13. heinäkuuta 2016

Kolumbialaisia malleja, kuuma äiti, seksiobjekti, UV-säteilyn vaarat, kasvojen tasapaino ja aasialainen kauneus

Katselin kolumbialaiselta Denunciando keskustelupalstalta, että löytyisikö edellisessä kirjoituksessa mainitusta Lina Posadasta kuvia ja kyllä löytyi, mutta samalla myös muitakin paikallisia malleja. Ensimmäisessä kuvassa voi nähdä mallin olevan raskaana, joka tuo mieleen monien naisten huolet ja syytökset siitä kuinka vauvan synnyttäminen on vaikuttanut kielteisesti vartalon ulkonäköön.

Tämä on tietenkin harmillista, että tällaisia huolia on naisilla, joka varmaan vähentää joidenkin naisten halua saada biologisia lapsia. Tästä huolimatta on paljon naisia, jotka pystyvät palauttamaan vartalon pitkälti alkuperäisen näköiseksi, mutta tämä taitaa riippua paljon naisista, että millaiset ovat rinnat ja kuinka helposti saa vartalon muutettua ennen raskaaksi tulon näköiseksi.

Julkkiksille ja malleille on tietenkin pakko kaikin keinoin yrittää palauttaa vartalo kauniina pidetyksi, että Lina Posada on varmaan myös kovasti voimistellut. Monilla julkkiksilla on myös palvelijoita, että voi jättää vauvat muiden hoidettavaksi.

Sitten käyttää vapautunut aika kuntoiluun ja kauneushoitoloissa käyntiin samalla aiheuttaen tavallisille naisille ulkonäköhuolia. Eipä eurooppalaisen naisen vartalon tarvitse tällaiselta näyttää, että tämä on tällaista erikoista latinoiden tai kolumbialaisten kauneusihannetta, jossa naiset näyttävät jokseenkin lihaksikkailta.

Alimmissa kuvissa voi havaita Linan kanssa Paola Cañas:in, jolla näyttäisi olevan intiaanimaista ulkonäköä, jota tietenkin ilmenee enemmän ja vähemmän latinoilla. Kolumbiassa myös asuu mustia afrikkalaisia ja tietenkin jonkinlaisia sekoituksia, joiden ulkonäöstä voi afrikkalaisen taustan tunnistaa, jota en näillä naisilla selvästi havaitse.

Sehän on monissa maissa sillä tavalla, että mustat luokitellaan omaksi ryhmäksi, koska näyttävät erilaisilta kuin mestitsit tai selvästi sekarotuiset, mutta tämä pätee myös eurooppalaisiin tai valkoisiin. Sitä on myös tutkijoita, jotka tykkäävät tutkia esim. afromeksikolaisia ja heidän tunnistamisessa auttaa osaltaan musta afrikkalainen ulkonäkö, joka poikkeaa meksikolaisten yleisestä mestitsi ulkonäöstä.

The first aim of this study was to create a working definition of “hot mom” by examining women’s’ perceptions of “hot moms” and the qualifications they believe are required to be one. There were 66 responses to the question, “What do you consider a hot mom?” After carefully reading through each response, we identified six main themes that best captured the variety of answers. The highest-ranking theme, present in 45.5% of all answers, was “Physical Appearance.” 
The most common answers within that theme were “being skinny” or “being thin” followed by “having a nice body.” Women emphasized the idea that being a hot mom involves having an attractive body that does not show signs of ever having had children. A good example of this type of response is, “I guess a mom who looks like she never had a baby. Thin, with a flat tummy, toned.”
Lähde - Lähde - Lähde - Mommy makeover - Katso video - Lina Vanegas

Yllä kuvissa esiteltiin osaltaan kolumbialaisen Babalun bikineitä. Olen paljonkin esitellyt kolumbialaisia alusvaatteita, mutta tietenkin siellä tehdään ja suunnitellaan myös farkkuja, uimapukuja ja kaikenlaisia muita vaatteita.

Babalun etusivua ja tämän vuoden kuvastoa katsoessa huomasin kuinka miesten alushousuja esiteltiin käyttämällä tietenkin miestä mallina, mutta osassa kuvissa näkyy nainen. Tästä tuli mieleen kuinka miehille suunnatussa mainonnassa näkyy usein naisia vaikka nainen ei varsinaisesti tuotteeseen liittyisi.

Tutkijat ovat varsinkin kritisoineet naisen seksuaalistamista tai seksiobjektina olemista. Kyllä sitä voi ymmärtää, että seksikkään tai kauniin naisen avulla mainokselle voidaan saada miehiltä enemmän huomiota, mutta eipä tämä lopulta mukavalta näytä, jos naista tällä tavalla käytetään mainonnassa.

En tässä kuitenkaan lopulta kritisoi naisen näkymistä alla olevissa kuvissa, mutta miehille suunnatussa mainonnassa voi esim. näkyä naisen rinnat vaikka mainostetaan olutta. Eipä naisen rinnoissa pitäisi mitään vikaa olla, mutta länsimaissa kuitenkin naisen rinnat nähdään seksikkäinä, joten rintojen esittämiseen on olemassa monia syitä.

Onhan tämä alla oleva mies ilman paitaa lihaksikkaiden rintojen näkyessä, jonka takia voisi kuvitella monen naisen näkevän tämän miehen seksikkäänä, joten pitäisikö miehellä olla paita päällä samaan tapaan kuin naiset eivät esittele yleensä kuvissaan rintojaan.

