5. kesäkuuta 2017

Valtavasti lisää kuvia Reddit sivustolla kauniina pidetyistä naisista - K18 osa 13

Alla olisi Old School Cool NSFW sivulta poimittuja kuvia ja vaikka aiemmin pohdin vähentäväni kuvien keräämistä päätin kuitenkin jatkaa vähimmillään 10 kollaasin verran kuvien keräämistä. Tällä hetkellä olen päättänyt keräillä kuudelta muulta sivulta kuvia, että tässä voi mennä vielä viikko.

Alla voi nähdä keskimmäisellä rivillä kaksosia ja kolmosia. Naisista voi hyvin nähdä kuinka geenit vaikuttavat ulkonäköön. Maailmassa on paljon yksittäisiä kaunottaria, mutta jos äiti olisi synnyttänyt esim. kolmoset, niin olisi kolminkertaisesti kauneutta ja ainakin kolmelle miehelle vaimoksi kaunotar.

Tänä päivänä taitaa olla kauneuden kannalta suuri ongelma, että monissa perheissä päätetään hankkia vain yksi lapsi, josta vaikka aikuisena ellei sitä ennen ehdi kuolla tulee malli, missi ja yleisesti kauniina pidetty. Kuitenkin olisi ollut hyvin todennäköistä, että vanhemmat olisivat saaneet enemmän kauniita tyttäriä ja heistä samalla tavalla malleja ja kaikkea muuta.

Ennen vanhaan ja varmaan myös tänäkin päivänä köyhissä maissa taidetaan syyttää naisia tyttö vauvoista vaikka nyt tiedetään miehen siittiön määrittävän sukupuolen. Tämän takia voidaan seulonnalla valikoida siittiöistä tyttöjä tai poikia aiheuttavia siittiöitä. Harmillisesti monissa maissa ilmenee poikien suosintaa, joka on lopulta aika typerää, koska täytyyhän aikuisena olla miehille naisia.

Näissä vanhoissa kuvissa on voinut paljonkin nähdä naisilla häpykarvoja, joita näkee tänä päivänä vähemmän naisilla vaikka häpykummun kohdalle vähän jätettäisiin karvoja. Pitäisi tutkimuksista lukea, miksi tässä on näin päässyt käymään. Jos ajatellaan aikuisviihdettä, niin karvaton häpy on paremmin näytillä ja varmaan on jotain hygieniaan liittyviä syitä.

Muistaakseni joku aika sitten luin yhdestä tutkimuksesta kuinka siinä taisi nuori nainen tuoda voimakkaasti esille kielteistä suhtautumista häpykarvoihin ainakin naisilla, jotka hän pyrkii poistaamaan. Alkuaan ei Playboy uskaltanut näyttää häpykarvoja vaikka muistaakseni jollain naisella taisi vähän näkyä, mutta tämän päivän silmin katsottuna voi ajatella häpykarvojen olevan hyvä luonnollinen alapään sensuuri.

Olen joutunut jättämään monia kuvia valitsematta, koska nainen on näyttänyt häpyään esim. haarat levällään, joka on helposti liian seksikästä tai pornomaista, mutta jos naisella olisi ollut häpykarvat, niin olisin voinut kuvan valita näytille. Olen kyllä näyttänyt kuvia karvattomista, mutta silloin on yleensä näkynyt vaan ulommat häpyhuulet ja nainen ei muutenkaan ole liian seksikkäässä tai yhdyntä asennossa.













Lähde - Sex selection - Monisikiöraskaus - Childbearing Hips - Snapchat Mishap

Alla olevat kuvat on kerätty Classy Sexy sivulta, jossa huomattavassa osassa kuvista naiset ovat jotenkin alastomina tai alusvaatteissa. Olen kuitenkin alle kerännyt kahteen kollaasin enimmäkseen vaatteet päällä olevia naisia ja myöhemmin laitan alle muutkin kuvat.

