9. syyskuuta 2019

Vartalon kauneuden tarkastelua, keskimääräiseen kasvoon tehtyjen muutosten vaikutus ulkonäköön ja japanilaisia alastonmalleja

Alla olisi taas monta kuukautta sitten näyttämäni nainen, josta poimin tällä kertaa vähän enemmän kuvia. Lähde linkistä löytyy lisää kuvia, joista yhdessä kuvassa näin mielenkiintoisen sillan, että sain nopeasti selvitettyä kyseessä olevan Budapestissa sijaitseva Széchenyin ketjusilta. Nainen on varmaan unkarilainen vaikka ei sitä nykypäivänä tiedä, mutta ei ainakaan näytä esim. mulatilta tai eurasialaiselta.

Naisen kasvossa on samankaltaisuutta aiemmin näkyneeseen keskimääräiseen kasvoon, mutta eipä enempää kasvoista ja niiden kauneudesta, koska olen siitä jo paljon kertonut vaan tarkoitus on tarkastella naisen vartaloa. Pään pituus on naisilla keskimäärin n. 22 cm ja suurin piirtein mitattuna kokovartalon pituus olisi tällä naisella n. 7,5 päätä, jonka perusteella nainen on n. 165 cm pitkä. Jalkojen pituus on suurin piirtein sama kuin ylävartalon pituus. Tästä ihmiset näyttää yleisesti tykkäävän, että vartalo näyttää osaltaan tasapainoiselta ja hyvin kehittyneeltä.

Pään leveys on naisilla n. 13 cm ja hartiat ovat naisilla keskimäärin n. 36 cm leveitä, joka olisi melkein kolme päätä leveä. Tällä naisella näyttäisi olevan selvästi feminiininen hartioiden leveys, että kuvien perusteella hartioiden leveys on n. 2,6 päätä, joka kerrottuna pään leveydellä 13 cm tekee 33,8 cm. Lantion leveys on 2,4 päätä, joka kerrottuna 13 cm on 31,2 cm, joka on hyvä lantion leveys. Näiden tietojen perusteella lantio on suurin piirtein tai lähes yhtä leveä kuin hartiat, joka on tasapainoista ja feminiinistä.

Edestä mitattuna vyötärön ja lantion suhde on naisella n. 0,7, joka monien tutkimusten perusteella miellyttää monia miehiä. Vyötärön leveys on 1,7 päätä tai 22 cm, jonka voi myös laskea kertomalla 0,7 lantion leveys 31.2 cm. Toisessa kollaasissa olevan kokovartalokuvan muokasin leveämmäksi ja kurvikkaammaksi, jossa vyötärön ja lantion suhde on nyt vähän alle 0,6, että olisiko nyt alhaalta leveä tiimalasi. Tämäkin suhde miellyttää monia miehiä ja myös vähän leveämmän näköinen vartalo. Lisäksi suurensin vähän rintoja, jonka tein myös vieressä oikealla olevaan kuvaan, jossa voi paremmin havainnoida yksittäisen muutoksen vaikutuksia ulkonäköön.

Toisessa kollaasissa kaikki muut muutokset ovat rumennuksia ainakin yleisesti miesten mielestä, mutta kyllä sitä löytyy vasemmalla havaittavasta enemmän suorakulmaisesta tai tyttömäisestä vartalosta ja leveistä hartioista naisella tykkääviä miehiä. Vartalo on omituisen näköinen, mutta tutkimuksissa on havaittu huomattavalla osalla naisista vartalon olevan suorakulmaisempi, joten tein tarkoituksella vartalosta kirjaimellisesti suorakulmaisen. Leveillä hartioilla ja suuremmilla käsillä saa aikaan voimakkaampaa ja maskuliinista ulkonäköä, joka varsinkin monia naisia miellyttää miehellä. Oikealla on paksulta näyttävä vartalo, jollaiseen näyttää olevan yleisesti miehillä kielteinen suhtautuminen vaikka tietenkin löytyy paksuista ja löystyneistä vartaloista tykkääviä miehiä.

Kasvot voi havaita olevan lihavalla vartalolla kauniit, että millaisia tuntemuksia mahtaa tämä aiheuttaa. Viime vuosina on ollut juttua plussa malleista kuinka heitäkin pidettäisiin kasvavassa määrin kauniina, mutta tästä huolimatta ei miehillä näytä olevan yleisesti mieltymystä paksuihin naisiin. Mitä olen vähän katsellut plussa malleja tai sellaisiksi muuttuneita, niin heistä osalla voi havaita olevan kauniit kasvot. Vaikka näistä naisista monet olisivat hyvin lihavia, niin kauniina pidettävillä tahtoo rasva sijoittua enemmän oikeisiin paikkoihin, jonka takia vyötärön ja lantion suhde näyttää hyvältä. Lihominen tahtoo usein myös vaikuttaa kasvon ulkonäköön ellei geneettisesti kasvot pysy laihempina. Jos kasvot lihovat, niin voi muodostua esim. kaksoisleuka, jota ihmiset eivät näe yleisesti kauniina.

Vielä näistä rumiksi muutetuista kasvoista, joissa voi havaita esim. suurta leukaa, huulten eteenpäin töyntymää ja leveää nenää näyttävillä sieraimilla, jotka eivät miehiä yleisemmin miellytä. Naisia ei näytä samassa määrin oikealla alimpana havaittava nenä miehellä haittaavan. Tällaista nenää eivät taida monet eurooppalaiset miehetkään nähdä kielteisenä miehellä. Internetistä tulee vastaan kuvia sekarotuisista parisuhteista, joissa osassa voi nähdä eurooppalaisen naisen pienellä tai kapealla nenällä, mutta mustalla miehellä on huomattavan leveä nenä näyttävillä sieraimilla esim. kehonrakentaja Ronnie Colemanin nenä, joka on jossain määrin periytynyt mulatti lapsille.

Lapsia katsoessa on hyvä muistaa, että kasvaessa nenä kasvaa vielä kokoa, jonka takia täytyy toivoa, että tyttärille ei kehity liialti samankaltaista nenää kuin isällä, koska siitä miehet eivät yleisesti tykkää. Kuvankäsittelyllä voi vaikka yrittää muokata tällaista parinvalintaa tekevälle naiselle samanlainen nenä tai siirtää miehen nenä naiselle, niin näyttäisikö nainen enää kauniilta? Nenästä voi tehdä vähän pienemmän, koska naisilla on yleensä vähän pienempi nenä kuin miehillä. Mulatti pojille ei taida olla suurta väliä leveällä nenällä, että kelpaa todennäköisemmin eurooppalaisille naisille.

Nenään liittyen taisi Shutterstock sivustolla joku itäeurooppalainen valokuvaaja väittää mustaa miestä suurin piirtein tällaisella nenällä komeaksi. Valokuvaajalla ei kuitenkaan näyttänyt olevan leveänenäisiä naisia malleina, mutta ei olisi ihme, jos kyseinen lihaksikas kaljupäinen musta mies on jonkun itäeurooppalaisen naisen jälkeläiset muuttanut mulateiksi ja pahimmillaan tuhonnut kauneutta. Kauneus riippuu katsojasta, että jos mulatilla on esim. hyvin leveä ja pullea nenä, niin sitä eivät eurooppalaiset miehet voi yleisesti nähdä kauniina vaikka luultavasti mustat voivat useimmin.

Tämä on yksi syy sille, miksi on rumia tai vähemmän kauniina pidettäviä naisia, koska naiset hyväksyvät miehen ulkonäössä paljon sellaista, joka ei olisi yleisemmin kaunista naisella periytyen jossain määrin naisen tyttärelle. Nainen ei taida samassa määrin nähdä vikaa esim. hyvin leveässä tai kookkaassa nenässä suurilla sieraimilla, kaljussa päässä tai sotkuisissa hiuksissa, suuressa leuassa tai leuanpäässä, epätasapainoisissa kasvoissa, liialti ikääntyneissä kasvoissa, eteenpäin työntyvissä huulissa tai hampaissa, tummassa ihonvärissä ja alkukantaisissa tai örkkimäisissä kasvoissa.

Kyllä miehet saavat olla kasvoiltaan maskuliinisempia kuin naiset, mutta ero ei saisi olla suuri vaan testosteronin takia esim. vähän suurempi nenä ja alaleuka. Jos nenä ja leuka ovat valtavan suuria poiketen suuresti keskimääräisestä miehestä, niin tämä on todennäköisesti suuri riski tyttären kauneuden kannalta. Aina voi toivoa, että esim. kaunis sirokasvoinen äiti geeneillään vähentää örkkimäisen isän geenien vaikutuksia tyttären ulkonäköön. Ei olisi kaunista tyttärellä keskimääräiseen naiseen verrattuna huomattavasti suurempi nenä ja leuka vaikka äiti ei isän kasvoissa nähnyt mitään vikaa. Miehet näyttävät enemmän tykkäävän keskimäärin naisille tyypillisestä tai sitä enemmän feminiinisemmästä ulkonäöstä tarkoittaen esim. pienempää alaleukaa ja nenää.

Ihonvärin osalta voidaan havaita miehillä olevan enemmän mieltymystä vaaleampaan ihonväriin naisella. Ei naisen tarvitse olla vaaleaihoinen ollakseen kaunis, mutta miehet taitaa enemmän nähdä vaaleamman ihonvärin esim. feminiinisenä, valoisana tai miten näkee. Pitäisi tarkemmin perehtyä tähän ihonväri asiaan, että olen enemmän keskittynyt tutkimaan kasvon ja vartalon kauneutta. Tästä huolimatta on esim. mustien tehtävä osata arvostaa tummempaa ihonväriä suojaten hyvin UV-säteilyltä esim. Afrikassa vaikka enemmän vaaleampaan ihonväriin tottuneet miehet eivät tumman ruskeasta ihonväristä samassa määrin tykkäisi.

Naisten voidaan selvästi havaita tykkäävän miehellä enemmän tummemmasta tai mustasta ihonväristä, joka mahdollisesti selittyisi osaltaan siitä aiheutuvasta maskuliinisemmasta ulkonäöstä tai lihaksia korostavasta ulkonäöstä, jonka takia kehonrakentajilla on usein tapana laittaa oranssia tai ruskeaa väriä ihoon. Hiusten osalta miehiä näyttää enemmän miellyttävän naisella suoremmat pitkät kiiltävät hiukset, mutta tietenkin miehellä nainen on usein valmis hyväksymään kaljuuden tai mustille tyypilliset hiukset, jotka poikkeavat täysin yleisemmin kauniina pidettävistä.