Tällä miehellä voi myös havaita sukupuolielimen kohdalla kohoumaa, että naiset varmaan sitäkin kiinnostuneena vähän ujostuen katsovat. Tutkijat ovat väittäneet, että naiset eivät samassa määrin uskalla tuoda tuntemuksiaan esille liittyen miehen seksikkääseen ulkonäköön, koska siihen on perinteisesti suhtauduttu kielteisesti, mutta tämän päivän nainen alkaa olla jokseenkin erilainen, että seksikaupatkin alkaa olla pitkälti naisille suunnattuja dildoja, hierontalaitteita ja alusvaatteita täynnä.

Tässä on ollut juttua ihonväristä, että mies taitaa olla vähän tummempi, joten tämä taitaa miellyttää monia naisia. Pitäisi tutkimuksista tarkistaa millaisesta ulkonäöstä miehellä naiset tykkäävät, mutta muistaakseni sopiva lihaksikkuus miellyttää ja kasvot eivät saisi olla liian maskuliiniset, joten kaipa tämän miehen ulkonäkö miellyttää hyvin monia naisia.

Tässä voi myös huomata kuinka miehellä on kasvoissa samankaltaisuutta verrattuna naiseen, mutta se johtuu osaltaan siitä, että komeat miehet ovat kasvoiltaan samankaltaisia kuin kauniit naiset sillä erolla, että miehellä on maskuliinisemmat kasvot esim. suurempi näyttävä nenä ja leuka.

Naisilla on tietenkin erilaisia mieltymyksiä, että eipä tässä tarvitse suuresti pelästyä vaikka eipä miehellä vähän lihaksikkaasta vartalosta olisi haittaa verrattuna suureen mahaan. Olen tässä myös sellaista ajatellut, että miesten pitäisi myös miettiä enemmän omaa ulkonäköä, jos samaan aikaan vaativat naiselta kauneutta.


Lähde - Sex in Women’s Magazine Advertising - Women sex objects

Tutkin lisää Denunciando keskustelupalstalta löytyviä kuvia, että tuolla sivustolla näyttää olevan naisista kuvien katselu hyvin suosittua. Tätä tietenkin miehet tykkäävät hyvin paljon tehdä verrattuna naisiin, että naiset taitavat enemmän katsella muita naisia esikuvina tai ulkonäköhuolten aiheuttajina.

Alla olisi otsikon perusteella kuvia Swimsuit USA International Model Search tilaisuuteen menevistä naisista, joista osalla voi nähdä rintojen olevan osittain esillä ja niitä myös tarkoituksella esitellään. Ihmisillä taitaa katse suuntautua myös naisen alapäähän ja samalla voi havaita yhdellä näkyvän varsinkin miehiä kiinnostavaa.

Yleensä tällaiset kuvat sensuroidaan tai en oikeastaan tiedä kuinka paljon alapäätä kehdataan esitellä viihdesivustoilla, mutta eipä naisen alapää yleensä ole niin suuresti esillä kuin miehillä. Näitä naisia katsoessa voi taas huomata tyypillistä ulkonäköä, jota taitaa yleensä näkyä seksikkäillä naisilla esim. hiusten ollen pitkiä, nenän kapean korkeita ja pieniä, mutta muutenkin näillä naisilla näyttää olevan sirot kasvot.

Nenät on naisilla erikoisen kapeita, että osa on varmaan käynyt nenäleikkauksessa, eikä rinnatkaan näytä kaikilla aidoilta. Onko tämä sitten hyvä asia, jos länsimaissa tai Yhdysvalloissa osaltaan ylistetään kauneusleikkauksissa käyneitä naisia aiheuttaen naisille turhiakin haluja muuttaa rintojen ulkonäköä.

Valitsin nämä kuvat myös sen takia, että naisilla myös omasta tahdosta ilmenee halua olla seksiobjekti tai tuoda seksikästä ulkonäköä esille, jota monet tutkijat tykkäävät kritisoida. Nuorille tytöille tämä taitaa olla huono asia, jos saavat vääränlaisia vaikutteita.

Tämä on vaikea asia, että länsimaalainen nainen on tänä päivänä vapaa tekemään kaikenlaista, jonka takia osa naisista haluaa esitellä paljonkin seksikästä vartaloaan tai olla pornotähtiä, strippareita, prostituoituja vaikka olisi mahdollisuus tehdä jotain muuta työtä.

Tietenkin köyhemmissä maissa tilanne on huonompi, mutta toivottavasti esim. Thaimaassa elintaso kasvaa ja thai naisia ei nykyisellä tavalla enää tunneta osaltaan seksityöläisinä vaan mukavina kauniina naisina. Se olisi tietenkin viranomaisten tehtävä huolehtia, että millaista turismia maahan sallitaan.


Lähde Russian Mother Demands Free Plastic Surgery For 'Ugly' Daughter

Seksikkäitä naisia voi olla mukava katsella tai miten nuo yllä olevat jokainen näkee. Kuitenkin alla olisi huippumalli Miranda Kerr tuoreessa Brasiliassa julkaistussa Elle:ssä, mutta voihan näitä kuvia muiden maiden lehdissä esitellä, koska säästää rahaa.