Sitä vähän väliä miettii, millaisilta sivuilta kannattaisi kuvia kerätä, koska tässä kuitenkin tutkitaan kauneutta ja jos naiset esim. näyttävät kuvissa seksikkäästi häpyä, niin se helposti lisää kuvien suosiota vaikkei kuvan naiset välttämättä aina olisi erityisen kauniita verrattuna naisiin, jotka eivät samalla tavalla seksikkäästi esittele vartaloaan.

Olen myös alle keräillyt linkkejä mielenkiintoisille Reddit sivuille ja olihan tuossa ylempänä linkki vauvan synnytys lantioita esittelevään sivustoon. Näistäkin voisi poimia kuvia, mutta edelleenkin haluan näyttää kuvia yleisemmin naisen kauneutta esitteleviltä sivuilta kuin vaan kauniita naisellisia lantioita, joita on jo näkynyt paljonkin kuvissa.















Lähde - Classy Pornstars - Cleavage - Petite - Hip Cleavage - The Ratio - Hips

Olen näyttänyt jo naisia monenlaisissa vaatteissa, mutta päätin vielä kerätä kuvia Seethru sivulta, jonne kerätään kuvia naisista läpinäkyvät vaatteet päällä. Näidenkin alla olevien kuvien suosio voi perustua vaan rintoihin ja niiden paidan alta näkymiseen, että ei voi aina tehdä suuria päätelmiä kasvojen kauneudesta vaikka kasvojen yleistä tai keskimääräistä ulkonäköä naisilla voikin tarkastella.

Eipä näillä naisilla kasvoissakaan näytä erityistä vikaa olevan vaikka pitäisi nähdä enemmän kuvia ja se on lopulta jokaisen omaa mieltymystä kenestä enemmän tykkää. Ensimmäisen kollaasin keskellä voi nähdä naisen katsovan parvekkeelta ulos ja mielestäni naisella on kaunis sivuprofiili, josta muutenkin ihmiset tykkäävät vaikka esim. aasialaisella naisella voi tietenkin kasvon keskiosa olla vähän matalampi.

Näiden kuvien kerääminen, niiden lajittelu ja kollaasiin laittaminen on aika työlästä, mutta kaikki kollaasit on nyt alla. Toiseksi viimeisessä kollaasissa keskimmäisen rivin vasemmalla olevasta naisesta oli monta kertaa sama kuva, mutta hänen voi havaita paljastavan kädellään häpynsä.

Tällainen kuva laittaa pohtimaan, että kehtaako kuvaa laittaa näytille, koska en haluaisi liian seksikkäitä tai pornomaisia kuvia esitellä. Mikä tässä kuvassa sitten on ongelmana, koska naiset ovat monissa kuvissa olleet myös häpy paljaana.

Tämä aiheutuu siitä, että nainen näyttää paljasta häpyään ja sen lisäksi katsoo eteenpäin. Vähemmän seksikkäissä alastonkuvissa nainen vaikka katsoo vasemmalle ja ei esittele häpyään vaikka vähän häpyhuulia näkyisi.

Kuten jo toin esille, niin seksikkäät kuvat helposti vääristää, mutta kyllä tämä nainen on muutenkin kaunis vaikka kuvan suosio taitaa myös perustua siihen, että nainen kädellään paljastaa häpynsä paremmin esille. Miehillä taitaa aivossa olla jokin tekijä, jonka takia häpyä on tosi mukava katsella, jos sitä vielä näyttää kaunis nainen.











Lähde - Thinspo - Brunette - Redheads - Blonde - Versailles - Charlize Theron

Tässä olisi sitten Sexy But Not Porn sivulta poimittuja kuvia, joista alkajaiseksi keräsin ensimmäiseen kollaasin kuvia naisten kokovartalosta, että huomattavassa osassa kuvista ei näy nainen kokonaan. Näissä kuvissa ei pitäisi olla kyse pornosta, enkä sellaisia kuvia alkaisi näyttämään.

Ylempänä voi katsella yhdestä linkistä kuvia suosituista pornotähdistä ja näkemäni perusteella Reddit sivustolla tykätään aika paljon myös söpöistä pornotähdistä, kuten esim. Riley Reid ja Lexi Belle, joilla kummallikin voi havaita olevan tyypilliset söpöt kasvot esim. pienellä leualla, jota varsinkin ilmenee aasialaisilla naisilla.

