28. heinäkuuta 2015

Taas kauniiden kasvojen tarkastelua, sekarotuisista parisuhteista ja kolumbialaisten geeniperimästä

Tuli Google kuvahaun kautta päädyttyä verkkokauppaan, josta löytyy paljon hienoja kuvia luultavasti korealaisista nuorista naisista esim. Kaliforniassa ja Thaimaassa esittelemässä vaatteita. Korealaisten naisten osalta syntyy helposti epäily kauneusleikkauksista nenän ja silmien osalta vaikka meikkaamisella myös paljonkin vaikuttaa ulkonäköön.

Jos ovat käyneet kauneusleikkauksissa, niin voi sanoa niiden olevan onnistuneita, että naiset näyttävät hyvin kauniilta. En tiedä mallien ikää, mutta ovat varmaan nuoria aikuisia vaikka moni aasialainen nainen helposti näyttää muutamia vuosia nuoremmalta verrattuna eurooppalaiseen naiseen.

Kuvia katsoessa voi myös huomata kuinka meikkaamisella ja vaatteilla nuori nainen voi paljonkin vaikuttaa kuinka söpöltä, nuorelta, seksikkäältä tai aikuiselta näyttää. Tämä on tietenkin tunnettua, että monet alaikäiset tytöt muuttavat ulkonäköään, että näyttävät monta vuotta vanhemmalta, jonka takia aikuinen mies voi joutua Chris Hansen:in puhutteluun.

Valitsin kuvien joukosta kuvia, joissa esitellään varsinkin korvakorua, jonka voi nähdä barbiella ja onhan tuolla naisella paljonkin punaista väriä, josta miehet näyttävät tykkäävän. Voi muutenkin sanoa näillä korealaisilla naisilla olevan hyvin nukkemainen tai barbiemainen ulkonäkö, että jaloissakin on pituutta vaikka yleisemmin aasialaisilla tahtoo olla lyhyemmät jalat.

Aasialaisilla naisilla voi yleisesti havaita olevan matalat kasvot, mutta näyttää siltä, että tällaiset kasvot miellyttävät paljonkin miesten silmää, joka on sitten yksi syy monien eurooppalaisten miesten halulle pariutua aasialaisen naisen kanssa.

Tietenkään kaikki aasialaiset naiset eivät ole kauniita, että osalla tahtoo esiintyä esim. suun alueella vähän eteenpäin työntymää, jonka osaltaan aiheuttaa kasvon yläosan mataluus, mutta näillä malleilla voi havaita olen kaunis suu, joka on Ricketts:in E-linjan mukainen ja kasvot ovat myös sivusta katsottuna suorat, mutta niissä on myös sopivasti feminiinistä pyöreyttä ja siroutta.

Nenän voi havaita olevan silmien välisellä alueella ja sopivan korkea, josta ihmiset myös tykkäävät naisella. Nenästä tahtoo tulla mieleen monet mustat naiset, joilla on huomattavan matala ja leveä nenä. Tähän kun lisätään monilla havaittava suun alueen eteenpäin työntyminen, jonka vaikutelmaa lisäävät suuret huulet, niin ei tämäkään ulkonäkö näytä kauniilta, koska se vaikuttaa alkukantaiselta ja maskuliiniselta, mutta ulkonäöstä ei taida olla samassa määrin haittaa monille mustille miehille.

Tätä kirjoittaessa tuli sattumalta nähtyä ikkunasta suomalaisen naisen pienen lapsen kanssa, joka näytti huomattavan mustalta, mutta olettaisin ulkonäön perusteella kyseessä olleen mulatti, jolla oli kähärän näköiset hiukset, negridisiä kasvonpiirteitä ja ruskea ihonväri, mutta tietenkin pienen lapsen ulkonäkö muuttuu paljonkin, joten jos kyseessä oli tytär, niin toivottavasti tulee nätti, eikä liian negridisen ulkonäön omaava.

Tämä on sinänsä mielenkiintoista, että millaisia tuntemuksia äidissä aiheuttaa lapsen ulkonäkö, jos se poikkeaa suuresti omasta ja lapsi näyttää todennäköisesti muiden mielestä adoptoidulta, mutta toisaalta on eurooppalaisia naisia, jotka tykkäävät mulattien ulkonäöstä. Olisiko tämä ulkonäkö enemmän etiopialaisille tyypillistä, että esim. nenän tulisi olla kapea, mutta mustalta isältä voi periytyä leveä lättänä nenä, jonka sitten monet mulatit haluavat kauneusleikkauksella pienentää.


