät kuitenkin viiden iiriksen ja puolen iiriksen etäisyydestä iiristen välillä. Tässä kohtaa varmaan moni miettii, että mistä tuo yksi iiris tuli, mutta ymmärtääkseni kauneuskirurgi laskee siihen vielä silmien iiriksistä puolet.

Tämä kauneuskirurgi Philip Young:in teoria vaatisi lisää tutkimuksia myös muilta tutkijoilta, mutta eipä tuossa kasvon osien jaottelussa viivoillakaan ole vikaa vaikka on tämä ympyröillä mittaaminen myös hyvältä vaikuttava. Tästä huolimatta näiden kasvon osien ei tarvitse olla täysin samanpituisia, että osa ihmisistä tykkää esim. korkeamman näköisestä otsasta, jonka korkeuteen voi osaltaan vaikuttaa hiuksilla, mutta tästä huolimatta osat eivät saa olla liian erilaisia kooltaan, koska siitä ihmiset eivät selvästikään yleisesti tykkää.


Lähde - Facial Beauty Theory - Hörökorvaleikkaus - Dumbo - Anthropometry

Alla voi vielä nähdä pari kuvaa liittyen kauneuskirurgi Philip Young:in tutkimuksiin, että tuossa ensimmäisessä kuvassa hän mittaa iiriksen tai pupillin puolivälistä eteenpäin, kun taas minä mittasin ylempänä iiriksen reunalta.

Muut kuvat liittyvät italialaisten tutkimuksiin, joiden osalta aluksi ihmettelin tutkimuksessa olevien naisten kauneutta, mutta kävi ilmi italialaisten tehneen jo pidemmän aikaa tutkimuksia, joissa on varsinkin tarkasteltu missien tai kauniina pidettyjen ihmisten ulkonäköä ja verrattu sitä tavallisiin ihmisiin.

Pitäisi näihin italialaisten tutkimuksiin tarkemmin perehtyä, mutta tähän asti lukemani perusteella misseillä on enemmän neoteniset eli jokseenkin vauvamaiset tai teinimäiset kasvot ja esim. vähän suuremmat huulet. Kyllä noista misseistä moni näyttää erittäin kauniilta, mutta missiehdokkuus tai finalistien joukkoon pääseminen ei välttämättä tarkoita, että kaikki naiset ovat yleisemmin miesten näkökulmasta kasvoiltaan kauniita, jos valinta on osaltaan perustunut vartaloon.

Tätä pitäisi tutkia, että kuinka suuri arvostus nykypäivänä on missikilpailuja kohtaan länsimaissa ja kuinka moni eurooppalainen nainen on halukas alkamaan missiehdokkaaksi. Jos arvostus on nykyään huonompaa ja naisilla muutenkaan ei ole samallaista halua esim. länsimaiden korkean elintason takia hakeutua missiehdokkaaksi, niin kauniiden naisten löytäminen on vaikeampaa ja joudutaan tyytymään vähemmän kauniisiin naisiin.

Jos taas köyhemmissä maissa ja Latinalaisessa Amerikassa misseys nähdään enemmän hienona asiana ja se myös tietää köyhälle nuorelle naiselle rikastumista ja kuuluisuutta, niin halukkaita missiehdokkaita löytyy valtavasti, että Venezuelan missikeisarin Osmel Sousa:n on luultavasti helppo valita kaunotar missiehdokkaaksi ja jos ulkonäössä on jotain vikaa Osmel:in mielestä, niin sitä muutetaan kauneusleikkauksilla tai muulla kauneudenhoidolla.


Lähde - Lähde - Lähde - Lähde - Lähde - Aesthetic Contouring - Beauty
In synthesis, psychological investigations found that the esthetic appraisal of adult female faces depends on various combinations of average appearance, symmetry, neoteny (baby like appearance) and youthfulness. In contrast, facial attractiveness in adult men interweave perceptions of masculinity, health, developmental stability and social dominance. The cultural background and secular trends are thought to influence the perception of beauty, at least for adult women. 
Current esthetic opinions for adult Caucasian women seem to prefer a prominent facial middle third, with full lips; a relatively large face with a reduced mandible and increased forehead; reduced vertical development. Overall, attractive women seem to maintain several facial characteristics of baby like appearances. In contrast, in adult men attractiveness seems to be positively influenced by facial markers of high testosterone levels, with a relative increment of the facial lower third.
[...]
A further limitation of the present investigation is the assessment of a single group of attractive women. It may be possible that in a different beauty competition different kinds of attractive faces might be preferred, even if the good accord between the current findings and literature reports makes the selected facial pattern sufficiently trustworthy. In conclusion, when compared to reference subjects of the same age and sex, attractive women (semi-finalists, finalists and winner of a beauty competition) had: 
wider faces with relatively larger upper facial third (forehead); larger facial width relative to facial height; a larger mouth with more prominent lips, with a reduced interlabial angle; more prominent soft-tissue profile, and maxilla relative to the mandible; more flat faces in the horizontal plane.
Lähde - Katso Raoul D'Alessio:n videoita: Miss Italia Notte