Näitä kaikenlaisia Reddit sivustolla olevia suosittuja sivuja ja niissä olevia kuvia tai myös pornoa katsoessa voi koko ajan havaita kuinka enemmän amerikkalaisittain sanottuna valkoiset tai eurokeskiset naiset ovat suosittujen joukossa vaikka kuinka paljon selaisi sivuja taaksepäin.

Tämä on sinänsä erikoista, koska osalla ihmisistä on tapana väittää kuinka eksotiikka tai toisin sanoen erilaisuus viehättää, joka jossain määrin pitää paikkaansa ja osalla tietenkin eksotiikan himo on erittäin suurta.

Tähän joukkoon taitaa kuulua nämä eksotiikka viehättää väitteen levittäjät, koska he yleistävät omat ja mahdollisesti omien kavereiden halun muodostaa sekarotuinen parisuhde. Voihan sitä aina välillä nähdä Suomen katukuvassa esim. vaaleita eurooppalaisia tai suomalaisia naisia mustien miesten kanssa, jonka takia voisi ajatella näiden valkoisten naisten olevan keskenään myös kavereita, koska heitä kiinnostaa mustat ja jälkeläisten mulateiksi muuttaminen.

Aika vähän kuitenkin näkyy mulatteja Reddit sivustolla kuvissa paitsi on tullut muutamia jokseenkin eurokeskisiä afrikkalaisen taustan omaavia naisia vastaan, joilla on ollut esim. vihertävät silmät, vaalea tai vaalean ruskea ihonväri, kapea nenä ja suorat hiukset, mutta muutenkin selvästi sellaista ulkonäköä, josta olettaisin monen eurooppalaisen miehen tykkäävän.
















Lähde - 100 sexiest - Twin Girls - Dat Gap - The Full Bush - Cute Little Butts

Alla olisi vielä vanhoja kuvia Vintage Babes sivulta. Olisiko nämä kaikki kuvat ainakin yli 50-vuotta vanhoja, joten rintojenkin voi ajatella olevan aitoja, josta harmillisesti tänä päivänä ei voi olla varma, jos haluaa ihastella luonnollista kauneutta. Eipä implanteissa vikaa ole, jos rinnoista saadaan tehtyä luonnollisen näköisiä vaikka osa tykkää selvästi epäaidoista rinnoista.

Jos Reddit sivustolla voi tänäkin päivänä nähdä naisilla kauniita luonnollisia rintoja oli sitten suuria tai pieniä, niin samanlaisia kauniit rinnat olivat myös ennen vanhaan, kuten voi alla havaita monella naisella, että tänäkin päivänä moni nainen haluaisi omata samanlaiset rinnat kuin esim. ensimmäisen kollaasin ylimmällä rivillä tai keskimmäisellä rivillä suuria mahtavia rintoja näyttävän naisen rinnat.

Nyt on kaikki kuvat kollaaseihin laitettu ja tässä voi osan kuvista ajatella olevan vähän liian seksikkäitä, jos katsoo vaikka viimeistä kollaasia, johon enimmäkseen valikoin naisia näyttämässä osaltaan häpyä.

Kuitenkin tämän päivän näkökulmasta ei taida kaikki nähdä seksikkäänä, koska häpykarvat peittävät ja muutenkin ei taida kaikki tykätä karvoista, jos on vaikka pornon takia tottunut näkemään pitkälti tai kokonaan karvattomia.

Jos katsoo vanhaa pornoa, niin voi hyvin ymmärtää, miksi karvat halutaan varsinkin aikuisviihteessä poistaa, koska häpy näkyy paremmin ja karvat tekevät alapäästä sotkuisen näköisen. Ihmiset taitavat yleisesti tykätä siististä ulkonäöstä, mutta karvanpoistoon voi liittyä kielteisenä puolena ihotulehdukset, joka taas ei näytä hyvältä, jos alapäässä paiseita.

