Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itä-Aasia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itä-Aasia. Näytä kaikki tekstit

30. joulukuuta 2014

Kiinassa myytävät naisten alusvaatteet

Tarkoitus olisi nyt tarkastella kuvien kera samaan tapaan kuin tuon japanilaisen Wacoal:in osalta, että minkä näköisiä ovat kiinalaisten ja ulkomaalaisten yritysten Kiinassa alusvaatteita esittelevät mallit. Aiempien tutkimusteni perusteella tilanne on sama kuin Wacoal:in tapauksessa, mutta tilanne on myös voinut muuttua kuukausien aikana.

Olen yrittänyt etsiä tietoa näistä suurista naisten alusvaatteita myyvistä yrityksistä, mutta se näyttää olevan vaikeaa tai kyllä tietoa näyttää löytyvän, mutta tieto on maksullisissa raporteissa. Kaipa käytän vääränlaisia hakusanoja, että eiköhän jossain vaiheessa löydy hyvä sivusto, jossa on listattu valmistajat suuruuden mukaan.

Alta löytyy kuitenkin maksullinen raportti Kiinan osalta, jossa on ilmaiseksi lueteltu näitä Kiinan markkinoilla olevia yrityksiä, joita lähden kuvien kera käymään läpi. Näitä samoja yrityksiä voi varsinkin löytää kiinalaisilta verkkokaupoista, kuten esim. Alibaba:sta, joissa voi myös nähdä kauniisti toteutettua vaatteiden esittelyä käyttämällä varsinkin eurooppalaisia naisia.
Acestyle Group (HongKong) - Aimer Group (Beijing) - Audrey (Taiwan) - Bailian Group (Shanghai) - Chun Wing Holdings (Shantou) - Clover Group (HongKong) - Conlia (Xiaolan) - Embry Form (HongKong) - Gujin (Shanghai) - Hoplun Group (HongKong) - Jealousy International (Nanhai) - Mani Form (Shenzhen) - Mansum Group (Xiaolan) - Meisee (Nanhai) - Minwei Clothes (Zhongshan) - Oleno Group (Nanhai) - Ordifen (Taiwan) - Peiheng Group (HongKong) - Regina Miracle International (HongKong) - Shijia Industry (Shantou) - Sunflora (Dalian) - Sunny Group (Nanhai) - Swear (Taiwan) - Tiova International (HongKong) - Topformbras International (HongKong) - Triumph International (Germany) - Venies (Shenzhen) - Wacoal Holdings (Japan) - Waterflower (Dongyang) - Winbeauty (Shantou) - Yizhini (Foshan)
Lähde

Ennen kuin alan käymään läpi laitan pari poimintaa uutisista, jotka ovat tulleet vastaan tietoa etsiessä, joissa tuodaan esille kuinka kiinalaisilla naisilla tahtoo olla yleisemmin pienet rinnat ja näistä rinnoista on ollut muutamissa länsimaissa tehdyissä dokumenteissa juttua kuinka varsinkin länsimaissa asuvilla aasialaisilla naisilla on ulkonäköpaineita, koska naisilla tykätään suuremmista rinnoista ja sellaiset myös ovat useimmin länsimaalaisilla naisilla kuin pienillä aasialaisilla naisilla.

Google Scholar:sta kun yrittää etsiä tietoa rintojen kauneudesta, niin siellä tulee paljonkin vastaan tutkimuksia koskien rintasyöpää, mutta toisaalta rintojen kauneutta koskevissa tutkimuksissa on yleensä tuotu esille naisella olevan tärkeää olla suuret ja nuorekkaat rinnat, että nännit varsinkin osoittavat vähän ylöspäin, kun varsinkin ikääntyessä ne tahtovat muuttua lättäniksi alaspäin sojottaviksi, mutta valitettavasti näyttää siltä, että myös osalla hyvin nuorista naisista voi käydä näin, joka taitaa selittyä geneettisillä tekijöillä. Oliko kuitenkin sillä tavalla, että aasialaisilla naisilla esintyy hyvin vähän rintasyöpää, joten ei pienistä rinnoista täysin ole haittaa ja kyllä myös osa miehistä tykkää tällaisista rinnoista, jonka voi erikoisesti havaita tuolla MyFreeCams sivustolla.
"Chinese women have a quite unusual body type. For example, there's usually a two-finger space between the breasts, but market research shows that for Chinese women it's just one and a half. Chinese also love heavy padding."
Lähde
Wang Qi, 25, an office worker at an IT company in Beijing, said the prices of foreign brands are expensive and they often don't fit the size of Asian women.

