5. heinäkuuta 2017

Miss Suomi, eliitti, perulainen kosmetiikka, kolumbialaiset kuvastot, korealaiset, ihonväri ja hiukset

Tässä on tullut tavaksi Miss Suomen valinnan jälkeen ihmetellä naisten ulkonäköä, koska en aina muista katsoa itse valintaa näyttävää tv-ohjelmaa tai muutenkaan ei ole kiinnostanut seurata missien valintaan ja uutisointiin liittyviä asioita vaikka tutkin kauneutta.

Kuten on kirjoituksistani käynyt ilmi, niin suhtaudun jokseenkin kielteisesti missikilpailuihin, että pidän osaltaan vääränä korottaa jotain yksittäistä naista kauneimmaksi, koska kyllä nähdäkseni missiehdokkaiden joukosta löytyy muitakin kaunottaria ja vaikka itse ei tykkäisi jostain naisesta, niin todennäköisesti löytyy miehiä, jotka tykkäävät.

Eihän missin valinta ainoastaan ulkonäöllisiin tekijöihin perustu, että onhan myös luonteella merkitystä, joka myös kaunistaa naista, jos nainen on iloinen. Tämän takia ei kannattaisi yksittäisten kuvien perusteella päätellä naisen kauneutta ja voihan myös kuva olla huono, että esim. videosta näkee paremmin.

Missit yleensä valitsee pieni ryhmä ihmisiä, että jos tekisin kauneustutkimuksen, jossa kysyisin kymmeneltä henkilöltä mielipidettä kauneudesta, niin tällaiselle tutkimukselle varmaan naurettaisiin. Kyllä pienestä määrästä ihmisten näkemyksiä voi tehdä yleistyksiä tai päätelmiä ihmisten yleisistä mieltymyksistä, mutta varmaan mielipidettä pitäisi kysyä vähimmillään sadalta ihmiseltä ja heidän tulisi olla esim. iältään, sukupuoleltaan ja koulutukseltaan erilaisia.

Kasvava ongelma missikilpailuissa taitaa olla naisten moninainen etnisyys ja rodullinen ulkonäkö, että millä perusteella valitset esim. kauniista mustasta, eurooppalaisesta ja aasialaisesta naisesta missin. Tähän olisi mielenkiintoista kuulla joltain suvaitsevaiselta perustelut, että ei vaan vahingossa syyllisty suvaitsemattomuuteen, joka sitten ahdistaa.

Jos suvaitsevainen tykkää mustien ulkonäöstä, niin onhan hänellä tähän mielipiteeseen oikeus, joten ei tarvitse ahdistua, mutta älä sitten heiluta rasistikorttia, jos muut ovat eri mieltä kanssasi ja tykkäävät enemmän aasialaisesta tai eurooppalaisesta naisesta. Suvaitsevainen alkaa vaikka höpöttämään kuinka mustasta missistä ei tykätä ihonvärin takia, niin eipä sille paljoa voi, jos ihmiset yleisemmin tykkäävät vaaleammasta ihonväristä naisella.

Kuitenkin tämän vuoden missiä ei ole vielä jostain syystä valittu, että tiettävästi vasta syksyllä vaikka aiemmin valinta on tehty keväällä. Miss Suomen sivuilta löytyy paljon mielenkiintoisia kuvia vaikka en kaikista kuvista tykkää, että nähdäkseni missiehdokkaan mahdollinen kauneus ei aina tule kuvasta ilmi, jos naisesta on otettu huono kuva.

Lisäksi haluaisin verrata naisten kasvoja, mutta vertailun kannalta hyvien kuvien löytäminen on vähän vaikeaa. Haluaisin nähdä naisten kasvot suoraan edestä ja sivusta. Näistä kuvista voisi myös tehdä keskimääräisen kuvan, joiden osalta usein tuodaan esille niiden näyttävän kauniilta ja omaavan ulkonäköä, joka miellyttää yleisemmin ihmisiä.

Ihmisillä on kaikenlaisia eroja kasvonpiirteissä liittyen esim. nenän ja leuan kokoon tai muotoon. Tämä ei sitten kaikkia miellytä, jos naisella on esim. liian suuri nenä, josta taas muut tykkäävät ja eivät näe kauniina liian pientä sanotaanko söpöä nenää. Jos teet näistä nenistä keskimääräisen, niin se todennäköisesti miellyttää suurempaa osaa ollen sopivan suuri ja pieni.

Sitä ajatellaan myös keskimääräisten kasvojen vastaavan aivossa olevaa keskimääräistä prototyyppiä nähtyjen ihmisten kasvoista, joka vaikuttaa hyvältä, koska keskiarvosta suuresti poikkeava ulkonäkö voi kertoa esim. sairaudesta tai huonosta ulkonäöstä elinympäristössä.

Jos on nähnyt keskimääräisiä yhdistelmäkuvia, niin niiden voi havaita olevan ihon ulkonäön osalta tasaisia, joka tietenkin miellyttää ihmisiä. Lisäksi kasvot ovat yleensä symmetrisiä ja tasapainoisia vaikka kasvon osien koossa tietenkin ilmenee vaihtelua, että esim. mustilla on yleensä leveämmät nenät.

Ei tässä kuitenkaan naisten tarvitse keskimääräiseltä yhdistelmäkuvalta näyttää vaan yksilöllistä ulkonäöllistä eroa saa olla. Eikä kauneudessa ole ainoastaan kyse keskimääräisistä, symmetrisistä ja tasapainoisista kasvoista vaan myös feminiinisistä kasvonpiirteistä liittyen esim. nenän kokoon.

Alla voi ensiksi vasemmalla nähdä Miss Suomen etusivulta poimittuna kuvan vuoden 2016 missistä ja hänen alla on edellisessä kirjoituksessa ollut valokuvaaja Valua Vitaly:n vaaleahiuksinen venäläinen malli. Nämä kaksi kuvaa voi nähdä oikealla ja missin kasvot ovat 50% läpinäkyvyydellä venäläisen naisen kasvojen päällä.

Kummatkin naiset ovat aika samanlaisia kasvoiltaan, mutta missillä on esim. sanotaanko pyöreämpi pää. Tällainen pää on aika yleinen aasialaisilla naisilla, että eurooppalaisilla päät ovat yleisemmin soikiomaisia. Jos katsoo vuoden 2016 missiehdokkaita voi huomata merkittävän eron pään muodossa valitulla missillä ollen pyöreämpi tai leveämpi pää ja muilla soikiomainen.

Ainakin Etelä-Koreassa tykätään erikoisen paljon soikiomaisista päistä vaikka mielestäni missin pään muoto on myös kauniin näköinen. Oikealla olevissa kuvissa voi nähdä myös vaaleahiuksisen naisen, joka osallistui missikoulu tilaisuuteen ja hänen olettaisin olevan perintöprinsessa tai vara missi. Oikealla yllä olevan kuvan perusteella näyttäisi kummallakin naisella sivuprofiili hyvältä, että tämä on jokaisen omaa mieltymystä, että kenestä tykkää enemmän.

Oikealla alla voi varsinkin nähdä perintöprinsessan kaunista naisellista vartaloa, jota on mukava katsella ja onhan myös missin vartalo kauniin näköinen vaikka vyötäröä ja lantiota ei kunnolla näe. Missillä näyttää olevan korkeammat korkokengät, että haluaa varmaan olla yhtä näyttävä pituuden tai säärien osalta kuin perintöprinsessa.

Laitoin kuvaan vielä yhden naisen, jolla on mustat vaatteet. En tiedä naisen nimeä, mutta kasvot vaikuttavat olevan kauniita tai tasapainoisia, mutta pitäisi nähdä naisesta enemmän kuvia. Uutisia katsoessa tuli vastaan otsikko, jossa mainittiin missillä näkyvän alatissit, että tissejä voi monesta suunnasta ihmetellä. Iäkkäämpi nainen voi varmaan heittää rintansa olalle, joten niitä voi sitten katsoa selän takaa.

Vasemmalla alla voi vielä nähdä perintöprinsessan, että teen tämän päätelmän kasvonpiirteistä vaikka voin olla väärässä. Tuossa keskimmäisessä pää kuvassa voi havaita, että nainen ei hymyile ja tämä kuva on otettu alla oikealla olevasta kuvasta, jonka päälle laitoin venäläisen mallin pään 50% läpinäkyvyydellä, että nyt voi nähdä misseille tyypillisesti hymyilevän hampaat kauniisti näkyen.

Vertasin myös perintöprinsessaa edellisessä kirjoituksessa mainittuun kolumbialaiseen malliin Lina Posadaan ja kasvot ovat aika samanlaiset kummallakin naisella. Kuten olen jo usein maininnut, niin ei tässä naisten tarvitse olla mitään ulkonäöllisiä kopioita, mutta tämä ei poista sitä, etteikö yleisemmin kauniina pidetyt naiset olisi kasvoiltaan paljonkin samanlaisia, että ei sitä moni tykkää varsinkaan alla olevasta linkistä löytyvistä pitkistä hevosen kasvoista naisilla.

Kun tekee vertailua, niin sitä helposti vääristää monet tekijät, kuten esim. toinen nainen on meikattu. Meikkaaminen tekee tutkimusten perusteella naisesta kauniimman näköisen, joten hyvän vertailun kannalta pitäisi nähdä kummatkin naiset ilman meikkiä tai samalla tavalla meikattuna. Lisäksi pään tulisi olla täysin samanlaisessa asennossa, mutta kasvonpiirteiden tutkimisen kannalta taitaa lopulta olla parasta ottaa naisista kolmiulotteinen kuva.