Lähde - Have a seat with Chris Hansen
no dude tyra banks is mixed if you look at her lips and nose their a mix between negroid and caucazoid features she also has hazel eyes which is primarily a caucazoid feature and i doubt their fake as far as her hair goes idk maybe shes wearing extensions who knows...and yes she does have a dark skin tone but shes not that dark to the degree of what an actual black person is shes more like a dark caramelish type of color like tiger woods or boris becker how mixed is she? 
idk but its obvious shes more than just black in her, i think the black community needs to embrace darker skinned black people more and not go by this european standard of beauty that lighter is prettier its obvious the mixed race people dominate the standard of black beauty examples are beyonce,alisha keys,rihanna, the list goes on
[...] 
Looking at sites like mulatto.org, I find many mixed race people on that site try to do a reverse OneDrop, and claim any black person with a lighter complextion as mixed race. ie they say people like Will Smith is mixed race or in their tem mulatto an and class people as 1st, 2nd and 3rd generation mulattos. When black people do this to mixed race people and say your black because you have one black parent, and the black gene is dominate (not as dominant as they think), the same mixed race people are offended. 
There is a big difference between being distantly mixed and being mixed race with parents of 2 different races.
Lähde - Negroid - Origin of Ethiopian genetic heterogeneity

Tämän kuvan kaappasin korealaiselta sivulta, jossa voi havaita Ricketts:in E-linjan ja eurooppalaiselta vaikuttavat kasvot omaavan naisen. Tutkimuksissa on tuotu esille, että ihmiset tykkäävät tänä päivänä vähän suuremmista huulista, joten tässä mielessä huulet saavat olla lähempänä viivaa.

Kasvojen voi havaita olevan suorat leuanpään ja otsan välillä, josta ihmiset yleisemmin tykkäävät, mutta karusti on paljonkin ihmisiä varsinkin Afrikassa, joilla tahtoo suu työntyä eteenpäin, eikä täten Ricketts:in E-linjan ja länsimaisen kauneusihanteen kriteerit täyty vaikka se olisi afrikkalaista kauneusihannetta, josta eivät kuitenkaan näytä tutkimusten perusteella mustatkaan tykkäävän vaikka huulet saavat olla suuremmat.

Nenän pituudesta ihmiset ovat varmasti montaa mieltä, että kyllä tuo nenä saa myös olla vähän lyhyempi varsinkin matalat kasvot omaavilla aasialaisilla, mutta korkealla nenällä saa tietenkin aikaan kasvoihin edestä tai sivusta katsottuna kolmiulotteisuutta ja tasapainoisuutta. Tätä voi tutkia kuvankäsittelyohjelmassa muuttamalla nenän ja muiden kasvon osien kokoa esim. Gimp:in IWarp työkalulla.


Lähde - Thai beauty standards

Alla näyttäisi olevan aasialainen ja eurooppalainen nainen, mutta eipä ulkonäöllinen ero ole suuri, joka voi johtua kauneusleikkauksista. Osa aasialaisista naisista halua omata enemmän eurooppalaiselta vaikuttavaa ulkonäköä, mutta onhan tuollaiset monilla aasialaisilla havaittavat matalat ja pyöreät kasvot myös kauniita.

Rakuten linkin kautta voi katsella verkkokauppojen tuotteita, joita näkemäni perusteella esitellään enimmäkseen käyttämällä japanilaisia ja muita aasialaisia naisia, mutta kyllä joukossa näyttäisi olevan vähän eurasialaisia ja eurooppalaisia naisia. Myynnissä on myös perinteisiä japanilaisia vaatteita kimonoja. Näitä aasialaisia sivustoja katsoessa on merkille pantavaa, ettei mustia ja afroaasialaisia näy vaan aasialaiset tykkäävät enemmän eurooppalaisen ja eurasialaisen naisen ulkonäöstä.