"I like push-up bras which have padding inside the cups' linings because it makes me appear to have larger breasts and I can show a beautiful cleavage sometimes in summer," she said. "But most foreign brands don't have such a design. They are more natural in design, color and style."
Lähde

En äkkiseltään löytänyt Acestyle Group yrityksen sivustoa, että yritys on voinut myös lopettaa toimintansa, mutta Aimer Group:in sivusto löytyi. Aimer:lla näyttää olevan kuvissa aasialaisia, mulatteja ja eurasialaisia, mutta eurooppalaisen näköiset ovat suuremmin edustettuina. Poimin sivuilta muutaman kuvan, joissa tarkoituksena on tuoda esille, että myös aasialainen nainen voi näyttää samankaltaiselta kuin usein eurooppalainen nainen, koska usein näissä kuvissa aasialainen nainen näyttää hyvin söpöltä tyttömäiseltä, eikä seksikkäältä tai elegantilta aikuiselta naiselta tai miten näitä ulkonäköjä kuvaisi. Laitoin vielä kolmanneksi kuvaksi aasialaista ja eurooppalaista söpöyttä.




Lähde - Lähde 2 - Lähde 3

Taiwanilaisen Audrey:n sivuilla näyttäisi olevan enimmäkseen aasialaisia naisia, joka on mukava yllätys, kun tähän asti sivut ovat olleet omituisesti täynnä eurooppalaisia naisia. Laitetaan taas vertailuksi aasialainen ja eurooppalainen nainen.


Lähde

Tosi hitaasti latautuu osa näistä kiinalaisista sivustoista, että pitäisikö jonkun mennä vetämään uusi valokuitu Euroopasta Kiinaan, kun tuntuu olevan yleinen ongelma. Poimin etusivulta kuvan eurooppalaisesta naisesta ja muutenkaan sivuilla ei näkynyt muita kuin eurooppalaisia naisia.


Lähde

Chun Wing Holdings:in etusivulla näkyy aasialaisia naisia työntekijöinä, jota voi katsoa videosta.


Lähde - Katso video

Clover Group:in osalta ei näytä äkkiseltään löytyvän omia tuotteita vaan luultavasti kyse on valmistajasta, joka tekee muille yrityksille alusvaatteita. Kuitenkin Conlia:lla näyttäisi olevan omia tuotteita, joista suuri osa yövaatteita. En löytänyt äkkiseltään Conlian omaa kotisivua, mutta näitä tuotteita yleensä esitellään kiinalaisilla verkkokaupoilla. Mallit näyttävät omaavan hyvin eurokeskisen ulkonäön, että epäilen alla olevaa naista eurasialaiseksi.


Lähde

Embry Form näyttäisi käyttävän ainoastaan eurooppalaisen näköisiä malleja.


Lähde

Gujin:in omat kotisivut latautuvat tosi hitaasti, joten poimin kuvan kiinalaisesta verkkokaupasta, jossa taas tuotteita esitellään käyttämällä enimmäkseen eurooppalaisia naisia.


Lähde

Hoplun Group:in sivuja ei löytynyt, että onko yritys lopettanut toimintansa, joten seuraavaksi on Jealousy International, jonka kotisivua en löytänyt, mutta verkkokaupasta löytyi. Tämä näyttäisi olevan yleistä, ettei näiden kiinalaisten yritysten sivuja helposti löydä, mutta ne löytyy viimeistään kiinalaisista verkkokaupoista. Hienoja ovat kuvat, että täytyy jossain vaiheessa katsella enemmän. Malleina näyttäisi käytettävän aasialaisia ja eurooppalaisia naisia.


Lähde

Maniform näyttäisi esittelevän tuotteita käyttämällä enimmäkseen eurooppalaisia naisia.


Lähde

Mansum Group:sta en löytänyt mitään, kun edes kotisivut eivät latautuneet, joten seuraavaksi Meisee, jonka tuotteita nähtävästi markkinoidaan käyttämällä ainoastaan eurooppalaisia naisia, joista on myös hienoja kuvia.


