19. kesäkuuta 2015

Kaunis vartalo, ikääntymisen näkyminen ihossa, kasvon osien harmonia ja ihmisryhmien ulkonäöllisistä eroista

Olen tainnut tämän alla olevan kuvan joskus esitellä, mutta se tuli uudelleen vastaan korealaisen JW Plastic Surgery:n Facebook sivuilta ja kun edellisen kirjoituksen otsikossa luki naisten näkemyksiä kauneudesta, niin ajattelin laittaa uudelleen näytille.

Kuvassa olevien naisten nimien ja ulkonäön perusteella voi päätellä länsimaalaisten tai eurooppalaistaustaisten tuovan esille näkemyksiä, koska aasialaisten olettaisi tykkäävän enemmän aasialaisemmasta ulkonäöstä ja mustien enemmän afrikkalaiselta näyttävästä, joten tässä näkyy myös samankaltaisesta ulkonäöstä tykkääminen vaikka joku eurooppalainen on voinut ehdottaa aasialaista tai mustaa naista.

Tässä alla olevassa kuvassa voi mielenkiintoisesti havaita kuinka miesten ja naisten näkemykset ainakin keskimäärin eroavat koskien kurvikkuutta tai painoa, että miehet tykkäävät vähän paksummasta vartalosta ja naiset vastaavasti laihemmasta, joka on muistaakseni havaittu myös jossain tutkimuksessa.

Naisten näkemykset taitavat johtua naistenlehdistä ja muodista, jossa tykätään paljonkin käyttää laihan näköisiä naisia, kun taas miehillä taitaa pitkälti aivot määrätä kurvikkaamman vartalon olevan seksikkään näköinen ja täten myös hedelmällisempi kunhan ei ole ylipainoinen, josta ainakaan länsimaalaiset miehet eivät näytä yleisesti tykkäävän.

Näitä naisia katsoessa ei pidä luulla, että naisten pitäisi näiltä näyttää ollakseen kauniita. Jos kuitenkin tarkastellaan miesten tykkäämää oikeaa naista, niin siinä voidaan havaita pitkät sääret, selvästi leveä lantio verrattuna vyötäröön, suuret rinnat, vaalea ihonväri ja pitkät hiukset, josta kauneustutkimusten mukaan tykätään yleisemmin ainakin länsimaissa. Eihän naisen kasvoissakaan vikaa ole, mutta tietenkin kasvojen osalta naiset voivat olla myös erilaisia vaikkei naisella esim. nenä ja leuka saa olla huomattavan suuria.


Lähde - Lähde
European women fashion models will tend to be more noticeable to most men whose brains attune them to breasts, hips and related cues to femininity, very well causing them to more negatively evaluate European women models than East Asian women models for lacking femininity.
Lähde - The importance of femininity to beauty in women

There are additional changes in facial features related to sex hormones; these changes are addressed after controlling for size: the eyebrows are thicker and placed lower on the face, i.e., closer to the eyes, in males; the face is broader in the female; the distance between the eyes is greater in the female; and the chin is longer and squared in the male (Fig 7a).
In Fig 7b, the middle column represents the male-female average (northwest Europeans); the left and right columns represent equal displacements in the male and female direction, respectively.   The differences between the left and right columns represent an approximately three-fold exaggeration of average male-female differences.
 Lähde


Lähde


Lähde

SoYoung sivustolta tuli uudelleen vastaan kuva, jonka olen tainnut joskus esitellä, jossa taidetaan esitellä, miltä Barbie näyttää ilman meikkiä ja iäkkäämpänä. Tietenkin Barbiella on jo paljonkin ikää, mutta karusti ei taida moni lapsi haluta leikkiä vasemmalla nukella, mutta tätä voi aina tutkia.

Monien tutkimusten mukaan meikkaamisesta on hyötyä, mutta on myös tuotu esille kuinka ei saisi liialti meikata. Tutkimusten mukaan ainakin merkittävä tekijä kauneudessa on tasaisen värinen valoisa rypytön iho, jolle tahtoo ikääntyessä tapahtua rumentavia muutoksia varsinkin Auringon takia. Lisäksi kasvojen iho tahtoo ikääntyessä valua alaspäin ja lässähtää, jonka takia ulkonäköä voidaan nuorentaa kasvojenkohotuksella.