Che cosa rende un viso più attraente di un altro? - Parametri e caratteristiche etniche - Il sorriso degli Italiani - Maria Perrusi

Yritin löytää vielä lisää kuvia italialaisten tutkimuksiin liittyen, mutta uusimmasta Is principal component analysis an effective tool to predict face attractiveness? tutkimuksesta löysin vaan pieniä kuvia Googlen kuvahausta itse tutkimuksen ollen maksullinen. Lisäksi Miss Italian kotisivuilta löytyi kuvia ja poimin muutaman kuvan Raoul D'Alessio:n kotisivuilta.

Yllä olleiden linkkien kautta löytyy mielenkiintoisia videoita ja muutenkin näyttää siltä, että Italiassa paljonkin arvostetaan missikilpailuja, mutta tätä pitäisi enemmän tutkia. Ylös laitoin Maria Perrusi linkin, josta voi katsella Miss Italia 2009 kuvia, mutta tämä sama nainen taitaa olla tuossa edellisen linkin videossa ellen väärin tunnista.

Näitä kauniita naisia myös Iranista ja muualta katsoessa jaksaa aina ihmetyttää silmien väri, jonka olettaisi olevan yleisemmin ruskeampi. Kaipa maissa joissa ruskeat silmät ovat yleisempiä suositaan jossain määrin ei ruskeat silmän värin omaavia ja moni myös tykkää käyttää värilinssejä. Eihän ruskeissa silmissä vikaa ole, mutta onhan sinisillä ja muilla väreillä oma jännä eksoottinen vaikutus ulkonäköön vaikka tätä ei Suomessa huomaisi.


Facial beauty and its determiners are one of the most arguable topics among surgeons, dentists, and orthodontists. They can all agree about some objective guidelines concerning facial proportions, symmetry, and ratio between specific facial parameters. However, more subjective understanding of beauty is still immeasurable and lies in the eye of beholder. 
This study showed significant difference between anonymous and attractive females. Attractive females showed smaller face in general and uniformity of the facial thirds and fifths, and most of the facial parameters meet the criteria of the ideal proportions.
Lähde - Anthroposcopy as an additional tool for the assessment of facial...


Lähde - Lähde - Female appearance: facial and bodily attractiveness as shape

“The kathoeys from the North always have an advantage. They are fairer (phiw khaaw) and the judges like that. Some of them will get surgery done on their face, some will make their skin white, maybe some of them eat medicine (oral medicine) whiten their skin. I don’t know. Otherwise, they don’t have a chance of winning (mai mii ookart hai chana dai loey).”
Lähde - The Role of Sexually Dimorphic Colour in Attractiveness Judgments

Yllä olevat missit varmaan näyttävät kauniilta, mutta täytyy todeta heidän olevan miehiä. Yllä olevassa lainauksessa todetaan kuinka missin valinnassa suositaan vaaleaa ihonväriä, joka osaltaan kertoo näiden missikilpailujen ongelmasta, että millaista tiettyä ulkonäköä suositaan.

Alla olevassa lainauksessa taas kerrotaan näiden miesten olevan jopa kauniimpia kuin aidot naiset. Tätä pitäisi tutkia, mutta olettaisi thai miesten olevan pidempiä, joten eivät näytä samassa määrin tyttömäisiltä kuin monet thai naiset.