Lähde

Eipä löytynyt äkkiseltään Minwei Clothes:lta sivustoa edes verkkokaupasta, joten jatketaan katsomaan Oleno:n tuotteita, joita esitellään myös kauniin näköisillä aasialaisilla naisilla.



Lähde

Ordifen esittelee tuotteita nähtävästi käyttämällä ainoastaan eurooppalaisen näköisiä, joita myös esitellään hienoissa kuvissa.


Lähde - Kotisivu

Eipä löytynyt Peiheng Group:sta mitään, joten nyt tulee Regina Miracle International, jonka tuotteita markkinoidaan myös käyttämällä eurooppalaisia naisia.


Lähde

Shijia Industry:n osalta ei löytynyt kuin siivousvälineitä, joten seuraavaksi Sunflora, joka näyttäisi käyttävän enimmäkseen eurooppalaisia naisia, mutta joukossa näyttäisi olevan myös eurasialaisia.


Lähde

Google:lla löytyneiden tietojen mukaan Sunny Group:in alusvaate on nimeltään Shaply ja tätäkin tuotetta markkinoidaan käyttämällä eurooppalaisia naisia.


Lähde

Taiwanilaisen Swear:in sivuilla näkyy paljonkin aasialaisia naisia, mutta joukossa on myös eurooppalaisia, jonka voi myös havaita alla olevasta kuvasta.


Lähde

Tiova International:in sivusto on täynnä kuvia eurooppalaisen näköisistä.


Lähde

Top Form Bras ei äkkiseltään katsottuna valmista omia tuotteita vaan muille tahoille, mutta etusivulla oli taas eurooppalainen nainen.

Seuraavaksi onkin vuorossa saksalainen Triumph, joka näyttää markkinoivan tuotteitaan käyttämällä eurooppalaisia naisia. Sitä voisi hyvinkin kuvitella, että länsimaalainen yritys käyttäisi enemmän muita naisia, koska länsimaissa varsinkin on kritisoitu mallien liiallista eurooppalaista ulkonäköä.

Tästä huolimatta, jos katsoo länsimaalaisia alusvaatesivustoja ovat nekin täynnä eurooppalaisia naisia, joka on kuitenkin ymmärrettävää, koska länsimaissa kuitenkin toistaiseksi asuu enimmäkseen eurooppalaisen näköisiä ihmisiä.


Lähde

Venies näyttäisi esittelevän tuotteitaan käyttämällä enimmäkseen eurooppalaisia naisia.


Lähde

Japanilainen Wacoal markkinoi tuotteitaan käyttämällä enimmäkseen japanilaisia, eiku eurooppalaisia naisia.


Lähde

Waterflower yrityksellä ei näytä olevan edes verkkokauppaa, joten seuraavaksi Winbeauty, jolla näyttäisi olevan myös aasialaisia naisia kuvissa, joten laitetaan vaihteeksi ei eurooppalainen nainen.


Lähde

Yizhini myös esittelee paljonkin tuotteitaan eurooppalaisen näköisillä naisilla.


Lähde

Eiköhän tässä ole jo riittävästi, mutta varsinkin noilta kiinalaisilta verkkokaupoilta voi löytää lisää jonkun muun yrityksen tekemiä alusvaatteita ja tietenkin muita vaatteita, että esitelläänkö niitäkin käyttämällä enimmäkseen eurooppalaisia malleja, jota voi tarkastella alla olevien linkkien kautta.

Tmall - JD


Lähde - Tmall - JD

Huomasin, että raportissa ei mainittu Etelä-Korean E-Land:ia, joka myy Kiinassa Eblin ja Bodypops alusvaatteita, joiden esittelyssä käytetään nähtävästi ainoastaan eurooppalaisia naisia.



Lähde - Lähde

29. joulukuuta 2014

Japanilaisen Wacoal yhtiön brändit

Olen tässä jo aika paljon katsellut Wacoal:in tuotteita koskien varsinkin naisten alusvaatteita ja niiden mainonnassa usein käytettäviä eurooppalaisia naisia vaikka mainos olisi tehty Japanissa tai muualla Aasiassa näytettäväksi, eikä länsimaissa.