Hiukset ovat mustilla äärimmäisen kiharia näyttäen eurooppalaisesta näkökulmasta esim. puuvillamaisilta, sotkuisilta, kuivilta ja huonosti kiiltäviltä aiheuttaen mahdollisesti vaikutelmaa esim. huonosta terveydestä, jos ikääntyneillä ja sairailla hiukset voivat olla jokseenkin samankaltaisia. Tämä kertomani järkyttää suvaitsevaisia ja muitakin, mutta aina on hyvä kuitenkin muistaa tuollaisen hiustyypin olevan luonnollinen mustille, joten siinä ei ole kyse iästä tai terveydestä. Suvaitsevaisten kannattaa kuitenkin ymmärtää, että varsinkin eurooppalaisille miehille on yleisesti vaikeaa tykätä mustien hiuksista vaikka osalla mulateista hiukset voivat olla jo paremman näköisiä vähemmän kiharina.

Jos ajatellaan sekarotuisia parisuhteita, niin eurooppalaisilla naisilla ilmenee enemmän mieltymystä mustiin miehiin, jos taas eurooppalaisilla miehillä mieltymys on enemmän aasialaisiin naisiin, johon merkittävänä syynä olisi ulkonäkö. Eurooppalaisen naisen voi ajatella aiheuttavan jossain määrin tyttärilleen ulkonäköä, joka ei yleisemmin miehiä miellytä vaikka äiti olisi hyvin kauniina pidettävä. Onhan kuitenkin kauniita mulatteja, joka on varsinkin hyvä asia, jos eurooppalainen äiti oli ruma, koska tällöin kauneus lisääntyy ja ei tuhota esim. eurooppalaista kauneutta.

Tässä tulee huomata miehillä olevan enemmän mieltymystä feminiiniseen tai nuorekkaaseen ja naisilla maskuliiniseen ulkonäköön, jonka takia aasialaiset naiset miellyttävät paljonkin miehiä esim. söpöllä ulkonäöllä ja taas naiset näkevät mustat miehet hyvin maskuliinisina, joka osaltaan selittyisi keskimääräistä suuremmalla lihaksikkuudella. Näistä mieltymyksistä johtuen voi varmaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla havaita kuinka Afrikkaan tai mustiin maihin suuntautuvat lennot ovat täynnä naisia ja Aasiaan suuntautuvat lennot täynnä miehiä.

Tämä on osaltaan naisen kauneuden kannalta harmillinen tilanne, että nainen on valmis ymmärrettävistä syistä vaikka rumentamaan tyttärensä ulkonäön, koska sattuu tykkäämään esim. hyvin lihaksikkaasta maskuliinisesta mustasta miehestä leveällä nenällä rikkoen pahimmillaan suuresti länsimaalaisia kauneusihanteita. Tulee esimerkkinä mieleen kuinka monta vuotta sitten MM-jalkapallokisojen aikaan listattiin jossain sivustolla seksikkäitä tai kauniita jalkapalloilijoiden vaimoja, joista ainakin yksi kurvikas eurooppalainen nainen oli parisuhteessa ranskalaisen pikimustan, lihaksikkaan ja kaljupäisen mustan miehen kanssa. Naisen mulatti lapset olivat erikoisesti ulkonäöllisesti hyvin mustan näköisiä. Tällä tavalla nainen tuhosi eurooppalaista kauneutta vaikka mahdollisesti loi mustaa afrikkalaista kauneutta.

Tämän tuhoamisen ovat varmaan monet jalkapallofanit valmiita hyväksymään, jos mustat miehet voiton kotiin tuovat palkkiona ollen osaltaan kaunis eurooppalainen nainen. Jalkapallojoukkuetta voisi verrata sotajoukkoon, joka lähtee valloittamaan toista maata. Jos sotilaat voittavat saavat ne tyypillisesti paljon paikallisia naisia vaimoikseen. Tällä viittaan varsinkin Ranskan maajoukkueen epäeurooppalaisuuteen, että eurooppalaiset miehet eivät enää paljoakaan itse edusta maataan ja enemmistöä. Voihan tätä tietysti sanoa hienoksi suvaitsevaisuudeksi, rappioksi tai homoudeksi, jos isomahainen nynny eurooppalainen jalkapallofani ihailee katsomassa innoissaan mustia miehiä kentällä potkimassa palloa ja bongaillen katsomosta kauniiden eurooppalaisten naisten mulatteja.

Sitä voi havaita olevan hyvin kauniita esim. eurooppalaisia naisia parisuhteessa mustien miesten kanssa, jotka eivät varmaan taida ymmärtää kuinka heidän ulkonäöstä on ollut mahdollisesti elämässä paljon hyötyä, jos on esim. päässyt malliksi, kauniit naiset listoille tai on ollut paljonkin miesten ja naisten ihailun kohteena. Naisen mustalla miehellä on esim. leveä nenä, pikimusta ihonväri ja mustille tyypilliset hiukset. Jos naisella itsellään olisi samankaltaista ulkonäköä, niin hän ei olisi yhtä suosittu, mutta nainen ei näe mustan miehen ulkonäössä vikaa, koska se sopii miehelle osana maskuliinista ulkonäköä. Vaikka harmillisesti kasvavassa määrin osa näistä naisista rumentaa eurooppalaisesta näkökulmasta jälkeläisensä ulkonäköä, niin voihan osa mulateista olla kauniita vaikka eivät enää eurooppalaista kauneutta täysin edustaisi.

Eihän naisen tarvitse ymmärtää, koska ei oma ulkonäkö mihinkään muutu, jonka ihailua voivat myös eurooppalaiset miehet jatkaa vaan muutos tapahtuu jälkeläisille, joiden ulkonäkö voi olla aika yllätys osalle naisista, jos enemmän mustalta isältä näyttävät esim. leveällä nenällä ja afrotukalla. Afrotukka ei taida enää olla kaikille naisille yllätys, koska osa mustista miehistä tuo hiustyyppinsä esille tai pitää hiuksensa rastana, joka taas ei olisi kaunista naisella, mutta edelleenkään naisen ei tarvitse tätä asiaa ajatella, jos itsellä hiukset ovat pitkät ja kauniit. Muistaakseni joillakin tutkijoilla on tapana väittää, että stereotypia mustien miesten maskuliinisuudesta olisi väärä. Ei tietenkään pidä tehdä yleistyksiä, mutta tämä ei poista sitä, että osa mustista miehistä on äärimmäisen maskuliinisia, johon yhtenä syynä olisi tummempi tai mustempi ihonväri ja jos en ole väärässä, niin mustilla miehillä taitaa olla suurempaa halua kuntoilla vartaloaan lihaksikkaaksi, joten se tietysti lisää maskuliinista ulkonäköä.

Tästä maskuliinisuudesta näyttää monet eurooppalaiset miehetkin tykkäävän, jos ajatellaan interracial pornoa ja cuckold fetissiä. Jos euroopalaiset miehet olisivat maskuliinisia mustia miehiä, niin ei olisi esim. interracial pornossa havaittavia eurooppalaisia naisia. Tämä on hyvin ristiriitainen fetissi monien miesten osalta, jos ihailee eurooppalaisen naisen ulkonäköä, pitkiä hiuksia ja vaaleaa ihonväriä, mutta samaan aikaan nauttii kuinka pikimusta, lihaksikas ja kaljupäinen musta mies rakastelee eurooppalaista naista. Sitä voi hyvinkin ajatella, että eurooppalaiset miehet ovat itse osaltaan lisäämässä sekarotuisia parisuhteita mustien miesten ja eurooppalaisten naisten välillä, kun katsovat ja rahoittavat esim. interracial pornoa ja haalivat jalkapallojoukkueisiin mustia miehiä Afrikasta.

Pitäisi tähän ihonväri asiaan tarkemmin perehtyä, että olen liialti keskittynyt tutkimaan varsinkin kasvon kauneutta. Kuitenkin tulee mieleen monen vuoden takaa kuinka suomalaisessa naistenlehdessä oli kysely miesten ylävartaloista. Naiset saivat valita kuvista mieleisensä ja naiset tykkäsivät eniten lihaksikaammasta ja ihonväriltään ruskeasta. Tämä aiheutti joiltakin miehiltä kielteisiä kommentteja naisille. Epäselväksi jäi kuitenkin tykkäsivätkö naiset vartalosta ihonvärin, lihasten vai kummankin takia. Muissa kuvissa oli ihonvärit vaaleampia, mutta myös lihakset pienempiä. Jos halutaan tarkemmin tietää ihonvärin merkityksen, niin täytyy muokata samaa vartaloa tai ainakin näyttää samankaltaisia vartaloita.

Mustilla on myös keskimäärin enemmän luuta ja vähemmän rasvaa vartalolla, jos taas aasialaisilla on muistaakseni keskimäärin kaikkien eniten rasvaa vartalolla, vähiten luuta ja lihasta. Eurooppalaiset ovat näiden välillä. Ihmiset voivat vaikuttaa vartalonsa ulkonäköön kuntoilemalla vaikka lihaksikkaaksi, että sitä voi olla lihaksikkaampi kuin moni musta tai nainen voi olla voimakkaampi kuin moni mies. Vaikka aasialaisilla olisi enemmän rasvaa vartalolla, jos verrataan samanpainoisia ihmisiä, niin kuitenkin aasialaiset ovat yleisesti laihoja ja varsinkin Yhdysvalloissa mustat naiset enemmän paksumpia, koska osaltaan tykkäävät olla kurvikkaampia, mutta miehet eivät näytä yleisesti tykkäävän paksuista naisista.

Miesten huomattavassa lihaksikkuudessa on hyvä huomata, että kyse voi olla osaltaan steroidien käyttämisestä, että testosteronilla saa helposti kasvatettua ja ylläpidettyä lihasmassaa vaikka onhan myös hyvä kuntoilla. Tutkimusten perusteella naiset eivät näytä yleisesti tykkäävän liialti lihaksikkaista vartaloista vaan enemmän normaalin näköisistä. Normaalilla tarkoitan tervettä tai hyväkuntoista vartaloa, jossa ei olisi suurta vatsaa ja vyötäröllä lihavuutta. Tämä pätee myös naisiin vaikka lihavista tykkääviä kummastakin sukupuolesta löytyisi. Miesten osalta punnerrukset ovat hyvä keino lisätä ylävartalon lihaksikkuutta tai näyttävyyttä, josta tunnetusti monet naiset tykkäävät.

Kaikki miehet eivät voi olla äärimmäisen maskuliinisia vaikka lihaksikkaaksi vartalon tekisivät, koska miehekästä tai voimakasta ulkonäköä on myös vartalon leveys varsinkin leveillä hartioilla ja pituus, mutta osalla miehistä vartalo voi olla hyvin pieni. Sitä voi hyvin ajatella, että jos osa naisista rumentaa tyttäriään pariutumalla maskuliinisten örkki miesten kanssa, niin osa miehistä pariutuen pienten sirojen naisten kanssa voivat saada poikia, jotka aikuisina näyttävät liian poikamaisilta, että eivät varsinkaan örkeistä tykkääville naisille kelpaa.