Lähde
Täyteläisyyden vähenemiseen liittyvä kasvonpiirteiden veltostuminen ja löystyminen antaa kasvoille negatiivisen, alakuloisen tai väsyneen ilmeen. Tämä voi puolestaan johtaa vääriin tulkintoihin tai oletuksiin ihmisen mielialasta tai asenteesta.
Lähde - Ikääntymisen ensimmäiset merkit: Oletko huomannut näitä?

Löysin Googlen kuvahaun avulla yllä olevasta barbie kuvasta puhtaan ilman SoYoung vesileimaa, mutta samalla Google löytää kaikenlaisia muita mielenkiintoisia kuvia. Alla voi havaita kuinka ihmisellä voi oikeasti olla hyvin barbiemaiset kasvot vaikkei naisen täysin barbielta tarvitse näyttää ollakseen kaunis, että esim. aasialaisilla naisilla saa olla pienemmät silmät.

Monilla nuorilla aasialaisilla naisilla näyttää kuitenkin olevan erikoinen halu omata huomattavan suuret silmät, että sen takia moni eurooppalainen alkaa silmien osalta näyttämään aasialaiselta, koska silmät eivät ole yhtä suuret, jos kerta yleensä ajatellaan itäaasialaisilla olevan pienemmät silmät.


Lähde


Lähde

Alla voi myös havainnollistaa kuinka ihon ulkonäkö vaikuttaa nuorekkuuteen ja kauneuteen. En tiedä kumpi on muokattu kuva, että onko vasempaan lisätty maksaläiskät ja harakanvarpaat vai onko oikeaa kuvaa muokattu.

Tällaista kuvan muokkaamista tapahtuu paljonkin julkkisten ja mallien osalta vaikka nykyään media tykkää myös tarkoituksella ottaa julkkiksista rumempia kuvia ja esitellä niitä, että millaiselta hirviöltä julkkis näyttää ilman meikkiä.

Tällaista kuvien muokkaamista tekevät nykyään myös tavalliset naiset ja mustien naisten osalta on kerrottu heidän usein vaalentavan ihonväriä Instragram:iin ja Facebook:iin laittamien kuvien osalta.



Lähde
Chinese women perceived the Chinese faces as younger after the manipulation of dark spots than after the reduction in wrinkles/sagging, whereas they perceived the Caucasian faces as the youngest after the manipulation of wrinkles/sagging. Interestingly, Chinese women evaluated faces with reduced dark spots as being the most attractive whatever the origin of the face. The manipulation of dark circles contributed to making Caucasian and Chinese faces being perceived younger and more attractive than the original faces, although the effect was less pronounced than for the two other types of manipulation.
Lähde - Tasaisempi iho Fraxel-laserhoidolla

Aina välillä esittelen tällaisia kuvia, joista voi helposti havaita ulkonäössä olevan ennen kuvassa rumuutta ja muutenkin ongelmia. Kuitenkaan ei pidä luulla aasialaisilla yleisemmin olevan tällaista ulkonäköä, mutta nähtävästi hänellä on ollut yhtenä ongelmana alaleuan eteenpäin työntyminen, joka aiheuttaa rumuutta, mutta onhan siitä haittaa, jos hampaat sijoittuvat väärin suussa.

Yksi syy tällaisen ulkonäön rumuuteen on siinä, että se poikkeaa normaalista, koska kauneudessa on myös kyse ihmisten keskimääräisestä ulkonäöstä, mutta tämän lisäksi tutkimusten perusteella ihmiset eivät näytä tykkäävän prognatismista vaan sivusta katsottuna kasvojen tulisi olla suurin piirtein suorat vaikka huulet saavat vähän työntyä eteenpäin, josta varsinkin mustat näyttävät tykkäävän, mutta hekään eivät tykkää huomattavasta prognatismista vaikka se on monille mustille tyypillistä ulkonäköä.

Naisen kannalta leuan tulisi olla aika siro, joten leuan eteenpäin ja alaspäin työntyminen on kielteistä, koska se näyttää maskuliiniselta, alkukantaiselta tai miten jokainen haluaa kuvailla ennen kuvassa näkyvää ilmettä.

Naisella on nähtävästi nenän korkeutta lisätty ja silmiä suurennettu, joiden voidaan sanoa olevan eurokeskisiä muutoksia, mutta tällä tavalla saadaan tehtyä kasvoista kolmiulotteiset ja silmistä näyttävät. Kuvassa voi myös havaita naisen ihonvärin vaalentuneen valoisaksi, josta aasialaiset näyttävät tykkäävän, mutta kyse voi myös olla kuvankäsittelystä.