Päädyin Wacoal:in brändi sivulle, jossa on listattu yhtiön omistamia tuotemerkkejä, joista suurin osa näyttää olevan naisten alusvaatteita, mutta jo tällä sivulla voi kuvissa havaita olevan paljonkin eurooppalaisen näköisiä.

Katso sivua

Tarkoitus olisi seuraavaksi katsella näiden tuotteiden japaninkielisiä sivustoja ja laittaa sieltä näytille kuvia, kun kerta Wordpress tarjoaa valtavasti levytilaa kuville, niin käytetään sitä hyväksi ja monet ihmiset muutenkin tykkäävät katsella kuvia varsinkin kauniista naisista, eikä lueskella.

Tarkastelen ainoastaan japaninkielisiä sivustoja, joista alla olevan acute tuotemerkin sivuilla näyttää olevan ainoastaan kaksi ulkonäöllisesti eurooppalaista naista mallina.


Lähde

AMPHI alusvaatteiden sivuilla näyttäisi olevan ainoastaan eurooppalaisia naisia.


Lähde

Implicite sivustollakaan ei ollut aasialaista naista ja sieltä löytyi alla oleva video, mutta tässä tapauksessa kyse näyttäisi olevan maahantuonnista.


Lähde - Imports collection

InCarat alusvaatteita markkinoidaan myös käyttämällä ainoastaan eurooppalaisia naisia.


Lähde

Wings tuotemerkkiä markkinoidaan nähtävästi käyttämällä eneimmäkseen aasialaisia naisia, joten täytyyhän tähän väliin saada myös aasialaista kauneutta.


Lähde

Expreme hääalusvaatteita markkinoidaan myös käyttämällä eurooppalaista naista.


Lähde

Perhanan vaikeaksi on tehty kuvien kopiointi vaikka voisihan sitä käyttää esim. Gimp ohjelman kaappaustyökalua, mutta Google kuvahaun kautta voi myös löytää kuvia ja lisää kuvia siitä, että millaisia malleja käytetään tuotteen mainostamisessa. Alla olevalla naisella vaikuttaisi olevan eurasialainen ulkonäkö ja tätä tuotetta nähtävästi markkinoidaan enimmäkseen käyttämällä aasialaisen tai japanilaisen näköisiä naisia.


Lähde - Googlen kuvahaku

Wings Cutie tuotteita markkinoidaan aasialaisia naisia käyttämällä, mutta olisiko alla sittenkin eurasialainen, joista on ollut tutkimuksissa ja aasialaisilla keskustelupalstoilla juttua kuinka myös eurasialaiset ovat paljonkin näkyvillä lehdissä.

Kuvassa voidaan myös nähdä sana cutie, jolla tarkoitetaan söpöyttä, joka on jossain määrin tärkeä tekijä naiskauneudessa vaikkakin voimakkaammat enemmän miehille tyypilliset kasvonpiirteet tekevät naisesta aikuisemman ja seksikkään näköisen, kunhan nainen ei tietenkään ole liialti maskuliininen.


Lähde

Cookie Fortune vaatteita markkinoidaan nähtävästi tällä hetkellä käyttämällä eurooppalaisia naisia. Perhanan hyvin olivat alla olevan kuvan kopioinnin estäneet, joten painoin Print screen painiketta ja muokkasin kuvaa.


Lähde

Salute alusvaatteiden sivustolla tuotteita esitellän käyttämällä vaaleahiuksista ja sinisilmäistä naista. Alla olevalla naisella on mielenkiintoiset kasvonpiirteet, joissa näkyy silmien takia aasialaisuutta, mutta toisaalta kyllä eurooppalaisilla myös esiintyy vähän tällaista sanotaanko eksoottista silmän muotoa ja vaikka mallialalla ei nähtävästi tykätä liiallisesta eksoottisuudesta viitaten yleiseen eurokeskiseen ulkonäköön malleilla mahtuu kuitenkin joukkoon kaikenlaisia naisia.


Lähde

Studio 5 alusvaatteita markkinoidaan käyttämällä eurooppalaista naista ja vaikka sivulta löytyy hienoja kuvia naisesta, niin laitetaan vaihteeksi video ja myös tuosta yllä olevasta naisesta pääsee katsomaan videota yllä olevasta linkistä.