Lähde - Rakuten - Kimono
More interesting is the influence of Facial Maturity and Facial Averageness on the attractiveness evaluations. The former variable measures the dissimilarity of the female participants’ faces to the faces of girls aged 11–14. The latter measures the closeness of the participants’ faces to the average female face. According to our results, Facial Maturity affects women’s attractiveness as rated by men, suggesting that men focus on cues for youth when evaluating female faces. 
This is in line with previous results showing that for men, the most attractive versions of adult women’s faces are those proportioned like young faces [103]. This result is also consistent with the widely described tendency of men to prefer younger women [5, 38, 104, 105]. It is likely that, in showing a preference for younger faces (i.e., a faces with fewer signs of maturity), men obtain highly reliable information about women’s reproductive value, fertility, and heritable disease resistance [40].
Lähde
In response to questions on modern-day notions of beauty, all the participants were aware that having light skin and being full figured were very important; it was also important for married women to decorate their bodies with black henna. As in the past, there were other features – such as long hair, a small nose, medium height (being neither too short nor too tall), wide eyes and a rounded, well-proportioned face – that were seen to further enhance beauty: ‘Society sees a woman with a full-figured body as more beautiful than a thin one, a woman who has light skin, long hair and blue eyes. And, of course, black henna is very important for married Sudanese woman.’ (Participant 3, aged 16 years)
Lähde
Conrad et al. (2009) conducted a content analysis of over 100 hip-hop music videos and found that several themes relating to skin color, facial characteristics, and gender roles emerged. Specifically, they found that African-American women were often sexualized and placed in stereotypic gender roles. Moreover, African-American women in the videos were more likely to be portrayed using the majority’s standard of beauty, specifically by having light skin, thin noses and lips, and straight and long hair. 
It is important to note that the effects of such biases may be exacerbated because they are espoused by other African-Americans. Moreover, since African-American men are more prevalent in hip-hop music videos, the emergent themes can convey harmful messages of mate selection to African-American women. One such message may be that women who have light skin, thinner noses, and straighter hair will be given more attention and admiration than those who do not (Stephens & Few, 2007a).
Lähde

Tuli päädyttyä ihmettelemään Sports Illustrated sivustolta löytyvien mallien ulkonäköä ja huomasin malleista olevan monista eri kulmista kuvia, joissa voi tarkastella kasvoja esim. edestä ja sivusta. Tämä näyttäisi olevan aika tyypillinen ulkonäkö malleilla, että nenä on silmien välillä sijaitseva kapea ja korkea vaikka mulateilla ja mustilla malleilla voi havaita nenän olevan useimmin vähän matalampi ja leveämpi.

Vaikka tässä on tarkoitus tarkastella naisen kasvoja, niin tietenkin miehillä tahtoo silmät suunnata katsetta rintoihin. Kuitenkin voidaan havaita naisella olevan kasvon osat samansuuruisia vasemmassa kuvassa. Oikeassa kuvassa voidaan taas havaita kasvon olevan suorahko leuanpään ja otsan välillä, mutta myös leuanpään ja nenänpään olevan Ricketts:in E-linjan mukainen, joten tältä osin hyvät kasvot on naisella, josta varmasti huomattava osa ihmisistä tykkää.


Lähde - Otsuka Aesthetic Plastic Surgery - Playboy South Africa

Alla on poiminta OkCupid deittisivuston perustajiin lukeutuvan Christian Rudder:in Dataclysm kirjasta, jossa hän kertoilee osaltaan parinvalinnasta. Tätä kirjaa voi lukea osittain ilmaiseksi Google Book:sta, mutta käyttämällä välityspalvelimia voi luultavasti lukea koko kirjan.

Alla olevista punaisista miinus luvuista voi havainnoida ihmisillä olevan hyvin vähän halua pariutua mustien miesten ja mustien naisten kanssa, mutta mustat naiset tuovat selvemmin esille halua pariutua ensisijaisesti mustien miesten kanssa, kun taas mustilla miehillä näyttäisi olevan vähän enemmän kiinnostusta muihin naisiin.

Jos musta kertoo olevansa myös valkoinen voi havaita suosion parantuvan, mutta esim. valkoiset miehet näyttävät tästä huolimatta tykkäävän enemmän eurasialaisista ja valkoisista latinoista, joka ei yllätä.


Lähde

Koska yllä olevissa luvuissa oli kyse halusta muodostaa sekarotuinen parisuhde, niin ajattelin pitkästä aikaa katsoa Google Scholar:sta hakusanalla interracial, että mitä löytyy ja tietenkin löytyy monia tutkimuksia ja kirjoituksia sekarotuisista parisuhteista.