Critics often point out that many of these kathoey are as beautiful as real women, if not more beautiful, because of the various cosmetic surgical procedures they undergo. Such accusations are not unfounded in actual facts because many of these kathoey do undergo massive cosmetic surgery in a bid to attain the femininity they accentuate on stage.
Lähde - Lähde - From Miss World to World Leader - Anti Wrinkle Head Cradle

Pitäisi näihin missikilpailuihin enemmän perehtyä, mutta itse suhtaudun kielteisesti varsinkin monietnisiin ja kansainvälisiin kilpailuihin, koska miten valitset ulkonäöltään erilaisista naisista missin.

Aina voidaan huomioida muita kuin ulkonäöllisiä tekijöitä, mutta yleisemmin ihmiset taitavat ajatella missin valinnan perustuvan kauneuteen, jonka takia muut ehdokkaat olivat jotenkin vähemmän kauniita vaikka se ei pidä täysin paikkaansa.

Kansainvälisiin missikilpailuihin taidetaan lähettää paljonkin samankaltaista ulkonäköä omaavia missejä, jotka ovat pitkiä ja omaavat esim. kapean näköisen nenän. Kuitenkin tällainen ulkonäkö voi poiketa suuresti jonkun maan naisten ulkonäöstä, jos naiset ovat yleisemmin lyhyitä ja leveä nenäisiä.

Tästä syystä etniset missikilpailut ovat pitkälti järkeviä vaikka nykyään on tietenkin myös Euroopassa väestörakenteellisista muutoksista ja vähemmistöistä johtuen painetta tai halua valita missiehdokkaiksi ja misseiksi ulkonäöltään jossain määrin erilaisia naisia, jonka takia kansainvälisissä missikisoissa voi jotain Euroopan maata edustaa musta nainen.

Jos länsimaissa on luultavasti osaltaan eksotiikan ihannoinnista ja suvaitsevaisista johtuen tällainen tilanne, niin vastaavasti Latinalaisessa Amerikassa ilmenee paljonkin enemmän eurokeskiseltä vaikuttavan ulkonäön omaavien suosintaa, jonka takia jonkun maan missi voi näyttää eurooppalaiselta naiselta vaikka samaan aikaan jotain Euroopan maata edustaisi kansainvälisissä kilpailuissa mulatti nainen.

Alle poimin kuvia Miss Venezuelan Instagram sivuilta, joiden voi havaita olevan osaltaan huonolaatuisia. Tästä huolimatta kuvissa voi osaltaan nähdä missikeisari Osmel Sousa:n, jonka johdolla Venezuela on voittanut viimeisten kymmenien vuosien aikana monta kansainvälistä missikilpailua.

Sousan voi havaita alla olevassa kuvassa olevan lyhyempi verrattuna missiehdokkaisiin vaikka hän itse taitaa vaatia missiehdokkailta pituutta. Toisaalta missiehdokkailla näyttää olevan korkokengät, mutta Osmel on myös lyhyempi verrattuna oikealla oleviin miehiin.

Näissä missikilpailuissa taidetaan osaltaan suosia naisilla huomattavaa pituutta tai näyttävyyttä vaikka kauniin naisen ei tarvitse olla erityisen pitkä miehen näkökulmasta katsottuna. Pituus aiheuttaa helposti ongelman esim. aasialaisille misseille vaikka olisivat kauniita, jos kansainvälisissä kisoissa suositaan pituutta.

Aina voidaan tietenkin lähettää kisoihin pitkiä aasialaisia tai eurasialaisia naisia, mutta eipä tässä lopulta pidä ottaa vakavasti varsinkaan kansainvälisiä missikisoja vaan arvostaa ja ihastella naisten erilaista kauneutta kuinka laajan naismaun sitten omaa.




Lähde - Miss International 2015 - Ganadoras del Miss Venezuela - Pantene

Täytyi myös katsoa, miltä näyttävät Venezuelan naapurimaan Kolumbian missit ja virallisilta sivuilta löytyi mielenkiintoisia kuvia valituista misseistä. Näissä kuvissa näkyy kasvoja, mutta missin valinnassa tietenkin huomioidaan monia tekijöitä. Eivät nämä missit kuitenkaan kasvoiltaan huonoilta näytä.

Googlen kuvahausta kannattaa katsoa enemmän kuvia misseistä, että yksittäisen kuvan perusteella ei aina kannata lähteä naisen kauneutta päättelemään, jos kuva ei tuo parhaiten esille naisen kauneutta. Näiden naisten voi havaita olevan jokseenkin erilaisia kasvoiltaan, mutta tyypilliseen tapaan samankaltaisuutta löytyy, kuten esim. nenän ollen kapean pienen näköinen.