Lähde



Shakuseki tuotetta, joka Google kääntäjän mukaan tarkoittaa istuvaa kauneutta markkinoidaan käyttämällä eurooppalaista naista.


Lähde

TPF äitiysvaatteita markkinoidaan erikoisesti käyttämällä eurooppalaista naista.


Lähde

Dubleve alusvaatteita esitellään myös käyttämällä eurooppalaisia naisia. Poimin alla olevan kuvan Googlen kuvahausta, jossa voi havaita olevan kuva eurooppalaisesta naisesta alusvaatekaupassa. Tämä on näkemäni perusteella yleistä, että näissä kaupoissa näkyy eurooppalaisia naisia myös esim. Kiinassa.


Lähde - Kotisivu

Tämä Parfage alusvaatteita esittelevä nainen vaikuttaa eurasialaiselta ja hyvin kauniilta.


Lähde

Google kääntäjän mukaan 5-vuotis sarja nimisiä tuotteita esitellään käyttämällä kuvien perusteella eurooppalaisia naisia.


Lähde

Lasee alusvaatteita markkinoidaan nähtävästi enemmän aasialaisen naisen näköistä käyttämällä, jolla voidaan havaita olevan tuollaista enemmän aasialaisille naisille tyypillistä siroutta ja söpöyttä kasvoissa.


Lähde

Kuten olen aiemmin kertonut käytetään varsinkin Lalan alusvaatteiden markkinoinnissa eurooppalaisia naisia. Näillä alla olevilla naisilla on hyvin tyypillinen malleilla yleisesti havaittava samankaltainen ulkonäkö.


Lähde

Lge alusvaatteissa sama tilanne.


Lähde

Lesiage alusvaatteita esitellään myös käyttämällä eurooppalaisia naisia ja koska kuvat naisista ovat erinomaisia osaltaan naisten kauneuden takia, niin laitetaan niistä pari näytille.


Lähde

Uimapukujakin esittelevät ulkonäön perusteella eurooppalaiset naiset.


Lähde

Näitäkin Google kääntäjän mukaan neulottuja vaatteita markkinoidaan käyttämällä eurooppalaisia naisia.


Lähde

Kuten yltä saattaa havaita on eurooppalaisilla naisilla valtava näkyvyys japanilaisilla sivuilla vaikka näillä sivuilla voisi käyttää enemmän kauniita ja miksei myös söpöjä aasialaisia tai japanilaisia naisia, että ei siinä mitään, jos japanilaiset näkevät eurooppalaiset naiset kauniina, mutta ei kai heitä pidä melkein joka sivulle laittaa tai jos laittaa, niin laittaa myös muutamia kuvia näteistä japanilaisista naisista.

Jätin muutamia sivuja pois, joista olisi löytynyt vähän kuvia eurooppalaisista ja aasialaisista naisista, mutta näillä sivuilla oli vähän kuvia ja tässä on muutenkin jo yhteensä päälle 20 videota ja kuvaa. Taidan kohta saada Wacoal:lta rahaa tai tuotteita, kun heitä mainostan. Tällä viittaan naisten ylläpitämiin kauneus- ja muotiblogeihin, joista monet saavat kaikenlaista yrityksiltä, kun kertovat tuotteista, jonka takia voidaan myös havaita kuinka naiset markkinoivat toisille naisille tuotteita ja myös kertovat kuinka teet itsestäsi kauniimman.

Wacoal on yksi maailman suurimmista alusvaatteiden valmistajista, joka ei ole länsimaalainen, mutta mikä on sitten tilanne Kiinassa. Mitä olen Kiinan ja monien muiden aasialaisten yritysten sivustoja katsellut näyttää tilanne enimmäkseen samalta myös kiinalaisten suurten verkkokauppojen perusteella, että tuotteita tykätään markkinoida omituisen paljon käyttämällä eurooppalaisia malleja, joka sitten näkyy myös aasialaisten mallitoimistojen listoilla, että esim. Japanissa sijaitsevan Tokion mallitoimistot ovat täynnä eurooppalaisia naisia.