Yhdessä kollaasissa voi myös nähdä kolme naista kuntosalilla ja siihen jotenkin liittyen valikoin suuririntaisia naisia, koska rinnat painaa. Tästä kuvasta taitaa suurista rinnoista tykkäävät miehet tykätä, että laittavat vaikka taustakuvaksi, mutta pienistä rinnoista tykkäävä ei.












Lähde - PAWGtastic - Tight Shirts - Tight Shorts - Rate My Nude Body

Aiemmin näkyi rinnat läpinäkyvästi, mutta alla olisi Skirt No Shirt sivulta poimittuja kuvia, jonne kerätään naisia hameessa ja rinnat paljaana. Yllä voi havaita Reddit sivustolta löytyvän kuvia naisista tiukoissa paidoissa tai shortseissa, mutta en viitsi tämän enempää jotenkin pukeutumiseen liittyvistä sivuista poimia kuvia.

Koko ajan näyttää löytyvän sivuja, joista voisi poimia kuvia ja tiedä kuinka paljon niitä vielä löytyy. Sitten on nämä tiettyä ulkonäköä esittelevät sivustot, joista voisi poimia kuvia, että miltä näyttää valkoisen naisen suuri tai söpö takapuoli.

Alla voi ensimmäisessä kollaasissa nähdä taas keskellä suositun alastonmallin Carishan, josta on varsinkin kuvia Femjoy sivustolla. Hänellä näyttäisi olevan aidot rinnat ja muutenkin hyvin naisellista ulkonäköä.

Tämän naisen ulkonäkö ei kaikkia miellytä, jos tykkää enemmän aasialaisista naisista, niin heillä on tyypillisesti kasvon keskiosa matalampi, että siirtämällä keskiosaa taaksepäin alkaisi varmaan naisen ulkonäkö enemmän miellyttämään aasialaisista naisista tykkääviä.












Lähde - Just Hot Women - Random Sexiness - Sexy Girls - Mississippi Mermaid

Nämä alla olevat kuvat on poimittu Boner Material sivustolta. Tein tästä kollaasista erikoisen, että ympäröin keskellä olevat naiset jotenkin uimiseen tai veteen liittyvillä kuvilla vaikka keskelle olisi voinut laittaa jotain luontoon tai ulkoiluun liittyvää.

Keräilen näitä kuvia nopeaa vauhtia, että en edes yleisemmin tiedä keitä kuvissa näkyy tai se voidaan kertoa kommenteissa. Vasemmalla olevat viisi naista taitaa kaikki olla pornotähtiä ja oikealla voi taas nähdä keskellä Carishan.

Näyttää siltä kuin kaikilla aikuisviihteen naisilla olisi aidot rinnat, että on väärin luulla pornotähdillä olevan ihmeen pallot vaikka moni iäkkäämpi taitaa joutua silikonit laittamaan, jotta rinnat olisivat jotenkin seksikkään näköisiä. Nuorten naisten taas tulee näkemäni perusteella näyttää luonnollisilta, mutta kenen ihonväri näyttää kauniilta tai valoisalta.












Lähde - IWantToFuckHer - NSFW - Fine Ladies - Hotness - The Gold Standard

Yllä olevien linkkien osalta voi havaita siinä olevan sivustoja, joista voisi poimia kuvia. Tuon Fine Ladies sivun tiesin, mutta en halunnut sieltä kerätä kuvia, koska tilaajia oli alle kymmenen tuhatta, joka ei enää pidä paikkaansa.

Kaipa sitä voisi vielä tauon jälkeen kerätä muutamista sivuista kuvia. Tässä on kuitenkin tullut kerättyä päälle tuhat kuvaa vaikka määrästä täytyy vähentää useita kertoja laitetut samat kuvat, koska ei tässä kaikkia laitettuja kuvia muista tai huomaa ja noissa Reddit sivuilla paljonkin näytetään samoja kuvia.