Ylempänä tein kaikenlaisia mittauksia, mutta ne voivat olla useita senttejä väärin. Joissakin kuvissa naisen vyötärön ja lantion suhde on ollut jopa 0,65 tai hän näyttää jopa yli 170 cm pitkältä kyse ollen luultavasti valokuvaukseen liittyvästä vääristymästä, että kuvaat vaikka naista vähän alakulmasta, niin saat naisen näyttämään enemmän huippumallilta. Oletan kuitenkin mittausten olevan pitkälti oikein, että tällä naisella on paljon kauniille naisille tyypillisempää vartaloa.

Nainen näyttää nuorekkaasti laihalta, joka ei kaikkia miellytä, mutta sen takia muokkasin naisesta myös leveämmän ja kurvikkaamman. Muokkaus ei ole välttämättä täysin hyvä, että sitä voisi tehdä esim. vyötäröstä vähän leveämmän. Kyllä oikeasti on olemassa vartaloltaan hyvin erikoisia ja hämmästyttäviä naisia, jossa voi olla myös kyse kauneusleikkauksista, että esim. siirretään rasvaa vyötäröltä lantiolle.



Lähde - Lisää 2 3 4 5 6 7 8 9 10 1 2 3 - Body Image - Self-Esteem - Chinese

Joku aika sitten huomasin Shutterstock sivustolla olevan alastonkuvia. Parempia alastonkuvia löytää muilta sivuilta, mutta löysin yhden vartaloltaan ja kasvoiltaan kauniilta näyttävän naisen, josta voi varmaan löytää kuvia ilman Shutterstock vesileimoja. Keskellä on kaksi samaa kasvoa päällekkäin, mutta tarkemmin katsottuna voi huomata, että muokkasin alemmassa kuvassa nenää kapeammaksi ja vähemmän pullealta näyttäväksi. Lisäksi poistin silmien alla havaittavat kyynelurat, suurensin ylähuulta ja poistin filtrumissa olleen punertavan läiskän. Meikkaamalla enemmän kasvoja voi kauneutta lisätä, että nyt on ihossa havaittavissa epätasaisuutta ja huulin voisi laittaa huulipunaa tuoden ne paremmin näkyville.

Kuitenkin naisella on samankaltaisuutta alussa näkyvään keskimääräiseen kasvoon, jossa nenä on oikeastaan muokkaukseen verrattuna vähän suurempi, mutta saahan nenien koossa ja muodossa olla kauniilla naisilla vähän vaihtelua. Tarkoitus näillä muutoksilla on yleensä vaan näyttää muutoksen vaikutus ulkonäköön, jonka takia naisten ei tarvitse täysin muokkaukselta näyttää liittyen varsinkin nenän muotoon. Kuitenkin voidaan havaita kapeamman nenän tuovan silmät enemmän esille kasvoissa. Leveämpi nenä näyttäisi tätä vähentävän ja tekevän kasvoista leveämmän näköiset vai miten ihmiset taitaa muutoksen nähdä.

Tarkastellaan sitten vartaloa, jossa vyötärön ja lantion suhde on muutamien kuvien perusteella vähän alle 0,7, joten on kaunista naisellista kurvikkuutta. Jalkojen pituus näyttäisi olevan suurin piirtein sama kuin ylävartalon pituus, että naista voisi kai sanoa kurvikkaaksi barbieksi. Lantion leveys näyttäisi olevan sama kuin hartioiden leveys, joka myös aiheuttaa selvästi naisellista ulkonäköä. Pituutta on naisella suurin piirtein saman verran kuin edellisellä naisella. Vyötärö ja lantio ovat vähän leveämpiä kuin edellisellä naisella lisäten kurvikkaampaa ulkonäköä, jos taas edellinen nainen näyttää nuorekkaasti kapeammalta.

Takapuolessa näyttäisi olevan täyteläisyyttä, pyöreyttä, tasaisuutta, kiinteyttä ja nuorekkuutta, joten näyttävät hyviltä. Rinnoissa voi havaita näyttävää kokoa, nuorekkuutta, täyteläisyyttä, pyöreyttä ja nännien osoittaen vähän ylöspäin, että suurin piirtein tällaisista rinnoista monet miehet taitaa tykätä ellei sitten mieltymys ole hyvin suuriin tai nuorekkaammin pienempiin. Rinnat vaikuttavat aidoilta vaikka eihän sitä aina voi tietää, mutta eivät nämä rinnat omituisilta palloilta näytä. Paljon on tälläkin naisella kauneutta, jota ei monilla naisilla ole vai miten tämän jokainen itse näkee.

Sitä kannattaa kuvankäsittelyohjelmassa myös vertailla naisten vartaloita. Tällöin olisi hyvä, jos vartalot olisi suoraan edestä kuvattuja. Kuitenkin tekemällä silmät tai päät samankokoisiksi voi hyvin havainnoida vartaloiden eroja. Itse tykkään vertailla paljonkin kauniilta näyttäviä naisia ja vartaloita, jonka takia vartalot tahtoo olla hyvin samankaltaisia kuin näillä naisilla. Vähän aikaa sitten vertasin yhdessä tutkimuksessa mainittua Instagramissa hyvin suosittua fitness naista, niin hänen vartalonsa oli hyvin samanlainen kuin näillä naisilla, mutta merkittävä ero oli pienessä lihaksikkuudessa esim. vähän näkyvillä vatsalihaksilla ja tyypilliseen tapaan tahtoo fitness naisilla rinnat pienentyä, niin hänellä oli selvästi pyöreät implantit.

Vielä lisäys liittyen vartaloiden vertailuun, niin olen varsinkin vertaillut unkarilaista naista, koska kollaasissa on lähikuva vartalosta, jossa näkyy esim. kasvot, vyötärö ja lantio. Sitä on havaittavissa, että eivät monet Reddit sivustolla kauniiksi väitetyt naiset suuresti poikkea naisesta vaikka osalla voi olla kapeampi tai vähän enemmän kurvikkaampi vartalo. Unkarilaisella naisella on suureksi avautuvat silmät lisäten söpöä ulkonäköä, mutta tietenkin osalla kauniina pidettävillä naisilla silmät näyttää kapeammilta, joka voidaan nähdä enemmän aikuismaisena ulkonäkönä. Vaikka Reddit sivustolla monilla miehillä olisi mieltymystä tällaisiin vartaloihin, niin onhan siellä omia sivuja esim. lihaksikkaista ja paksuista naisista tykkääville.

Osan miehistä voi havaita tykkäävän ainakin kuvassa erikoisen näköisistä vartaloista, että naisella on hyvin suuri takapuoli, mutta lyhyen näköiset jalat. Suomessa tällaista vartaloa taidetaan nimittää persjalkaiseksi, mutta nähtävästi osa miehistä ei siinä vikaa näe luultavasti osaltaan huomiota vievän suuren takapuolen takia. Monilla naisilla taitaa kuitenkin olla halu saada jalat näyttämään pidemmiltä kuvissa, mutta takapuoli naisille taitaa olla usein tärkeämpää takapuolen suuri koko kuvassa vaikka jalat näyttäisivät omituisen lyhyiltä, että epäilen kyse olevan valokuvaukseen liittyvästä vääristymästä vaikka voihan oikeasti jollakin naisella jalat olla erikoisen lyhyet.


Lähde - Women and Steroids?! - Do female fitness models use steroids? - SHR

Alla olevaan kollaasiin olen laittanut kaikenlaisia kuvia, joita tuli vastaan kauniita vartaloita etsiessä. En ole käyttänyt hakua vaan katsellut samankaltaisia kuvia. Ylimmällä rivillä ja keskimmäisellä rivillä oikealla on sama nainen, josta näytti olevan monia hienoja kuvia. Nainen on kuvissa pienen ja laihan näköinen, mutta sellaisista naisista osa miehistä tykkää hyvin paljon. Tuossa yhdessä kuvassa näkyy taustalla ortodoksikirkko, että voisi ajatella olevan syntistä katsella naisen sääriä tai varmaan feministien mielestä se on naisen seksuaalista esineellistämistä.

Miehet yleisesti tykkää katsella naisia ja joidenkin feministien harmiksi osa naisista tykkää myös siitä, että saa huomiota, voi kauneuttaan esitellä ja tienata rahaa sillä. Tätä ei kauan jatku, koska miehillä on suurempi mieltymys nuorempiin kauniimpiin naisiin. Tämän takia varmaan osa nuorena kauniina olleista naisista harmittelee vanhoina näkymättömyyttään, jonka ovat jo nuorempana monet hyvin lihavat ja vähemmän kauniit naiset joutuneet kokemaan halutessaan vaikka komean miehen huomiota eikä jonkun kamalan ruman miehen huomiota.

Keskimmäisessä kuvassa on varmaan äiti ja tytär tai ovat vaan malleja. Pientä luultavasti n. 3-vuotiasta tyttöä katsoessa voi havaita pään olevan suurelta osin samankokoinen ja värikalvojen olevan suurin piirtein samankokoisia kuin äidillä. Tiettävästi jo hyvin pienillä lapsilla on jo aikuisen kokoiset värikalvot. Pienellä lapsella silmän osuus pään koosta on suurempi, mutta kasvaessa pää vähän levenee myös silmien etääntyen, kasvaa varsinkin pituutta alaspäin ja eteenpäin, jonka tuloksena silmät eivät ole yhtä näyttäviä kasvoissa miehillä ollen keskimäärin pienemmän näköiset silmät kuin naisilla.

Tarkemmin sukupuolilla on keskimäärin samankokoiset silmät tai hyvin pientä eroa koossa, mutta miehillä silmät ovat keskimäärin vähemmän näkyvillä ja enemmän varjossa johtuen silmän ympärillä tai yläpuolella havaittavasta luun kohoumasta. Miehillä on myös keskimäärin suurempi pää ja kasvossa maskuliinista epätasapainoa pidemmän leuan takia, joka vie huomiota pois kasvon keskiosasta aiheuttaen osaltaan vaikutelmaa pienemmistä silmistä. Naisen kauneudessa on selvästi tärkeää ja miellyttävää, jos kasvot ovat tasapainoiset tai keskiosa on pidemmän näköinen kuin muut osat. Jos otsa on hyvin suuri tai pitkä, niin se myös vie huomiota pois kasvon keskiosasta ja silmistä ellei sitten naisella ole näyttävät rinnat, niin silloin miehillä tahtoo katse suuntautua rintoihin. Onhan myös silmien meikkaaminen yleinen keino naisilla tehdä silmistä näyttävät.