Edellisessä kirjoituksessa erikoisesti nuori korealainen nainen halusi näyttää Mirandalta, mutta olisiko tällä 33-vuotiaalla mukavaa söpöä nuorekasta ulkonäköä. Olisiko Miranda monelle naiselle parempi esikuva kuin nuo yllä olevat naiset ja tietenkin tällainen ulkonäkö miellyttää monia miehiä vaikka osa tykkääkin enemmän yllä olevista naisista.

Kuinka paljon mahtaa Miranda tykätä australialaisena ruskettamisesta, koska se on siellä hyvin suosittua voimakkaasta UV-säteilystä huolimatta. Yllä olevat naiset vaikuttivat vähän ruskettuneilta, että jos Miranda välttelee enemmän UV-säteilyä pysyy hän kauniimman näköisenä tasaisemman ihonvärin ja nuorekkaamman vähemmän ryppyisen ihon takia.


Nähtävästi Miranda on ollut Kiinan maaliskuun Elle:ssä ja tässä voikin nähdä sanotaanko seksikkäämpiä tai naisellisempia kuvia, jos yllä oli enemmän nuorekasta kilttiä tyttömäisyyttä. Näin se tietenkin on, että naiset voivat pukeutumisella ja meikkaamisella paljonkin vaikuttaa ulkonäköön.

Tutkimuksissa on näitä länsimaalaisia aikakauslehtiä kritisoitu, koska niissä näkyy liiankin paljon eurooppalaisia naisia. Toisaalta kyllä aasialaisilla sivustoilla aasialaiset kaunottaret ovat suuresti esillä, että ei tämä suuri ongelma ole vaikka varmaan osaltaan säästösyistä samoja kuvia esitellään ympäri maailmaa vaikka alla olevat kuvat on varmaan tehty Kiinan Elleä varten, mutta näitäkin voi varmaan muissa lehdissä esitellä.

Sitä on ollut myös juttua kuinka naistenlehdissä voidaan havaita seksikkäitä kuvia, että näkyy rintoja ja kaikkea muuta, jota voisi enemmän esitellä miestenlehdissä. Yksi tutkija taisi selittää tätä sillä tavalla, että naistenlehdet osaltaan kertovat naisille, millä tavalla voi olla seksikäs, että eivät naiset kuvia katso samalla tavalla kuin miehet vaan ottavat mallia.


Lähde - Lähde - Sexual attraction

Denunciando sivustolta tuli vastaan kuvia Carrie Underwood:sta ruskettamassa kavereiden kanssa suurella veneellä. Katselin samalla suomalaisille suunnattujen matkatoimistojen sivuja ja poimin alle muutaman kuvan.

Yllä olevissa kuvissa voi myönteisesti havaita laitettavan aurinkosuojavoidetta ja kuvien perusteella sitä tekee Carrie, joka laittaa myös miehelle voidetta. Nähtävästi miehillä on hyvin vaaleat tai huonosti ruskettuvat ihot ja nykyään alkaa myös olla erikoinen tilanne, että naiset voivat olla ruskeampia vaikka perinteisesti naisen on pitänyt olla vaaleampi kuin mies.

Eurooppalaisilla iho ruskettuu monella tavalla, että osalla ei yhtään ja osa varmaan voi tehdä itsestään ruskean kunhan viettää paljon aikaa voimakkaassa UV-säteilyssä. Tämä vaaleaihoisten halu ruskettaa ei kuitenkaan ole hyvä asia.

Muistaakseni yksi tutkija on tuonut solariumin osalta esille sen olevan myönteisen mainonnan takia tämän päivän tupakka. Viranomaiset eivät ole vielä monissa maissa älynneet kieltää solariumia vaikka näin on jo tehty Australiassa osaltaan melanomaan kuolleen Clare Oliver:in takia.

Täytyisi kuitenkin ymmärtää, että liiallinen UV-säteily ja Auringon paahteessa oleskelu ei ole hyvä asia ja naisen kauneuden kannalta sillä on pitkällä aika välillä karuja vaikutuksia.

Alimmassa kuvassa voi nähdä miehen olevan jokseenkin oranssimainen, että tällaisesta ihonväristä taitaa osa ihmisistä tykätä ja naisella voisi sanoa olevan perinteistä eurooppalaista feminiinistä ihonväriä, että on mieheen verrattuna vaaleampi, mutta eipä tämän naisen kannattaisi liialti nauttia Auringon kuumottavasta tunteesta.


Lähde - Lähde - Lähde - Tanning dependence - Sunscreen - UV-indeksi

Etsin kolumbialaisia uimapukuja tuottavia yrityksiä, mutta tietenkin osalla on myös myynnissä alusvaatteita. Irgus uimapukujen tämän vuoden kuvastosta innostuin poimimaan paljon kuvia, koska malli näyttää niissä kauniilta tai myös syynä voi olla hyvä valokuvaaja, mutta tämä on lopulta jokaisen omaa näkemystä.

Näitä kuvia valitessa yritän samalla esitellä naisen vartaloa ja kasvoja monesta suunnasta, että voi havaita vyötärön olevan naisellisesti kapeampi verrattuna leveämpään lantioon. Rinnoissakin on sopivasti näyttävyyttä, että tämä asia huolestuttaa pienemmät rinnat omaavia naisia, mutta eipä tänä päivänä voi olla varma rintojen aitoudesta.