Ensimmäisestä tutkimuksesta löytyy karua tietoa kuinka huomattavalla osalla mulateista ja muilla afrikkalaista taustaa omaavilla sekoituksilla ei olisi mustaa isää vaan valkoinen, aasialainen tai latino äiti on yksinään kasvattanut heitä. Tämä ei yllätä, koska sama ongelma on myös mustilla naisilla.
This study examines the birth trends, family structure, economic standing, paternal relationships, and emotional stability of biracial children with African American fathers. For study implementation quantitative research methods were used. Questions were asked through a questionnaire that was administered to 1000 women spanning the united States that were equally ranging from 3 different racial groups; Caucasian, Asian, and Hispanic. 
Participants were recruited through the internet, radio, and news. This study finds that 92% of biracial children with African American fathers are born out of wedlock and 82% end up on government assistance. The results of this study make it very clear that biracial children with African American fathers are fatherless on a scale much larger than the public may realize.
Lähde

Tutkimusten perusteella valkoisten ja mustien välisistä parisuhteista syntyviä pidetään usein varsinkin Yhdysvalloissa mustina, koska ihmiset näkevät heidät ulkonäöltään samankaltaisina kuin muut afroamerikkalaiset, jotka voivat olla enemmän ja vähemmän mustan näköisiä johtuen osaltaan yhden pisaran säännöstä vaikka onhan Yhdysvalloissa mustia myös luokiteltu ihonvärin tai ulkonäön perusteella mulateiksi, joilla taas on ollut elämässä paremmin asiat.

En jaksa näitä kaikkia kirjoituksia tarkemmin lukea, mutta alla tuodaan esille kuinka valkoisen pariutuessa mustan kanssa menettää hän valkoisuuden tarjoamat hyödyt. Eipä se valkoinen täysin menetä, mutta tietenkin jälkeläisiä tullaan pitämään yleensä mustina kuin valkoisina, jolla sitten on vaikutusta elämään. Toisaalta voi myös käydä sillä tavalla, että jos valkoinen mies tekee ulkonäöltään eurokeskisen afroamerikkalaisen naisen kanssa lapsen voi lapsi olla pitkälti tai kokonaan valkoisen näköinen.
How could a White person who chooses to jeopardize much of his/her White privilege by marrying a Black person and having multiracial children, be anti-Black? I have argued in several places that once a White person marries and has children with a Black person, their reality has forever changed: they have in many ways joined the non-White American society.
Lähde

Näissä sekarotuisia parisuhteita käsittelevissä tutkimuksissa näyttää olevan yleisesti sellainen ongelma, että niissä ei tarkastella ulkonäön vaikutusta parinvalintaan. Tietenkin kyse on osaltaan ulkonäöstä, kun puhutaan sekarotuisista parisuhteista, mutta tarkoitan kauneutta.

Tutkija voi kertoa kaikenlaisia mielenkiintoisia syitä, miksi valkoiset miehet eivät ole mustista naisista erityisen paljon kiinnostuneita, mutta ei tuo esille ihonvärin, hiusten, kasvonpiirteiden ja muiden ulkonäöllisten tekijöiden vaikutusta.

Tämä taitaa olla syy, miksi en yleensä päädy lukemaan sekarotuisia parisuhteita käsitteleviä tutkimuksia, koska niissä ei kirjoiteta kauneudesta vaikka se on myös yksi merkittävä tekijä parinvalinnassa.

Taitaa olla aika moni tutkija typerys, jos jättää kauneuden huomioimatta tutkimuksessa ja muuten höpöttää kuinka valkoisten tulisi muuttaa jälkeläisensä sekarotuisiksi tai mustiksi, että elämme tässä suhteessa omituista aikaa.

Tietenkin nämä tutkimukset ovat myös yksittäisten tutkijoiden näkemyksiä ja haaveita tulevaisuuden maailmasta, jossa ei ole varsinaisia rotuja vaikka samaan aikaan toisi esille kuinka rotuja ei olisi nytkään olemassa, mutta miten sitten tutkija höpöttää sekarotuisista parisuhteista ja sekarotuisista lapsista.

Tutkijat tuovat usein esille kuinka sekarotuisissa parisuhteissa ilmenisi vaihtokauppaa korkeakoulutetun ja rikkaan mustan miehen pariutuessa valkoisen naisen kanssa, joka ei olisi samalla tavalla koulutettu ja varakas. Mitä hyötyä tällaisesta parinvalinnasta on sitten mustalle miehelle. Tutkimusten perusteella miehille on huomattavan tärkeää naisen kauneus ja nuorekkuus, mutta mustan miehen osalta ajatellaan kyse olevan myös halusta pariutua hierarkiassa ylempänä olevan naisen kanssa.

Mitä olen monia tutkimuksia ja keskusteluja internetistä lukenut, niin mustien miesten kanssa pariutuvat valkoiset naiset eivät ole keskimäärin kauneimpia valkoisia naisia vaan lihavia ja rumempia, mutta toisaalta mustat miehet tykkäävät enemmän kurvikkaammista naisista, joten lihavuus ei välttämättä ole kaikkien mustien miesten näkökulmasta rumaa.