Edellisessä kirjoituksessa oli juttua rumuudesta ja osalla ihmisistä on halu loukata toisia sanomalla suoraan rumaksi. Tämä laittoi pohtimaan kuinka hyvin nämä missiehdokkaat ovat valmistautuneet siihen, että todennäköisesti ainakin osa saa kuulla kamalia kommentteja, jos joku ei tykkää esim. nenän tai leuan muodosta.

Kuinka vakavasti mahtaa missiehdokkaat ottaa tämän kilpailun, että tuntevatko lopulta itsensä jotenkin rumaksi tai huonoksi, jos eivät pääse missiksi. Toivottavasti nuoret naiset eivät ota vakavasti vaan seuraavat kuukaudet ovat jotenkin mukava kokemus, että pääsee vaikka ilmaiseksi kauneushoitolaan.

Vauva keskustelupalstalta luin muutama päivä sitten liittyen tämän vuoden misseihin keskustelua, niin siellä muutama toi esille kuinka valitun missin tulisi olla tumma ja pitkä, jotta voi kansainvälisissä kilpailuissa pärjätä.

Tämä on erikoista, koska tutkijat jaksaa aina jauhaa kuinka vaaleahiuksisia naisia suositaan. Pitäisi varmaan järjestää hölmöjen kansainvälisten missikilpailujen takia oma missikilpailu, jossa valittaisiin ulkomailla todennäköisemmin menestyvät, koska ei Suomessa ja muuallakaan tarvitse välittää muiden mielipiteistä, kuka valitaan omassa maassa missiksi.

Tuo pituus vaatimuskin on aika hölmö, koska eihän miehet vaadi naisilta huomattavaa pituutta vaan yleisemmin taidetaan toivoa naisen olevan vähän lyhyempi ja nainen taas yleensä haluaa pidemmän miehen. Jos missin valintaa tehdään osaltaan pituuden perusteella, niin kuitenkin lyhyempien naisten joukosta löytyy miesten näkökulmasta myös kauniita tai kauniimpia naisia.

Onhan näitä missikilpailuja osa tutkijoista kritisoinut kuinka niissä osaltaan suosittaisiin länsimaalaisen kauneusihanteen mukaista ulkonäköä vaikka voihan missi olla jokseenkin eksoottisen näköinen. Onhan näkemäni perusteella missit jokseenkin samannäköisiä, että sitä tietenkin suositaan suurin piirtein alla havaittavaa ulkonäköä, joka sitten voi poiketa suuresti omalle etniselle ryhmälle tyypillisestä, jos esim. nenät ovat leveämpiä.

Laitoin alle lainauksen liittyen Dominikaanisen tasavallan misseihin kuinka kansainvälisiin kilpailuihin osallistuvat dominikaani naiset olisivat tutkimuksen tehneen mielestä eurooppalaisemman näköisiä, joka ei vastaisi dominikaani naisille tyypillistä ulkonäköä.

Tutkijan mielestä näillä misseillä halutaan antaa maailmalle vaikutelma kuinka dominikaanit olisivat valkoisempia ja se kertoisi tavoitteesta tehdä dominikaaneista enemmän valkoisia ulkonäöltään. Onhan omien tutkimusten perusteella havaittavissa jonkinlaista enemmän eurokeskisemmän tai eurooppalaisen ulkonäön suosintaa, jos kuitenkin dominikaanit ovat enemmän jonkinlaisia mulatteja ripauksella intiaania.

Kuitenkin tässä halussa lähettää enemmän eurokeskisempiä naisia todennäköisesti vaaleammalla ihonvärillä, kapealla korkealla nenällä ja suoremmilla hiuksilla on osaltaan kyse siitä, että sellaista ulkonäköä suositaan misseillä. Jos kansainvälisiin kilpailuihin lähettää leveämmän lättänän nenän, tumman ruskean ihonvärin ja tiheästi kiharat hiukset omaavan mulatti tai mustan naisen, niin todennäköisyys voittaa on paljon pienempi.

Tämän takia jo totesin, että ei sitä tarvitse välittää kuinka hyvin oman maan nainen menestyy ulkomailla, koska jokainen etninen ryhmä tai kansa itse päättää, millainen nainen on kaunein ja sitä ei varsinkaan päätä rasistikorttia heiluttava mokuttaja vaikka yrittää saada eri etniset ryhmät näkemään omat naiset jotenkin vähemmän kauniina, kun typerys vaatii esim. mustan naisen valintaa missiksi.

Tässä voi huomata erikoisen asian kuinka joidenkin mielestä on hienoa, että taas länsimaissa valitaan kantaväestöstä selvästi poikkeavia misseiksi, koska se kertoo esim. suvaitsevaisuudesta, monikulttuurisuudesta ja muutenkin osataan nähdä erilaiset naiset kauniina vaikka päätöksen missin valinnasta teki raadissa olleet mokuttajat.

Onhan tänä päivänä länsimaissa kaikenlaisia mokuttajia ja myös vähemmistöihin kuuluvia, jotka kasvavassa määrin vaativat, että vähemmistöihin kuuluvia täytyy tuodaan enemmän esille valitsemalla vaikka missiksi musta nainen. Näiden vaatimusten takia käy helposti sillä tavalla, että missiehdokkaiden joukossa olisi ollut erittäin kaunis suomalainen tai eurooppalainen nainen, mutta raati halusi tarkoituksella valita eurooppalaisesta ulkonäöstä poikkeavan naisen.

Monenlaisia ongelmia liittyy monietnisiin tai rodullisiin kilpailuihin, että tätä asiaa tulisi nyt miettiä Euroopassa kuinka voidaan jatkossa myös arvostaa eurooppalaista ulkonäköä, jos samaan aikaa monissa esim. Afrikan maissa taidetaan enimmäkseen valita mustia naisia misseiksi, niin missä sitten valitaan eurooppalaisia naisia, jos mokuttajat vaativat valitsemaan muita kuin eurooppalaisia naisia Euroopassa misseiksi.

Onhan muiden kuin eurooppalaisten naisten joukossa kauniita naisia, mutta sitä voisi samaan tapaan ajatella dominikaanien osalta, että kyse on eksotiikan ihannoinnista eli halutaan valita kantaväestöstä poikkeava missi, joka myös kertoo suvaitsevaisuudesta ja kaikesta muusta vai onko suvaitsevainen eri mieltä.

Meillä Euroopassa taitaa eliitti paljonkin mokuttaa saaden palkintoja eurooppalaisuuden päälle kusemisesta, mutta latinoiden keskuudessa vaikuttaa paljon valkoinen tai enemmän eurooppalaista taustaa omaava eliitti, joka tiettävästi paljonkin suosii samankaltaisia ja tämä sitten näkyy osaltaan missien valinnassa.

Beauty pageant winners in the Dominican Republic do not accurately represent the average Dominican women. Representatives of the Dominican Republic that go to international competitions, such as Miss Universe, have European phenotypes. 
I argue that beauty pageants are tools of the state to represent the country as mostly white and are part of a broader effort to whiten the country's racial identity. In addition, I will argue that we should think about pageants in the same way that the state uses monuments, textbooks, censuses, etc., to construct an ethno-national identity.
[...] 
Cosmetic surgery in Mexico is intimately tied to the corporeal malleability found in the Americas and has emerged as a tool for achieving racialised beauty norms (Edmonds 2011; Gulbas 2013; Lloréns 2013). Writing on cosmetic surgery and the ‘Latina Body’, Lloréns (2013: 549) identifies the ‘Maja woman’ as embodying idealised notions of beauty in Latin America and writes that she is a hybrid of North and South American body types. 
‘The Maja is white or light skinned, has brown, green or preferably, blue eyes, a ‘fine’, ‘feminine’ or European nose, is curvaceously thin, and has light brown (or a shade of blonde) long flowing straight hair’. The bodies under examination in the above extracts are those of ‘elite, hybrid, neoliberal subjects who can afford to partake in cutting-edge technological offerings to enhance and modify their bodies’. They are also white female bodies.
Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - Horse face? - Small Face - Long Face - Rhinoplasty

Ylempänä olevassa lainauksessa mainittiin osaltaan Meksiko, eurokeskisempi ulkonäkö ja eliitti, joten siitä tuli mieleen katsella pitkästä aikaa meksikolaista Chic aikakauslehteä, jota voi ilmaiseksi ihmetellä Issuu sivustolla. En edelleenkään osaa espanjaa, mutta nähtävästi lehdessä voi katsella eliitin tai varakkaampien ihmisten elämästä kuvia.

Olen yleensä näyttänyt Monterrey:n asukkaita esittelevästä aikakauslehdestä kuvia, mutta tätä samaa aikakauslehteä julkaistaan myös muualla Meksikossa ja etelämpänä elävän eliitin osalta voi havaita ulkonäön olevan vähän enemmän eksoottisempaa, jos taas Monterreyn eliitti on enemmän eurooppalaisempi ulkonäöltään.

Tässä aikakauslehdessä voi mielenkiintoisesti katsella paljonkin kuvia pariskunnista ja perheistä, että voi vaikka tutkia, millaista parinvalintaa ihmiset tekevät ja millaisia ovat ulkonäöltään lapset. Kuvissa näkyvien osalta kerrotaan yleensä nimet, joten voi vaikka etsiä lisää kuvia tai tietoa jostain meksikolaisesta kaunottaresta.