Lähde - Iconos de moda - Miss Mundo Colombia - Marthina Brandt

Katsoin Brasilian misseistä kuvia, joista alla voi havaita viime vuonna missiksi valitun luultavasti saksalaista taustaa omaavan Marthina Brandt:in, että varsinkn Brasilian eteläosissa elää vielä paljonkin eurooppalaista taustaa omaavia vaikka varmasti vääjäämättä kaikista tai melkein kaikista tulee jollain tavalla sekoittuneita.

Taisin viime vuonna ihmetellä tätä valintaa, jota pitäisi enemmän tutkia, mutta kaipa viime vuonna haluttiin valita vaaleahiuksinen nainen, että muiden missiehdokkaiden olisi kai kannattanut värjätä hiuksensa vaaleiksi. Syitä on varmasti monia, mutta kyllä missin valitseminen taitaa olla vaikeaa, jos muut ehdokkaat ovat myös hyvin kauniita, että mikä oli lopulta syynä tämän naisen valintaan.

Nämä missit yleensä pääsevät osallistumaan kansainvälisiin kisoihin, jonka takia alla voi verrata kahden muun maan naisen kasvoja tähän naiseen. Aika samankaltainen näyttää olevan, mutta eipä naisten tarvitse näiltä naisilta täysin näyttää vaan kasvot voivat olla esim. leveämmät tai pyöreämmät.


Lähde - Lähde - The Role of White Feminists in Ending Intraracial Oppression

Ylempänä laitoin yhden kuvan, jonka sisältöä en viitsinyt kommentoida, mutta kuvassa näkyi Grace Kelly. Ajattelin kasvonpiirteistä ja mustavalkokuvasta, että siinä on mahdollisesti Grace, mutta vahvistus tälle löytyi Googlen kuvahaulla, jonne laitoin kuvan naisen hiuksista.

Tämä nainen on lapsuudesta jäänyt mieleen Alfred Hitchcock:in Takaikkuna elokuvasta, että taisin silloin teininä hämmästellä naisen kauneutta ja elokuvaa katsoessa toivoa milloin Grace tulee taas kuvaan. Kyllä hyvin monet muutkin näkevät samalla tavalla, mutta on tullut myös vastaan kommentteja, että naisen kasvot olisivat jokseenkin neliömäiset ja tuossa leuassa voi havaita kulmikkuutta.

Tästä huolimatta nainen on huomattavan kaunis vaikka ymmärrän joidenkin ihmisten tykkäävän vieläkin sirommista tai pyöristyneistä kasvoista, että varsinkin monet aasialaiset haluavat leuastaan soikiomaisemman. Länsimaisessa muodissa varsinkin tykätään tällaisista kasvoista vaikka tällä naisella on hyvin moneen länsimaiden malliin verrattuna kauniimmat kasvot, koska osa malleista on rumia tai liian maskuliinisia.


Lähde - Rear Window | Official Trailer - Look At Her Beautiful Face

Kuvia naisesta katsoessa laitoin merkille nenän näyttävän sellaiselta, jota naisille suurin piirtein pyritään tekemään kauneusleikkauksilla. Tätä nenää voi havaita esim. Kolumbian ja Venezuelan misseillä.

Naisen nenästä tietoa etsiessä tuli vastaan väite kuinka naiset ovat aikanaan halunneet kauneusleikkauksella tämän naisen nenän ja samalla tavalla tänäkin päivänä monet naiset käyttäytyvät, että haluavat jonkun julkkiksen nenän.

Alimmassa kuvassa voi osaltaan havaita mustalla naisella olleen erikoinen leveä kolmiomainen nenä, että missä Afrikassa tarkemmin mahtaa tällaista nenää esiintyä. Kuten olen todennut, niin ei tässä nenässä välttämättä olisi mitään vikaa, jos eläisi leveämmän nenän omaavien ihmisten keskuudessa.

Kuitenkin on selvää, että ihmiset eivät näe yleisesti tällaista nenää kauniina naisella ja syitä tähän monia, kuten esim. se poikkeaa suuresti eurooppalaisille tyypillisestä ja näyttää maskuliiniselta, jos kuitenkaan naisella nenä ei saisi olla liian leveä ja viemässä silmiltä huomiota.