Itäaasialaiset ovat varsinkin tunnettuja pienemmistä silmistä, joiden pienemmän ulkonäön aiheuttaisi monille osaltaan silmän yläluomen tasainen ulkonäkö, jos yleisemmin esim. eurooppalaisilla voi havaita silmäkuopan tai silmän yläluomen yläosassa taittuman tai tumman kaaren. Tämän lisäksi osalla aasialaisista silmämuna näkyy vähemmän ja silmäluomet ovat myös osalla enemmän nenään päin vinossa kuin monilla eurooppalaisilla. Kuvankäsittelyllä voi yrittää muuttaa eurooppalaisen naisen enemmän aasialaisen tai ainakin eurasialaisen näköiseksi tekemällä nämä kertomani muutokset tai ainakin osan niistä. Aasialaisilla ilmenee jossain määrin halua suurentaa silmiään vaikka pitäisi enemmän arvostaa selvästi aasialaista kauneutta ellei sitten silmissä ole selvästi jotain vikaa kauneuden kannalta, että ovat esim. tosi kapeat.

Vertailen aiemmin näkyneeseen keskimääräiseen kasvoon kerättyjä kuvia naisista, niin joukossa oli yksi ennen ja jälkeen kuva, joka taisi olla Thaimaasta. Ennen kuvassa naisen kasvot olivat kauniit, mutta jälkeen kuvassa omituiset ja ainakin omasta mielestä vähemmän kauniit. Ennen kuvassa naisella oli pyöreät kasvot ja matala nenä, mutta hän oli halunnut kasvoista soikiomaiset ja nenästä korkeamman. Naisen pään pituus oli ennen kuvassa kauniille myös eurooppalaisille naisille tyypillinen, mutta jälkeen kuvassa naisen leuanpäätä oli pidennetty luultavasti implantilla aiheuttaen osaltaan soikiomaista muotoa kasvoihin.

Halu omata tällaista ulkonäköä perustuu osaltaan siihen, että Aasiassa monissa maissa väitetään kauniimmiksi kasvoja, jotka ovat pienempiä, soikiomaisia, kapean korkealla nenällä ja suurilla silmillä. Jos kauniiksi väitetyillä naisilla näkee esim. kapean korkeaa nenää, niin se sitten lisää halua muuttaa ulkonäköä. Ongelma on kuitenkin siinä, että nenästä ei aina voida tehdä aasialaiselle naiselle kaunista tai kasvoihin sopivaa, jos yritetään muuttaa leveää ja matalaa nenää kapean korkeaksi. Thaimaassakin laitetaan nähtävästi paljonkin naisille implantteja nenään, joka tekee mielestäni monien thai naisten kasvoista omituiset. Onhan osalla thai naisista nenät leveän näköisiä, mutta Aasiassa tulisi kuitenkin arvostaa enemmän omanlaista ulkonäköä ja kauneutta matalilla kasvoilla.

Keskimmäisellä rivillä vasemmalla on kaksi naista, joista alimman pään muodosta tulee mieleen monille aasialaisille naisille tyypillisemmät kasvot. Alimman naisen voi nähdä kasvoltaan enemmän söpönä vaikka onhan kummallakin naisella söpöyttä osaltaan hymyilemisen takia. Pään muodoista ja söpöydestä tuli mieleen, että päädyin joku aika sitten katsomaan japanilaista pornoa. Videolla näkyi paljon kauniita japanilaisia naisia naisellisella vartalolla, joista osalla oli selvästi söpömmät kasvot, koska kasvot olivat osaltaan pyöreämmät. 3-vuotiaalla tytölläkin voi havaita olevan matalan näköiset ja pyöreämmät kasvot, että tähän osaltaan perustuu monien aasialaisten naisten enemmän nuorekkaampi tai söpömpi ulkonäkö.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - Lisää 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 - Standard - Babepedia

Olen yrittänyt löytää Google Scholaria käyttämällä mielenkiintoisia tutkimuksia, mutta eipä niitä näytä löytyvän tai hakusanat on vaan huonoja. Jos etsii tutkimuksia hiusten kauneudesta löytyy paljonkin mustien naisten hiuksiin osaltaan tai kokonaan liittyviä kirjoituksia. Usein sitä kerrotaan kuinka viime vuosina mustat naiset ovat alkaneet pitämään hiuksensa luonnollisina, joten eivät suorista hiuksiaan. Erikoisesti yhdessä kirjoituksessa mainittiin kuinka kiinalaiset tuottavat osaltaan mustille naisille peruukkeja, jotka ulkonäöllisesti näyttävät mustille afrikkalaisille tyypillisiltä ollen hyvin kiharia tai afrotukkamaisia.

Tämän takia katukuvassa afrotukkaisella mustalla naisella ei aina ole aitoja hiuksia vaikka hiusten perusteella näin olettaisi vaan hiukset on tehty käyttämällä esim. kiinalaisten naisten hiuksia, jotka ovat irronneet esim. kampaamisen yhteydessä. Eipä taida kiinalaista naista suuresti harmittaa hiusten irtoaminen, jos hiuksista saa rahaa. Jos mustat naiset pitävät kasvavassa määrin hiuksensa hyvin mustan afrikkalaisen näköisinä, niin näkevätkö miehet mustat naiset vähemmän kauniina. Reddit sivustolla kauniina pidettävillä naisilla näkee harvemmin kiharia hiuksia, mutta tämä pitäisi selvittää tutkimuksella.

Tuosta linkistä löytyvillä hiuksilla ei ole tarkoitus väittää, että kaikilla mustilla naisilla hiukset näyttää täysin tuollaisilta, mutta kuitenkin ääsimmäisen kiharat hiukset ovat hyvin tyypillisiä mustille vaikka sekarotuisuudesta johtuen monilla afroamerikkalaisilla ja itäafrikkalaisilla hiukset voivat olla vähemmän kiharia. Tutkijoilla on sanotaanko hyväntahtoisina tapana kritisoida väitteitä, että mustien hiukset olisivat huonoja, mutta tutkimusten perusteella ne ovat jossain määrin ja eivät niihin monet mustatkaan naiset näytä olevan tyytyväisiä vaikka mustia miehiä ei hiukset samassa määrin haittaa, koska pään voi vaikka ajaa kaljuksi.

Mustien hiukset ovat keskimäärin vähemmän kiiltäviä ja kosteita aiheuttaen osaltaan kuivunutta ulkonäköä. Kiharuudesta johtuen menevät enemmän takkuun, kasvavat hitaammin, katkeilevat enemmän, huonompi vetolujuus ja hiusten määrä on pienempi. Kiharuus kuitenkin voi antaa vaikutelmaa suuresta määrästä. Tämä mustien hiustyyppi taitaa monia eurooppalaisia naisia yllättää tai nykyisin vähemmän, jos kerta mustat ja mulatit luonnollisia hiuksiaan katukuvassa enemmän näyttävät. Kuitenkin olen muistaakseni jostain lukenut kuinka eurooppalaisten tai valkoisten naisten täytyy jopa mennä mustilta naisilta kysymään neuvoja mulatin hiusten hoitamisesta, joka ei ole yhtä helppoa kuin omien suorempien hiusten.

Mustilla hiukset ovat tutkimusten perusteella selvästi erilaisia kuin esim. eurooppalaisilla, että käyvät hyvin yhtenä rodullisena tuntomerkkinä. Tämä pätee myös usein mulatteihin, joilla hiukset ovat enemmän kiharia kuin osalla eurooppalaisista havaittava hiusten kiharuus. Voihan osalla mulateista olla hyvin suorat hiukset, mutta tällöin todennäköisesti musta isä tai äiti on jossain määrin sekarotuinen. Yhdessä tutkimuksessa kerrottiin mielenkiintoisesti kuinka monet mustat eivät näe äärimmäisen kiharia esim. puuvillamaisia hiuksia kauniina vaan vähemmän kiharia. Samassa tutkimuksessa taidettiin kertoa kuinka YouTubessa suosituimmilla mustilla naisilla olisi vähemmän kiharat hiukset, jonka kerrottin harmittavan joitakin äärimmäisen afrikkalaisen hiustyypin omaavia mustia naisia.

Osaltaan hiusten kauneuteen ja niiden antamaan esim. nuorekkaampaan vaikutelmaan liittyen tuli mieleen kuinka vuosia sitten tuli kaupungilla kävellessä luultua iäkästä naista nuoreksi naiseksi. Tämä johtui siitä, että kävelin naisen takana, jolla oli muistaakseni kauniit pitkät ja kiiltävät hiukset. Onhan aina mahdollista, että naisella oli peruukki. Kävelin sitten innoissani naisen ohi, koska kiinnosti nähdä kasvot, mutta hämmästyin nähdessäni naisen olevan kasvoiltaan hyvin iäkkään näköinen. Naisella taisi myös olla laihemman näköinen vartalo, joka taisi myös lisätä nuorekkaampaa vaikutelmaa, koska nuoret naiset ovat keskimäärin laihempia. Ikääntyessä tahtoo hiukset harmaantua, mutta onhan viime vuosina ollut osalla naisista halua omata jokseenkin harmaalta näyttävät hiukset, mutta kasvoista voi kuitenkin päätellä kyse olevan nuoresta naisesta.

Osaltaan Iranissa tehtävistä kauneusleikkauksista ja länsimaiden vaikutuksesta kertovassa kirjoituksessa mainitaan erikoinen nuori iranilainen nainen, jonka kerrotaan haluavan olla Angelina Jolien näköinen. Naisen Instagram sivulta voi kuitenkin päätellä hänen haluavan olla vanhan, sairaan tai kuolleen näköinen. Osassa kuvista koominen nainen näyttäisi olevan Tehranin huvipuistossa, että on varmaan kummitusjunassa töissä. Oikeastaan nainen näyttäisi olevan töissä Saghar klinikalla. Naisella voi havaita nenänpäässä teippauksia, joita muistaakseni jotkut iranilaiset tykkäävät pitää vaikka ei olisi tarvetta.