Kyllä kuvissa näkyy paljonkin kauniita naisia, joka voi osaltaan selittyä sillä, että eliittiin kuuluvilla miehillä on paremmat mahdollisuudet löytää kauniita naisia. Toisaalta, jos varakas mies on aika ruma tai maskuliininen ulkonäöltään, niin sillä on todennäköisesti rumentavia vaikutuksia tyttärille.

Huomattavan paljon näkyy kuvissa lapsia, että sitä voisi ajatella eliittiin kuuluvilla olevan vähäisempi halu lisääntyä ellen ole väärässä, mutta Meksikossa lapset ovat varmaan suuremmassa arvossa kuin rappiollisessa Euroopassa.

Aikakauslehdissä näkyy paljon pieniä kuvia, mutta olen alle valikoinut muutamia suurempia kuvia vaikka onhan ne pienemmät esim. ryhmäkuvat mielenkiintoisia. Ensimmäisen kuvan osalta tuli mieleen nuket ja seksinuket, joita vähän aikaa sitten tutkin, että siinä voi havaita kauniin meksikolaisen naisen olevan nukkemaisena.

Seuraavassa kuvassa on kaksi pientä tyttöä osaltaan meikattuna, että äideiltä taitaa muutenkin tytöt ottaa paljonkin vaikutteita. Kolmannessa kuvassa on myös tyttö nuken kanssa ja nuken ulkonäkö varmaan järkyttää suvaitsevaisia, mutta oli siellä kuvissa myös muita nukkeja. Aikuisen naisen kauneuden osalta tuodaan myös esille siinä olevan jossain määrin samankaltaisuutta ainakin teineihin verrattuna.

Keskimmäisen rivin ensimmäisessä kuvassa voi nähdä vaaleahiuksisen naisen, jolla on hyvin eurooppalaista ulkonäköä. Naisesta löytyy lisää hienoja kuvia keskiaukeamalta vaikka tämän naisen kasvot eivät taida kaikkia miellyttää, jos tykkää matalammista kasvoista.

Seuraavassa kuvassa voi havaita taas missin ja venäläisen mallin kasvoista tehty yhdistelmä. Tässä kuvassa voi nyt havaita olevan suorakulmioita, jotka kaikki ovat samoja kuin pituus nenän alaosasta kulmakarvojen yläosaan ja nenän leveys.

Tällä tavalla mittaamallakin voi yrittää selvittää, mihin perustuu jonkun naisen kauneus. Ihmiset näyttää tykkäävän paljonkin tasapainoisista kasvoista, mutta tässä voi myös huomata varsinkin missillä olleen hiusraja alempana ja alinosa tai leuka lyhyempi. Tämä ei ole kielteistä epätasapainoa ja tietenkin missillä on enemmän leveyttä kasvoissa kuin venäläisellä naisella.

Kuudennessa kuvassa naisella on aika suuret silmät, että on varmaan kuvanottohetkellä avannut silmänsä suureksi. Viimeisissä kuvissa voi havaita meksikolaisia naisia tyylikkäästi häämekoissa ja malleilla voi havaita paljonkin muodissa suosiossa olevaa ulkonäköä, että nenä on kapean korkea ja kasvot tasapainoisia. Ei tässä ole täysin kyse muodista, että tällaisista kasvoista muutenkin tykätään.

Tässä on ollut juttua kuvien muokkaamisesta, jota nykyään tekevät myös tavalliset ihmiset omille kuvilleen, niin Chic aikakauslehdessä voi havaita kuinka kaikki kuvat loistaa tasaisella iholla, joka on helppo keino tehdä kuvissa olevista kauniimpia vaikka oikeasti iho olisi rumempi.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - Gigi - African-American - 67-vuotias - Pamela

Dominikaaniseen tasavaltaan liittyen löytyy Issuu sivustolta myös First Class aikakauslehti, jossa samaan tapaa voi katsella eliitistä kuvia vaikka vähemmän kiinnostavalta vaikuttaa verrattuna meksikolaisten lehteen.

Poimin tähän alle muutamia tänä vuonna First Class aikakauslehdessä näkyneitä sivuja tai kuvia. Lehteä selatessa ihmisten ulkonäkö on yleisesti aika erikoinen, jos kuitenkin afrikkalainen tausta pitäisi näkyä enemmän. Kyllä kuvissa näkyy enemmän tai vähemmän ulkonäön perusteella afrikkalaista taustaa omaavia, mutta huomattavan vähän.

Kyllä tutkimuksissa yleensä tuodaan esille eliitin olevan monissa Latinalaisen Amerikan maissa enemmän eurooppalaistaustaista, joita sanotaan valkoisiksi. Vaikka monissa maissa enemmän eurooppalaista taustaa omaavat eivät olisi poliittista eliittiä, niin sitten kuitenkin liike-elämässä ovat suuresti edustettuina.

Näin taitaa olla esim. Jamaikalla, joka on pitkälti mustien afrikkalaisten maa, että sitä voi olla vähän vaikeaa menestyä politiikassa, jos ihmiset mielellään äänestää samaan rotuun tai ulkonäköön kuuluvia. Pitäisi tietenkin tarkistaa, onko Jamaikalla politiikassa enemmän eurooppalaisen näköisiä ja kuinka paljon on mulatteja.

Tässä eliitin ulkonäössä on kyse monista tekijöistä, että tietenkin enemmän eurooppalaisia tai siltä näyttäviä on suosittu ja pidetty hierarkiassa ylempinä, jonka takia eliitti on monissa maissa geneettisesti ja ulkonäöllisesti enemmän eurooppalaisempaa.

Eliitillä taitaa myös olla halua olla ulkonäöltään erilainen kuin kantaväestö tai alempi luokka, jonka takia voisi olettaa varsinkin Dominikaanisessa tasavallassa elävällä eliitillä olevan halua välttää esim. ruskettumista ja näyttää selvästi afrikkalaiselta, että käydään nenäleikkauksissa, vaalennetaan ihonväriä ja suoristetaan hiuksia. Länsimailla on myös vaikutusta eliittiin monissa maissa, että sitä helposti haluaa olla enemmän samankaltaisempi kuin länsimaalainen eliitti.

Jos eliittiin kuuluvilla miehillä ilmenee monista syistä johtuen halua pariutua enemmän eurooppalaisempaa ulkonäköä omaavien naisten kanssa, niin ajan kuluessa sitten eliitti muuttuu enemmän eurooppalaisemmaksi vaikka alkuaan esim. moni urheilun, musiikin tai politiikan takia eliittiin päässyt olisi ollut mustan afrikkalaisen näköinen, mutta seksuaalivalinnan takia lapsenlapset ovat jo ulkonäöllisesti enemmän eurooppalaisia tai eurokeskisiä ulkonäöltään.

Eikä tässä tarvitse aina eurooppalaisen kanssa pariutua vaan myös mulatit pystyvät jossain määrin synnyttämään eurooppalaisemman näköisiä lapsia, joita sitten suositaan parinvalinnassa ja ajan kuluessa sitten eliitti muuttuu ulkonäöllisesti, että näin on varmaan paljonkin myös tapahtunut Dominikaanisessa tasavallassa, jonka takia nainen, joka näyttää eurooppalaiselta on oikeasti osittain taustaltaan musta afrikkalainen.


Lähde - 2 - Wish boobs! - Lovekaty - Pre surgery - 4 month - Sivuprofiili

Issuu sivustolta katselin vähän muita lehtiä liittyen Dominikaaniseen tasavaltaan, niin tuli vastaan perulaisen Belcorp:in kosmetiikka kuvastoja, jotka näyttävät olevan samoja vaikka jonkun maan nimi mainittaisiin.

Alla voi havaita ensimmäisellä rivillä uusimmasta L'bel kuvastosta poimittuna kolme kuvaa, että naisilla taitaa olla paljon samanlaista ulkonäköä, jota näkee länsimaalaisissa kuvastoissa, mutta tätä voisi verrata. Kuitenkin voi sanoa mallien olevan kuvastossa liian paljon eurokeskisiä, että voisi käyttää enemmän selvästi latinoilta näyttäviä naisia myös ruskeilla silmillä.

Yksittäisten kuvien perusteella ei kannata naisten kauneutta täysin päätellä, että varsinkin videosta näkisi paremmin. Valokuvaajat tykkää myös ottaa naisista voimakkaita kuvia vaikka oikeassa elämässä nainen olisi söpömpi tai iloisempi ulkonäöltään.

Keskimmäiselle riville oli tarkoitus laittaa myös perulaisen Yanbal:in kosmetiikka kuvastosta kuvia, mutta tuli vastaan Unique kuvasto, jossa huomasin olevan samannäköinen malli ja kyseessä on Yanbal:in toinen tuotemerkki.

Uniquen uudessa kuvastossa oli mielenkiintoisempia kuvia, joten poimin siitä kolme kuvaa, joissa voi samalla nähdä tyttöjä. Tuo kuvassa oleva nainen näkyy paljonkin Yanbal:in kuvastoissa, joissa hänet voi osaltaan nähdä pienten tyttöjen kanssa, että mukavia kuvia löytyy, kuten myös alla olevasta linkistä löytyvä kuva tytöstä pussaamassa naisen nenää.

Näissä tyttö ja aikuinen nainen kuvissa on mielenkiintoista kuinka kauniin aikuisen naisen kasvot poikkeavat kauniista tytöstä. Tietenkin pää on aikuisella suurempi ja alaspäin pidentynyt, mutta aika paljon on myös samankaltaisuutta. Söpöillä naisilla pään muoto näyttää usein olevan samankaltaisempi kuin tytöillä.

