8. helmikuuta 2015

Löytöjä sanomalehtiarkistoista


Lähde

Edellisissä kirjoituksissa esittelin Googlen ja Newspapers sivustoilta löytyneitä vanhoja uutisia tai artikkeleita koskien varsinkin orjia, niin jatkoin tutkimista koskien kauneutta ja kauneusleikkauksia, jonka takia löytyi paljon mielenkiintoista.

Tiettävästi Googlen arkisto ei toimi kunnolla, että ei pysty hakemaan ilmestymisvuoden perusteella ja myös hakutulokset vaikuttavat huonoilta. Tähän on tiettävästi syynä se, että Google lopetti jokunen vuosi sitten arkiston ylläpitämisen, mutta netistä löytyneiden tietojen mukaan päivityksiä on tiedossa, joten tutkijoilla ja muilla on helpompaa löytää kaikenlaista myös historiaan unohtunutta.

Jos joku ihmettelee yllä olevaa videota, niin nämä videot eivät aina liity aiheeseen vaan laitan näytille jotain mielenkiintoista kuinka Yhdysvalloissa on jonkinlaisena ongelmana mustien halu varastaa hiuslisäkkeitä ja peruukkeja, joka kertoo osaltaan siitä kuinka hiukset ovat monelle mustalle naiselle ongelma, jota ei varmaan moni valkoinen nainen tiedosta kammatessaan hiuksiaan mustan puolisonsa seurassa.

Muutamissa tutkimuksissa on kerrottu kuinka amerikkalaiset sotilaat tai muutenkin heidän seurauksena tullut vaikutus olisi syynä siihen, miksi monissa Itä-Aasian maissa tehdään nykyäänkin esim. silmistä suurempia.

Vanhoista sanomalehdistä löytyykin paljonkin sellaista tietoa, josta tutkijat ovat kertoneet kuinka osaltaan amerikkalaisia miehiä miellyttääkseen halusivat aasialaiset naiset tehdä itselleen enemmän eurooppalaisen naisen ulkonäköä, jota näkyi siihen aikaan esim. Playboy-lehdissä.

Tämä on nähdäkseni myös yksi todiste siitä, että ei eurooppalaisia miehiä yleisemmin aasialaisen naisen usein tyttömäinen ulkonäkö miellytä, mutta nämä kauneusleikkaukset osaltaan lisäävät monen eurooppalaisen miehen halua pariutua aasialaisen naisen kanssa vaikkei omaisi samanlaista himoa aasialaista naista kohtaan kuin moni keltakuumeen omaava mies.

Tämä pätee myös viidakkokuumeeseen, että on selvästi ihmisiä, jotka haluavat pariutua huomattavan erinäköisen ihmisen kanssa, mutta eihän tämä päde kaikkiin ihmisiin, jonka takia, jos musta nainen tekee itsestään enemmän eurokeskisemmän näköisen voi ulkonäkö miellyttää jo monia eurooppalaisia miehiä.

Historiasta löytyy esim. kuinka valkoiset miehet ovat tykänneet joidenkin mulattien ja varsinkin quadroonien eli yksi neljäs osa mustien naisten ulkonäöstä. Sama tilanne näyttäisi olevan usein tänäkin päivänä kuinka mediassa voidaan kehua jonkun mustan naisen ulkonäköä vaikka kyseessä olisi todennäköisesti quadrooni, eikä aito musta nainen.

Amerikkalaiset sotilaat ovat nähtävästi viimeiset 90-vuotta käyttäneet myös hyväkseen mahdollisuutta pariutua paikallisten naisten kanssa, että paikallisten miesten näkökulmasta ei varmaan mukavalta tunnu. Muslimimaissa, kuten Irakissa varmaan tilanne on erilainen sotilaiden kannalta, että ei pysty paikallisten naisten kanssa seurustelemaan yhtä paljon kuin esim. saksalaisten ja japanilaisten naisten kanssa on pystytty.