Tämänkin naisen kasvoja voi verratta vaikka ylempänä olleisiin seksikkäisiin naisiin, niin silloin voi paremmin havainnoida ulkonäöllisiä eroja. Kuitenkin tälläkin naisella voi havaita kasvon osien olevan pituudeltaan samanlaisia ja nenän sijaitsevan silmien välillä.


Lähde - Mar de Rosas - Agua Bendita - AlmaMia - Lina - Catalina - Video

En ole jaksanut tutkia kaikkien mallien nimiä, mutta ne usein mainitaan tuotemerkin Instagram sivuilla. Yksi tapa löytää tietoa mallista on käyttää Googlen kuvahakua, mutta katsoin suoraan Denunciando sivustolta ja kävi ilmi yllä olevan mallin olevan kasvojen perusteella nimeltään Catalina Valencia ellei sitten ole olemassa joku samannäköinen malli esim. sisko. Aiemmin mainitsemani Lina Posada oli vuonna 2013 mallina Irgus uimapuvuille.

Katselin vielä kolumbialaisia farkkuja tuottavien yritysten sivuja, joista alle poimin kuvia Love Me Jeans vaatemerkin sivuilta. Eipä kaikilla sivuilla mallit vaikuta erityisen kauniilta, mutta tämä on lopulta kolumbialaisten oma asia päättää millaisesta ulkonäöstä tykkäävät. Kuitenkin Love Me farkkujen mallit vaikuttavat kauniilta.

Kauneus on lopulta katsojan silmissä, mutta yritän tässä koko ajan tarkastella naisten ulkonäköä kuinka hyvin se vastaa kauneustutkimusten havaintoja miesten yleisistä mieltymyksistä. Kuitenkin naisen kauneudessa on kyse kokonaisuudesta, jonka takia voin laittaa merkille kuinka jollain kauniina pidetyllä naisella on kapea lantio vaikka kauneustutkimusten perusteella vyötärön ja lantion suhteen tulisi olla noin 0,7.

Miehet eivät varmaan laita tätä yleisesti merkille, koska nainen näyttää muuten kauniilta tai lantion leveydellä ei aina ole merkitystä, jos tykkää enemmän tyttömäisestä vartalosta. Tästä syystä naisten ei tarvitse liialti stressailla ulkonäköään, koska on miehiä, jotka tykkäävät esim. pienistä rinnoista ja pienestä takapuolesta.

Se olisi kuitenkin hyvä, jos naiset itse ilman suuria vaikutteita julkkiksilta, medialta ja muilta päättäisivät, miltä haluavat näyttää ollako esim. barbiemainen vai kurvikas nainen, mutta tätä halua jossain määrin rajoittaa vartalo vaikka tietenkin kauneusleikkauksilla voi tehdä monenlaisia muutoksia ulkonäköön.



Lähde - “Digitized Dysmorphia” of the female body - Huaban - Human Barbie

Löysin espanjankielisestä nenäleikkauksia käsittelevästä kirjasta mielenkiintoisia kuvia vaikka espanjaa on vaikeaa ymmärtää. Kuitenkin kuvien perusteella ensimmäisessä kuvassa voi nähdä hyvin näyttävät tasapainoiset eurooppalaiset kasvot naisella, että tällaisia kasvoja taidetaan paljonkin tykätä käyttää länsimaalaisessa muodissa.

Oikealla olevassa kuvassa voi havainnoida monia ulkonäköä rumentavia tekijöitä. Ensimmäisen rivin rumuudesta voi olla montaa mieltä, mutta naisella olisi hyvä, jos otsa ei menisi usein miehille tyypillisesti taaksepäin, jonka voi havaita vasemmassa kuvassa. Keskimmäisissä kuvissa esitellään samaa kuvaa, jota pidetään kauniina ja tasapainoisena.

Kuitenkin oikeassa kuvassa voi havaita otsan olevan pyöristynyt ja vähän eteenpäin työntyvä, että tällaista ulkonäköä ilmenee varsinkin vauvoilla ja mustilla, eikä sitä välttämättä voi sanoa huonoksi, mutta toisaalta tasapainon kannalta otsaa voisi siirtää taaksepäin vaikka muuten pyöristyneisyys otsassa ei ole huono asia, mutta se riippuu myös etnisistä ryhmistä millaisesta otsan muodosta tykätään.

Röntgenkuvista olisi helpompaa sanoa, mutta seuraavalla rivillä vasemmalla näyttäisi olevan ongelmana alaleuan eteenpäin työntyminen ja purentavika tai malocclusion class 3. Alaleuka ei saisi tällä tavalla työntyä eteenpäin, koska se ei ole ihmisille normaalia ja alahampaat eivät saa olla edessä verrattuna ylähampaisiin. Tässä voi myös havaita olevan epätasapainoa verrattuna kasvon yläosaan ja naisella varsinkaan ei saisi olla leukavuutta.

Keskimmäisessä kuvassa voi havaita sivuprofiilin olevan oikein hyvä, mutta oikealla taas näyttäisi olevan mahdollisesti pienenä ongelmana alikehittynyt alaleuka, leuanpää ja malocclusion class 2. Alahampaat ovat todennäköisesti liian takana verrattuna ylähampaisiin. Kasvon tasapainon ja hyvän purennan kannalta alaleukaa ja leuanpäätä tulee siirtää vähän eteenpäin.