Lähde - [렛미인2] 양말팔이소녀


Lähde


Lähde

Alla olevalla naisella voi havaita olleen hyvät kasvot, mutta aasialaiset eivät näytä tykkäävän tällaisesta kasvojen mataluudesta vaan haluavat kasvoihin nenän avulla kolmiulotteisuutta, mutta toisaalta aasialaisten pitäisi kuitenkin osata myös arvostaa tällaista matalampaa ulkonäköä, eikä liialti muutella ulkonäköä.

Tällä naisella näyttäisi olleen jo ennen kuvassa kaunis Ricketts E-linjan mukainen suu, jossa nenän ja leuanpään välille vedetty viiva ei saisi koskettaa huulia, mutta kasvojen voi muutenkin havaita olleen suorat otsan ja leuanpään välillä vaikka eurooppalainen laittaa tietenkin merkille kasvojen omituisen mataluuden varsinkin nenän kohdalla.

Tässä kuvassa voi myös havaita silmien muuttuneen näyttäviksi ja ihonvärin vaaleammaksi, mutta kyllä sitä voi sanoa naisen näyttävän nyt kauniimmalta, että voi kai alkaa malliksi ellei sitten pituus vähän estä.


Lähde

For the non-orthodontist the “E” plane assessment is also valuable. In general the closer the lips are to the “E” plane the more dominate the teeth and lips will appear, the farther behind the “E” plane the lips are, the more dominate the nose and chin appear.
Lähde

Rahotep is painted a reddish-brown color, while Nofret is shown a creamy white. This color difference between husbands and wives is called 'canonical' by Egyptologists because it show repeatedly in wall decorations and other statuary throughout Egypt. No one knows the reason. (By using the word 'canonical' scholars give dignity to something they do not understand.) The painted colors were stylized according to artistic standards; the paints do not reflect their actual colors. 
Their anatomical features, and probable true colors, would easily make them citizens of modern Europe or North America. They could walk our streets as white people without a second glance.
Lähde - Facial contrast and femininity - Facial color and sex recognition


Lähde - How to Draw a Face- Basic Proportions

Löytyi viime vuonna julkaistu tutkimus, jota en muista nähneeni vaikka olen samanlaisia tutkimuksia etsinyt koskien geenien vaikutusta ulkonäköön ja populaatioiden välillä havaittavia ulkonäöllisiä eroja. Muistaakseni afrikkalaisia ja eurooppalaisia koskevassa tutkimuksessa havaittiin 3D-kuvauksella ulkonäöllisiä eroja olevan varsinkin suun alueella ja nenässä. Tämän tietenkin voi laittaa omin silmin merkille, että monilla mustilla tahtoo olla näkyvämpi eteenpäin työntyvä suu ja matalampi nenä.

Tässä tutkimuksessa havaitaan eurooppalaisten ja kiinalaisten välillä esiintyvän nenässä tai muutenkin kallonmuodossa eroa, jonka voi havaita omin silmin, että aasialaisilla on yleisemmin matala kasvojen keskiosa, kun taas eurooppalaisilla tämä alue työntyy eteenpäin, jonka seurauksena nenä on korkea ja silmät ovat sanotaanko turvallisesti kuopassa. Uiguurien osalta heidän havaitaan olevan ulkonäöllisesti eurooppalaisten ja kiinalaisten välillä, joka ei olisi ihme, jos kerta uiguurit ovat eurasialaisia.
Interestingly, Uyghur individuals lie almost exactly in the middle between Europeans and Han Chinese. The extreme forms indicate that the main changes along PCwg3 involve the prominent nasal ridge in Europeans (PCwg3−) compared with the recessive nose dorsum in the East Asians (PCwg3+, Fig. 4B). Furthermore, the East Asian nose (PCwg3+) has a much broader nasal base compared with that of Europeans (PCwg3−). 
[...] 
Similarly, the highest differentiation signals in the brow area correspond to the larger, more prominent brow ridges in Europeans (+3SD) compared with their relatively flatter shape in Han Chinese (−3SD), which also contribute to differences in eye socket depth (SOM, Fig. S11). For cheeks, the differentiation seems to mainly reflect the wider distance and more upwards/outwards prominence of the cheeks in Europeans (−3SD) compared with the flatter cheek shapes in Han Chinese (+3SD) (SOM, Fig. S9)
[...]