En muista tarkemmin syytä, mutta kertoo osaltaan nenäleikkauksessa käymisestä. Nähtävästi osalla iranilaisista naisista on erikoisia näkemyksiä kauneudesta, joka näkyy haluna omata esim. erikoisen pieneltä näyttävä nenä, jonka voi havaita naisen kaverin Instagramista. Oikeastaan länsimaista löytyy myös naisia, joilla on halu omata hyvin erikoista ulkonäköä. Reddit sivustolla ainakin Botched Surgeries sivulla ihmetellään joidenkin ihmisten ulkonäköä ja halua omata esim. omituisen pulleat huulet tai suuri takapuoli. Kyllä tällaisesta ulkonäöstä tykkääviä löytyy vaikka tuosta linkistä löytyvä Sabrina Nichole näyttää paremmalta tai enemmän luonnollisemmalta. Instagramista löytyvästä sisällöstä on hyvä huomata, että kuvia ja videoita voi muokata. Ensimmäinen nainen myöntää tekevänsä itsestään omituisen näköisen osaltaan meikkaamalla ja kuvankäsittelyllä.

Botched Surgeries linkistä löytyvässä kuvassa voi havaita kuolleelta näyttävän iranilaisen naisen ystävän, jonka ystävä näyttää kasvoiltaan hyvin omituiselta. Sattumalta löysin naiset, että tutkin vaan julkkisten ulkonäön kauneutta ja kuinka paljon sitä on muutettu esim. kauneusleikkauksilla. Sitä voi havaita osan Kardashianeista olleen alkuaan kasvoiltaan rumemman näköisiä. Reddit sivustoa tutkiessa olen ihmetellyt, miksi näitä naisia ei näy tai ei ainakaan ole tullut vastaan kauniita naisia esittelevillä sivuilla, jos tiettävästi heitä jossain määrin mediassa kauniiksi väitetään.

Kaipa miehet Reddit sivustolla jossain määrin rankaisevat naisia mieltymyksestään mustiin miehiin, mutta toisaalta voidaan myös Botched Surgeries sivulta havaita, että mustia miehiä enemmän miellyttävät suuret takapuolet eivät monia miellytä. Länsimaalaisia miehiä näyttäisi naisella enemmän miellyttävän tasapainoisempi ja tyylikkäämpi vartalo, joka osaltaan selittäisi kielteistä suhtautumista liian suuriin tai liialti huomiota vieviin takapuoliin. Eipä tässä naisen tarvitse eurooppalaisten miesten mieltymyksistä välittää, jos vaikka haluaa mustilta miehiltä huomiota. Muistaakseni jossain tutkimuksessa kerrottiin takapuoltaan suuremmaksi haluavien valkoisten naisten olevan usein parisuhteessa tai jotenkin tekemisissä mustien kanssa.

Reddit sivustolla yleisemmin havaittaviin mieltymyksiin liittyen voi havaita suosittujen naisten olevan yleisemmin esim. vaaleampia ihonväriltään. Tämä voidaan todeta katsomalla vaikka naisten sukupuolielintä ja rintoja näyttäviä sivuja, jonka perusteella ihonväriltään ruskeat ja mustat naiset eivät ole suosittuja tai näkyvät harvoin kuvissa. Jos suosituissa kuvissa näkyy vaan rinnat tai häpy, niin silloin voidaan tarkastella paremmin näiden kauneutta, koska muuten kuvassa näkyvät kauniit naisen kasvot voivat lisätä suosiota vaikka oikeasti rinnat tai häpy eivät olisi erittäin kauniita.

Jos kuvassa ei näe kasvoja, niin ei voida tietää tarkemmin naisen rodullista tai etnistä ulkonäköä vaikka osaltaan ihonväristä sen voi yrittää päätellä. Kuitenkin on mahdollista, että joku suosittu häpy ja rinnat on oikeastaan vaaleaihoisen afroamerikkalaisen naisen. Tämä varmasti harmittaa monia tummempia naisia, että eivät osaltaan ihonvärin takia ole yhtä suosittuja, mutta länsimaissa on miehillä mieltymys enemmän samankaltaisempaan ulkonäköön, joten eksotiikka viehättää väite ei monin täysin päde. Onhan myös naisen ulkonäössä tärkeää feminiininen ulkonäkö, jonka takia voi hyvin päätellä monilla länsimaalaisilla miehillä olevan vaikeampaa nähdä kauniina esim. leveämpää nenää vaan mielellään nenän tulisi olla silmien välillä tai ainakin näyttää pieneltä.

Alla olisi serbialaisten tekemästä tutkimuksesta vartalo, joka näyttäisi pitkälti samalta kuin keskimäärin tutkimuksessa kauniina nähty. Tutkimuksessa näytettiin kuvia kokovartalosta ja lähikuvia vartalon osista, joissa vyötärön ja lantion suhde, rintojen ja takapuolen koko oli erilainen. Kokovartalon osalta kaikkia näitä muutoksia ei tehty samaan vartaloon, mutta sen takia pitäisi tutkimuksessa antaa ihmisten itse muokata vartaloa myös esim. jalkojen pituutta ja vartalon leveyttä tai lihavuutta. Tutkimuksessa pyydettiin valitsemaan kaunein ja keskimääräinen vartalo, jonka perusteella oikealla havaittavasta kokovartaloon liittyvistä taulukoista voi havaita kauneimpien olleen enemmän feminiinisiä. Kuitenkaan suuri takapuoli ja suuret rinnat eivät aina tarkoita kaunista ulkonäköä.

Alimpana olisi taas pitkästä aikaa Shutterstock sivustolta löytyneestä pitkän ja kurvikkaan naisen vartalosta kuvia. Tein naisesta suurin piirtein samanpituisen kuin yllä olevat kolmiulotteiset vartalot, että on paljon samankaltaisuutta. Tämän naisen vartalosta otetut kuvat ovat parempia vertailun kannalta, että joskus tuli myös tätäkin naista verrattua moniin naisiin. Naisilla oli useimmin lyhyemmät vartalot ja osan naisista pystyi muuttamaan hyvin samankaltaiseksi käyttämällä skaalaustyökalua, että tietenkin osalla naisista vartalo voi olla hyvin samanlainen, mutta ero on vaan pituudessa ja leveydessä. Tällä naisella voi havaita hyvin leveän lantion, että jollain hyvin kurvikkaalta näyttävällä naisella lantion leveys voi olla sama, mutta ero on osaltaan pituudessa, jos tällä naisella pituus vähentää kurvikasta vaikutelmaa.

Olen laittanut naisen viereen ja päälle vähän mittauksia, joista ensimmäisessä voi havaita vartalon pituuden olevan n. 8 päätä. Jos naisilla pään pituus on keskimäärin 22 cm, niin tämä nainen on pituudeltaan 176 cm. Taitaa olla monille miehille liian pitkä, mutta luultavasti kelpaa mallitoimistoille vaikka kurvikkuus ei taida kaikkia miellyttää, mutta kyllä sitä voi muodin malleilla ainakin nykyisin havaita kurvikkuutta. Vyötärön ja lantion suhde on naisella n. 0,6, joka on hyvin harvinaista naisille, koska nuorilla naisilla tämä on keskimäärin päälle 0,7, joka ikääntyessä huononee lähestyen tai ylittäen 0,8. Sivusta otetussa kuvassa rinnan ja takapuolen kohdalla havaittava leveys näyttäisi olevan sama, joka olisi tasapainoista. Osa miehistä tykkää enemmän suuremmista rinnoista tai takapuolista, joka olisi sitten epätasapainoista, mutta se ei ole kielteistä, jos siitä tykkää.

Suurin piirtein kantapäästä jalkoväliin mitattu pituus yltäisi jalkovälistä kulmakarvoihin. Lyhyt jalkaisilla naisilla tämä pituus yltää esim. kaulalle, jota on havaittavissa esim. monilla japanilaisilla naisilla. Jos tähän vielä lisää jalkaterän pituutta, niin ollaan tasapainoisessa vartalossa, josta tutkimusten perusteella ihmiset yleisemmin tai keskimäärin tykkäävät. Tämä johtuu osaltaan siitä, että ihmisillä vartalot ovat keskimäärin tasapainoisempia kantapäästä jalkoväliin mitatun pituuden yltäen jalkovälistä suurin piirtein silmien tai nenän lähelle. Tällä tavalla mitattuna vartalo ei ole täysin tasapainoinen, mutta pituuteen voi laskea mukaan myös jälkaterän pituutta. Toisaalta sitä voi mitata pituutta jalkovälistä vähän ylemmäs, koska reisi yltää ylemmäs, joten tällöin tällä naisella on tasapainoinen vartalo, jota on havaittavissa monilla kauniilla naisilla, joiden ulkonäköä tykkään enemmän tutkia.

Korkokengillä naiset saavat osaltaan aikaan tasapainoisemman näköisen vartalon. YouTubesta löytyi äkkiseltään kaksi naista näyttämässä kuinka pukeutumisella voi vaikuttaa vartalon tasapainoon. Naisilla näyttää olevan kauniille naisille tai keskimäärin ihmisille tyypillisempi jalkojen pituus vaikka joillakin naisilla jo kantäpäästä jalkoväliin mitattu pituus yltää päälakeen tai jopa vähän yli, josta myös monet ihmiset näyttävät tykkäävän. Mieltymyksen pidempiin jalkoihin tai tasapainoiseen vartaloon liittyy mahdollisesti siihen, että jalat kehittyvät osaltaan hyvän ravinnonsaannin ja terveyden takia pidemmiksi. Jalat ovat esim. Aasiassa pidentyneet ylävartalon pysyen pitkälti samanpituisena. Eipä naisilla jalkojen tarvitse olla pitkiä, mutta on tietenkin selvää, että ei monia miehiä miellytä hyvin lyhytkasvuinen, lapsenomainen tai epätasapainoinen vartalo naisella vaikka tietenkin miesten joukosta löytyy myös tällaisista vartaloista tykkääviä.

Takaa vartalosta otetussa kuvassa on vielä suorakulmio, josta voi havaita lantion olevan melkein yhtä leveä kuin hartiat tai leveämpi vai kuinka tuon hartian leveyden näkee. Hyvältä tämäkin näyttää, jossa saa olla vähän vaihtelua. Jos kuitenkin lantio on kapeampi ja hartiat leveämmät, niin se on enemmän maskuliinista ulkonäköä, jota osa naisista haluaa omata, josta myös pieni osa miehistä tykkää naisilla. Hartioihin verrattuna leveämpi lantio on enemmän feminiinisempää päärynämäistä vartaloa, mutta ihmiset näyttävät enemmän tykkäävän tasapainoisista ja nuorekkaista vartaloista naisilla ainakin länsimaissa, jos tiettävästi mustien ja latinoiden keskuudessa tykätään keskimäärin enemmän kurvikkaammista tai leveämmistä vartaloista.