Alimmaisella rivillä on tehty vasemmassa kuvassa nenästä vanhalta ja noita-akkamaiselta näyttävä, koska ikääntyessä tahtoo ihmisillä kaikki valua alaspäin. Kuitenkin joillakin etnisillä ryhmillä tällaisen nenän voi sanoa olevan ongelma. Sitä ilmenee varsinkin Lähi-idässä ja Iranissa, että se on tietenkin näiden maiden ihmisten tehtävä osata arvostaa tällaista tai suurempaa nenää, mutta eipä sitä eurooppalaisesta näkökulmasta voi sanoa kauniiksi ja feminiiniseksi.

Viimeisessä kuvassa voi nähdä nenän pidetyn samanlaisena kuin vasemmassa kuvassa, mutta nenän näyttävyyttä on lisätty tekemällä otsasta enemmän taaksepäin kallistuvan ja alaleuasta alikehittyneen. Kun tehdään nenäleikkauksia tulee myös huomioida muita tekijöitä kasvossa, että auttaisiko esim. leuanpään eteenpäin työntäminen tasapainottamaan kasvoja ja antamaan pienemmän vaikutelman nenän koosta.

Alimmassa kuvassa voi nähdä kuinka naisen nenästä tehtiin pienempi tai matalampi, mutta edelleenkin hänellä näyttää olevan ongelmana alikehittynyt alaleuka. Tätä voidaan yrittää korjata tekemällä leuanpäästä suurempi, mutta toisaalta tässä voidaan tarvita myös hammasoikojaa tai leukakirurgia. Ei välttämättä pienempi leuanpää ole huono asia naisella, mutta pitäisi nähdä naisen kasvot edestä.

Tällä kuvan naisella, joka taitaa olla sama kuin ensimmäisessä kuvassa omaa tyypillisen eurooppalaisen sivuprofiilin, mutta tietenkin siinä ilmenee vaihtelua ja selvää rumuutta, josta ei sitten kaikki ihmiset tykkää. Mustilla afrikkalaisilla ja jossain määrin itäaasialaisilla tahtoo ilmetä esim. suun alueella enemmän eteenpäin työntymää, joka ei aina ole huono asia, koska ihmiset jossain määrin myös tykkäävät näyttävistä huulista.

Tämä aiheutuu monista syistä, että keskiosa on matalampi, hampaat työntyvät eteenpäin ja lisäksi suuremmat huulet lisäävät alaosan eteenpäin työntymisen vaikutelmaa. Ortodonttien tutkimukset vahvasti osoittavat, että ihmiset eivät tykkää liialti eteenpäin työtyvästä alaosasta tai hampaista, jonka takia huulten tulisi pysyä Ricketts:in leuanpään ja nenänpään välisen E-linjan takana tai lähellä sitä.

Lisäksi voisi vielä kommentoida tuota kasvojen samanpituisiin osiin jakamista esittävää kuvaa. Tuota kuvaa katsoessa on ensiksi mielenkiintoista kuinka se näyttää mieheltä. Netistä löytyy sivustoja, joissa opetaan kuinka piirretään nainen tai mies, joten voi katsoa kuinka kasvoista saadaan naiselliset tai miehekkäät. Tässä voi kuitenkin havaita leuan tai pään olevan suuren kokoinen, että tyypillisesti pienentämällä ja pyöristämällä kasvoja saa niistä enemmän naisellisemmat.

Aasiassa varsinkin tykätään tällaisia kuvia esitellä ja niissä voi usein havaita kasvojen työntyvän eteenpäin vaikka aasialaiseen ulkonäköön kuuluu yleisemmin kasvojen mataluus, mutta aasialaisilla on jossain määrin erikoinen halu tehdä kasvoista enemmän kolmiulotteiset vaikka se ei aina ole tarpeellista ja tulisi arvostaa selvästi aasialaista ulkonäköä ellei nenä ole liian lättänän näköinen.

Vaakasuunnassa jaoteltuna naisella saa olla alinosa lyhyempi verrattuna keskiosaan ja voihan ylinosa osa olla vähän lyhyempi, mutta sitä täytyy tapauskohtaisesti katsoa millaiset muutokset ulkonäköön ovat tarpeellisia, jotta näyttäisi feminiinisemmältä tai kauniimmalta.


Lähde - Malocclusion - Protrusion - Face Reduction - Chin Forward - Reduction

Kasvon keskiosasta tuli sellainen asia mieleen, että sen pituutta voi jossain määrin säädellä kulmakarvojen ylöspäin nostamisella. Kulmakarvoilla on myös vaikutusta ulkonäköön, että naisella olisi hyvä olla enemmän korkeaa kaareevuutta avaamassa silmiä suuremman ja kauniimman näköisiksi. Ikääntyessä tahtoo kasvot valua alaspäin aiheuttaen esim. väsynyttä tai vihaista ulkonäköä, joka ei ole kauneuden kannalta hyvä asia, eikä se ole hyvä asia, jos ihmiset tekevät ulkonäöstä vääränlaisia päätelmiä.