In addition to natural selection, sexual selection may also have played a major role in shaping inter-population variation in the human face. Selective mate choice based on facial appearance in humans is well documented as a universal condition in global populations (Wells et al., 2009).
Lähde - Admixture in Uyghurs (again) - On Tocharian origins

Eurooppalaisille tyypilliseen ulkonäköön liittyen alla voi havaita kolme naista, joilla on oikeassa kuvassa nenän ja kasvojen keskiosan kokoa muutettu pienemmäksi, jonka seurauksena varmaan kaikki näkevät nämä muokatut kuvat rumina. Tämä kertoo osaltaan siitä, että ihmiset tykkäävät aika paljon samankokoisista kasvojen osista vaikka niissä saa olla pieniä eroja.

Nenän olisi hyvä olla leveydeltään yhtä suuri kuin silmien leveys ja sijaita silmien välisellä alueella. Tämän lisäksi kasvot olisi hyvä voida jakaa kolmeen pitkälti samansuuruiseen osaan lähtien leuanpäästä nenän alaosaan, josta kulmakarvoihin ja sieltä hiusrajaan.

Jos kasvojen keskiosa on huomattavan lyhyt verrattuna alaosaan näyttää helposti esim. alkukantaiselta tai maskuliiniselta, koska naisella varsinkin olisi hyvä olla kasvojen alinosa samanpituinen tai vähän lyhyempi verrattuna muihin osiin, muttei liialti, koska naisen tulee näyttää aikuiselta.

Muiden osien osalta voisi vielä todeta, että jos otsa on huomattavan korkea, niin ihmiset taitavat alkaa haukkumaan henkilöä otsavaksi tai jos se on huomattavan matala, niin matala otsaiseksi. Jos taas leuka venyy voimakkaasti alaspäin tai leuanpää venyy eteenpäin nimitellään todennäköisesti henkilöä leukavaksi ja naiselle tämä on tosi paha asia, jota voidaan kauneusleikkauksella yrittää korjata, jos vaikka tytär peri äidin tekemän parinvalinnan takia isän valtavan leuan, että kiitos vaan äiti.


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde

7 Procedures For My Nose Job

Alla olevista 3D-kuvista voi varmaan ulkonäön perusteella kaikki tunnistaa rodun tai populaation, joille tyypillistä ulkonäköä kuva edustaa. Tietenkin yllä olevassa kuvassa on selvästi perinteisesti sanottuna europidiselle suurrodulle tyypillistä ulkonäköä ja alemmassa enemmän negridiselle suurrodulle tyypillistä.

Tietenkin ihmisrotujen sisällä esiintyy ulkonäöllistä vaihtelua, mutta tämä ei poista sitä, etteikö huomattava osa ihmisistä näyttäisi jossain määrin tällaiselta. Tässä voidaan myös havaita kuinka ulkonäön tunnistaminen perustuu muihin tekijöihin kuin ihonväriin ja hiuksiin vaikka tietenkin ihmiset käyttävät myös näitäkin tekijöitä etnisyyden tai rodun määrittelyssä.

Vaikka näkemäni perusteella on oikein kauniita mustia naisia, niin mustia koskevassa kuvassa on havaittavissa ulkonäköä, josta on nähdäkseni eurooppalaisten miesten vaikeaa tykätä naisella vaikka eurooppalainen nainen ei tietenkään näe ulkonäköä yhtä kielteisesti, josta todisteena ovat parisuhdetilastot.

Mitä nämä ulkonäölliset tekijät sitten ovat, jotka todennäköisesti aiheuttavat monelle eurooppalaiselle miehelle kielteisiä tunteita, joka varmaan monia mustia naisia harmittaa. Aluksi täytyy tietenkin huomata, että tummalla ihonvärillä ja kähärillä hiuksilla on jo itsessään kielteisiä vaikutuksia mustalle naiselle, koska miehet tykkäävät yleisemmin naisella vaaleammasta ihonväristä ja pitkistä hiuksista.

Kuvassa voi havaita mustilla olevan suun alueella eteenpäin työntymää, jonka tietenkin osaltaan aiheuttavat suuremmat huulet, mutta kyllä monilla mustilla tahtoo tämä aiheutua myös hampaiden ja miksei myös leuan eteenpäin työntymisestä, jota ei yhtä suuresti ilmene eurooppalaisilla, jonka voi ylemmästä kuvasta havaita.