Ennen vanhaan olivat myös sekarotuiset parisuhteet kiellettyjä Yhdysvaltojen armeijassa tai niitä ei katsottu hyvällä, mutta tietääkseni nykyään amerikkalaiset sotilaat muodostavat paljonkin tällaisia parisuhteita ja voi hyvinkin kuvitella monia valkoisia naisia miellyttävän sotilaskoulutuksen saanut musta mies, joten armeija on monelle mustalle miehelle hyvä keino löytää toiseen rotuun kuuluva nainen, jos omat naiset eivät kiinnosta.

En ole Ukrainan tapahtumia viime aikoina tarkemmin seurannut, mutta on ollut puhetta Nato joukkojen lisäämisestä Venäjän vastaisissa maissa, jonka seurauksena tulee todennäköisesti moni ulkomaalainen sotilas muodostamaan paikallisten naisten kanssa parisuhteen. Tämä on kielteinen puoli, jota ei varmaan moni mieti, mutta se on varmaan hyvä hinta siitä, että saadaan Venäjän uhkaa vähennettyä.

Onhan myös Itä-Euroopan maissa paljonkin miesvajetta varsinkin iäkkäämmissä ikäluokissa, mutta ukrainalaisten nuorten miesten kuoleminen tulee osaltaan lisäämään ulkomaalaisten miesten mahdollisuuksia pariutua kauniiden ukrainalaisten naisten kanssa.


Lähde


Lähde


Lähde

Laittelen tähän uutisia julkaisuvuoden mukaan, jonka takia aluksi on pin-up-taiteeseen liittyen artikkeli koskien naistaitelija Zoë Mozert:ia. Tässäkin tuodaan esille kuinka Zoë oli myös itse mallina teoksilleen. Zoë kertoo miesten teosten olevan usein huonoja, koska eivät osaa tehdä aidomman näköistä naista.

Toimittaja kysyy taiteilijalta, että pystyvätkö rumat naiset maalaamaan kauniin naisen, johon Zoë toteaa epäilevänsä kateuden näkyvän teoksessa. Tähän liittyen olen laittanut merkille, että hyvin monet naistaiteilijat ovat kauniita ja Mozert:ia on myös sanottu kauniiksi.

Nämä pin-up teokset kauniin näköisistä naisista liittyvät myös sotiin, että amerikkalaiset sotilaat näitä kuvia paljonkin katsoivat ja saivat niistä mahdollisesti lisää voimaa sotimiseen, joka on sitten myös yksi syy siihen, miksei pienten aasialaisten naisten ulkonäkö monia miellyttänyt, koska he eivät näytä eurooppalaisilta naisilta.


Lähde - The Palm Beach Post - Feb 28, 1945 - Sivu 5 - Lisätietoa

Alla olevia kuvia on mielenkiintoista lueskella, koska voi havaita, ettei paljoakaan ole muuttunut viimeisten kymmenien vuosien aikana, jonka takia toimittaja voisi vaikka kopioida alta jutun ja muokata sitä vähän.

Alimmaisessa jutussa mainitaan eurooppalaisten isot tai korkeat nenät, joita on usein varsinkin Aasian maissa kommentoitu ja ihmetelty, että aikanaan myös hollantilaisia nimiteltiin nenäapinoiksi nenän ja suuren vatsan takia.

Monissa varsinkin leveämmän nenän omaavien ihmisryhmien keskuudessa on myös esiintynyt vauvan nenän lyttäämistä, jotta nenästä ei ole kehittynyt korkeaa. Muistaakseni aasialainen nainen taisi jollain keskustelupalstalla kertoa kuinka äitinsä oli litistänyt nenää sivuista, joka oli mahdollisesti tehnyt aasialaiselle naiselle leveydeltään pienemmän nenän. En tiedä, onko tuo totta, mutta kyllä jossain määrin vauvan tai lapsen ulkonäköön voidaan vaikuttaa.