Kulmakarvojen ylöspäin siirtämisestä ja kasvojenkohutuksesta tietoa etsiessä päädyin thaimaalaisen kauneusklinikan sivuille ja sieltä löytyi mielenkiintoinen kuva, jossa näyttäisi kasvonpiirteiden perusteella olevan korealainen laulaja Nana, mutta voihan jollakin muullakin olla samaa ulkonäköä. Kuitenkin Nanan ulkonäkö ei ole vanhojen kuvien perusteella täysin aitoa, että hänellä on ollut pienemmän näköiset silmät ja matalan leveä nenä.

Tuossa kuvassa voi kuitenkin nähdä, millä tavalla kulmakarvojen sijainti vaikuttaa ulkonäköön, että varmaan oikeassa kuvassa näyttää kaikkien mielestä paremmalta. Tuo vasemmalla alla oleva nainen vaikuttaa ulkonäöltään korealaiselta ja muutenkin klinikan asiakkaista osa ei näytä olevan thaimaalaisia, mutta toisaalta tässä voi olla kyse vaan samankaltaisesta ulkonäöstä. Kuitenkin keskustelupalstojen perusteella Thaimaa on monille aasialaisille yksi kohde mennä kauneusleikkaukseen Etelä-Korean sijasta.

Näissä oikealla olevissa kuvissa voi havaita thaimaalaisia naisia, jotka halusivat omata suuremmat rinnat. Ylempi nainen kertoi olevansa malli, mutta rintojen osalta on harmittanut rintojen oleminen etäällä toisistaan, jotta syntyisi rintavako, jonka voi havaita oikealla yllä olevassa kuvassa. Muutenkin nainen halusi enemmän naisellista ulkonäköä, eikä enää käyttää rintoja suuremman näköiseksi tekeviä rintaliivejä.

Alla olevista video linkeistä voi katsella tarkemmin naisten ulkonäköä, mutta mitä kaikkea muuta nämä naiset ovat tehneet ulkonäölleen. Ainakin nenät näyttävät erikoisen korkeilta ja suorilta ollakseen luonnollisia varsinkaan thaimaalaisella. Näillä naisilla näyttää ihonvärikin olevan hyvin vaalea, että onko naiset myös vaalentaneet ihonväriä tai se voi johtua valaistuksesta.

Oikein hyvät sirot kasvot näillä kaikilla naisilla vaikka eipä aasialaista ulkonäköä pitäisi liialti muutella. Kaikilla naisilla voi havaita nenän olevan kapean korkea, mutta eihän tällainen nenä ole kaikille varsinkaan kaakkoisaasialaisille tyypillinen, joten väittämällä tällaista nenää kauniiksi aiheutetaan liialti ulkonäköhuolia, koska tulee myös arvostaa luonnollisempaa tai yleisempää ulkonäköä.


Lähde - Lähde - Video - Video 2 - Tytär ja äiti - Nana (singer)

Samainen klinikka tarjoaa myös osaltaan ihonvärin vaalentamista suonensisäisesti. Länsimaissa varsinkin julkkikset ovat viime vuosina ottaneet kaikenlaisia aineita suonensisäisesti ja voisi olettaa monen ruskeamman ihonvärin omaavan julkkis naisen käyttäneen ihonväriä vaalentavia aineita, koska tällä tavalla vaaleamman tai tasaisemman kauniin ihonvärin aikaan saaminen on helpompaa.

Tutkimusten perusteella ihonvärin vaalentaminen ja vaaleamman ihonvärin ihannointi on hyvin yleistä myös Thaimaassa, joka on valitettavaa, koska korkean UV-säteilyn maassa ihonvärin ei pitäisi olla erityisen vaalea ellei sitten suojaudu kunnolla varsinkin keskipäivän voimakkaalta UV-säteilyltä. Tällä vaalean ihonvärin ihannoinnilla varsinkin eliitin keskuudessa aiheutetaan sitten turhia ulkonäköhuolia ruskeammille thaimaalaisille.

Joku aika sitten luin kuinka thaimaalaisilla olisi ryppyisemmät ja muutenkin iäkkäämmän näköiset ihot verrattuna pohjoisessa eläviin aasialaisiin. Tähän syynä ajateltiin olevan voimakkaampi UV-säteily, mutta tänä päivänä thaimaalaiset voivat olla myös varovaisempi UV-säteilyn osalta vaikka samaan aikaan ihmettelevät eurooppalaisten omituista halua ruskettaa.

Aiemmin mainitsin yhdeksän vuotta sitten melanooman takia kuolleen australialaisen Clare Oliver:in, joka nimestä huolimatta näyttää itäaasialaiselta. Osaltaan häneen liittyen on tutkimuksissa kerrottu kuinka länsimaissa asuvat aasialaiset voivat samalla tavalla innostua ihonvärin ruskettamisesta kantaväestön vaikutuksesta johtuen vaikka esim. vanhempien synnyinmaassa Etelä-Koreassa vaalea ihonväri olisi kauneusihanteena.

Tämä voi sitten aiheuttaa tilanteen, jossa länsimaalaista aasialaista voidaan Aasiassa sanoa rumaksi tumman ihonvärin takia vaikka länsimaissa siitä enemmän tykättäisiin. Clare Oliver olisi varmaan vielä elossa, jos olisi elänyt Itä-Aasiassa, eikä olisi ottanut Australian kantaväestöltä vaikutteita omata ruskettuneempi ihonväri.