Lähde - Aasialainen nainen - Eurooppalainen nainen - China Modeling Agencies
Would the masters of realism in art, the only people worthy of the designation of great artists, draw inspiration from European or East Asian faces? This is the key to understanding the question examined by Ellis and He, and the key to understanding the mannequins data. The issue is not one of masculinity-femininity, nor is it of mere attractiveness as there is no difficulty in finding some East Asians that are more physically attractive than the majority of Europeans or very attractive by any standard, but whereas some European faces have artistic merit, East Asian faces are universally lacking in artistic merit.

Ellis and He quoted the director of a Chinese modeling agency saying, “The foreign models’ faces are much more three-dimensional…. They look nicer in pictures.” This is a reference most extensively to the mid-facial flattening of East Asian faces, where the resemblance to ancestral species is the greatest and unambiguous. It is for this reason that the pattern of cosmetic surgeries among East Asians is better understood in terms of looking less ethnic/more derived than one of Europeanization.
Lähde

Lähde: Wacoal Kiina - Our goal is that women everywhere feel more beautiful.

20. joulukuuta 2014

Kuvapoimintoja kiinalaiselta SoYoung sivustolta

Katselin 50 sivun verran kuvakeskusteluja kauneusaiheiselta sivustolta, joista poimin alle mielenkiintoisia kuvia. Kuvia selaillessa tuli vastaan aika paljon kuvia eurooppalaisista naisista, joten tämän perusteella eurooppalainen nainen on jonkinlainen esikuva.

Lisää kuvia

Oikealla kuvassa voidaan nähdä Florence Colgate, jota on sanottu hyvin kauniiksi naiseksi, josta oli maininta tuossa Elämä barbie maailmassa tutkimuksessa. Tässä voidaan havaita nämä kasvojen osioinnit, jotka samansuuruisina näyttävät yleisesti miellyttävän ihmisten silmää kuinka nenä sijaitsee silmien välisellä alueella, joka on yhtä leveä kuin silmien leveys.

Kuitenkin voidaan havaita vasemmassa kuvassa kuinka kasvon alinosa on lyhyt. Yleensä näkee myös tämän osan samanpituisena, mutta naisella voidaan vähän korostaa feminiinisyyttä tekemällä leuasta pienemmän. Kuitenkaan leukaa ei saa tehdä liian pieneksi, koska naisen tulee näyttää aikuiselta vaikka toisaalta kauniilla naisella on hyvä olla vähän lapsenomaiset kasvonpiirteet, jotka eivät siis kehity samalla tavalla kuin miehillä testosteronin takia.


Lähde

Seuraavaksi voidaan nähdä kuinka meikkaaminen vaikuttaa jo valmiiksi nätin naisen ulkonäköön. Netistä löytyy paljon parempia esimerkkejä kuinka valtavan muutoksen ulkonäköön nainen voi saada meikkaamisella, että muuttuu rumemman tai tylsemmän näköisestä kaunottareksi. Muutenkin kauneustutkimuksissa koskien meikkaamista on tuotu yleisesti esille meikkaamisesta olevan hyötyä, joten eivät naiset turhaan meikkaa.


Lähde

Alla voidaan nähdä kaksi kaunista naista, joista kuitenkin oikealla oleva on nähtävästi käynyt kauneusleikkauksissa, että ainakin nenää ja silmiä on muokattu ellei sitten nainen ole eurasialainen. Enemmän itäaasialaiselta näyttävä kaveri on nätti, että ei tässä pitäisi liialti muuttaa ulkonäköä, jos siinä ei ole erityistä vikaa, mutta nähtävästi osa itäaasialaisista haluaa omata näyttävämmät tai eurokeskisemmät kasvot, jolloin kasvot eivät esim. näytä lättäniltä ja silmät eivät ole pienet.


Lähde

Alla on sitten nuori nainen, joka ei ole ollut nähtävästi tyytyväinen lättäniin kasvoihinsa. Se on lopulta aasialaisten itse päätettävä millaisesta ulkonäöstä tykkäävät, mutta varmasti suurimmalle osalle eurooppalaisista naisen uudet eurokeskisemmät kasvot näyttävät paremmilta. Jos tämä nainen haluaa jälkeläisensä näyttävän enemmän äidiltään voisi kai olla järkevää tehdä lapsi vaikka eurooppalaisen miehen kanssa tai käyttää spermapankkia apuna.



