11. joulukuuta 2014


Yhdysvaltojen Kaliforniassa vähän aikaa sitten murhattiiin eurasialaisen toimesta 6 ihmisistä ja vaikka en ole tähän tapaukseen tarkemmin perehtynyt on miehellä ollut tiettävästi vaikeuksia löytää tyttöystävää. Murhaajaa on nähtävästi ahdistanut paljonkin kauniiden valkoisten naisten seurustelu mustien ja muiden miesten kanssa. Tilastojen perusteella näyttää siltä, että aasialaisilla ja todennäköisesti jossain määrin myös eurasialaisilla miehillä on vaikeuksia löytää naista, kun aasialaiset naiset pariutuvat paljonkin esim. valkoisten miesten kanssa ja valkoiset naiset eivät näytä erityisen paljon tykkäävän aasialaisista miehistä, mutta eiköhän suurin ongelma ole siinä, että aasialaiset naiset pariutuvat valkoisten miesten kanssa, koska osaltaan aasialaisen naisen ulkonäön perusteella oletan aasialaisen miehen haluavan ensisijaisesti aasialaisen naisen, eikä esim. suurempi kokoista valkoista tai mustaa naista.

Alla on sitten tämän murhaajan näkemyksiä, joista käy ilmi kuinka hän ei tykkää siitä, että valkoiset naiset seurustelevat ei valkoisten miesten kanssa tai eivät seurustele hänen kanssaan. Pitäisi tähän tapaukseen tarkemmin perehtyä, mutta käyttäytymistieteellisesti mielenkiintoista vaikka toisaalta tällä murhaajalla on tiettävästi ollut aspergerin syndrooma.
Today I drove through the area near my college and saw some things that were extremely rage-inducing.

I passed by this restaurant and I saw this black guy chilling with 4 hot white girls. He didn’t even look good.

Then later on in the day I was shopping at Trader Joe’s and saw an Indian guy with 2 above average White Girls!!!

What rage-inducing sights did you guys see today? Don’t you just hate seeing these things when you go out? It just makes you want to quit life.”

Tästä tulikin mieleen aiemmin mainitsemani kalifornialainen Robert Lindsay, joka kertoo olevansa mm. antirasistinen roturealisti, että tämän miehen jutut taitavat aiheuttaa monenlaisia tunteita. Mieheltä löytyy tuohon yllä olevaan tapaukseen liittyen kirjoitus.
Many people are giving him diagnoses of sociopath, psychopath and Antisocial Personality Disorder. None of those are correct, however he has a strong sense of entitlement, jealousy and envy such that a diagnosis of Narcissistic Personality Disorder seems appropriate.

Joyce:n nettisivustolta löytyy mielenkiintoista luettavaa, kuten esim. alla olevasta pääsee lukemaan eurasialaisen eli kiinalaisen naisen ja irlantilaisen miehen tyttären elämästä kuinka ulkonäöllisesti erilaisena olemisesta on ollut haittaa.

Half and Half

Katselin taas Google:lla, että mitä löytyy viimeisen viikon ajalta hakusanalla cosmetic surgery ja löytyi tosi pitkä kirjoitus, jossa esim. eurasialaisen naisen ulkonäköä kommentoidaan kauneuskirurgin toimesta. Onhan se selvää, että usein eurasialaisilla tahtoo olla vähän pienemmät, vinommat tai jokseenkin itäaasialaisilta vaikuttavat silmät, mutta tämän naisen tapauksessa ulkonäkö oli pitkälti eurokeskinen vaikka osa eurasialaisista voi näyttää enemmänkin itäaasialaiselta. Eurasialaisiin ja silmiin liittyen tuli mieleen MyFreeCams sivustolta puhelias kalifornialainen nainen, joka valitteli sitä kuinka hänellä on vietnamilaisesta äidistä johtuen silmät vähän vanhan tai väsyneen näköiset, koska silmät eivät avaudu kunnolla. Tästä huolimatta ovathan myös yleisemmin aasialaisilla ilmenevät silmät kauniin näköisiä, muttei aina, jos näyttää silmien takia esim. vihaiselta tai ilmeettömältä. Esiintyhän eurooppalaisilla ja varsinkin ikääntyneillä myös silmien pienempää kokoa, jota sitten korjataan kauneusleikkauksilla, jotta näyttää esim. nuoremmalta.
“You’ve got some nice Caucasian features,” Dr. Edmund Kwan says, inspecting my face at his Upper East Side plastic-surgery practice, where the waiting room includes an ottoman larger than my kitchen table. “You’re half-Asian mixed with what?” Chinese mom and white dad, I reply. “You inherited a Caucasian nose. Your nose is nice. Your eyes have a little bit of Asian mixed in.” He proposes Asian blepharo­plasty, a surgical procedure to create or enlarge the palpebral fold, the eyelid crease a few millimeters above the lashline that many Asians lack. “You’ve got nice big eyes,” he admits, but eyelids more like my father’s would make them look bigger.