Tämä on hyvin erikoista, jos aasialaiset ovat muuttaneet mielensä eurooppalaisten omituisista nenistä ja alkaneet myös haluamaan samankaltaisemman. Kyllä myös aasialaisillakin vähän esiintyy samankaltaista korkeaa nenää, mutta hyvin monella aasialaisella tahtoo olla matalampi ja usein myös leveämpi nenä.

Onhan nämä uutiset selvästi todiste siitä, että länsimailla ja varsinkin amerikkalaisilla on ollut suurta vaikutusta, mutta eipä näille vaikutuksille nykypäivänä paljoakaan voi vaikka aasialaisten pitäisi itse yrittää hillitä vaikutuksia.

Vaikka SoYoung sivustolla voidaan selvästi havaita monella aasialaisella naisella olevan erikoinen halu omata samankaltainen nenä kuin monilla eurooppalaisilla malleilla, niin on lopulta myös sillä tavalla, ettei kaikilla aasialaisilla naisilla ole kaunista nenää, jos nenä on vaikka liian leveä, koska naisilla kuitenkin nähdään varsinkin tänä päivänä leveydeltään pieni nenä kauniina.

Erikoinen juttu liittyy sitten nenän korkeuteen, jolla tänä päivänä aasialaiset haluavat vähentää kasvojen lättänyyttä, koska korkea nenä tekee kasvoista kolmiulotteisen, mutta myös leveydeltään pienemmältä vaikuttavat kasvot.

Kyllä tältäkin osin aasialaisten tulisi osata enemmän arvostaa aidompaa aasialaista ulkonäköä, mutta tänä päivänä aasialaiset haluavat olla kasvoiltaan näyttäviä samaan tapaan kuin eurooppalaiset, koska eihän varsinkaan pienet silmät tee ihmisestä näyttävän näköistä.


Lähde - The Milwaukee Journal - Aug 25, 1959 - Sivu 16


Lähde - The Fort Scott Tribune - Mar 9, 1964 - Sivu 39


Lähde - Lakeland Ledger - Jul 22, 1973 - Sivu 59


Lähde - New Straits Times - Apr 27, 1987 - Sivu 12

Alla olevan linkin kautta pääsee lukemaan Salvador Dalin vastauksen kymykseen, kuka on maailman kaunein nainen.



Lähde - The Milwaukee Journal - Mar 6, 1955 - Sivu 108 - Vastaus

Alla olevaa mielipidekirjoitusta lukiessa tuli mieleen kuinka rasistikorttia voidaan heilutella silloin, kun sanoo vaikka mustaa naista rumaksi, mutta jos sanoo eurooppalaista naista rumaksi ei taida rasistikortti heilua. Aika erikoista, mutta se varmaan kertoo siitä, että heiluttaja on itse rasisti.

Tuli myös vastaan lyhyt kirjoitus mustalta naiselta, jossa hän kertoi kuinka häntä oltiin Afrikassa sanottu kauniiksi. Tämä kertoo siitä, että mustat voivat paremmin nähdä toisensa kauniina, kun taas länsimaissa tulee ongelmaksi, että eurooppalaiset miehet eivät erityisen paljon tykkää mustista naisista ja tämä mustien ulkonäkö on myös suuresti poikkeava länsimaisesta kauneusihanteesta.

Tästä syystä olisikin tärkeää, että varsinkin Afrikassa mustien asuttamissa maissa arvostettaisiin enemmän mustille tyypillistä ulkonäköä esim. hiusten ja ihonvärin osalta, mutta valitettavasti tilanne näyttää huonolta.


Lähde - Gadsden Times - May 13, 1993 - Sivu 3


Lähde - Sun Journal - Dec 21, 1998 - Sivu 15

Alla olevan linkin kautta pääsee lukemaan Yhdysvalloissa opiskelleen ugandalaisen heimopäällikön kommentteja näyttelijä Mae West:sta kuinka hän ei olisi kaunis, eikä valkoiset naiset muutenkaan olisi erityisen kauniita. Hän kuitenkin kehuu miesten komeaa ulkonäköä mainiten näyttelijä Clark Gablen ja jos hän tulisi päällikön kylään käymään olisivat naiset siellä paniikissa.  Päällikkö kritisoi naisten käyttävän liian paljon meikkejä, värjäävänsä hiuksensa ja kaikkea muuta, jonka takia naista ei voi nähdä aidon näköisenä.