Lähde

Tuli vastaan nätti kuva aasialaisesta naisesta, mutta toisaalta voidaan sanoa naisella olevan eurokeskiset kasvot, että ne lähestyvät eurooppalaiselle naiselle tyypillistä, koska ne eivät ole sivusta katsottuna lättänät.


Lähde

Hiukset ovat selvästi erittäin tärkeä tekijä naiskauneudessa, joka varsinkin valitettavasti aiheuttaa ongelmia hyvin monelle mustalle naiselle. Alla voidaan nähdä yksi piirroskuva naisesta tekemässä hiuksillaan rusettia. Jos kuva on kiinalaisen tekemä voidaan siinä tyypilliseen tapaan havaita kuinka naiselle on tehty huomattavan suuret silmät. Voidaan muutenkin sanoa, että kuvan hahmo on erittän kauniin näköinen.


Lähde

Eläimilläkin voidaan havaita kasvonpiirteitä, jotka ihmiset tunnistavat söpöiksi tai vihaisiksi. Varsinkin vihaiset tai väsyneet kasvot ovat kielteisiä kauneuden kannalta, jollaisia kylläkin esiintyy ihmisillä varsinkin ikääntyneillä.



Lähde - Lähde

Vaikkei tätä naista näe edestäpäin on siinä suurella todennäköisyydelle eurooppalainen nainen, koska tällaiset eteenpäin työntyvät suorat kasvot ovat hyvin tyypillisiä länsieurasialaisille tai perinteisesti sanottuna europideille.


Lähde

Alla voidaan taas nähdä näitä kasvojen osiointeja, joilla voidaan myös tutkia kasvoissa olevia mahdollisia ongelmia kauneuden kannalta, jos kerta ihmiset tykkäävät hyvin paljon esim. symmetriasta. Nähtävästi vasemmalla on aasialainen nainen ja oikealla eurooppalainen nainen.


Lähde

Alla voidaan nähdä kuinka vasemmassa kuvassa henkilö näyttää sanotaanko alkukantaiselta johtuen suun muodosta. Tällaista suun muotoa esiintyy jossain määrin eteläaasialaisilla, mutta pohjoisessa elävillä on kasvot enemmät suorat, mutta toisaalta myös lättänät. Tällaista ulkonäköä voidaan usein korjata tekemällä nenästä korkeampi, mutta muuten täytyy muokata hampaita ja leukaa.


Lähde

SoYoung sivustolta tuli vastaan myös eurooppalaisia naisia mainoksissa käyttäviä yrityksiä, joten katsoin tarkemmin, mitä löytyy yritysten sivuilta ja sieltä tietenkin löytyy lisää kuvia eurooppalaisista naisista.



Lähde - Lähde

Alla on hieno piirros, jossa naisella voi havaita olevan kauneustutkimusten mukaiset kasvonpiirteet koskien varsinkin suun aluetta, jossa ei ole havaittavissa alkukantaiselta vaikuttavaa prognatismia. Naisella voi havaita olevan pitkät hiukset ja vaalea tasainen ihonväri, josta miehet varsinkin näyttävät yleisemmin tykkäävän, mutta nenä on aika korkea aasialaiseksi, mutta tällaiset kasvonpiirteet monet aasialaiset näyttävät haluavan, jotta kasvot eivät olisi liian lättänät vaan kolmiulotteiset.


Lähde

Naisilla nähtävästi tykätään siitä, että sääret ovat leveydeltään pienet tai barbiemaiset, kun taas miehillä saa olla enemmän gorillamainen vartalo, mutta varsinkin aasialaisilla tahtoo jalat olla yleisemmin lyhyet ja leveämmät, jonka takia monet aasialaiset naiset käyvät varsinkin pienentämässä kaksoiskantalihaksen kokoa.


Lähde - Lisätietoa

Vivian on nähtävästi kerännyt paljon linkkejä nuorten naisten ylläpitämiin kauneus blogeihin, joita voi verrata vaikka suomalaisten naisten blogeihin, että ovatko naiset samallaisia. Naisella näyttäisi olevan värilinssit, jotka ovat hyvä keino muuttaa ulkonäköä, kun muuten aasialaisilla on ruskeat silmät ellei sitten ole keskiaasialainen, joilla jo sekarotuisuudesta johtuen voi esiintyä aasialaisesta tai eurasialaisesta ulkonäöstä huolimatta ei ruskeita silmiä.