Aikuista naista pitäisi verrata hänestä lapsena otettuihin kuviin, mutta ihmisiin taitaa myös päteä Rumaan ankanpoikaseen liittyen, että osa on lapsena vähemmän kaunis, mutta aikuisena kaunotar ja taas osalle lapsena kauniina olleista voi tapahtua murrosiän aikana rumentuminen, jos kasvonpiirteet kehittyvät väärin esim. nenästä ja leuasta tullen liian suuri.

Lapset on aika samannäköisiä kuin vanhemmat, että jos äidillä on kauniit kasvot ja isällä on tyttärien kannalta hyvät kasvot, että eivät ole liian maskuliinisia geneettisistä syistä esim. huomattavan suuri nenä ja jykevä leuka, niin lapset tai tyttäret ovat todennäköisesti hyvin kauniita aikuisena.

Huomattava maskuliinisuus voi näyttää naisen näkökulmasta komealta tai seksikkäältä, mutta toivottavasti se on aiheutunut korkeasta testosteronitasosta, koska tyttären estrogeeni ei välttämättä pysty rumentumista estämään, jos geenit määrittävät naisen kannalta liian suuren nenän ja jykevän leuan, eikä äidin kauniit kasvot aiheuttaneet geenit pysty paljoakaan vaikuttamaan.

Muistaakseni jonkun suomalaisen naistenlehden sivustolla väitettiin kuinka maskuliiniset miehet jykevillä leuoilla ja hyvin pienillä huulilla ovat jotenkin parempia naisille ainakin otsikon perusteella vaikka en tarkemmin viitsinyt lukea, koska tuollaisesta otsikosta tulee mieleen kielteiset vaikutukset tyttären kannalta.

Onhan sitä jotkut tutkijat väittäneet kuinka parinvalinnassa on hyvää miehen maskuliinisuus, koska esim. testosteroni heikentää miesten immuniteettia ja nainen näkee maskuliinisen miehen olevan tästä huolimatta terve, mutta tämä pitäisi tutkimuksista tarkistaa.

Kuitenkin muutamissa tutkimuksissa on tuotu esille, että ei maskuliinisen miehen kanssa pariutuminen ole tyttärien kauneuden tai feminiinisen ulkonäön kannalta hyvä asia vaikka siitä pojat hyötyisivät.

Eikä tässä ole kyse testosteronista vaan geeneistä, joten miehen pitkälti geneettisistä syistä aiheutuvat valtavan leveät hartiat, jykevä leuka, suuri pitkä pää, epätasapainoiset kasvot, suuri leveä nenä ja kaikki muu ei ole tyttären kauneuden kannalta hyvää vaikka äitiä kiihottaisi isän örkkimäinen ulkonäkö, mutta saa sitten ihmetellä tyttären rumuutta tai ainakin itse voi olla kauniimpi myös vanhana ja osa naisista erikoisesti tykkää ainoastaan pojista, joten tyttären rumuus ei varmaan harmita.

Issuu tarjoaa näytille kaikenlaista muutakin katsottavaa, että sitä helposti menee useita tunteja tutkiessa kaikkea vastaan tulevaa. Poimin viimeiselle riville kuvan meksikolaisesta Fuller kuvastosta, jossa huomasin olevan kasvonpiirteiden perusteella tutun naisen, joka on aiemmin näyttämäni venäläisen valokuvaajan Valua Vitaly:n malli, jota hän näyttää tällä hetkellä käyttävän paljonkin mallina kuvilleen.

Oikealla voi havaita alkuperäisen kuvan, jota on kuvankäsittelyllä muokattu niin kuin huulikynällä olisi huulia meikattu. Näistä kuvastoista voi kaapata kuvia ja laittaa esim. Google:n tai TinEye:n hakukoneeseen, jolloin voi löytää kuvan alkuperän ja nähdä samaa kuvaa muillakin sivuilla.


Lähde - 2 - 3 - 4 - Tyttö pussaa aikuisen mallin nenää - Belmont Anderson

Taas tuli päädyttyä ihmettelemään kolumbialaisia kuvastoja, joita olen tainnut jo muutamia kertoja näyttää ja tämä alla kuvassa näkyvä nainen on tutun näköinen. Onhan noissa kuvastoissa muitakin kauniita naisia esim. erilaisilla hiusväreillä ja selvästi eurooppalaisilla kasvoilla, mutta tämä nainen esittelee mielenkiintoisesti alusvaatteita, joilla voi vartalon muotoon vaikuttaa.

Eipä kaikki kolumbialaiset mallit täysin kauniilta vaikuta, mutta kolumbialaiset varmaan tykkää myös voimakkaamman näköisistä naisista vaikka miehillä kauneustutkimusten perusteella on mieltymys enemmän feminiinisempään ulkonäköön, jota voi havaita alla olevalla naisella.

Varsinkin japanilaisten osalta on havaittu miesten siellä tykkäävän hyvin feminiinisistä kasvoista, mutta se taitaa pitkälti selittyä japanilaisten naisten söpöillä tyttömäisillä kasvoilla, että miehet vaan tykkäävät omista kaunottarista, jonka takia osa eurooppalaisista naisista voi olla liian maskuliinisen näköisiä vaikka eurooppalainen mies tykkäisi.

Keskimmäisessä kuvassa olevalla piirroksella voi havaita olevan huomattavan pitkät jalat, että ei taida tuollaista naista olla oikeasti olemassa. Tämä on kyllä mielenkiintoinen asia, miksi ihmisillä on jonkinlainen mieltymys pitkiin sääriin naisilla, jonka takia sitten osaltaan naiset käyttävät korkokenkiä.

Tällaisesta naisella havaittavasta vartalosta tykätään paljonkin myös länsimaissa, jonka takia monilla naisilla on suuria ulkonäköhuolia varsinkin painoon liittyen. Kuitenkin voi havaita osan naisista haluavan olla hyvin kurvikkaita suurella takapuolella.

RealSelf sivustolta tuli vastaan yksi nainen, jolla oli tällaista halua, että varmaan tykkää mustista tai sitten haluaa olla toisella tavalla seksikäs, koska hyvin lyhyenä ja ylipainoisena naisena ei voi olla barbiemainen, että taitaa kelvata enimmäkseen mustille miehille eliitti miesten ottaessa alla olevan naisen vaimokseen.

Tarkastellaan tämän naisen kasvoja, joiden osalta voi tyypillisesti havaita nenän olevan silmien välillä ja kapean korkea. Nähtävästi tätä nenää suositaan voimakkaasti Kolumbiassa tai oikeastaan myös muissakin maissa, kuten länsimaissa, mutta voisi epäillä osan naisista käyneen nenäleikkauksessa, joita myös tehdään paljon Kolumbiassa.

Tämän naisen kasvoja voi vaikka verrata aiemmin näytettyihin venäläisiin naisiin, että olettaisin kasvoiltaan olevan hyvin samanlainen vaikka näyttäisi jotenkin eksoottiselta. Kuitenkin naisen kolme kasvon osaa lähtien leuanpään alaosasta nenän alaosaan, josta kulmakarvojen yläosaan ja sieltä hiusrajaan näyttää olevan pituudeltaan suurin piirtein sama, joka nähtävästi miellyttää yleisesti ihmisiä vaikka näissä osissa saa olla vähän eroa.

Studies show that when heterosexual women look at other women’s bodies, they, just like men, tend to spend a disproportionate amount of time looking at their waists, hips and breasts, as if estimating how much they will appeal to men. This is consistent with “mate selection theory” which argues, among other things, that women have evolved strategies to monitor potential love rivals.
Lähde - Lähde - The Relationship Between Waist-Hip Ratio and Fertility

Tarkoitus oli vielä näyttää kuvia kolumbialaisista kuvastoista, mutta tähän väliin löytyi Google Scholar:sta uusi kirjoitus tai tutkimus kauneusleikkauksista Etelä-Koreassa, joissa osaltaan tuodaan esille kuinka kyse ei olisi länsimaalaisen näköiseksi haluamisesta vaikka jotain samankaltaisuutta olisi havaittavissa.

Eihän korealaiset kauneusleikkausten jälkeenkään eurooppalaisilta näytä ja tietenkin korealaisilla on paljonkin halua näyttää korealaisilta julkkiksilta, joilla on myös vaikutusta muissa Aasian maissa ja varmaan osalla eurooppalaisistakin naisista voi olla halua olla kauniin K-pop laulajan tai muun julkkiksen näköinen.

Länsimaissa osataan enemmän nähdä kulmikkaampi leuka kauniina, mutta Aasiassa paljonkin tykätään edestä katsottuna soikiomaisista kasvoista tai leuasta, jossa ei ole kulmikkuutta tai leveyttä. Aasialaisilla tahtoo ilmetä enemmän Miss Suomella havaittavaa pään muotoa, josta ei täysin tykätä.

Alla olevassa lainauksessa leukakirurgi Kim kertoo kasvon osista ja korealaisen näyttelijän Young-ae Lee:n kasvoista, jotka olisivat kauniit. Tämän takia etsin naisesta kuvan, jonka voi havaita alla ensimmäisenä. Laitoin kuvan aiemmin tekemäni missin ja venäläisen mallin yhdistelmäkuvan päälle 50% läpinäkyvyydellä, että tässä näkyy myös suorakulmiot.