Jos kuitenkin miehen päätavoite on löytää kaunis nainen, niin miksi musta mies valitsee ruman valkoisen naisen kauniin mustan naisen sijasta. Tässä tullaan tietenkin hierarkiaan ja valkoisten naisten pitämiseen varsinkin länsimaissa kauneimpina, joka sitten vaikuttaa myös rumempiin valkoisiin naisiin ja heidän suosioon mustien miesten keskuudessa.

Mustien keskuudessa myös pidetään mulatteja tai eurokeskisen näköisiä mustia kauneimpina koskien varsinkin vaaleampaa ihonväriä ja pidempiä suorempia hiuksia, joten elämässä menestynyt ihonväriltään musta ja kähärät hiukset omaava musta mies voi saada ruman valkoisen naisen avulla lapsen, jonka ulkonäöstä myös valkoiset voivat enemmän tykätä, joka käy hyvin ilmi yllä olleista taulukoista.

Tietenkin sekarotuisiin parisuhteisiin on olemassa monia syitä, mutta osalla mustilla miehillä on ajatuksena saada paremman näköisiä lapsia valkoisen naisen avulla. Mustaakseni yksi musta nainen kertoi keskustelupalstalla kuinka hänen kaksi miespuolista sukulaista olivat pienenä kertoneet haluavan pariutua aikuisena valkoisen naisen kanssa. Näin tapahtui, mutta musta nainen totesi valkoisten naisten olleen rumia.

Näissä tutkimuksissa on myös juttua ihmisten suhtautumisesta sekarotuisiin parisuhteisiin, joka näyttäisi olevan jossain määrin kielteistä ja vaikka suhtautuminen olisi myönteistä, niin harvempi sellaista haluaa itse muodostaa, jonka syitä sitten tutkijat pohtivat.

Itselleni ainakin tulee mieleen jälkeläisten ulkonäkö, joka tahtoo olla esim. mulateilla enemmän afrikkalaiselta näyttävää, jonka takia voi kuvitella monien mustien suhtautuvan myönteisemmin näihin parisuhteisiin ja voihan sitä aina välillä nähdä keskustelupalstoilla trolli kommentteja kuinka valkoiset ovat muuttumassa mustiksi mustien miesten tehdessä lapsia valkoisten naisten kanssa.

Toisaalta eivät esim. monet mustat naiset suhtaudu myönteisesti mustien miesten parisuhteisiin muiden rotujen naisten kanssa ja sitten esim. koulussa voi ilmetä kielteistä suhtautumista mulatti tyttöihin, jos heillä on vaaleampi ihonväri ja pidemmät hiukset, joista mustat pojat tykkäävät, jonka takia mulatti tyttö voi joutua mustien tyttöjen taholta kiusatuksi.

Kerroin tässä aika paljon mustista, mutta näissä tutkimuksissa ja kirjoituksissa näyttää usein olevan aiheena valkoisten ja mustien väliset parisuhteet. Syitä tähän on varmaan monia, että varsinkin perinteisesti mustien ja valkoisten välisiin parisuhteisiin on suhtauduttu hyvin kielteisesti.

Vaikka tästä syystä tutkimuksista syntyy käsitys kuinka valkoisten kohtalo on muuttua jonkinlaisena ratkaisuna rotuongelmiin mulateiksi tai mustiksi, niin Yhdysvalloissa tilastojen perusteella parisuhteet mustien kanssa ovat huomattavan vähäisiä verrattuna latinoihin ja varsinkin valkoisiin latinoihin, joten ulkonäölliset rodut eivät vielä ole katoamassa vaikka moni tutkija siitä haaveilisi.
Status exchange theory (Gullickson & Fu, 2010; Mills, 2006) addresses how individuals often make exchanges in their social status when they make decisions about their partner. For example, the theory suggests that men of high status “should marry women of great physical beauty” (Rosenfeld, 2005, p. 1284).
There are other times when individuals break the social exchange theory rules by marrying outside of the social norm. Status exchange theory is helpful when examining marrying interracially, as there is not only an exchange in socioeconomic status but also an exchange in racial status. 
For example, White women who “marry outside of their race” may be searching for a form of social compensation for exchanging their earlier proscribed social status. Social theorists have described the American racial hierarchy with Whites on top and Blacks on the bottom and Asian Americans and Latinos in the middle (Ho, Sidanius, Levin, & Banaji, 2011; Song, 2004). 
When a White woman chooses to marry a Black man, this theory indicates that she is essentially moving down the hierarchical social ladder (Gullickson & Fu, 2010; Mills, 2006). In a similar vein, status exchange theory suggests that if a White woman marries interracially, she will choose someone of a higher socioeconomic status, such as a Black man who is at a higher economic or educational status, thus moving up the socioeconomic ladder (Mills, 2006). 
Lähde