To some, Kwan’s assessment may seem offensive—an attempt to remove my mother’s race from my face as though it were a pimple. But to others, it will seem as banal as a dietitian advising them to eat more leafy greens—advice having nothing to do with hiding one’s race or mimicking another. Asian blepharo­plasty belongs to a range of niche cosmetic procedures known colloquially as ethnic plastic surgery, the popularity of which has spiked in recent years—and is prone to heated arguments, major misunderstandings, alternating whiplashes of sympathy and disgust, and some intensely uncomfortable reckonings. (Including, perhaps, the ones in this article.) The issues at stake are loaded: ethnic identity, standards of beauty, the politics of diversity, what constitutes race, and whether exercises of vanity can reshape it.

From 2005 to 2013, the American Society of Plastic Surgeons estimates that the number of cosmetic procedures performed on Asian-Americans increased by 125 percent, Hispanics by 85 percent, and African-Americans by 56 percent. (Procedures on Caucasians increased just 35 percent.) This is, in part, simply a mark of rising purchasing power: Plastic surgery is nothing if not a sign that one has money to burn and status anxiety to spare.

And doctors comfortable advertising their expertise in ethnic plastic surgery are growing wealthy creasing Asian eyelids, pushing sloped foreheads forward, and pulling prominent mouths back. These are procedures outsiders generally view as deracinating processes, sharpening the stereotypically flat noses of Asians, blacks, and Latinos while flattening the stereotypically sharp noses of Arabs and Jews. Some are refinements of formerly rare procedures like the ones that deformed a generation of Jackson-family noses, while others arrived Stateside from the bone-breaking, muscle-shrinking, multi-procedure extremes of Korean and Japanese plastic surgery. And, in fact, many procedures under the “ethnic” umbrella have no Caucasian model at all, as the Asian women asking surgeons to reduce their cheekbones can attest.


As they traffic in all these modified body parts, even the most esteemed surgeons in the field can come across as almost blasphemously politically incorrect in casual conversation. (I had never thought Mongoloid was anything other than an insult until a black surgeon used it to praise a mouth, and even the term “ethnic plastic surgery” confuses most accepted distinctions between ethnicity, which is tied to culture and language, and race, which includes physical appearance.) These exchanges can be jarringly retro but also oddly refreshing—discussions of race with strangely post-racial specialists who choose to see beauty as something that can be built, à la carte, with features harvested from peoples all over the world. It feels like science fiction—but utopian or dystopian, I can’t decide.


“The general idea then—and I keep hearing it even today—was that Asians who have facial and eyelid surgery want to ‘Westernize,’ ” says Flowers. “And that’s even what Asian plastic surgeons thought they were doing then as well. But that’s not what Asians want. They want to be beautiful Asians.” Flowers advocated subtler surgeries, pointing out that naturally creased Asian eyelids—which he estimates occur in perhaps half of Asians—are not the same as Caucasian lids. Compared with Asian eyes, the white eye is more deeply set and the crease tends to run more parallel to the lashline. Asian creases may be narrow or nonexistent at the inner eye—the goopy pink corner may be covered by downward-angled skin called an epicanthic fold—but flared up at the outer edge, creating an overall tilted eye shape.


To Westerners, facial contouring is among the most mysterious of Asian procedures. When I looked at before-and-after pictures of women with sharply jutting cheekbones who’d had their faces narrowed and smoothed via zygoma reduction, I inevitably thought they were prettier before. Without looking up from the pictures, Kwan replied, “Cheekbone reductions are just ethnic. Asians hate this kind of cheek.” But white people never seem as fascinated with this surgery as they are with double eyelids, he added.


Why do white people fixate on the “Westernizing” elements of ethnic plastic surgery? While working on this article, I found that people of all races had principled reservations about and passionate critiques of these practices. But the group that most consistently believed participants were deluding themselves about not trying to look white were, well, white people. Was that a symptom of in-group narcissism—white people assuming everyone wants to look like them? Or is it an issue of salience—white people only paying attention to aesthetics they already understand? Or is white horror at ethnic plastic surgery a cover for something uglier: a xenophobic fear of nonwhites “passing” as white, dressed up as free-to-be-you-and-me political correctness?

SoYoung sivustolta löytyi mielenkiintoinen kuva, jossa voi ihmetellä millaisen nenän ja ulkonäön itselleen moni aasialainen haluaa. Tuossa yllä olevassa kirjoituksessa osaltaan kritisoitiin väitteitä, että aasialaiset tai muut haluaisivat tehdä itsestään eurooppalaisen näköisen vaikka toisaalta osa aasialaisista myöntää tavoittelevansa kauniin eurooppalaisen naisen ulkonäköä, niin eihän nämä alla olevat naiset eurooppalaisilta näytä vaan voidaan sanoa kyse olevan pitkälti halusta olla paremman näköinen.