Kuten olen todennut, niin ei tässä naisten tarvitse täysin samanlaisia olla kasvoiltaan ja kasvon osien koossakin voi olla vähän vaihtelua, mutta kasvot on aika samanlaiset. Tämän takia sitä tykätään länsimaissa osaltaan väittää aasialaisten haluavan olla jotenkin länsimaalaisia kasvoiltaan, mutta ihmiset näyttävät osaltaan tykkäävän tällaisista kasvoista.

Eihän kauniit naiset voi ulkonäöltään olla ihan mitä tahansa, että harva mies näkee naisella kauniina esim. huomattavan leveää tai muuten suurta nenää, joten kauniilla naisilla on nenä lopulta aika samanlainen eurooppalaisella ollen tyypillisesti korkeampi ja aasialaisella matalampi kasvoihin sopiva nenä.

Tästä syystä monet yleisemmin kauniina pidettävät mustat, aasialaiset ja muut naiset ovat jokseenkin samannäköisiä vaikka eroja myös löytyy, jonka takia näkee naisen esim. mustana. Etelä-Koreassa, kuten myös muuallakin julkkikset käyvät myös kauneusleikkauksissa, että olisiko näyttelijä käynyt tyypilliseen tapaan silmäluomi- ja nenäleikkauksessa vaikka voihan nainen olla aito kaunotar.

Eihän monien korealaisten naisten kasvoissa mitään vikaa ole, mutta silmäluomileikkauksella vaan halutaan silmistä vähän suuremman näköiset, joka tiettävästi myös helpottaa silmäripsien meikkaamista. Aasialaisilla tahtoo yleisesti ilmetä kiinalaisten valkosipuliksi kutsumaa nenää, joka on ylhäältä matala ja alhaalta pulleampi tai leveämpi, mutta eipä tuossa nenässä aina vikaa ole vaan sopii aasialaisiin mataliin kasvoihin ellei ole tosi suuri tai leveä.

Korkealla nenällä halutaan kasvoihin kolmiulotteisuutta ja se taitaa myös tehdä kasvoista aikuismaisemmat, jos ajatellaan vaikka pientä aasialaista nenää söpöksi tai lapsenomaiseksi, että kapean korkealla nenällä saa kasvoihin tyylikästä aikuismaista ulkonäköä. Nenän täytyy kuitenkin olla sopiva kasvoihin, että kyllä näyttelijällä myös sivuprofiili vaikuttaa hyvältä vaikka aasialaisella saa olla keskiosa vähän matalampi.

Olisiko Young-ae Lee tuossa Health Town kuvassa ensimmäisenä, mutta tässä voi myös havaita naisen olevan ihonväriltään hyvin vaalea. Itä-Aasiassa on hyvin vaalea tasaisen ihonväri kauneusihanteena ja nämä vaaleaihoiset julkkikset sitten osaltaan lisäävät muille aasialaisille halua olla samankaltainen.

Tuosta The Global Market linkistä voi vähän ihmetellä ennusteita kuinka ihonvärin vaalentaminen olisi kasvavaa. Kuitenkin tämä on jossain määrin hölmöläisten hommaa ellei sitten kyse ole vaan ihonvärin tasoittamisesta tai ihon ulkonäön nuorentamisesta, koska ikääntyessä iho muuttuu epätasaisemmaksi ja tämä tahtoo unohtua ihonvärin vaalentamista kritisoivilta.

Varsinkin hakusanalla skin bleaching voi ihmetellä mustien keskuudessa ongelmana olevaa ihonvärin vaalentamista, että käytetään kaikenlaisia omituisia tuotteita, jotka usein sisältävät paljonkin terveydelle haitallisia aineita, joilla saa nopeasti ihonväriä vaaleammaksi, mutta liiallisella käytöllä taas on rumentavia vaikutuksia, jota vielä pahentaa voimakas UV-säteily.

Halulle omata vaaleampi ihonväri on monia syitä, mutta yksi merkittävä syy näyttää olevan mustat miehet, joilta vaaleammat mustat naiset saavat enemmän huomiota ja muutenkin pidetään kauniimpana. Kuitenkin varsinkin Afrikassa pitäisi pyrkiä siihen, että ihonväriä ei vaalennettaisi ellei kyse ole tasoittamisesta, koska ihmiset tykkäävät tasaisen nuorekkaasta ihosta.

Next, Kim turns the photo of her face into a graphic space with numbers. Kim’s science of beauty is more about the length of one’s face and its proportion than the size or shape of one’s eyes and nose. Here, Kim utilizes photos of celebrities. A famous Korean actress, Young-ae Lee, appears on his computer screen, and he draws two horizontal lines over her eyebrows and the end of her nose. Kim explains this to Han: 
We can make patterns from everything. We can for faces too. . . . If we look at someone’s face from the front, his or her face can be divided into three spaces such as upper facial part, middle facial part and lower facial part. We can say the normal proportion of these three parts is 1:1:1; however, in a beautiful face, the ratio of the lower facial part is usually less than 1. 
Most importantly, in a beautiful face, the proportion of this length [between the lowest line of a nose and the middle of a mouth] and that length [between the middle of a mouth and the end of a chin] can be up to 1:2 or at least 1:1.2~1.7. It’s said that this part [below the lower lip] should be longer than that part [the philtrum] to look beautiful (emphasis added).
Lähde - Lähde - Baidu - Top 10 Skin Lightening - Malli - The Global Market

Poimin yllä olevasta The Global Market linkistä alle kuvan, jossa osaltaan kerrotaan esim. kuinka länsimaissa määrältään suuremmaksi kasvavat vähemmistöt käyttäisivät enemmän ihonvärin vaalennustuotteita ja näitä tuotteita käytettäisiin myös ihon ulkonäön nuorentamiseen.

Aina on myös mahdollista, että muutenkin länsimaalaisten halu ruskettaa vähenee, jos varsinkin tietoisuus UV-säteilyn kielteisistä vaikutuksista lisääntyy ja varsinkin muotiin tulee vaaleampi ihonväri, jota varsinkin miehet vaativat naisilta.

Skin Bleaching hakusanalla löytyi QZ sivustolta kirjoitus ihonvärin vaalentamisesta ja vaaleamman ihonvärin kauniina näkemisestä, että tutkija mainitsee esim. mustien miesten musiikkivideot, joissa näkyy vaaleaihoisempia naisia.

Tutkijan mielestä mustien pitäisi saada samaan tapaan kuin viime vuosina on saatu luonnollisten hiusten suosiota lisättyä saada myös mustempi ihonväri suosituksi. Mustilla naisilla on yleisemmin ollut halu suoristaa hiuksia tai käyttää peruukkeja, mutta nyt on ainakin jossain määrin tullut muotiin luonnollisempi hiustyyli.

Tästä huolimatta sitä tulee kuitenkin paljon vastaan mustia naisia suoremmilla hiuksilla, joilla osalla se voi tietenkin olla geneettisistä syistä, koska ovat todennäköisesti sekarotuisia. Naisilla kuitenkin ilmenee myös halua muuttaa hiusten ulkonäköä, joten osa haluaa sen takia suoremmat hiukset, että saa nähdä kuinka kauan afrotukka on mustilla yleisemmin muodissa.

Kirjoituksesta poimin kolme kuvaa, että ensimmäisessä kuvassa voi nähdä erikoisia ihonvärin vaalennustuotteita, joita myös valmistetaan Afrikassa ja tuotteelle voidaan vaikka laittaa nimeksi Half Caste, joka taitaa viitata mulattien vaaleampaan ihonväriin.

Oikealla näyttäisi olevan Barbeja tai sitten ei, että nykyään on myös myynnissä jotenkin afrikkalaiselta näyttäviä nukkeja vaikka nenä voisi olla leveämpi ja joku voi myös tehdä sillä tavalla, että muokkaa vaikka vaalean Barbien mustan näköiseksi.

Oikealla alla voi havaita erikoisesti mustilla lapsilla vaaleaihoisia nukkeja, että olisi varmaan pitänyt etsiä lapsille mustia nukkeja tai tutkija itse antoi tarkoituksella tällaisia nukkeja, koska näistä nukeista on kohistu kuinka mustat lapset tykkää enemmän vaaleammista nukeista.

Laitoin alle vasemmalle täytteeksi kuvan, jossa voi osaltaan nähdä mustille tyypillistä hiustyyppiä, joka vaikuttaa sanotaanko puuvillamaiselta, sotkuiselta ja kuivalta, joka ei kiillä tai ole muutenkaan ulkonäöltään sellainen, josta yleisemmin naisilla tykätään.

Mustien keskuudessa on myös ollut tapana väittää afrikkalaista hiustyyppiä huonoksi, jota monet tutkijat ja mustat kritisoivat, mutta eivät nämä väitteet täysin tyhjästä synny. Tämän takia monilla mustilla naisilla on suuri halu omata kauniimmat hiukset vaikka samaan aikaan moni musta mies ratkaisee ongelman ajamalla päänsä kaljuksi, että moni varmaan nykyään luulee mustien miesten olevan luonnostaan kaljuja.

Miehillä kaljussa päässä ei nähtävästi ainakin osa naisista näe mitään vikaa vaikka karusti samaan aikaan naisille pitkät kauniit hiukset ovat yleinen toive miehillä, joka sitten aiheuttaa varsinkin mustille naisille suuria huolia. Noissa vasemmalla alla olevissa kuvissa näytetään myös mustille tyypillisiä hiustyylejä, jotka eivät ole hiusten kannalta aina hyviä vaan aiheuttavat kaljuuntumista ja muuta kielteistä.