Koska tässä on ollut juttua aasialaisista ja afroaasialaisista, niin alla voi havaita naisen kertomana olevan afroaasialainen. Se on selvä juttu, että nainen ei ole rodullisesti valkoinen tai eurooppalainen, joka pitäisi olla helppo havaita suvaitsevaisille, koska tykkäävät paljonkin jauhaa valkoisista.

Nainen kertoo, ettei ole tyytyväinen nenänsä ulkonäköön, jonka kertoo rumentavan kasvoja. Tämä on tyypillinen ongelma mustilla, mulateilla ja tässä tapauksessa afroaasialaisilla, että nenä on liian iso kasvoihin, koska naisella nenän tulisi olla leveydeltään yhtä suuri kuin silmät vaikka silmät saavat olla näyttävämmät.

Naisella voi havaita olevan suorat hiukset, mutta olettaisin niiden olevan suoristetut, koska mustien geeniperimä tekee hiuksista enemmän ja vähemmän kiharat. Näyttää siltä, että naisella on vielä yksi kielteinen puoli ulkonäössä, joka liittyy prognatismiin eli leuan tai hampaiden eteenpäin työntymiseen.

Tämä on myös tyypillistä ulkonäköä, jota olettaisi useimmin blasianeilla ilmenevän, koska aasialaisilla esiintyy matalaa nenää ja vähän prognatismia, jota voi havaita esim. vietnamilaisilla, joilla osaltaan vaikutelma aiheutuu kasvon keskiosan lättänyydestä. Tähän kun lisätään monilla mustilla havaittava prognatismi, tumman ruskea ihonväri ja leveä nenä, niin ulkonäkö näyttää monilla alla olevalta.

Tästä on sitten seurauksia jälkeläiselle, että sekarotuinen ei ole aina kaunis ja tämän naisen ulkonäöstä eivät varmasti itäaasialaiset tykkää, josta on pahoja seurauksia elämässä vaikka todennäköisesti alla olevan naisen aasialainen äiti ei ymmärtänyt parinvalinnan seurauksia, jos mustalla isällä oli huomattavaa afrikkalaista ulkonäköä.

Meazure työkalulla voi tarkastella alla olevan naisen ulkonäöllisiä ongelmia koskien nenää. Tällöin voi havaita nenän sijaitsevan silmien alueella vaikka sen pitäisi olla silmien välisellä alueella. Lisäksi nenän alaosan voi havaita olevan huomattavan leveä verrattuna silmien leveyteen vaikka nenän leveys tulisi olla enimmillään sama kuin silmillä. Naisella voi myös havaita olevan huomattavan suuret sieraimet, joten tälle naiselle on sekarotuisessa parisuhteessa käynyt vähän huonosti.
As you can see in my picts, my nose is very wide, fat, and flat. It just ruins my entire face.
[...] 
Your nose does have characteristics of both ethnicities so a balanced approach is important. The bridge will need to be in-fractured to make it more narrow. The tip will need to be debulked and tip cartilage sculpted. Finally the nostril width and flare will need to be reduced while increasing your tip projection. The open technique is preferable. Costs vary geographically and can be in the range of $6500-$15000 as the surgeons fee.  Good luck in your search for a surgeon. 
Lähde - MeazureTM 2.0

Naisen ulkonäöstä tuli mieleen vähän aikaa sitten uutisoitu kuinka Japanissa naiset ovat innostuneet alla olevan Gorillan ulkonäöstä, jota pidetään komeana. Tästä tulee mieleen monet mustat miehet, joilla myös on vähän samankaltaista ulkonäköä esim. maskuliinisen lihaksikkuuden ja mustan ihonvärin osalta, joka todennäköisesti viehättää monia naisia.

Tämän alla olevan Gorillan sanominen komeaksi on mielenkiintoinen, koska ei ihmisillä nähtäisi kauniina prognatismia, lättänää nenää ja muita alkukantaisia piirteitä, mutta jostain syystä tämä Gorilla vaikuttaa komealta ja ihmismäiseltä. Tulee vielä mieleen kuinka mustista miehistä ja valkoisista naisista on otettu kuvia, jotka on nähty gorillamaisina ja viittauksina King Kong elokuvaan.