Löytyikö näiden naisten joukosta joku kaunotar, jos löytyi yli 50-vuotta vanhojen kuvien joukosta, niin harmillisesti nainen voi olla jo kuollut tai vähemmän kauniin näköinen, koska selvästi voidaan havaita miesten tykkäävän nuoremmista naisista. Reddit sivustolla on kylläkin paljon nuoria länsimaalaisia miehiä, että todennäköisesti enimmäkseen heidän mieltymyksiä tässä katsellaan.

Nuorten miesten pitäisi varmaan edustaa sukupolvea, joka ihannoi enemmän eksoottisia naisia ja muodostaa sekarotuisia parisuhteita, mutta eipä se yleisemmin näissä kuvissa näy. Kaipa 50-vuoden kuluttua, kun länsimaissa on jo tapahtunut suuria väestörakenteellisia muutoksia voidaan näiden naisten joukossa nähdä vähemmän eurooppalaiselta vaikuttavaa ulkonäköä, koska osaltaan uudet länsimaalaiset tuovat esille mieltymyksiään.

Näitä naisia katsoessa voi havaita, että osalla naisista rinnat eivät ole esim. nuorekkaan näköisiä, mutta siitä huolimatta naisesta on tykätty. Olisiko nainen kuitenkin kauniimpi, jos hänelle vaihtaisi kuvankäsittelyllä kauniimmat rinnat.

Kauneustutkimuksilla voidaan havainnoida, millaisista rinnoista ja muista ulkonäköön liittyvistä tekijöistä ihmiset yleisesti tai keskimäärin tykkäävät, mutta sitten on yksilöllisiä mieltymyksiä, jonka takia osa miehistä tykkää naisella esim. suurista tai pienistä rinnoista.

Jos halutaan tutkia esim. rintojen kauneutta tulee ihmisille näyttää rinnoista kuvia, mutta näissä kuvissa näkyy kasvoja ja kaikkea muuta vääristävää. Tästä syystä jonkun naisen kasvot voivat olla vähemmän kauniit, mutta miehet ovat tykänneet naisen vartalosta, eikä siksi naista ole välttämättä äänestetty parhaiden kuvien joukkoon kasvojen takia.

Tarkastellaan sitten silmämääräisesti naisten yleistä ulkonäköä, että varsinkin vanhoissa kuvissa voi nähdä osalla naisista lyhyempiä hiuksia, mutta yleisemmin näissä kuvissa naisilla on selvästi pituutta hiuksissa.

Tutkimusten perusteella miehet tykkäävät naisilla pitkistä hiuksista, joka on yksi osa selvää naisellista ulkonäköä, koska miehet pitävät yleisemmin hiuksensa lyhyenä, mutta osa miehistä voi kasvattaa pitkät, joka ei miehestä naista tee vaikka voi hämätä.

Pitkien hiusten ajatellaan kertovan osaltaan siitä, että nainen on terve, nuori ja hedelmällinen, koska ikääntyessä pitkien hiusten kasvattaminen vaikeutuu osaltaan hiusten kasvun hidastuessa ja vaihdevuosien rumentaen entisestään naista. Pitkillä hiuksilla nainen saa tehtyä kasvoistaan naisellisemmat vaikka sirompi kasvoiselle naiselle voi myös sopia lyhyempi tukka, mutta tällöin lesbo ja muita oletuksia ihmisiltä voi alkaa ilmetä.

Tässä tullaan myös mustien naisten suureen huoleen liittyen hiusten ulkonäköön, jonka perusteella voidaan selvästi havaita, että länsimaalaiset tai miehet muutenkin eivät tykkää afrikkalaisten kähäristä hiuksista. Tämä ei kuitenkaan ole samanlainen ongelma mustille miehille, koska miehet voivat ajaa hiuksensa pois ja yllättää eurooppalaisen naisen, kun hän huomaa mulatilla olevan vaikeahoitoinen afrotukka.

Ihmisiä näyttää myös miellyttävän kiiltävät siistit hiukset, joita yleensä näkee vaikka hiustenhoitoon liittyvissä mainoksissa. Nuorilla on yleensä tasaisen kiiltävät paksummat hiukset, jotka ikääntyessä ohenevat muuttuen epätaisemman näköisiksi, että eivät enää kiillä tasaisesti.