Internetissä on sivustoja, joissa mustat naiset kertovat kuinka kasvattaa pitkät hiukset ja joku voi jopa kehua mustien hiuksia paremmiksi. Tässä taitaa olla osaltaan kyse yksillöllisistä eroista, että osalla vaan hiukset ovat helppohoitoisempia, mutta tästä huolimatta eurooppalaiset ja aasialaiset naiset pääsevät paljon helpommalla hiusten hoidossa, että ei varmaan moni mustista miehistä tykkäävä eurooppalainen nainen vaihtaisi omia hiuksiaan mustien kähäriin hiuksiin.

Black women have shorter hair when compared with other types of hair, even after a prolonged period without cutting. This is explained by the fact that Afro-ethnic hair grows more slowly than Caucasian hair (0.9 cm/month and 1.3 cm/month, respectively).2,3 
In his book, The hair in black women, Dr. Neil Persadsingh compared African, Asian and Caucasian hairs removed while combing and concluded that African hairs have a higher number of knots, partial breakages, trichoptilosis (longitudinal division of the distal shaft) and breakages.10 
In addition, the hair density and the total number of terminal follicles are smaller when compared to Caucasians. However, the fibers have a similar chemical composition in terms of proteins and amino acids.2,3 
Sebum secretion is normal, reduced or increased in the scalp of individuals of African descent. Nevertheless, the curled configuration of the shaft impairs the normal distribution of natural oils along the hair shaft, from root to tip, providing a dull and dry look. 
In straight Asian and Caucasian hair, the straight and regular surface allows a better reflection of light and a homogeneous distribution of sebum over the hair strands, making them look brighter and more moisturized.6,7
[...]
Over half of women suffering from hair loss (52 %) find themselves making excuses not to have sex with their partner because they feel low / less attractive as a result of their hair loss. Well over three quarters of women (86%) say that the issue of hair loss makes them feel / would make them feel less attractive to their partner. Over a quarter of women (28%) say that their personal lives have suffered as a result of hair loss. 
Dr Linda Papadopolous, a world-renowned psychologist commented, “In Western culture, hair is bound up in notions of femininity, youth and sexual attractiveness. It is therefore understandable that the results of this study found that over half of women find themselves making excuses not to have sex with their partner as a result of feeling less attractive.” 
Almost 1 in 5 women (19%), say hair loss has impacted on all areas of their lives including their sex lives, social lives, personal lives and work lives. Well over a third of women (39%) said that their partner is most likely to suffer vicariously as a result of their hair loss. Almost all women (96%) said that suffering from hair loss may impact on them meeting a new partner. 
Psychologist, Dr Linda Papadopolous commented, “Because a woman’s hair is both immediately visible and plays a big part in value judgements made about health, youth and attractiveness, the experience of thinning hair is bound to be anxiety provoking and raise issues about body image and self esteem. As in the case of many dermatological conditions, there can be stigma attached to hair loss for women.”
Lähde - 2 - 3 - 4 - Natural Hair - 25 Year Old - Wigs - Quality - Russian Hair

Alla olisi kolumbialaisen Dupree:n kuvastosta poimittuja kuvia. Tässä kuvastossa näkyi enimmäkseen nämä kaksi kannessa näkyvää naista, että muissa kuvastoissa on ollut enemmän muita malleja kuvissa, mutta poimin kuvaston kannessa olevan tekstin takia ja onhan siinä kauniit naiset tyylikkäästi kävelemässä.

Tuohon negro sanaan tai siihen perustuviin sanoihin suhtaudutaan varsinkin länsimaissa kielteisesti, että osa uskaltaa vaan sanoa n kirjaimen, jos haluaa tuohon sanaan jotenkin viitata. Samaan aikaan kuitenkin monet mustat käyttää kyseisiä sanoja. Latinoiden keskuudessa tuossa negro sanassa ei taida olla mitään ihmeellistä, koska se tarkoittaa mustaa ja blanco on valkoinen.

Tästä huolimatta varmaan myös moni suvaitsevainen näkee, että kuvastossa ei ole yhtään selvästi mustan tai mulatin näköistä naista. Tietenkin otsikolla tarkoitetaan vaatteita, mutta on myös selvää, että tuo oikea nainen ei ole jotenkin mustan afrikkalaisen näköinen.

Alla olevien kuvien osalta voi ensiksi nähdä vauvan pään ja tätä päätä voi vaikka verrata moniin aasialaisiin naisiin, että taitaa olla samankaltaisuutta. Vauvalla voi havaita silmissä aasialaiselta vaikuttavaa muotoa, pääkin näyttää muodoltaan samankaltaiselta ja nenäkin on samankaltainen, jota voi monilla aasialaisilla havaita.

Tästä syystä monilla aasialaisilla kasvot ovat hyvin neotenisia, että eurooppalaisilla tapahtuu yleisesti suurempia muutoksia kasvoihin verrattuna vauvamaiseen ulkonäköön. Seuraavassa kuvassa voi verrata tytön kasvoja aikuiseen naiseen, että on aika paljon samankaltaisuutta.

Näitä naisia katsoessa voi tulla mieleen joku amerikkalainen latino julkkis, jota voidaan jopa väittää jollain listalla maailman kauneimmaksi vaikka ulkonäössä ei olisi mitään erityistä, koska samannäköisiä naisia löytyy muitakin, mutta se on kuitenkin osaltaan julkisuus, jonka takia sitten pääsee kauneimmat naiset listalle.

Monet näistä listoista on myös typeriä, koska ne ovat usein täynnä yhdysvaltalaisia julkkiksia. Ei siinä mitään vikaa ole, jos yhdysvaltaiset valitsee mielestään kauneimmat naiset, mutta pölvästit Suomessa ja muualla sitten uutisoi näistä listoista niin kuin muualla ei olisi kaunottaria tai kauniimpia naisia.

In Cartagena, people openly talk about the “blackness” and “Africanness” of those who perform in blackface, but typically consider such displays unproblematic, if not positive. For example, Edgar, a fifty-eight-year-old resident of Getsemaní, said that those in blackface were making exaggerated facial expressions because “they characterize a monkey.” 
When asked what he thought of the expressions and the blackface paint he said, “It’s good. It just reminds everybody in Cartagena that most of us come from blacks.” Edgar makes an association between blackness and monkeys – an iconographic representation that has historically been employed since Europeans first had contact with Africans (Goff et al. 2008)
[...] 
Hair texture that resembles European or Native American hair (e.g., looser hair texture, wavy, straight hair) is considered “good” hair, while hair that is tightly coiled or kinky is considered “bad” hair. Hair is an important beauty determinant for all females as of function subjective beauty ideals that both men and women embody. 
Most white people have hair that is constructed as highly desirable and ideal in many societies like the United States (Robinson, 2011). Among black females, hair occupies a central place for both external and internal valuations of physical attractiveness, given the enormous power that beauty holds for women. Beauty translates into desirability.
[...] 
Historically and in present times, women of African descent in the media, have generally met Eurocentric ideals of body type, skin color, and hair texture. Recently, the media has begun to portray more women of African descent as models of beauty or as sex symbols (e.g., Lena Horne, Vanessa Williams, Halle Berry). 
These women closely approximate Eurocentric beauty standards (Hill, 2002). Exceptions may be made for women of African descent who are considered to have “exotic,” “jungle-like,” or “exaggerated” features. These features include large lips, dark skin, and naturally coarse hair while maintaining a thin body.
[...] 
In terms of dating, mate selection, and romantic partners, research has consistently shown that lighter skinned black women are viewed as more attractive and successful than darker skinned black women (Brown, 1998; Hill, 2002a; Thompson & Keith, 2001; Wade & Bielitz, 2005). 
Community leaders, professional athletes, and other men of higher social or economic status are more likely to marry light skinned women than dark skinned women. Researchers have stated that this preference is due to lighter skinned black women being perceived as more attractive and honorable, making them more desirable marriage partners (Parmer, Arnold, Natt, & Janson, 2004; Russell, Wilson & Hall, 1992; Wade & Bielitz, 2005; Stephens & Thomas, 2012).
Lähde - 2 - 3 - Naggers - Selfie - Sateenvarjo - Barbie - Neoteninen - Tania

Tässä on ollut juttua hiuksista, niin olen asiaa vähän tutkinut. Sitä voi keskustelupalstoilla havaita osalla miehistäkin olevan suuria huolia liittyen kaljuuntumiseen kuinka varsinkin naiset suhtautuvat heihin. Osalla miehistä on huonoja kokemuksia, että monet naiset eivät enää ole kiinnostuneita tai tyttöystävä on jättänyt, jonka takia osa vaikuttaa esim. vihaisilta naisille.

Kuitenkin keskusteluissa käy ilmi se, josta kaikki ovat varmaan tietoisia, että naisille useimmin kelpaa täysin kaljuksi ajettu pää miehellä. Tätä pitäisi tarkemmin tutkia, mutta kaljuuntunut pää taitaa yleensä tehdä vanhan näköiseksi. Taas kaljupää taidetaan nykyisin nähdä maskuliinisena vaikka se ei tee miehestä yhtä komeaa verrattuna mieheen, jolla on hiukset päässä.

Keskustelupalstoilla osa miehistä haluaa kertoa toisille kuinka myös osalle hyvin kauniille naisille kelpaa kaljupäiset tai kaljuuntuneet miehet, että sitä ei tarvitse olla masentunut. Kaljupää ei taida kaikilla miehillä näyttää hyvältä, että täytyy olla sitten komea kasvoiltaan, jotta monille naisille kelpaa tai hyvin rikas.