Tutkimuksissa on usein tuotu esille kuinka leveämpi ja suurempi nenä olisi maskuliininen. Kyllä eurooppalaisillakin on nenässä kokoa, mutta mustien naisten osalta kielteistä on nenän leveys ja lättänäisyys edestä katsottuna, jonka todennäköisesti eurooppalaiset miehet näkevät maskuliinisena tai mitä poliittisesti epäkorrekteja ajatuksia ulkonäkö sitten tuo mieleen.

Jos kerta mustien naisten ulkonäkö ei näytä yleisemmin miellyttävän, niin miksi vastaavasti voidaan havaita eurooppalaisten miesten tykkäävän enemmän aasialaisista naisista. Tässä ei ole kuvaa aasialaisille tyypillisistä kasvoista vaikka niitä löytyy ylempänä olevasta tutkimuksesta, josta jo kerroin.

Aasialaisilla voidaan yleisemmin havaita olevan matalat kasvot, nenä ei ole usein huomattavan suuri, ihonväri on yleisemmin vaalea ja hiukset ovat helposti pitkiksi kasvavia, että tässä on monia tekijöitä, jonka takia eurooppalaisen on helpompaa tykätä aasialaisesta naisesta kuin varsinkaan äärimmäisen negridisen ulkonäön omaavasta naisesta.



Lähde

Could I get a nose like Aaliyah? (photos)
Nevertheless, the results of our multivariate regression analysis indicate that there is an inverse correlation between nasal septal volume and subnasal alveolar prognathism. Thus, individuals with larger nasal septa are characterized by a relative decrease in lower facial prognathism, while individuals with smaller nasal septa were associated with an increase in lower facial prognathism. This inverse relationship is likely due, in part, to population variation in the growth of the nasal septal–premaxillary complex.
Lähde
Viðarsdóttir et al. (2002) present evidence which suggests that Europeans in particular, among geographically disparate populations, have a unique craniofacial ontogeny with the most significant differences from any other group in their study. Sardi and Ramirez Rozzi (2012) offer further evidence in support of a strong genetic influence in the pattern of cranial development, and that patterns of development vary between populations. When comparing Europeans to South Africans, the authors found that morphological variation in the neurocranium is present at birth, and they concluded that this variation is due to divergent prenatal growth patterns between the two ancestral groups.
Lähde
Mexican Americans had significantly (P <0.05) greater lip protrusion and facial convexity than did European Americans. Mexican Americans had smaller craniofacial dimensions and larger teeth, resulting in maxillary and mandibular dentoalveolar protrusion. Mexican Americans also had thicker soft tissues and greater maxillary skeletal prognathism than European Americans. The combination of thicker soft tissues, maxillary skeletal prognathism, and dentoalveolar protrusion explained the protrusive lips of Mexican Americans. The greater facial convexity of Mexican Americans was due primarily to maxillary prognathism and mandibular hyperdivergence. Sex differences pertained primarily to size; the linear dimensions of the boys were consistently and significantly larger than those of the girls.
Lähde
The LDA using 18 stepwise selected ProCoords resulted in the highest cross-validated accuracy (89%). Utilization of geometric morphometric data emphasized that the relative location of cranial landmarks was more discriminating than simple linear distances. Regardless of high levels of genetic admixture, South African coloureds are a homogeneous group and morphologically distinct from other contemporaneous South African populations. Furthermore, the present study demonstrated a correspondence between peer-reported race and morphological differences in the crania of black, white, and coloured South Africans.
Lähde
Observers were also asked to judge the sex and the population group. As shown in Figures 5A and 5B, the correlations between RIP-A and observer ratings of proportional facial ancestry and judgments of facial population are strong (all r.0.85 and p,0.0001). Similarly, RIP-S and observer ratings of facial femininity and judgments of facial sex are also highly correlated (r.0.85 and p,0.0001; Figures 5C and 5D). These findings provide additional validation that RIP-A and RIP-S are informative summary statistics representing the relative levels of facial ancestry and facial femininity.
Lähde
The morphological contrasts between populations are consistent with physiological predictions and prior studies of mid-facial cold adaptation in more temperate regions, but among North Asians there appear to be some previously undescribed morphological features that might be considered as adaptive to extreme cold. To investigate this further, analyses of the seven North Asian populations alone suggest that mid-facial morphology remains strongly associated with climate, particularly winter precipitation, contrasting coastal Arctic and continental climates. However, the residual covariation among North Asian mid-facial morphology and climate when genetic distances are considered, is not significant. These findings point to modern adaptations to extreme climate that might be relevant to our understanding of the mid-facial morphology of fossil hominins that lived during glaciations.
Lähde