Lähde - 2 - Using an Interactive 3D Program to Create the Ideal Body - Celine

Tein keskimääräiseen kasvoon monenlaisia muutoksia, joista kahdella ylimmällä rivillä muutan kasvon aasialaisemmaksi. Lähtien ylimmältä riviltä vasemmalta oikealle on ensimmäisessä muokkaamaton keskimääräinen kasvo. Seuraavassa kasvossa tein silmien yläluomista tasaisemman. Ei kaikilla aasialaisilla silmien yläluomet ole noin tasaisen näköisiä, mutta monilla kuitenkin. Kolmannessa kuvassa silmäluomet ovat nenään päin vinossa, jota ilmenee enemmän aasialaisilla vaikka eihän kaikilla aasialaisilla silmät ole vinossa. Neljännessä kasvossa pienensin silmien kokoa, mutta tässäkin ilmenee aasialaisilla vaihtelua osalla ollen hyvin kapeat tai suuremmat silmät.

Viidennessä kasvossa madalsin nenää ja tein siitä vähän leveämmän. Onhan aasialaisilla nenän muodossa vaihtelua osalla ollen korkeutta, kapeutta ja leveyttä, mutta kyllä tällainen matalalta näyttävä nenä on hyvin tyypillistä aasialaisille. Kiinalaiset taisivat tällaista nenää nimitellä valkosipuliksi ollen ylhäältä pieni ja alhaalta leveä tai pyöreä. Muutokset jatkuvat tämän kasvon alapuolella kuudennessa kasvossa, jossa nostin kulmakarvoja vähän ylemmäs. Näkemäni perusteella aasialaisilla kulmakarvat ovat keskimäärin vähän ylempänä kuin eurooppalaisilla, mutta tietenkin tässäkin ilmenee vaihtelua, joka myös pätee monessa asiassa eurooppalaisiin.

Vasemmalle mentäessä kasvossa seitsemän tein poskiluista ja poskipäistä suuremmat. Näkemäni perusteella aasialaisilla on keskimäärin enemmän kokoa poskiluissa tai poskipäissä pyöreyttä verrattuna eurooppalaisiin. Kasvossa kahdeksan tein alaleuasta vähän leveämmän ja lyhyemmän. Aasialaisilla ilmenee enemmän leveämpää ja pyöreämpää kasvoa, jos esim. eurooppalaisten voi usein havaita olevan kasvoiltaan kapeampia, mutta onhan pään muodossa vaihtelua. Kasvoon yhdeksän laitoin vaan hymyä siirtämällä huulten pieliä ylemmäs, joka on helppo keino aiheuttaa vaikka vihaisen näköiselle kasvolle miellyttävää ulkonäköä.

Kasvossa kymmenen postin kulmikkuutta pyöristämällä kasvoa, joka on keino aiheuttaa nuorekkaampaa tai söpömpää ulkonäköä, mutta voihan se myös näyttää lihavalta. En käyttänyt kasvon tekemisessä mallina aasialaista naista, mutta onhan sitä tullut paljonkin aasialaisten kasvoja katsottua ja verrattua esim. eurooppalaisiin. Muokkaus voisi olla parempi tai kauniimpi, mutta en viitsi kuluttaa aikaa. Aasiassa ei tykätä suurista poskiluista ja leveistä kulmikkaista alaleuoista, joten osaltaan sen takia tein tarkoituksella tällaiset kasvot. Tarkoitus on myös näyttää kuinka muutokset vaikuttavat ulkonäköön, mutta joillakin varsinkin aasialaisilla julkkisilla kasvot voivat olla hyvin samankaltaisia kuin alkuperäisellä keskimääräisellä kasvolla.

Kahdella alimmalla rivillä aiheutin ylimmällä rivillä enemmän rumana nähtävää ulkonäköä ja alimmalla rivillä kauniimpaa tai miten tämän itse näkee. Lähtien ylimmältä riviltä on ensimmäinen kasvo taas alkuperäinen, mutta oikealla seuraavassa kasvossa voi havaita nenän olevan hyvin pullea. Kolmannessa kasvossa nenässä on leveyttä ja sieraimissa näyttävyyttä, joka ei myöskään ole hyvä asia yleisemmin miesten mielestä naisen kauneudessa. Neljännessä kasvossa on epäsymmetriaa, että symmetria on yksi tärkeä osa kauneutta vaikka pieni epäsymmetria ei haittaisi, mutta eipä taida moniakaan miellyttää kierosilmäisyys, jossa voi olla kyse hyvin pienestä epäsymmetriasta.

Viidennessä kasvossa pidensin silmän alapuolella olevaa kasvon osaa, josta nyt aiheutuu liian pitkältä näyttävää kasvoa, joka ei ole hyvä asia. Kasvon alapuolella kuudennessa kasvossa lyhensin silmän alapuolella olevaa kasvoa, josta nyt aiheutuu nuorekkaampaa, pyöreämpää ja söpömpää kasvoa. Pienellä osalla aikuisista naisista kasvot voivat olla tällaisia, jonka takia on enemmän samankaltaisuutta nuoriin teineihin. Vasemmalla kasvossa seitsemän pienensin alaleuan kokoa, että osalla kauniista naisista voi havaita alaleuan olevan lyhyempi ja kapeampi kuin tuossa keskimääräisessä kasvossa, mutta saahan se myös olla vähän pidempi, jota on myös osalla kauniista naisista havaittavissa.

Keskimmäisessä kasvossa kahdeksan tein silmistä suuremmat. Silmät eivät ole täysin luonnollisia kooltaan varsinkin värikalvojen takia. Osa naisista käyttää värikalvoja suurentavia värilinssejä, mutta onhan myös kuvankäsittely helppo keino lisätä silmien näyttävyyttä tekemällä niistä vähän suuremmat. Pientä muutosta ei taida moni edes huomata vaan ajattelee henkilön olevan esim. nuorekas, koska lapsilla silmien osuus päästä on suurempi kuin aikuisilla. Kasvoon yhdeksän tein kapeamman nenän, että osalla kauniista naisista nenä voi myös olla pienemmän näköinen kuin keskimääräisessä kasvossa, mutta saahan nenän koossa olla vaihtelua vai mikä on oma mieltymys.

Naisten on helpompi tykätä miehellä suuremmista nenistä, että sitä voi havaita olevan naisia, jotka ovat osaltaan nenäleikkauksella halunneen itselleen kapean tai pienen nenän, mutta poikaystävällä on selvästi poikkeava kookkampi leveä nenä. Viimeisessä kasvossa vasemmalla alimpana siirsin kulmakarvoja vähän alemmas. Tämä aiheuttaa osaltaan vähän vihaisemmalta vaikuttavaa ulkonäköä, mutta nähtävästi länsimaissa myös tällaisista kasvoista tykätään. Yksi syy on siinä, että eurooppalaisilla kulmakarvat tahtoo olla keskimäärin alempana. Kaipa tuollainen kasvo voidaan nyt nähdä enemmän viettelevänä, aikuismaisena, voimakkaana, seksikkäänä, kiinnostuneena tai jonain muuna, mutta tämä pitäisi tarkistaa tutkimuksella.

Kirurgi väittää lähempänä silmiä olevien kulmakarvojen tekevän silmistä suuremman näköiset. Onhan selvästi havaittavissa kulmakarvojen sijannilla ja muodolla olevan vaikutusta kasvoihin. Kyllä kulmakarvojen läheisyydellä näyttäisi olevan silmiä vähän suurentava vaikutus kyse ollen jokseenkin samasta asiasta kuin Delboeufin illuusiossa. Löysin japanilaisten tekemiä tutkimuksia, joista käy osaltaan ilmi kulmakarvojen läheisyyden suurentavan vähän silmiä. Toisaalta hyvin lähellä silmiä olevia kulmakarvoja pidetään enemmän maskuliinisena ulkonäkönä, mutta ei se näytä aina haittaavan, koska naisen kasvojen kauneudessa on kyse monista tekijöistä kuin vaan esim. kulmakarvoista. Ylempänä tai etäämpänä silmistä olevilla kulmakarvoilla voi kuitenkin havaita olevan kasvon keskiosaa pidentävä vaikutus, joka voidaan myös nähdä enemmän feminiinisenä, miellyttävänä, nuorekkaana tai miten tämän näkee.

Tästä linkistä näkee korealaisen kauneutta tutkivan Seung Chul Rhee:n tekemät keskimääräiset kasvot kauniista aasialaisista ja eurooppalaisista naisista. Jos vertaa kasvoja kuvankäsittelyohjelmassa tekemääni keskimääräiseen kasvoon kauniista naisista, niin voi paremmin havaita samankaltaisuutta. Aasialaisilla naisilla on suuri halu olla vaaleampia ihonväriltään, joten voi havaita eurooppalaisista naisista tehdyn olevan jokseenkin oranssimainen tai ruskettunut. Kulmakarvat ovat aasialaisilla julkkiksilla samassa kohtaa kuin tekemässäni keskimääräisessä kasvossa, mutta kuten jo toin esille tahtoo kulmakarvat olla eurooppalaisilla alempana, josta taidetaan myös länsimaissa enemmän tykätä ja suosia julkkiksilla aiheuttaen esim. voimakkaampaa aikuismaista ulkonäköä. Kasvoissa, ihonvärissä ja monessa muussakin saa olla kauniilla naisilla vaihtelua, jota voi jossain määrin havaita aiemmin näkyneillä Reddit sivustolla suosituilla naisilla.

Muokkauksia voisi tehdä enemmän ja myös samaan kasvoon useita muokkauksia, joita tein aasialaiseen kasvoon. Näistä muutoksista ihmisten erilaiset kasvot muodostuvat ja erot voivat olla joillakin naisilla hyvin pieniä, mutta ihmisen aivo tunnistaa pieniäkin eroja kasvoissa. Tekemällä huulista pienemmät tai suuremmat voi osaltaan tarkastella kasvon tasapainoa. Jos huulet ovat paljon suuremmat alkavat ne viemään huomion pois silmiltä. Naisten ei kannata ainakaan huulitäytteillä liialti korostaa alaosaa, että enemmän feminiinisempää on näyttävät silmät kuin suuri maskuliininen tai apinamainen alaosa. Nenän suuri koko myös aiheuttaa epätasapainoa vieden pois huomiota naisen silmiltä ja muulta kauneudelta, jonka voi varmaan moni huomata muokkauksista.

Alkuaan oli tarkoitus tehdä kollaasi, jossa näkisi esim. nenän muuttuvan kapeasta leveämmäksi, jonka tekemisessä voi osaltaan käyttää Sqirlz Morph ohjelmaa. Tällaisia muutoksia katsomalla voisi tutkia, että millainen nenän leveys on ihmisille kaunista tai hyväksyttävää, jota ei nähdä liian rumana. Länsimaissa on tietenkin miehillä enemmän mieltymystä kapean korkeaan nenään ja alhaalta tai edestä katsottuna jokseenkin kolmiomaiseen nenänpäähän naisella. Kauneuskirurgeilla on yleisesti maailmalla halua tehdä tallaista nenää, jota voi myös nähdä julkkiksilla, mutta ei nenän tarvitse esim. aasialaisella naisella olla korkea, että monilla aasialaisilla naisilla havaittava nenä sopii hyvin kasvoihin vaikka ei kauniille eurooppalaiselle naiselle.