Jälkeen kuvassa voi havaita nenän näyttävän paremmalta. Naisella näyttäisi olevan hampaiden eteenpäin työntymistä, joka on jossain määrin tyypillistä mustille. Muutamien mustia koskevien tutkimusten perusteella mustat tykkäävät aika samanlaisesta sivuprofiilista kuin muut ihmiset, jonka voi havaita Grace Kelly:llä, mutta huulet voivat vaikka vähän ylittää tai koskettaa Ricketts:in E-linjaa.


Lähde - Lähde - Lähde - The Most Beautiful Profile - Grace Kelly-a lovely Barbie

Alla voi mielenkiintoisesti havaita kauneuden kannalta monenlaisia ongelmia, joita valitettavasti ilmenee ihmisillä ja sillä on yleensä rumentavia vaikutuksia, koska ulkonäkö poikkeaa normaalista, näyttää esim. örkkimäiseltä tai maskuliiniselta. Ensimmäisessä kuvassa voi nähdä suoran ja Ricketts:in E-linjan mukaisen sivuprofiilin, joka on hyvä vaikka nykyään myös moni tykkää vähän enemmän eteenpäin työntyvistä huulista.

Seuraavassa kuvassa voi havaita leuanpään ja nenän saavan liialti huomiota, joka tässä tapauksessa aiheutuu liian takana olevista hampaista. Voihan tämä aiheutua myös liian pitkästä nenästä ja leuanpäästä, jolloin paremman tasapainon tai feminiinisen ulkonäön aikaan saamiseksi täytyisi nenää ja leuanpäätä pienentää.

Tämän jälkeen tulee bimaxillary protrusion, joka on tyypillistä monille mustille, että se ei varsinaisesti aina ole ongelma, mutta mielellään hampaat tai leuka eivät saa liialti eteenpäin työntyä, koska sillä on rumentavia vaikutuksia ja aiheuttaa selvästi esim. alkukantaista ulkonäköä, jota lisää lättänä nenä.

Lopuissa kuvissa voi havaita enemmän ja vähemmän pahoja ongelmia, eikä tässä ainoastaan ole kyse kauneudesta vaan väärin kehittyneestä leuasta tai hampaista on kaikenlaista muuta haittaa. Alimmassa kuvassa voi vielä havaita iranilaisille naisille tehdyn nenäleikkauksia, joista oli edellisessä kirjoituksessa juttua ja tässä voi havaita nenien nyt näyttävän jokseenkin samanlaiselta kuin Grace Kelly:llä.

The soft tissue integument may not be judged correctly and completely by simply analyzing the dental occlusion or the skeletal structures. Likewise, an orthodontic treatment that is successful in the eyes of the professional does not always improve facial esthetics [26],[27] or facial balance, [28] and, therefore, might be considered to be less satisfying in the eyes of the patient. [2] Even in the absence of any form of measurable dental irregularity, facial profiles may be unacceptable. 
A typical example is "bimaxillary protrusion" (BMP), a feature prevalent among African-Americans, Blacks as well as many ethnic groups among the Asian population. This results in an unacceptable circumoral convexity of the facial profile in spite of an Angle's Class I occlusion with normal overjet, overbite and well aligned upper and lower dental arches. 
It has a severe negative impact on the psychosocial well-being of the individual, and they seek orthodontic treatment for improvement of their facial profiles. [29] However, they may not qualify for treatment as per the existing indices of malocclusion, which are insensitive to profile alterations. Majority of professionals and laypersons prefer a straight profile.
Lähde - Lähde - Lähde - Facial shape and judgements of female attractiveness

Ylempänä laitoin vähän huonolaatuisia kuvia Miss Venezuelan Instagram sivuilta, mutta eipä näytä löytyvän Googlen kuvahaun avulla hyvälaatuista kuvaa valtaistuimella olevasta missikeisarista Osmel Sousa:sta ja misseistä.

Parempaa kuvaa etsiessä Google tietenkin tarjoaa kaikenlaisia muita samankaltaisia kuvia, että voi enemmän ihmetellä kuvia venezuelalaisista misseistä tai ehdokkaista ja myös Osmel:sta. Alle poimin yhden vastaan tulleen kuvan, jossa voi vähän tarkastella naisten sivuprofiilia, joka on aika samanlainen kuin esim. Grace Kelly:llä.