Mustien hiustyyppi on sellainen, että se ei kiillä samalla tavalla kuin suoremmat hiukset vaan todennäköisesti näyttää monille rumalta, sotkuiselta ja iäkkäältä, jota kylläkin mustat naiset pyrkivät suuresti korjaamaan osan käyttäen peruukkeja, koska afrotukka on osalle mustista naisista hyvin vaikeahoitoinen.

Monet suvaitsevaiset ja mustat tykkäävät kritisoida väitteitä kuinka äärimmäisen afrikkalainen hiustyyppi olisi ruma tai vaikeahoitoinen, mutta eivät nämä väitteet lopulta tyhjästä synny. Se on kuitenkin aina lopulta mustien oma asia tykätä afrotukasta, että on aika typerää alkaa vaatimaan samaa eurooppalaisilta miehiltä, eikä sitä hiustyyppiä taida edes moni mustista miehistä tykkäävä eurooppalainen nainen itselleen haluta.

Näiden kauniiksi valittujen naisten nenät näyttävät yleisesti olevan kapean korkeita, josta voidaan tehdä karu päätelmä, että miehet eivät yleisesti tykkää leveän lättänistä nenistä. Tämä on varsinkin osalle mustista naisista ongelma vaikka voidaan selvästi havaita, että eurooppalainen nainen ei välitä vaikka mustalla miehellä olisi tällainen nenä näyttävillä sieraimilla, koska se näyttää vaikka maskuliiniselta, jonka sitten voi jossain määrin periä mulatti tytär.

Naisten ihonvärin varmaan jokainen näkee eri tavalla osaltaan näytön valaistuksen takia, mutta vaalealta, vähän ruskettuneelta ja jokseenkin oranssimaiselta näyttää, että tässäkin voi karusti nähdä miesten yleinen mieltymys vaaleamman ihovärin omaavia naisia kohtaan vaikka taas monelle eurooppalaiselle naiselle ei olisi väliä ihonvärin mustuus, koska he näkevät sen esim. maskuliinisena.

Rinnoissa näyttää olevan selvästi kokoa, josta on havaittu miesten yleisemmin tutkimusten perusteella tykkäävän vaikka joukossa voi havaita muutamia huomattavan pienirintaisia naisia, joka helposti aiheuttaa tyttömäistä ulkonäköä. Rinnat taitaa olla suurella osalla naisista aidot vaikka siitä ei voi olla täysin varma, koska kauneusleikkauksilla voidaan tehdä aidoilta vaikuttavat rinnat.

Vyötärössä voi havaita olevan kapeutta verrattuna leveämpään lantioon. Tässä ei sinänsä ole ihmeellistä, koska naisilla vartalo on yleisemmin tällainen vaikka osalla naisista vartalo voi olla hyvin tyttömäinen, josta voi olla haittaa vauvan synnyttämisessä ellen ole väärässä. Reddit sivustolta löytyy vauvan synnytys lantioita esittelevä sivu, että varmaan asiantuntijat tai kätilöt siellä tietää parhaiten.

Paino taitaa olla yleisesti naisilla normaalin painoindeksin mukainen, että ei tässä naisten tarvitse olla mitään alipainoisia vaikka länsimaissa tietenkin tykätään laihemman näköisistä naisista. Kuvien joukossa voi nähdä esim. kurvikkaampia ja barbiemaisia naisia, että tämäkin on jokaisen omaa mieltymystä, millaisesta vartalosta tykkää vaikka eliitti miehet taitaa yleensä ottaa tyylikkään barbiemaisen naisen vaimokseen.

Ei kurvikkaassa vartalossa vikaa ole, että se on seksikkään ja hedelmällisen näköinen, mutta jos naisella on esim. suuri takapuoli, niin se saa vartalossa liialti huomiota ja ei ole sanotaanko tyylikästä. Tämä taitaa olla osaltaan syy, miksi muodissa käytettävät naiset tulee olla barbiemaisia tai sulavalinjaisia vartaloltaan, koska muuten ihmiset töllistelee takapuolta, josta osa naisista tykkää.