Tämä netissä pyörivä - muka humoristinen - viihdeuutinen on ikävällä tavalla rasistinen ja naissukupuolta loukkaava. Jutusta ei käy ilmi, että japanilaisten naisten (Homo sapiens) kiinnostus apinaa (Gorilla gorilla) kohtaan olisi eläintieteellistä laatua, vaan monet siinä esiintyvät termit viittaavat eroottiseen kiinnostukseen: "täydellinen miehen malli"; "180-kiloisessa komeudessaan"; "hyvännäköinen köriläs". Oletamme naisjärjestöjen ja Suomi-Japani -seuran tästä mediahötöstä älähtävän?
Lähde - 'Gorilla Walks Like A Man' - Female chimps play with 'dolls'


Lähde

Tykkään aina välillä esitellä tutkimuksia ihmisryhmien geeniperimästä ja tällä kertaa tuli vastaan uusi tutkimus koskien kolumbialaisia Medellinin kaupungista. Jos oikein muistan, niin minulla on ollut sellainen käsitys kuinka kolumbialaiset olisivat enemmän intiaanin näköisiä, mutta se taitaa johtua osaltaan uutisissa näkyneistä sissiliikkeiden jäsenistä, koska Kolumbiassa on meneillään jonkinlainen pieni sisällissota.

Aikuisviihde sivustolla MyFreeCams aloin kuitenkin ihmettelemään monien suosittujen kolumbialaisten naisten ulkonäköä, joka ei vaikuttanut erityisen intiaanimaiselta vaan hyvin eurooppalaiselta. Googlen katukuvan ja geeniperimä tutkimusten kautta selvisi kolumbialaisten olevan keskimäärin suurelta osin taustaltaan eurooppalaisia.

Kuitenkin maasta löytyy ihmisiä, jotka ovat kokonaan tai lähes kokonaan intiaaneja ja mustia, joista mustia elää varsinkin rannikoilla, jonka voi havaita omin silmin käyttämällä Googlen katukuvaa. Kyllä tutkimusten perusteella voi sanoa ulkonäöllä ja geeniperimällä olevan yhteys, jonka takia katsomalla esim. jamaikalaisten, haitilaisten ja dominikaanien ulkonäköä voi helposti huomata heidän olevan taustaltaan kokonaan tai osittain mustia afrikkalaisia.

On average, admixed genomes from Medellin show predominantly European ancestry; the average genome sequence shows 74.6% European, 18.1% Asian (Native American) and 7.3% African ancestry (Fig. 1D). However, individuals from Medellin vary widely with respect to their ancestry proportions from these three ancestral source populations. There are a number of individuals with >95% European ancestry on one end of the spectrum and people with far more even three-way contributions from the ancestral populations on the other end (Fig. 1C). 
It should be noted that different regions of Colombia show very distinct demographic patterns. For example, whereas people from Medellin have primarily European ancestry, the Atlantic and Pacific coastal regions are home to much larger populations of Afro-Colombians. Thus, the admixture patterns reported here for Medellin can not be taken to represent country-wide patterns of Colombian genetic ancestry. 
[...] 
Interestingly, the genetic ancestry and admixture results obtained here for the population of Medellin can be considered to be at odds with the demographic data for the city. Medellin is considered to have a population that is almost entirely descended from Europeans. In the 2005 census, 93.4% of the population of Medellin was classified as Euro-descendent, whereas 6.5% of individuals identified as Afro-Colombian and only 0.1% identified as Native American. 
These demographic data are based on self-identification and reflect the ethnic groups that individuals consider themselves to be members of. Thus, it would appear that the vast majority Colombians from Medellin identify as white despite the presence of a substantial fraction of individuals with appreciable levels of Native American and African ancestry. 
[...] 
Blanqueamiento refers to the ideology of racial improvement via the “whitening” of the population. While blanqueamiento may have a biological dimension, with respect to the desire to produce whiter offspring, it more often manifests as a social construct. It is in this social sense that blanqueamiento is reflected in ethnic self-identification. If whiteness is implicitly held up as a social ideal, and a progressive-generational trend that a society should aspire to, people may tend to self-identify as white irrespective of their genetic ancestry. 
The contrast between the genetic ancestry results obtained here and demographic data point to the possibility that the population of Medellin exemplifies such a trend. On the other hand, since the vast majority of individuals studied here (95%) have genomes with majority European ancestry, these individuals may simply choose to identify most closely as white or European descended despite their genetic admixture.
Lähde

Kolumbialaisia miestenlehtiä tutkiessa tuli vastaan kuvia alla olevasta julkkis pariskunnasta, joten katselin heistä enemmän kuvia Google:lla. Tässä on tietenkin ihonvärin osalta kyse suuresta kontrastista, joka taitaa joitakin ihmisiä viehättää myös interracial pornossa. Pornossa tietenkin tykätään myös mustien miesten huomattavasta maskuliinisesta ulkonäöstä vaikka osalla se olisi myös alkukantaisen näköistä, mutta kaunis nainen on kuitenkin se, jota enemmän katsotaan pornossa vaikka näyttäisi siltä kuin katsoisi jotain King Kong elokuvaa.