Hair Loss - Balding Guy Shaves Head, Women Of Youtube React - Beckinsale

Miehille ei yleisemmin taida kaljut tai kaljuuntuvat naiset kelvata, mutta nainen taitaa olla yksi syy, miksi meillä on kaljuuntuminen ongelmana, koska naiset parinvalinnallaan siirtävät ongelmaa eteenpäin. Tällaista tämä parinvalinta on ihmisillä, että ulkonäkö, joka miellyttää tai ei ole väliä toisella sukupuolella voi olla kielteistä jälkeläisten kannalta.

Kaunis eurooppalainen nainen ei näe mustan miehen leveässä lättänässä nenässä, tumman ruskeassa ihossa ja kaljussa päässä mitään vikaa, jonka takia tytär sitten perii esim. ruskean ihonvärin, afrotukan ja leveän nenän, joka ei miehiä samassa määrin miellytä verrattuna äidin ulkonäköön.

Tuli vielä tähän väliin mieleen, että miehillä kuitenkin kaljuuntuminen on huomattavan yleisempää kuin naisilla, joten tästä syystä monet naiset hyväksyvät tämän ulkonäön normaalina ja esim. oma isä on voinut olla kalju, joten nainen ei näe sitä kielteisesti.

Tutkimusten perusteella veljen tai isän ulkonäöllä on jossain määrin vaikutusta siskon tai tyttären näkemyksiin miesten hyvästä ulkonäöstä. Miehillä taas on toisinpäin tai samalla tavalla, että jos äidillä ja siskolla on pitkät hiukset, niin todennäköisesti sellaiset olisi hyvä olla esim. vaimolla.

Naisilla myös ilmenee monia ongelmia hiusten kanssa, mutta naisilla ei estrogeenin takia kaljuuntumista samassa määrin ilmene, joten pitkistä hiuksista naisilla on luultavasti tullut enemmän osa tervettä, nuorekasta, hedelmällistä ja naisellista ulkonäköä, koska varsinkin sairailla ja ikääntyneillä naisilla tahtoo ilmetä enemmän hiustenlähtöä, hiusten ohentumista, huonompaa kasvua, kaljuuntumista ja muutenkin rumempia hiuksia.

Pitkien, paksujen ja kauniiden hiusten kasvattaminen ei ole täysin helppoa ja ikääntyessä se vaikeutuu, jonka takia voi usein havaita iäkkäillä naisilla olevan lyhyemmät hiukset, että kyse ei ole vain iäkkäiden naisten tyylistä. Kaikenlaiset sairaudet ja huonot elintavat näkyvät usein myös hiusten rumana ulkonäkönä, joten hiukset ovat yksi keino tunnistaa terve ja todennäköisesti myös hedelmällinen nainen.

Aiemmin oli juttua mustien naisten peruukkien käyttämisestä, niin kyllä myös muutkin naiset käyttävät peruukkeja ja hiuslisäkkeitä monista syistä johtuen, että esim. kemoterapian takia lähtevät yleensä hiukset päästä ja osa naisista haluaa hiuslisäkkeillä hiuksistaan paksumman näköiset. Monet taitaa ihastella joidenkin julkkisten suuria näyttäviä hiuksia, mutta todellisuudessa heillä voi olla hiuslisäkkeitä tai peruukki päässä esim. laulaja Beyonce.

Kaikkein parhaimpia ovat ihmisten hiukset, joista varsinkin venäläisiltä naisilta saatavia pidetään monista syistä johtuen parhaimpina, mutta saatavuus on vähäistä ja se on hyvin kallista, koska eihän eurooppalaiset naiset taida muutenkaan haluta hiuksiaan leikata lyhyeksi.

Syyksi hyvälle laadulle on kerrottu olevan geneettinen, ilmasto, ruokavalio ja hiusten hyvä hoito, jonka takia hiukset ovat silkkisiä, tasaisia, kiiltäviä, helppohoitoisia ja pitkään jopa vuosia kestäviä. Lisäksi on tarjolla erilaisia värejä, että ei tarvitse värjätä.

Intialaisilta naisilta saadaan paljon hiuksia, koska he uhraavat hiuksensa varsinkin Intiassa sijaitsevassa Venkateswara:n Hindu temppelissä ja saadut hiukset myydään. Tätä hiusta voidaan jopa väittää eurooppalaiseksi ja myydä halvalla, koska sellaiselle hiukselle on kysyntää. Kiinalaisilta naisilta saadaan myös paljon hiuksia, mutta se voi olla huonoa, koska esim. kiinalaiset naiset kampaavat hiuksiaan ja keräävät irronneita hiuksia talteen, joita sitten myyvät.

Hiuksia myyvät tahot ovat karu esimerkki siitä kuinka hiuksia laadun mukaan luokitellaan ja tässä luokittelussa tietenkin mustien hiukset ovat huonoja tai eivät kelpaa myyntiin. Tietenkin ostajilla tai kysynnällä on vaikutusta, että sekin määrittää erilaisille hiuksille hinnan ja mustien hiuksista ei taida edes moni musta haluta maksaa yhtään mitään.

Tämä varmasti ahdistaa monia suvaitsevaisia, koska heidän näkökulmasta ei varmaan saisi mitään luokitella paremmaksi tai huonoksi, mutta näin kuitenkin ihmiset yleisesti tekevät ja sille on olemassa hyvät perusteet vaikka rasistikorttia heiluttaisi.

Yhdysvalloissa voi varsinkin havaita ilmenevän mustien taholta paljonkin rikollisuutta, että varastetaan usein aasialaisten omistamista kaupoista hiuksia, koska niille hiuksille on suurta kysyntää varsinkin mustilla naisilla.

Tyypilliseen tapaan täytyi alle saada myös kuvia, että poimin alle enimmäkseen Emma Tarlon ottamia kuvia. Hän on tutkinut hiusteollisuutta ja ensimmäisessä kuvassa voi nähdä kuinka Hindu temppelissä olevassa patsaassa otetaan hiusta päästä.

Seuraavassa kuvassa on naisia ilman hiuksia, joka on erikoista, jos kuitenkin yleisemmin ajatellaan naiselle hiusten olevan tärkeä osa naisellista ulkonäköä tai kauneutta. He ovat kuitenkin uhranneet hiuksensa jumalalle, joten ei taida tuntua pahalta ja moni varsinkin uskovainen taitaa nähdä sen hienona.

Aiemmin oli intialaisten hiukset tapana polttaa tai käyttää täytteenä esim. patjoihin, mutta myöhemmin havaittiin hiuksille olevan kansainvälisesti suurta kysyntää, joten niitä nyt myydään miljoonilla euroilla vuodessa.

Kolmannessa kuvassa voi nähdä intialaisia naisia käsittelemässä hiuksia. Nuo temppelissä otetut hiukset ovat laadukkaita, mutta hiusteollisuus käyttää myös esim. kampaamisen yhteydessä irronneita hiuksia. Nämä hiukset ovat huonompia ja vaativat paljonkin käsittelyä. Alimmassa kuvassa myös myanmarilaiset naiset käsittelevät hiuksia.

Seuraavassa kuvassa voi nähdä päitä, jotka on tarkoitettu kampaajien kouluttamiseen. Viimeisessä pienessä kuvassa on brasilialaisia hiuslisäkkeitä, joita esiteltiin Lontoossa järjestetyssä Afro Hair show:ssa.

Ainakin muutamilla sivuilla kerrottiin, että brasilialaiset eivät yleisemmin myy hiuksiaan vaan nämä olisivat kiinalaisten valmistamia, joiden teossa on myös käytetty intialaisten hiuksia. Kiinalaiset osaltaan muokkaavat hiuksia monenlaisiksi, kuten kihariksi tai blondeiksi, jonka jälkeen hiuksia voidaan väittää brasilialaisiksi tai eurooppalaisiksi.

Mustat taitaa näkemäni perusteella tykätä paljonkin kiharammista hiuksista luultavasti sen takia, että se on enemmän samankaltainen kuin mustien omat vieläkin kiharammat hiukset. Kyllä osa mustista naisista tykkää myös hyvin suorista hiuksista.

Tuossa brasilialaisten hiuslisäkkeiden kannessa tunnistin tutun naisen, mutta kesti pitkään ennen kuin löysin suuressa kuvassa havaittavan naisen. Hän on myös Valua Vitaly:n malli, mutta nähtävästi valokuvaaja ei ole kaikille sivustoille laittanut kaikkia tai samoja kuvia.

Jos kerta kyseessä on brasilialaiset hiukset, joita vaikka markkinoidaan mustille naisille, niin kannessa voisi olla joku afrobrasilialainen. Eipä välttämättä tämä nainen jostain eurooppalaisesta näkökulmasta kauniista brasilialaisesta naisesta suuresti poikkea, koska kauniit naiset on aika samannäköisiä. Jos brasilialaisella naisella on hyvin leveä lättänä nenä, niin eipä se enää eurooppalaisia miehiä yleisemmin miellytä.

Laitoin tuohon viimeiseen linkin videoon, jossa voi havaita mustien naisten varastavan hiuksia aasialaisilta. Yhdysvalloissa aasialaiset ja varsinkin korealaiset myyvät paljonkin hiuksia mustille ja tämä on aiheuttanut kritiikkiä joiltakin mustilta, että hiuksia pitäisi ostaa mustilta kauppiailta.