Kuitenkin voidaan havaita, että korkeampi nenä tekee kasvoista osaltaan enemmän kolmiulotteiset, kuten myös aasialaiset väittävät. Miehiä näyttää myös miellyttävän naisella kasvojen mataluus, jonka takia eurooppalaisella naisellakaan ei saa olla liian eteenpäin työntyvä kasvo, koska se aiheuttaa osaltaan maskuliinista ulkonäköä. Tämä tarkoittaa sitä, että nenän yläosassa ja otsan alaosassa värikalvosta eteenpäin töyntymä ei saisi mielellään olla yli 15 mm. Nenän alaosassa eteenpäin töyntymän on hyvä olla alle 30 mm, joka tarkoittaa pituutta sieraimien takaa nenänpäähän. Omiin havaintoihin perustuen kauniilla eurooppalaisilla naisilla nenän alaosan eteenpäin töyntymä on puolet pituudesta nenän alaosasta silmän yläosaan tai nenän yläosaan. Jos kertoo kahdella nenän alaosan tai nenänpään eteenpäin työntymisen milleinä tai pikseleinä, niin saatu pituus ei saa yltää nenän alaosasta kulmakarvoihin tai yli kertoen nenän olevan liian kookas tai pitkä.



YouTubesta tuli vastaan Photoshop Surgeon, joka näyttää muokkaavan kasvoja kauniimmiksi ja ainakin tuossa videossa käyttää kritisoitua Stephen Marquardt:in luomaa kultaiseen suhteeseen perustuvaa naamaria apuna muuttaessaan naisen kauniimmaksi. Naisella näyttää olevan ennen kuvassa vähän epäsymmetriaa ja maskuliiniselta vaikuttavaa kasvoa vaikka kommenteissa osa sanoo naisen näyttäneen kauniilta, mutta hämmästelee kuinka kuvankäsittelyllä nainen näyttääkin kauniimmalta. Voihan tuo nainen olla kauniimpi, mutta kuva on vaan huono. Muokkasin myös naisen kasvoja käyttämällä mallina tekemääni keskimääräistä kasvoa ja voisi sanoa kasvon olevan kauniimpi tai nuorekkaampi.

Jälkeen kuvassa havaittava kasvo on samankaltaisempi kuin minun tekemäni keskimääräinen kasvo, jonka takia naisen kasvot ovat enemmän feminiinisemmät tai sirommat. Yksi merkittävä ero näyttäisi olevan huulen koossa, että ne ovat pienemmät. Tällä tavalla voidaan korostaa enemmän silmiä kasvossa, mutta kyllä monilla ihmisillä on myös mieltymystä suurempiin huuliin ja varsinkin monilla naisilla näyttää olevan halua omata näyttävät pusuhuulet, joten huulet saavat tietenkin olla suuremmat. Tyypillisesti kauniilla naisilla alahuuli on n. yhden värikalvon pituinen ja ylähuuli puolesta yhteen värikalvoon pituinen ylöspäin. Filtrum n. yksi värikalvo ja alahuulen alaosasta pituus leuanpään alaosaan n. 2 värikalvoa on myös tyypillistä kauniille naisille.

Photoshop Surgeon on tehnyt oman Perfection Mask:in, joka olisi suomeksi vaikka täydellisyys naamio. Kertoo luoneensa naamion katsomalla maailman kauneimpia ihmisiä ja väittää sen olevan yleismaailmallisesti kaunis, mutta eipä se pidä täysin paikkaansa. Myös uuden naamion perusteella kauniilla naisilla tulisi olla kulmakarvat hyvin lähellä silmiä vaikka ne voivat myös olla kauniilla naisilla ylempänä. Hän tekee naisille nyt huulista vähän suuremmat, joten ovat enemmän samankaltaisia kuin minun tekemässäni keskimääräisessä kasvossa vaikka aiemmin mainitut kulmakarvat ovat selvästi alempana, mutta siitä ainakin länsimaissa monet tykkää.

Petapixel sivustolta löytyi mielenkiintoisia keskimääräisiä tai yhdistelmä kasvoja naisista ja miehistä, joiden tekemisessä käytettiin monien mielestä kauniita ja rumia julkkiksia. Näitä kasvoja ja sukupuolia ei yhdistetty vaan kauniina ja rumina pidettävistä tehtiin omat keskimääräiset kasvot. Kauniista tehdyt keskimääräiset kasvot ovat vähemmän suttuisia kuin rumista tehdyt kertoen kauniina pidettävien olevan kasvoiltaan samankaltaisempia, jonka olen itsekin havainnut. Lisäksi havaitaan kauniiden sukupuolten olevan kasvoiltaan samankaltaisia. En tutki paljoakaan miesten komeutta, mutta olen itsekin havainnut komeilla miehillä olevan samankaltaisuutta kauniisiin naisiin vaikka esim. nenä ja alaleuka olisivat vähän suuremmat kyse olen osaltaan testosteronin vaikutuksista.

Miehillä voidaan myös nähdä reilusti suurempaa maskuliinista ulkonäköä komeana, joten silloin eroa voi olla hyvin paljon varsinkin söpöihin, tyttömäisiin, siroihin tai pienipäisiin naisiin. Kuitenkin tällaiset komeat miehet, joilla on enemmän samankaltaisuutta kauniisiin naisiin ovat todennäköisesti helppo keino saada kauniita tyttäriä tai tyttäristä enemmän kauniin äidin näköisiä. Jos kyse on enemmän geeneistä, että miehellä on esim. musta ihonväri, hyvin leveä nenä, eteenpäin työntyvät hampaat tai huulet ja kähärät hiukset, niin silloin kaunis esim. eurooppalainen nainen saa todennäköisesti ulkonäöltään selvästi erilaisia tyttäriä.

Yksi kommentoija kritisoi kauniina pidettävien keskimääräisten kasvojen näyttävän jotenkin eurooppalaisilta. Tämä ei yllätä, jos länsimaissa enemmistö tykkää ihailla enemmän samankaltaisempaa ulkonäköä. Jos halutaan tehdä keskimääräinen afroamerikkalainen tai musta nainen, niin silloin keskimääräisen kasvon teossa pitää käyttää mustia naisia. Jos sitä kysyy valkoisilta tai eurooppalaisilta mielipidettä kauniista mustista naisista, niin todennäköisesti kauniimmiksi valitaan mustat naiset, joilla on enemmän samankaltaisuutta kauniiseen eurooppalaiseen naiseen.

Havaintoni perusteella eksotiikka viehättää on jossain määrin pötyä vaikka mustista miehistä tykkäävä eurooppalainen nainen voikin olla eri mieltä, jos tykkäämä ulkonäkö poikkeaa suuresti omasta. Samankaltaisempi ulkonäkö verrattuna eurooppalaiseen naiseen tarkoittaa esim. vaaleampaa ihonväriä, suorempia hiuksia, kapeampaa nenää, feminiinisiä ja tasapainoisempia kasvoja, että miehiä ei yleisemmin miellytä esim. alaosan tai huulten eteenpäin työntyminen vaan esim. tällainen sivuprofiili.

Realself sivustolta tuli vastaan filippiiniläinen nainen, joka väittää nenänsä olevan leveä ja matala. Eipä naisen nenässä vikaa näytä olevan. Mielenkiintoisesti nainen sanoo korkeamman nenän tehneen kasvoista kapeamman näköiset. Aiemmin muokkasin rintoja näyttävän naisen nenää kapeammaksi ja samankaltaista vaikutelmaa siitä näytti syntyvän. Aasiassa tykätään väittää kauniimmiksi soikiomaisia kasvoja kapean korkealla nenällä, mutta eipä aasialaisten naisten kasvojaan tällaisiksi tarvitse muuttaa vaan matala nenä ja pöyreät kasvot ovat myös kauniit tai varsinkin söpöt.

Matala nenä voi olla vähän leveämpi, jos taas korkea ja leveä nenä olisi liian suuren näköinen. Tämän takia ihanteellisena korkeana eteenpäin työntyvänä nenänä pidetään eurooppalaisilla ja muillakin kolmiomaista nenän päätä ja nenän sijaitsemista silmien välillä. Naisen kauneudessa on varsinkin tärkeää, että nenä ei veisi liialti huomiota pois silmiltä. Joku aika sitten päädyin afroamerikkalaiselle keskustelupalstalle, jossa ihmeteltiin yhden vaaleaihoisen naisen kasvoja, jonka nimeä en muista, mutta yksi nainen kommentoi naisen näyttäneen söpöltä tai paremmalta pienemmillä huulilla. Kyse on kuitenkin siitä, että nainen ei halua näyttää söpöltä vaan suuremmilla huulilla voidaan lisätä sanotaanko esim. seksikästä ulkonäköä kunhan huulet eivät ole liian suuret tai omituiset.

Alla olisi Elite Babes sivustolta kuvia japanilaisista malleista, joista moni näyttäisi olevan alastonmalleja ja varmaan osa myös pornotähtiä, mutta osalla oli vaatteet päällä kuvissa. Alkuaan ajattelin kerätä yleisemmin sivustolla näkyviä naisia esim. eurooppalaisia, mutta japanilaisista naisista otetut kuvat ovat parempia, että niitä kehtaa näyttää ja on enemmän valinnan varaa. Länsimaisessa aikuisviihtessä naisten alapää on yleensä kokonaan tai melkein karvaton, jonka takia häpy on paremmin näkyvillä, mutta japanilaisessa aikuisviihteessä erikoisesti yleensä sensuroidaan häpyä, jota voi myös sanoa häpykarvojen tekevän.

Länsimaissa taitaa monilla miehillä olla kielteistä suhtautumista häpykarvoihin ainakin naisilla vaikka itsellä olisi pusikko. Osalle miehistä tällainen mieltymys taitaa johtua aikuisviihteestä, jos sitä enimmäkseen näkee karvattomia häpyjä, joten ainakin japanilaisten naisten avulla voi oppia enemmän arvostamaan aikuismaista ulkonäköä naisella, jos karvaton häpy on enemmän lapsenomaista. Miehillä näyttää olevan jossain määrin mieltymystä nuorekkaaseen ulkonäköön naisella, joka osaltaan selittäisi monien mieltymystä häpyn osalta myös pieniin sisempiin häpyhuuliin ja täyteläisiin pulleisiin ulompiin häpyhuuliin. Onhan myös suurista sisemmistä häpyhuulista ja karvaisista häpyistä tykkääviä vaikka yleisemmin mieltymyksen voi päätellä olevan tällainen, joka myös selittäisi monien aikuisviihteen tuottajien halua näyttää tällaisia häpyjä, jos tällaisen häpyn omaaville naisille on suurempaa kysyntää.