Tästä kuvasta tuli kuitenkin mieleen, jonka olen jo aiemmin kertonut kuinka varsinkin Yhdysvalloissa tulee vastaan monia afroamerikkalaisia julkkiksia, joiden osalta voi havaita mustan miehen olevan tyypillisesti kalju, huomattavan tumman ihonvärin omaava ja muutenkin selvästi mustan näköinen, mutta miehen nainen voi näyttää lähes kuin valkoiselta naiselta.

Tietenkin osa mustista miehistä muodostaa parisuhteen aidon valkoisen naisen kanssa, mutta erikoisesti tulee vastaan myös afroamerikkalaisia tai afrikkalaisen taustan omaavia naisia, jotka näyttävät ulkonäöltään monella tavalla valkoiselta naiselta. Tämä ulkonäkö voi tietenkin osalla aiheutua sekarotuisuudesta, mutta sitten myös ihonvärin vaalentaminen, hiusten värjääminen ja kauneusleikkaukset ovat keino saada aikaan jossain määrin alla olevaa ulkonäköä.

Tällainen parinvalinta on aika kummallista, jos nainen itse haluaa olla ulkonäöltään sanotaanko hyvin eurokeskinen, mutta parinvalinnalla hän mahdollisesti muuttaa jälkeläisensä enemmän mustan näköisiksi. Syitä käytökselle on varmasti monia, että nainen vaan yksinkertaisesti tykkää mustan miehen ulkonäöstä vaikka nainen itse ei välttämättä haluaisi omata mustalla miehellä havaittavaa ulkonäköä ihonvärin, kähärien hiusten ja leveän pullean nenän osalta, jolla sitten voi olla pahoja seurauksia tyttärelle.

Urheilusta ja viihteestä on tullut monelle mustalle miehelle keino menestyä ja rikastua elämässä, joka sitten antaa paremman mahdollisuuden pariutua vaikka valkoisen naisen kanssa. Voisi kuvitella, että tätä halua rajoittaa jossain määrin varsinkin monien mustien naisten kritiikki, että miksi ei musta nainen kelpaa, mutta toisaalta tällaiset kuvat taitavat osaltaan innostaa monia mustia naisia vaalentamaan ihonväriä ja käyttämään vaikka peruukkeja, jos omat hiukset eivät millään tahdo kasvaa kauniin näköisiksi.


Lähde
Like drugs, the rich, powerful and the upper class Nigerians are getting hooked to it. Affluent Nigerian men and women who bleach their skin are growing in their numbers. You see them in their posh cars, in super-markets or shopping malls; in well-appointed offices, in the aircrafts and even in the boardrooms, among many other places. 
In recent years, this class of super-rich Nigerians have found it fashionable to bleach their dark skin pigmented skin to “ look good “ like models, new born babies or like creatures from another planet. Some of them, on enquires, would readily tell you that they are not bleaching but rather “ toning up “. While some look good in their new skin, others simply appear funny and ridiculous in their newly acquired complexion. They bleach their bodies “ white or red “ with expensive and mostly imported high percentage hydroquinone and mercury filled body creams, all in a bid to look attractive and trendy.
[...] 
Today, the rich and wealthy, including the young city ladies who crave for fair or spotless bodies, are going for higher range of skin lightening creams. Not only that, there are other methods of skin bleaching done through pills and injections. Some affluent big society ladies and men often undergo skin renewal, either from the common practice of dark skin to white skin or from chocolate complexion to glowing yellow skin. This skin change are so professionally done without leaving any trace of old colour. 
Presently, a new more sophisticated method of skin lightening has become the most sought-after. It is the use of magic milk called Kamana (Egyptian milk) which is more active than the use of steroids products and Glutanova. Others are Saluta, Taitionil, Germed and a host of others. But Glutanova injections are commonly used because it gives a whiter skin while removing all kinds of blemishes including scars and pigmentation.
Lähde


Lähde


Lähde


Lähde