Tässä voi myös värisokea suvaitsevainen havaita kuinka oma rotu ja sen tukeminen on ainakin osalle mustista tärkeää, mutta aina lopulta nämä hiukset ovat peräisin muilta kuin mustilta, että kiinalaiset voivat vaikka suosia muita aasialaisia myymällä edullisemmin hiuksia.

Tutkin vielä lisää liittyen noihin brasilialaisiin hiuslisäkkeisiin, että pakkauksessa lukee Xsandy's, joka on mustan britti naisen Sandra:n tuotemerkki ja tässä tapauksessa siinä nähtävästi lukee myös Premium Gold Brazilian.

Hius voi tästä huolimatta olla kokonaan tai enimmäkseen intialaista, että sieltä löytyy uskonnollisista syistä enemmän mielellään laadukkaita hiuksia luovuttavia. Sandra kertoo huomanneensa Isossa-Britanniassa mustille hiuksia ja muita kauneustuotteita myyvien olleen muita kuin mustia, joten siitä syntyi osaltaan halu alkaa yrittäjäksi, koska hän myös mustana tietää paremmin mustien asioista kuinka esim. hoitaa mustien hiuksia.

Sitä voisi ainakin värisokeiden suvaitsevaisten ajattelulla lähteä siitä, että ei sillä pitäisi olla väliä, kuka niitä hiuksia myy, mutta mustat näkevät tässä jonkinlaisen ongelman ja onhan tässä kyse suuresta määrästä rahaa, joka voisi tehdä monesta mustasta varakkaan, jos mustat ostaisivat nykyistä enemmän toisilta mustilta tuotteita, mutta näkeekö mustat myös mulatit mustina, joita voisi myös tukea.

Tässä on ollut juttua ihmisten hiuksista, mutta onhan myös synteettisiä muovista tehtyjä hiuksia, jotka olivat aikanaan hyvin suosittuja, mutta asiakkaat havaitsivat ihmisten hiusten olevan parempia. Tulevaisuudessa voi kuitenkin tulla myyntiin ihmisten hiuksia parempia synteettisiä hiuksia, joten tarvetta ihmisten hiuksille ei taida sitten enää olla samassa määrin, joka varmaan harmittaisi intialaisia.

Yhden kirjoituksen mukaan mustat naiset ostavat paljonkin synteettisiä hiuksia, kun taas valkoiset naiset ihmisten hiuksia. Tässä on varmaan kyse osaltaan hinnasta, että ihmisten hiukset ovat kalliimpia.

Mustien keskuudessa ilmenee paljonkin peruukkien tai hiuslisäkkeiden käyttöä, niin tästä syystä monia pitkät omat hiukset omaavien mustien naisten hiuksia voidaan luulla epäaidoiksi, joka sitten joitakin harmittaa vaikka osa on ylpeä. Sama pätee ihonvärin vaalentamiseen, että joku musta nainen voi kysyä vaaleammalta mustalta naiselta vaalennatko ihonväriä vaikka naisella ihonväri on luonnostaan vaaleampi.

Keskustelupalstoilta on tullut vastaan erikoisia naisia, jotka kertovat tarkoituksella aina välillä ajavansa pitkät hiuksensa lyhyeksi tai kaljuksi, että joku oli jopa pakottanut miesystävänsä ajamaan hiukset pois vaikka hän niistä tykkäsi. Joku mies varmaan jättäisi tällaisen naisen, mutta parinvalinnassa ja parisuhteessa on myös monesta muustakin kyse kuin hiuksista, että nainen voi olla muulla tavalla kaunis ja mukava.

Naiset voivat monella tavalla vaikuttaa siihen kuinka kauniilta tai naiselliselta vaikuttavat, että jos nainen ei halua esim. meikata ja leikkaa hiuksensa miehille tyypilliseksi, niin se vähentää helposti naisen kauneutta miesten ja miksei myös naisten silmissä vaikka varmaan osa naisista on tyytyväinen, jos joku kaunis nainen rumentaa ulkonäköään, koska ei kilpaile miehistä samassa määrin.

Yleensä sitä kerrotaan kuinka lyhythiuksisia naisia luullaan lesboiksi tai jopa miehiksi, että tätä asiaa ainakin vähän aikaa sitten lukemassani tutkimuksessa harmittelivat muutamat mustat naiset. Kyse voi olla myös siitä, että näiden mustien naisten ulkonäkö muutenkin vaikutti miehekkäältä, koska tutkimusten perusteella pidemmillä hiuksilla maskuliinisempi nainen voi lisätä merkittävästi naisellista ulkonäköä. Lisäksi varsinkin kaljupäisiä naisia voidaan luulla syöpäsairaiksi.

Monet naiset kuitenkin haluavat antaa itsestään hyvin kauniin naisellisen vaikutelman käyttämällä esim. meikkejä ja vaikka peruukkeja, jos geneettisistä ja muista syistä hiukset kasvavat huonosti tai on kalju. Lisäksi on kauneusleikkaukset, joissa nainen voi paljonkin muuttaa ulkonäköään. Miehet pyrkivät yleisesti löytämään kauniin nuoren naisen, mutta näiden ulkonäöllisten muutosten takia jälkeläinen voi olla jokseenkin ruma, koska äidin ulkonäkö ei ole luonnollinen.

“This is capitalism,” he said. “The people with money want to distinguish themselves from the people with no money. Why does one woman sell her hair to another? The person with money wants to look better than the person without money.”
[...]
"The more you try to make sense of it, the more elusive it becomes," says Tarlo. "European hair is the most valuable, partly because of its fine textures, the variety of its colours and because it is in shorter supply." Most of this hair comes from countries in Eastern Europe, such as Russia, Romania, or Ukraine.
At the top end of the market is "virgin" hair - hair that has never been chemically treated - and "remy" hair, which has been cut or shaved directly from a donor. And then at the opposite end of the scale is "standard hair" - often used as a more marketable term for comb waste. Yes, Chinese or otherwise, many sleek and shiny hair extensions start life as hairballs, collected from combs and plugholes.
[...]
Data released by the Anglo-Dutch group Unilever, who have made recent investments in the Black hair industry in Africa, sites that between three nations in Africa, including: South Africa, Cameroon and Nigeria, African women spent 6 billion dollars on hair extensions alone. Other reports by research firm Mintel, projects that the Black haircare industry in the U.S. is expected to rake in 761 million dollars by 2017. 
The Mintel study goes on to expound, “What’s missing from these figures are general market brands, weaves, extensions, wigs, independent beauty supply stores, distributors, e-commerce, styling tools and appliances. If all of those things were to be taken into consideration...expenditures could reach a whopping half trillion dollars.”
[...]

If you are experiencing hair loss, especially androgenic alopecia, you may also have PCOS.  It is one of the most common female endocrine (hormone) disorders and is a leading cause of female infertility. The condition is caused by an imbalance of a woman’s female sex hormones. 
PCOS affects as many as 10-15% of all women, and half of women with PCOS actually are undiagnosed.  If left undiagnosed, PCOS can lead to type 2 diabetes, cardiovascular disease and certain cancers.
[...] 
Being a young bald guy really sucks. 21 with AT is awful. Almost no women are attracted to me, and the ones that are happen to be extremely unattractive and have nothing in common with me. 
Call me a narcissist if any of you want, but I hate not being able to date beautiful women. I'm sick of not getting any tinder matches despite using my best photos. I've even bought tinder plus and paid for boosts and STILL nothing. I hate being ugly. It's like I'm invisable to any woman that is considered attractive. Being bald just plain sucks with a capital S. I go to the gym, I have a good style, great hygiene, and and facial hair. It doesn't matter. No hot girl my age is going to go for a bald guy.
[...] 
I didn't care much abt this word "genetic" then, now we're engaged for 8 months ,as I told u I don't see something bad with his baldness, I totally accept his appearance , however we never talked about this Issue ,he didn't tell me about the disease since we met all he've said that he lost his hair since he was 18 , I didn't ask ..and he didn't tell anything more .. 
Unfortunately when I was googling the disease one more time in the last few weeks , I was shocked to read that the condition is hereditary , it was a big shock to me I totally understand and accept his suffering but I don't want our children suffer too .. I'm so sorry guys maybe I'm so rude
[...] 
I have had Alopecia Universalis since the age of 8 and I am now 42. Now my 10 year old daughter has started loosing her hair. Needless to say I am devastated. Never in a million years did think or expect that any of my children, let alone my baby girl, would have to endure what I had to. I dont know what to do. 
We have told her and she took it like a champ. But I am afraid that she is putting up a front, that she is strong, and when the reality of this hits her she will have a melt down. I don't know what to do. I know I have to be the big strong man that she looks up to but inside it is tearing me apart! What do I say to her? What do I tell her?
[...] 
Our findings appear more congruent with those reported by Hinsz et al. (2001) who reported in a study conducted with female participants that long hair and hair quality were associated with fewer health problems, youthfulness and fertility. These authors also reported that hair length and quality were correlated. Thus, when the confederate’s long dark hair fell down over her shoulders and back, this hairstyle could have increased both the perceived length and quality of her hair. 
Therefore, it could be stated that displaying hair in this way could serve as a cue of reproductive potential for men. Research has found that men across all cultures care more about physical features in potential opposite-sex mates while women care more about resource features (Buss, 1989; Kenrick, Groth, Trost & Sadalla, 1993; Shackelford, Schmitt & Buss, 2005). Past research that examined hair color reported that men but not women helped a woman with blond hair more favorably (Gueguen & Lamy, 2009; Lynn, 2009; Price, 2008).
Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - Sell Hair - Human Hair - Stealing $600