Lähde

Naisen vaaleista hiuksista tuli mieleen kuinka jotkut ihmiset suhtautuvat kielteisesti vaaleisiin hiuksiin ei eurooppalaisilla naisilla tai näkevät ne rumina, mutta olisiko osaltaan kyse siitä, että ihmiset eivät ole tottuneet näkemään tällaista, mutta jos sitä näkee päivittäin, niin eivät vaaleat hiukset aasialaisella naisella enää näytä omituisilta vaikkei nainen olisi eurooppalainen.


Lähde

Shine nimimerkkiä käyttävä aasialainen nainen kertoo suoraan haluavansa omata enemmän eurooppalaisen naisen ulkonäköä. Eipä ole tullut vielä vastaan naista, joka haluaisi olla esim. musta.


Lähde

Nukkemaisen näköisiä ovat nämä kiinalaiset naiset kuvissa. Tämäkin nainen on tainnut paljonkin muokata ulkonäköään.


Lähde

Löytyi lisää kuvia meikkaamisesta kuinka se vaikuttaa ulkonäköön tekemällä esim. silmistä näyttävät ja suuremmat. Silmien osalta on varmaan käytetty myös silmäteippiä, jonka avulla saadaan silmät pidettyä suurempina.


Lähde

Näissä kuvissa voi aina välillä nähdä kuvassa olevan naisen blogin osoitteen, kuten esim. Weibo sivustolta löytyvä momoko9055, jota ylläpitävä sanotaanko eurokeskisemmän ulkonäön omaava nainen toimii nähtävästi mallina Fern vaatemerkille.


Lähde - Blogi - Fern

Jos alla on kuvassa sama henkilö, niin tässä voi havaita tyypillisiä muutoksia, joita aasialaiset naiset usein haluavat koskien silmien muotoa tai kokoa ja nenän korkeutta.


Lähde

Alta löytyy enimmäkseen kauniita kuvia aasialaisista naisista, joista voivat myös hyvin monet olla aitoja vaikka osaltaan kauneusleikkaukset vääristävät todellisuutta hyvässä ja pahassa, jos varsinkin ajatellaan jälkeläisten ulkonäköä, että et voi olla kasvavassa määrin varma lapsesi ulkonäöstä.


Lähde

Alla olevaa oikeaa naista katsoessa voi laittaa silmämääräisesti merkille kuinka kasvon osat ovat yhtä suuret, jos tarkastellaan leuan alaosasta nenän alaosaan ja sieltä kulmakarvoihin, jonka jälkeen hiusrajaan, että nämä kolme osaa ovat suurin piirtein samanpituisia.

Lisäksi voidaan havaita nenän sijaitsevan silmien välisellä alueella ja nenä on samankokoinen kuin silmien leveys, joten nenä ei vie huomiota silmiltä. Nenässä on myös sopivasti korkeutta, joka vähentää kasvojen lättänäisyyttä tekemällä niistä kolmiulotteiset. Sivusta katsottuna vasemmalla naisella ei näytä olevan prognatismia, joten naiset ovat monella tavalla erittäin kauniita.


Lähde

Korealaisessa tv-ohjelmassa on nähtävästi arvosteltu tyttöryhmä Karan jäsenten ulkonäköä, joista parhaimman näköisenä pidettiin Park Gyu-ri:a, joka on ensimmäinen vasemmalta, mutta vaikka olisikin kaunein, niin ei naisten tarvitse olla samannäköisiä tai omata juuri tietynlaiset kasvot.


Lähde

Taas päädyin kuvassa olleen osoitteen kautta blogiin, josta löytyi kuvia kiinalaisen League of Angels pelin juhlatilaisuudesta, jossa on ymmärtääkseni juhlistettu pelin miljoonatta latausta. Kuvassa voidaan nähdä eurooppalainen ja aasialainen nainen, mutta kun katsoo pelissä olevia naishahmoja ovat ne yleisesti enemmän eurooppalaisen näköisiä.


LähdeLähde - Blogi - Peli