Näitä missejä katsoessa on lopulta jokaisen omaa naismakua millaisesta naisesta enemmän tykkää ja vastaan tulleiden kuvien perusteella Venezuelassa on naisia, jotka ovat ruskeaihoisia ja tietenkin vaaleaihoisia, mutta kasvot ja vartalo ovat hyvin samankaltaiset, että tämäkin on lopulta jokaisen omaa naismakua, että tykkääkö ruskeammasta tai vaaleasta ihonväristä naisella.


Lähde - Lähde - Vnbeauties - Missosology - Pageants News - Katty Pulido
Host, talent judge, and recognized "Beauty Czar,” Osmel Sousa is a hugely successful, if controversial, celebrity in the world of regional television (Univision 2014). Considered brilliant by some yet cruel, racist, and misogynist by many, the Cuban-born, Venezuelan president of the Miss Venezuela organization has extended his influence and empire in the world of beauty and fashion across the globe. 
Sousa got his start in the television and beauty industry through his reconfiguration and transformation of the Venezuelan beauty pageant academy, the Academia Miss Venezuela, which he took over in 1981. In a very successful effort to create more internationally crowned beauty queens, Sousa introduced clear standards of appearance that required open and transparent amounts of work and sacrifice on the part of the contestants. 
Sousa, through the academy, believes that it is his job to shape "diamonds in the rough,” seeing women as clay to be molded into his particular vision of beauty (Omestad 2001). Sousa is quoted as saying, "it's not a nature contest. It's a beauty contest, and to be beautiful, one uses whatever one has to” (Fridmann 2014). 
In this process, Sousa makes use of a team of experts, plastic surgeons, dentists, dermatologists, dietitians, hair and makeup experts, personal trainers, and psychologists in his drive to "mold the whole person” (Omestad 2001). For this attitude toward women, Sousa is at times referred to as the "modern Pygmalion” (Ochoa 2014).
Sousa's plan to remake the process of producing Miss Venezuela and international beauty queens has been extremely successful. Venezuela has had more international beauty queen winners than any other nation in the world, including the only back-to-back winners of the Miss Universe crown in 2008 and 2009 and the 2013 Miss Universe, Maria Gabriela Isler (Nichols and Morse 2010). 
Sousa´s ideas about beauty, feminism, and race are also highly controversial and insulting to many. Some of Sousa's more famous observations include his notion that "inner beauty doesn't exist. That's something that unpretty women invented to justify themselves" (Neumann 2013). This idea that beauty is only about physical appearance is then further clarified by Sousa as limited to a euro-descended vision of white beauty. 
For Sousa, the only true beauty is physical attractiveness, as it reflects interior worth, and ”Venezuelan blackness isn't beautiful" (]ourneyman Pictures 2002). Sousa's limited notions of beauty and worth with regard to race were then reinforced in 2012 when the Miss Universe Pageant amended its rules to allow transgendered contestants. In response to the international competitions decision, 
Sousa spoke strongly against the idea and declared that the same would not be true for the Miss Venezuela pageant, stating that the ”simple and Christian Venezuelan people will never accept that position" (Linares 2012). This statement, along with those about inner beauty and the attractiveness of afro-Venezuelan women, have been decried in Venezuela and internationally as the personal prejudices of Sousa, forced on the whole Venezuelan system (Linares 2012).
Lähde - Bimaxillary Plastic Surgery For A Better Smile - Bimaxillary protrusion
I am sure many of you have come across patients, desperately seeking help following complications from the long-term use of skin bleaching creams, such as a blotchy appearance, grey pigmentation, and even damage to the liver and other organs. Recently I read an article about ‘Snow White syndrome’, where demand for skin whitening creams in some countries is far exceeding that of Coca-Cola (BBC News, 2010). 
The patients seen in skin clinics indicate that the products have been particularly popular among black and Asian populations in the UK, who interpret beauty as having an unblemished and light skin colour (Berth-Jones, 2010). This explains why women constitute the overwhelming majority of those who practice skin lightening (Olumide, 2010, Mahé, 2003). 
However, the demand for these products is so high that there are illegal imports via small operators from Asia and Africa of creams, lotions and soaps, which are sold under the counter in the UK. Even if hydroquinone and mercury products are successfully banned in the UK, other second-generation products are already hitting the UK market.
Lähde - The hair grooming practices of women of African descent in London