Itse olen aina tuonut esille, että ihmiset yleisesti tykkäävät enemmän samankaltaisista, jonka takia on varmasti paljon mustia miehiä, jotka eivät tykkää eurooppalaisista naisista vaan ainoastaan mustista naisista ja tässä en näe mitään omituista. Tutkimusmatkailija Burtonin kielteisissä näkemyksissä mustista naisista ja heimopäällikkön kielteisissä näkemyksissä valkoisista naisista on lopulta kyse yksittäisten henkilöiden mielipiteestä.



Lähde - Baltimore Afro-American - Apr 28, 1934 - Sivu 8 - Videoita

Tällainen uutinen aiheuttaisi nykyään kohun nigger sanan takia vaikka mustat jossain määrin tuota sanaa tai muunnosta tykkäävät käyttää, että suvaitsevaisia järkyttää, mutta wiggerit ovat siihen varmaan tottuneet.


Lähde - Herald-Journal - Feb 27, 1915 - Sivu 2

Alla olevan linkin kautta voi lukea enemmän edelleenkin olemassa olevan Ford mallitoimiston perustajan Eileen Ford:in näkemyksiä siitä kuinka meikkaamisella voi vaikuttaa ulkonäköön ja tehdä itsestään kauniimpi.


Lähde - The Milwaukee Journal - Jan 7, 1962 - Sivu 128

Tämäkään löytö ei liity varsinaisesti aiheeseen, mutta mielenkiintoinen artikkeli koskien pygmejä.


Lähde - Lakeland Ledger - Jul 17, 1972 - Sivu 2

Alla on mielenkiintoinen artikkeli kauneusihanteiden muuttumisesta ja julkkiksista, joilla on tietysti ollut omana aikana myös vaikutusta. En sanoisi kuitenkaan kauneuden osalta tapahtuvan suuria muutoksia, koska onhan esim. Marilyn Monroe kaunis tämänkin päivän kauneusihanteen perusteella vaikka nykyään taidetaan enemmän tykätä naisilla pidemmistä hiuksista.


Lähde - The Pittsburgh Press - Apr 26, 1970 - Sivu 50

Taitelijan mielestä naisille pitäisi tehdä kauneusleikkauksissa enemmän kreikkalaisia jumalia esittävien patsaiden näköisiä. Nykyään on kuitenkin sillä tavalla, että ihmiset tykkäävät paljonkin feminiinisestä ulkonäöstä naisella, jonka takia ei voida tehdä kauneusleikkauksilla liian voimakasta ulkonäköä kasvoihin vaikka toisaalta aasialaiset haluavat itselleen vähän voimakkaampaa ulkonäköä.


Lähde - The Palm Beach Post - Jun 22, 1988 - Sivu 50

Alla taitelija tuo myös esille näkemyksensä monien tunnettujen näyttelijöiden rumuudesta. Kauneus on lopulta katsoja silmissä, että jos muut ihmiset näkevät kauniina, niin se on hyvä.


Lähde - The Free Lance-Star - Nov 17, 1933 - Sivu 1

Jos kerta yllä taitelija laittoi merkille mielestään rumuuden monissa näyttelijöissä, niin alla taas lääkäri tuo esille samanlaisia näkemyksiä misseistä, mutta toteaa esim. alla näkyvän missin Ethelda Kenvin olevan kasvoiltaan lähes täydellinen ja voi suurin piirtein sanoa monen aasialaisen naisen haluavan samankaltaiset kasvot.


Lähde - The Evening Independent - Nov 10, 1923 - Sivu 29


Lähde