Onhan tässä paljon näkynyt länsimaalaisia naisia, jonka takia kiinnosti enemmän ihmetellä japanilaisessa aikuisviihteessä olevien naisten ulkonäköä. Japanilaisilla naisilla ilmenee näkemäni perusteella kasvoissa vaihtelua, että esim. osa näyttää söpöiltä ja osalla on enemmän samankaltaisuutta eurooppalaiseen naiseen. Japanilainen aikuisviihde tai porno on näkemäni perusteella usein omituista katsottavaa monista syistä johtuen, mutta pitäisi katsoa enemmän, että voi olla väärä käsitys. Omituisuudella tarkoitan esim. sensuroitua häpyä, lapsenomaisia kasvoja ainakin osalla naisista, ujomaista tai tyttömäistä käyttäytymistä ja myös ääntelyt esim. yhdynnässä ovat erikoista kuultavaa.

Poimin nämä naiset suosituimmat listalta, joten tässä varmaan länsimaalaiset miehet tuovat esille mieltymyksiään, että pitäisi katsoa japanilaisten miesten mieltymykset. Näillä naisilla voi yleisesti havaita naisellista vartaloa kapealla vyötäröllä ja leveällä lantiolla, joista osalla vyötärön ja lantion suhteen voi havaita olevan hämmästyttävän naisellinen. En ole kaikkia naisia verrannut, mutta osalla näistä naisista on samanlainen vartalo kuin aiemmin näkyneellä esim. unkarilaisella naisella. 

Olen vertaillut myös esim. kolumbialaisia malleja, niin voi havaita osalla malleista vartalon olevan täysin samanlainen, että myös napakin on samassa kohtaa. Tämä kertoo osaltaan ihmisten samankaltaisuudesta, mutta tietenkin samankaltaisuutta on enemmän kauniina pidettävillä naisilla tai miten ihmiset yleisemmin näkee, että ei sitä moni tykkää esim. lihavista, ikääntyneistä ja löystyneistä vartaloista. Onhan myös monella tavalla kauniita naisia, joilla kuitenkin esim. rinnat ovat pienet tai lantio on kapea, mutta monet miehet lopulta parinvalinnassa katsoo monia tekijöitä myös esim. luonnetta ja onhan myös enemmän tyttömäisistä tai nuorekkaista vartaloista tykkääviä miehiä.

Rinnoissa on myös yleisesti hyvää kokoa, muotoa ja nuorekasta ulkonäköä. Taitaa olla yleisesti myös aitoja vaikka ei sitä voi aina tietää, koska implanteilla voidaan myös tehdä osalle naisista hyvin aidon näköiset rinnat ja laitetaan sitä myös rasvaakin rintoihin. Kuville voidaan tehdä kaikenlaisia muokkauksia poistamalla vaikka arvet, että videolta näkisi paremmin. Silmät ovat yleisesti hyvin avautuneen näköisiä ollen samankaltaisuutta moniin esim. eurooppalaisiin naisiin, mutta merkittävä ero on silmän yläluomen tasaisuudessa. Nämä naiset ovat malleja, joilla suositaan tietynlaista ulkonäköä, joka todennäköisesti poikkeaa keskimääräisistä ja varsinkin rumista japanilaisista.

Päätin alkuaan kerätä naisista kuvia kokovartalosta edestä katsottuna ja lähempää kasvoista, mutta eipä kaikista löytynyt, joten on myös lähempää vartalosta ja kauempaa kasvoista. Nenät näyttävät olevan yleisesti kapeita ja sopivia kasvoihin, että eivät näytä liian suurilta. Nenissä voi myös havaita monilla korkeutta ja osalla oli sivusta katsottuna nenässä vähän kuperaa muotoa. Eipä tämä samassa määrin haittaa, koska nenät on kuitenkin matalia, että kupera muoto on ongelma enemmän eteenpäin työntyvissä nenissä lisäten nenän kokoa. Tämä on japanilaisten asia päättää millaiset nenät näkevät kauniina, mutta länsimaissa tunnetusti tykätään enemmän suoremmista ja vähän koverista nenän silloista.

Söpöyteen liittyen näyttäisi pyöreämmät kasvot olevan useimmin enemmän söpöjä, mutta tätä ulkonäköä voi havaita myös aiheuttavan hymyileminen poskipäiden pyöristyen. Söpöä tai nuorekasta ulkonäköä aiheuttaa esim. suuret silmät, pieni leuka, pieni nenä ja täyteläiset posket. Nenän ei tarvitse olla matala, mutta matalan nenän ja matalat kasvot voi nähdä enemmän samankaltaisina verrattuna esim. pieniin eurooppalaisiin tyttöihin, koska pään kehittyessä kasvot yleensä työntyvät eurooppalaisilla selvästi eteenpäin. Tätä eteenpäin työntymistä ei saisi naisella liialti tapahtua vaikka eurooppalaisten tai muidenkin korkeakasvoisten ihmisten ei tarvitse olla yhtä matalia kasvoiltaan kuin aasialaiset, mutta tietenkin tällaiset matalat kasvot miellyttävät monia miehiä, että eivät esim. näytä voimakkailta.

Aikuisemmat kasvot ovat esim. enemmän kulmikkaita, kapeita ja pitkiä, mutta liiallisena se aiheuttaa rumaa, iäkästä ja maskuliinista ulkonäköä. Käytännössä esim. tyttömäiset, söpöt ja sanotaanko aikuisemmat kasvot ovat pitkälti samankaltaisia, että kyse on enemmän muodollista eroista. Tämän takia nuorekkaan näköiset esim. aasialaiset naiset eivät ole pään kooltaan samankaltaisia kuin pienet tytöt vaan pää on kooltaan suurin piirtein sama kuin eurooppalaisilla naisilla. Pitkästä aikaa katsoin japanilaisen varsinkin alusvaatteita tuottavan Wacoal:in sivuja, Wacoal tykkää paljonkin käyttää eurooppalaisia naisia malleina, mutta onhan joukossa myös japanilaisia ja eurasialaisia. Tästä linkistä löytyvässä videossa voi havaita naisella aikuisempia kasvoja, joissa on enemmän samankaltaisuutta eurooppalaisiin naisiin.

Tuosta eurasialaisia linkistä voi havaita Maggy nimellä tunnetun julkkisen olevan selvästi ulkonäöllisesti erilainen kuin tyypillinen japanilainen tai aasialainen, joka selittyy eurooppalaisella taustalla. Osalla eurasialaisista kasvot voivat olla enemmän aasialaisen näköisiä, joten on vaikeampaa erottaa aidoista aasialaisista. Tätä osaltaan vaikeuttaa Aasiassa tehtävät kauneusleikkaukset tai voihan niitä jossain määrin sanoa rumennusleikkauksiksi, jos alkuperäinen ulkonäkö on kauniimpi tai luonnollisempi. Nenäleikkaukset eivät aina näytä hyviltä, että nenän silta on implantin takia liian korkea tai kapea ja sieraimet voivat olla myös kolmiomaisia tai omituisen näköisiä. Korkea ja kapea nenä aiheuttaa omanlaista ulkonäköä esim. kolmiulotteisuutta, mutta aasialaiseen ulkonäköön ja kauneuteen osaltaan kuuluu kasvon mataluus, joten ei sitä pitäisi liialti muuttaa tai väittää vaan korkeampia ja kapeita neniä kauniimmiksi. 

Alle laitoin linkkejä japanilaisille kauneudenhoito sivustoille, joissa voi havaita osaltaan silmäluomiin tehtäviä muutoksia, jotka osaltaan selittäisivät vähemmän aasialaisen näköisiä silmiä japanilaisilla tai näillä alla olevilla naisilla, mutta kollaasissa neljä keskellä vasemmalla on myös eurasialainen Maria Ozawa. Jälkeen kuvista sitä voi osaltaan havaita silmäluomileikkauksen tekevän silmistä suuremman näköiset. Osalla japanilaisista naisista on erikoisesti halua käyttää värikalvoja suurentavia linssejä, joten jälkeen kuvat ei aina ole vertailun kannalta täysin hyviä. Silmäluomien osalta pitäisi enemmän myös aasialaisten arvostaa aasialaisempaa ulkonäköä. Jos silmät ovat hyvin kapean näköisiä tai aiheuttavat kauneuden kannalta kielteistä ulkonäköä, niin se on varsinkin hyvä syy muuttaa silmien ulkonäköä.

Viimeisestä linkistä pääsee näkemään japanilaisen Wacoal:in omistaman Peach John:in alusvaatenäytöstä. Videossa näkyy kaksi aasialaisen näköistä juontajaa, jotka eivät puhu japanilta kuulostavaa kieltä vaan luultavasti kiinaa. Erikoisesti voi havaita mallien olevan eurooppalaisia naisia. Kauniit naiset ovat aika samankaltaisia, että voi havaita juontajilla ja eurooppalaisilla naisilla samankaltaisuutta kasvoissa. Japanin osalta on muistaakseni kerrottu kuinka aikanaan alettiin käyttämään eurooppalaisia naisia malleina, koska ei pidetty hyvänä japanilaisen naisen näyttämistä alusvaatteissa. Nykyään tilanne on toinen, että YouTubesta löytyy paljon myös videoita aasialaisista malleista. 

Mielenkiintoista olisi tietää tarkemmin syyt aasialaisten halulle käyttää eurooppalaisia naisia malleina. Onhan tätä tullut ennenkin ihmeteltyä, mutta olen unohtanut monet syyt, joten katselin Google Scholarista kirjoituksia tähän liittyen. Yleisemmin väitetään malleina käytettävien eurooppalaisten naisten edustavan kehittyneitä, nykyaikaisia, varakkaita länsimaita ja korkeaa sosiaalista asemaa. Tutkimusten perusteella länsimaalaiset yritykset markkinoivat Aasiassa paljonkin tuotteitaan käyttämällä länsimaalaisia naisia tai kyse on vaan samojen mallien käyttämisestä kuin länsimaissa. Aasialaiset voivat myös antaa vaikutelman, että tuotteet ovat jotenkin länsimaalaisia ja laadukkaita eurooppalaisen mallin perusteella. Kaikenlaisia syitä on varmaan, mutta muutamia syitä voi lukea tästä linkistä.