Eihän nämä syövät kaikille tule vaikka tupakoisi ja makoilisi paljonkin Auringossa, mutta elintavoilla voi vähentää syövän todennäköisyyttä, että se ei hyvältä kuulosta, jos lääkäri ilmoittaisi sairaalassa sinulla olevan mahdollisesti muutama kuukausi elinaikaa melanooman tai tupakoinnin takia.

Varmaan osalla ihmisistä elimistö ei pysty aina korjamaan tai estämään syöpää, mutta toisilla taas elimistö toimii tosi hyvin huonoista elintavoista huolimatta. Sitä voisi ajatella tässä tapahtuvan luonnonvalintaa, että niiden ihmisten määrä koko ajan lisääntyy, jotka eivät yhtä helposti saa syöpää tai muita sairauksia.

Toisaalta monet sairaudet ilmaantuvat vasta iäkkäämpinä, joten jokseenkin huonommat geenit omaavat ihmiset ehtivät lisääntymään. Sitten myös nykyinen sairauksien hoito on koko ajan hyvin tehokasta, että sen voi ajatella lisäävän huonoja geenejä tehden ihmisistä heikompia ja voihan sitä myös ajatella nykyään ilmevän paljon dysgeniaa jossain määrin sosiaaliturvan ja kauneusleikkausten takia.

The issue of Oliver’s contribution to her melanoma was raised in less than one in 10 statements (23/279). Yet, Oliver acknowledged a considerable degree of self-responsibility, saying she was “subconsciously” aware that “cancer was involved with solariums”, and describing herself as a “fanatical tanner”, compelled by traditional cultural aspirations: “it’s embedded in the Australian culture to be dark. 
It symbolises health, it symbolises just being a beautiful girl”. However, underlying this admission, Oliver had previously emphasised that she “didn’t really know the risks that [she] was exposing [her]self to” when she followed guidelines from solarium staff to tan every second day.
[...] 
It was found in the study that whitening cosmetic products could improve surface spots, wrinkles, texture and pores facial skin status. In terms of participants’ self-perceived facial skin status, there were also significant improvements in aspects of pigmented spots, rough complexion, red complexion, wrinkle and obvious pores. 
People at different age levels could feel about how the products help their facial skin in different ways. These results are relevant for cosmetic experts and dermatologists who wish to draw on scientific evidence about the benefits of cosmetic products when advising consumers about whether or not the products will improve their facial skin status.
Lähde - Lähde - Lähde - Lähde - Clare Oliver: No Tan is Worth Dying For

Tyypilliseen tapaan mielenkiintoisia kuvia löytää enemmän Instagram:sta ja Facebook:sta. Kuvia on hyvin paljon, että oli vaikeaa valita, mutta alla voi osaltaan nähdä tuoreita thaimaalaisia missejä, joilla on aika tyypillistä ulkonäköä, josta ihmiset yleisemmin tykkäävät.

Näissä kuvissa voi osaltaan nähdä thai naisilla erilaisia hiusvärejä, mutta aasialaiset naiset näkemäni perusteella pitävät yleisemmin hiuksensa mustina tai luonnollisen värisinä. Pienempi osa aasialaisista naisista kuitenkin tykkää värjätä hiuksensa ruskean erilaisiksi sävyiksi, mutta osalla voi myös havaita vaaleat hiukset.

Mitä tässä olen katsellut muiden thaimaalaisten kauneusklinikoiden sivuja, niin asiakkaista osa näyttää olevan autonäyttelymalleja, mutta varmaan osa esittelee vartaloaan esim. Thaimaan Playboy:ssa. Alimman keskellä olevan naisen osalta voi havaita aasialaisten kauneusihannetta, jossa halutaan naisen olevan hyvin laiha vaikka latinoiden keskuudessa paksummissa reisissä ei nähtäisi mitään vikaa.

Kuvien perusteella näyttää thaimaalaisilla olevan samankaltaista kauneusihannetta kuin esim. korealaisilla ja kiinalaisilla, että silmistä halutaan suuremmat, nenästä kapean korkea, jonka voi nähdä esim. laulaja Kim Wilde:llä.

Tietenkin ihonvärin halutaan olevan vaalean tasainen ja kasvojen tai leuan soikiomainen. Tällainen samankaltainen kauneusihanne on harmillinen ja hölmö, koska saahan aasialaisella naisella kasvot olla pyöreämmät, nenä matalampi ja silmien ei tarvitse olla erityisen suuret.


Lähde - Clinic Dream - The Klinique - AbsoluteBeauty - Kim Wilde

Yksi selitys aasialaisilla naisilla yleisemmin havaittaviin tummempiin hiusväreihin näyttää löytyvän myynnissä olevista hiusväreistä, jotka näyttävät olevan juuri sellaisia, joita yleensä näkee aasialaisilla naisilla. Tämä ei kuitenkaan anna vastausta kysymykseen, miksi tällaisia hiusvärejä myydään, eikö aasialaiset naiset halua olla samalla tavalla blondeja kuin monet länsimaalaiset naiset.

Yksi selitys ainakin taitaa olla siinä, että perinteisesti Aasiassa kauneusihanteena on ollut tummat tai mustat hiukset vaikka länsimaissa onkin jo tuhansia vuosia paljonkin ylistetty vaaleita hiuksia naisilla.