Kaikenlaista ja samankaltaisuutta voi noista kuvissa olevista naisista laittaa merkille. Kasvot näyttävät olevan yleisesti tasapainoisia tai feminiinisiä, että esim. leuka tai alinosa kasvoista ei veny alaspäin verrattuna muihin osiin.

Tämä aiheuttasi osaltaan maskuliinista ulkonäköä vieden huomiota kasvon keskiosalta, mutta muutenkin silmien etäisyys leaunpäähän ei saisi olla erityisen suuri tai samankaltainen kuin miehillä, että naisella näytetään tykkäävän pienemmästä jokseenkin söpömmästä päästä.

Ihmiset tykkäävät yleisesti samanpituisista kasvonosista lähtien leuanpään alaosasta nenän alaosaan, josta kulmakarvoihin ja sieltä hiusrajaan. Näiden osien ei kuitenkaan tarvitse olla täysin samanpituisia, että naisella voi alinosa olla lyhyempi verrattuna muihin osiin tai keskiosaan, jonka osalta tykätään yleisesti näyttävyydestä varsinkin silmien osalta.

Naisen kauneudessa on paljonkin kyse nuorekkaasta ulkonäöstä, että katsomalla nuoria naisia voi vanhempi nainen tehdä päätelmiä, millaista ulkonäköä kannattaisi omata. Monet tutkijat tykkäävät kritisoida vaatimuksia naisen nuorekkaasta ulkonäöstä, kun taas miehet saavat olla iäkkäämmän näköisiä.

Eivät naisetkaan taida yleisesti tykätä liian vanhoista miehistä vaikka keskimäärin n. viisi vuotta mies saakin olla vanhempi verrattuna naiseen, että naiset itse parinvalinnoilla hyväksyvät iäkkäämmät miehet, että turha tästä on syyttää miehiä.

Tässä naisten parinvalinnassa on varmaan osaltaan kyse siitä, että esim. iäkkäämmät miehet käyttäytyy paremmin ja voivat olla jo vakituisessa hyväpalkkaisessa työssä, joka sitten miellyttää naista, koska mies pystyy muutenkin rahalla ja hyvin sisustetulla kodillaan antamaan paremman vaikutelman verrattuna johonkin persaukiseen työttömään, jolla kotona on vaan sisusteena patja lattialla.

Onhan myös silläkin tavalla, että monet varsinkin nuoret miehet voivat näyttää naisen silmissä poikamaisilta, että monille miehille kehittyy vasta 30-vuotiaana kunnon miehekästä Dressmann ulkonäköä, kun lihaksetkin on jo kunnolla kehittyneet ja kasvoissa on sopivasti miehekästä ulkonäköä, joka on naisen näkökulmasta seksikästä tai isämäistä.

Miehille taas on selvästi yleinen vaatimus naisella nuorekkuus ja kaunis ulkonäkö, joka kertoo varsinkin naisen todennäköisestä suuresta hedelmällisyydestä. Ikääntyminen näyttää muutenkin vaikuttavan naisen ulkonäköön kielteisemmin kuin mieheen, joten miehillä ei ole erityisen suurta kiinnostusta vanhan näköisiin naisiin, että ainakin yhden tutkimuksen mukaan deittisivustoilla naisen suosio karusti laskee iän kasvaessa nuorien naisten saaden enemmän halukkaita miehiä.

Alle olen vielä kerännyt kuvia The Gold Standard sivulta, että sivu vaikuttaa jo nimen perusteella mielenkiintoiselta, millaisia ovat kultaisen laadun mukaiset naiset. Ensimmäisessä kollaasissa voi havaita bikineihin ja uimarantaan liittyviä kuvia. Nuo keskimmäisellä rivillä olevaa kaksi kuvaa kolmesta naisesta näyttävät olevan samoja naisia.













Lähde - Jess - Chloe - Cross-Cultural Comparison of Cosmetic Procedures...