Olisiko tässä sitten kyse aasialaisesta kauneusihanteesta, jonka takia ei yleisemmin myydä vaaleampia värejä tai kysynnästä, että sellaisia hiusvärejä laitetaan myyntiin, joita naiset yleisemmin haluavat ja jos aasialainen nainen haluaa olla blondi ostaa hän esim. verkkokaupasta eurooppalaisille naisille myytäviä hiusvärejä vaikka onhan Japanissakin myynnissä kaikenlaisia värejä kuin vaan nämä Beautylabon hiusvärit.

Nykyään on jossain määrin tapana väittää, että tässä tapauksessa aasialainen nainen haluaa olla eurooppalainen nainen, koska värjää hiuksiaan vaaleammiksi tai tässä halussa on kyse länsimaiden vaikutuksesta.

Kyllä syitä haluille on varmasti monia, mutta kyllä aasialaiset naiset erilaisilla hiusväreillä näyttävät kauniilta ja saahan aasialainen nainen samaan tapaan värjäille hiuksia kuin eurooppalainen nainen lopulta ilman mitään väitteitä halusta olla jonkun näköinen, jos vaan omasta halusta haluaa kokeilla erilaisen hiusvärin vaikutusta ulkonäköön ja tykkää mustien hiusten sijasta punertavista tai vaaleammista hiuksista.



Nähtävästi eteläkorealainen kosmetiikkaa myyvä Etude House on vähän aikaa sitten avannut kaupan Thaimaassa, jota myös juhlistetaan korealaisilla julkkiksilla. Kuvassa voi osaltaan nähdä varsinkin aasialaisten keskuudessa tunnetun korealaisen meikkitaiteilijan Ponyn.

Länsimaissa taidetaan yleensä ajatella, että aasialaiset ottavat vaikutteita länsimaista, joka jossain määrin pitää paikkaansa. Kuitenkin Aasiassa on varsinkin Etelä-Korealla suuri vaikutus K-pop:in laulavien suurten tyttöryhmien takia ja myös korealaiset tv-sarjat ovat suosittuja monissa maissa. 

Tämä sitten helposti aiheuttaa varsinkin niille, jotka katsovat korealaisia julkkiksia ulkonäköhuolia, koska korealaisilla julkkiksilla on esim. kapean korkea nenä, mutta hyvin monella varsinkin kaakkoisaasialaisella se tahtoo usein olla ylhäältä matalampi ja alhaalta leveän tai pullean näköinen. 

Eipä monien korealaisten julkkisten ulkonäkö ole täysin aitoa, että varsinkin silmäluomi ja nenäleikkaukset ovat hyvin yleisiä, jonka epäilen meikkitaiteilija Ponyn tehneen, mutta kauniilta näyttää.



En tässä paljoakaan tutki länsimaalaista tai suomalaista kauneutta, että sitä on ollut mielenkiintoisempaa tarkastella kaukomailla ilmenevää kauneusihannetta vaikka voisi sitä tutkia enemmän millaisia naisia pidetään Euroopassa kauniina, että onhan tunnetusti Italiassa, Ranskassa ja muualla kaunottaria.

Kuitenkin tv:stä tuli yhdeltä kanavalta vastaan Tiedä ja voita ohjelma, jossa kuvan huonon laadun lisäksi laitoin merkille näyttäviä rintoja esittävän naisen, jonka nimeksi paljastui Iida Palosaari. Hänelle suuret rinnat on tehnyt Plastiikkakirurgia Fin-Est. 

En seuraa paljoakaan suomalaisia viihdesivustoja, kuten esim. Seiskaa, mutta nähtävästi Seiska valitsee joka vuosi Tähtitytön ja viime vuosina voittajien joukossa ollut aika kurvikkaita naisia, että monien hävinneiden laihempien tai pienempien naisten kannattaisi varmaan osallistua Miss Petite kilpailuun, koska lopulta naiskauneutta on monenlaista. 

Vasemmalla voi havaita uusimman voittajan ja oikealla taas Iida tyypilliseen tapaan ruskettamassa ulkomailla, että Miss Suomi kilpailijatkin taitaa olla tapana viedä lämpimiin maihin vaikka voisi viedä Etelä-Koreaan katsomaan korealaisten naisten vaaleaa ihonväriä.



Jatkoin japanilaisten sivustojen tutkimista ja kyllä sieltä tulee vastaan vaaleampia tai kultaisia hiusvärejä, mutta tietenkin myynnissä olevat hiusvärit eivät ole yleisemmin vaaleita. Näyttää myös siltä, että erilaisia hiusvärejä markkinoidaan enemmän nuorille naisille, että iäkkäämmät aasialaiset naiset taitavat yleisemmin ostaa tummempia värejä ja värjätä harmaantuvia hiuksia.

Japanilaisilla sivuilla näkyy aika paljon söpöjä kasvoja tai kyllä sitä näkee muidenkin Aasian maiden sivustoilla, mutta se selittyy näillä aasialaisilla kasvonpiirteillä, jota taitaa lisätä silmäluomileikkaukset, jotka ovat hyvin suosittuja Japanissa. Japanissa varsinkin tykätään söpöilystä, mutta toisaalta voi myös nähdä aikuisempaa japanilaista kauneutta malleilla tai muutenkin kuvissa.